perjantai 12. syyskuuta 2008

Hulluja piisaa...

Tämmöisestä älypää-tempauksesta sai tänään lukea Tamskin foorumilta:

"Länsi-Tampereella ja Nokialla on liikkeellä koiranmyrkyttäjä. Myrkyistä on havaintoja ainakin Tesomalla, Haukiluomassa ja Lamminpäässä sekä Nokialla. Myrkkynä on käytetty eläinlääkärin käsityksen mukaan rotanmyrkkyä. Tähän mennessä on ainakin kaksi kuolemantapausta. Katujen varsilla ja metsissä on ollut juustonpaloja, makkaraa, voileipää yms., joka on ollut myrkytettyä."

Tuskin tästä enää ketään koiranulkoiluttajaa tarvii varoittaa tai muistuttaa, onhan näitä ollut ennenkin. Mutta onhan se hyvä taas miettiä omaa vihaansa näitä idiootteja kohtaan, jotka ilmeisesti luulevat pelastavansa oman asuinalueensa haukunnalta ja koirankakalta tappamalla pari viatonta luontokappaletta. Ihan mielenkiinnosta joskus haluaisin tämmöisen syyllisen kanssa keskustella. Voisivat mielipide-erot olla melkoiset...

Rotanmyrkyn syöminen ei näy koirassa heti. Se ei ole varsinaisesti syövyttävää, joten jos koira syö lenkillä esim. epämääräisiä lihapullia kannattaa se vaikka ruokasuolan avulla oksettaa. Lääkehiili imee itsensä myrkkyä, sitä saa tabletteina ja liuoksena (vahvempaa). Sitä annetaan sit oksetuksen jälkeen. Rotanmyrkyn jonkinlaisena vasta-aineena toimii K-vitamiini. Sitä voisi antaa vielä perään, jos sattuu lääkekaapista löytymään. Multa löytyy tuo lääkehiili, mutta taidan hankkia varuiksi vielä tuon vitamiinin. Kerran olen syöttänyt Pommille noin 40 hiilitablettia. Sen jälkeen se on ollut lääkekaappimme olennainen osa. :O)

Ei kommentteja: