lauantai 3. tammikuuta 2009

Meidän Joulu

Piparien leivontaa.

Äidin Joulupöytä.


Meidän joulu meni aika rauhallisesti ja perinteisesti. Vietettiin jouluaatto ja joulupäivä mun äidin luona, ja kaikki meni oikein hyvin. Äiti on onneksi muuttanut käsitystään C:stä ja todennut, ettei hän olekaan terroristi, joka kaappaa tyttären Intiaan... Sikäli tämä oli ehkä normaalia perinteisempi joulu, että tarkoituksella koitimme tehdä kaiken jouluun kuuluvan, Kauneimmat Joululaulut, piparien leivonta, kuusen koristelu, jne. Syynä oli se, että tämä oli C:n eka Joulu, hän kun ei ole sitä ennen viettänyt. Välillä sitä intoa ja ihmettelyä oli liikuttava katsella, varsinkin kun herra sai elämänsä ensimmäisen joululahjan, joka osui kaiken lisäksi ihan satanappiin. :o)
Mua oli pukki muistanut usealla kirjalla (mm. "koirien keittokirja" ja "koirien aktivointi"), hajuvedellä, lakanoilla, jne.

Koirienkin jouluun kuului jouluruokaa ja pakettien avaamista. Pommi on ihan haka tuossa avaamisessa, Blondi jaksaa vaivautua vaan jos paketti haisee herkulliselta. Pommi myös juhlisti joulua maistelemalla 300 g suklaakonvehteja, hotkaisi ne ehkä kahdessa minuutissa. Ilkeä mamma sitten palkitsi tämän uroteon parilla lusikallisella suolaa, ja saatiin ne konvehdit sit hetken päästä ulos. Kokonaisena oli menneet alas ja mitään ei onneksi käynyt. Pommi ei kyllä oppinut yhtään mitään, jatkoi makuun päästyään vaan sitä suklaan kerjäämistä saman tien...

Ei kommentteja: