perjantai 21. marraskuuta 2008

:o))

Meidän lähellä on omakotitalo, jonka aidatussa pihassa on erittäin usein semmoinen musta kovin karvainen koira. Välillä mun käy sitä koiraa hieman sääliksi, kun se on siellä pakkasella ja sateellakin. Mutta yleensä siellä talossa on ulko-ovi auki, että koira pääsee ainakin eteiseen kyselemään sisälle pääsyä. Me kuljetaan tuon talon ohi melkein päivittäin ja mulla on tapana jutella tuolle mustalle koiralle. Päästän Blondin aidan viereen haistelemaan, Blondi ja musta koira haistelevat aikansa, siten ne hieman juoksevat ja leikkivät, molemmat siis omilla puolillaan aitaa. Musta koira on tosi kiltin oloinen, ikinä en ole sen kuullut haukkuvan, vaan se ilmestyy pimeydestä siihen aidan viereen vaan nuuskuttelemaan. Hetken kuluttua me yleensä sanotaan haukulle heippa ja jatketaan matkaa. Pommi istuu kauempana tiellä ja saa multa nameja. Tätä on jatkunut siis useamman kuukauden.

Tänä aamuna poikkeuksellisesti myös Pommi halusi mennä aidan viereen. Ajattelin sen olevan turvallista, kun se metalliverkkoaita kuitenkin on tukeva ja estää puremisen yms. Annoin Pommin siis mennä löysässä hihnassa aidan tykö ja se haisteli todella nätisti tuota mustaa koiraa varmaan puoli minuuttia. Ei murinoita eikä puremista! :o) Pommi ei ole muita koiria kuin Blondia päässyt lähellekään pariin vuoteen, joten mä olin siitä todella ylpeä . Kun sanoin "hyvä", niin Pommi palasi mun luokse hakemaan namia. Ihana Pommi. Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suurtakin suurempi asia mulle.

7 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Toi tunne vie ihmisen taivaaseen;) Mä tiedän osittain mitä fiilareita sulla on tossa kohtaa ollut.
Pieni askel mutta erittäin tärkeä.

Tiina kirjoitti...

Mulla on tuohon koirien leikittämiseen aidan takana isäntäväen poissa ollessa vähän erilainen näkökulma. Meillä näitä leikittäjiä meinaan piisaa. Itse koen tilanteen ihan samana, kun lenkillä joku toisi koiransa lupaa kysymättä koiriani nuuskimaan, tai oikeastaan vielä ikävämpänä jos en ole itse paikalla. En tykkää yhtään, kun joukkoon mahtuu jos jonkinlaista kulkijaa...

Laura kirjoitti...

Ymmärrän Tiina sun näkökannan täysin, itse olen samaa mieltä enkä hauaisi kenenkään oman aitani takana pällistelevän. Olen kuitenkin puhunut tuon koiran emännän kanssa ja kysynyt luvan meidän puuhille. Emäntä katsoi mua kuin tyhmää ja totesi, että siitä vaan, ei vois vähempää kiinnostaa...

Tiina kirjoitti...

Mä vähän ajattelinkin, ettet sä ehkä toimisi niin :)

Minuakin katsotaan usein tyhmänä, kun hätistelen niitä "ihan kilttejä" pois aidan raoista. Harva tuntuu ymmärtävän, kun ne niiiiiiin tykkää haistella. Ihan varmaan tykkäävätkin juu, viimeksi tällä viikolla Kleni tykkäsi erittäin paljon kun juoksuinen narttu tuotiin nenän eteen :/

Riikka kirjoitti...

Kyllä täällä osoitteessa ja nousee verenpaine koko ajan vaan enempi noiden "aidalle päästäjien" kanssa. "Tää on ihan kiltti" on se tyypillinen selitys joka ilmeisesti sallii meidän pihalle tunkemisen. Ja aina vaan omat koirat innostuuvat enempi ja enempi vahtimaan reviiriään. Meillä kun aita ei ole edes tiessä kiinni vaan tarkoituksella jonkin verran pihan puolella, mutta eihän se niitä hidasta - kiitos fleksien.

Mutta tuohan muuttaa tosiaan asian tyystin kun sulla on lupa! Olisipa kiva kun täälläkin tajuaisivat kysyä ennen kuin tullaan tervehtimään. Joskus mietityttää tulisikohan ne sisälle asti jos piha ei olisi aidattu, koirapiha näyttää olevan jotakin yhteistä aluetta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä aihe on niin lähellä mun sydäntä, että pakko vielä kommetoida. Sepä se olisikin, kun joku tosiaan tajuaisi kysyä luvan! Ei ole vielä meidänkään kohdalle sattunut sellaista ihmettä... Tosin ei niitä lupiakaan kyllä heruisi :D Ja siihen on useita syitä. Eikä vähimmäisin ole tuo reviirin vartiomisen lisääntyminen. Tuo, että koirapihan kuvitellaan olevan yhteistä aluetta on niin totta :((( Grrr.

Tiina kirjoitti...

Hups, mä käyn aiheesta jo niin kierroksilla että nimi unohtui :D Ylemmän kirjoitti siis Tiina.