torstai 22. tammikuuta 2009

Valoa tunnelissa?

Oltiin viime viikonloppuna syömässä lounasta ihanassa piskuisessa ranskalaisessa ravintolassa Kauppahallissa. Se on aito tunnelmaltaan, ihmisiltään, ruualtaan ja viiniltään. Ihanasti murtaen suomea ja ranskaa sekaisin puhuva herra menee tuulispäänä lautasten kanssa ja huikkailee ihmisille ohikulkiessaan. Niiden kalakeitto on kaikista suosituin ruoka, siinä on lohen lisäksi ainakin simpukkaa. :o) Itse söin blinejä, koska mun oli niitä tehnyt jo jonkin aikaa mieli, ja ilokseni niitä löysin listalta. Noista blineistä innostuneena kävinkin eilen ostamassa itselleni blini-pannun. Ensi viikonloppuna ajattelin siis tehdä elämäni ekat blinit itse.



Lomareissu alkaa realisoitua jollain lailla. Viisumiasia ei ole ongelma. Lähinnä se ongelma on nyt enää mun päässä, eli koirien hoitoon laittamisessa ja hoitopaikan keksimisessä. Eilen illalla mietiskelin, että onko parempi laittaa ne molemmat samaan paikkaan, että niillä on se oma tuttu kaveri seurana koko ajan? Blondi on sen verran ihana tapaus, että sen voisi viedä hoitoon semmoiseenkin paikkaan missä on toinen koira. Jos sillä olisi kaveri, niin ei sillä niin ikävä tulisi Pommiakaan. Mutta Pommia ei voi muiden koirien kanssa laittaa. Toisaalta sitä ei ehkä yksinolo niin häritsisi... En tiedä. :o( Reissua me on siis suunniteltu maaliskuun alkuun. Haluaisin varata sen vasta parin viikon päästä, kun tiedän hintojen laskevan sinä aikana aika roimasti. Saa nyt nähdä onko tuo koirakuvio silloin jo selvä.

1 kommentti:

-m- kirjoitti...

www.koiralinna.com
Parempaa saa hakea, vaikka matka ja hinta onkin mitä on niin vastapainona on koiran/koirien hyvinvointi.

Blineille totean että nam, en pitänyt niistä mutta nyt pikkuhiljaa ehkä jo uskallan syödä;)
Ja loma.... siitä voisi olla jopa kade mutta duunivaihdos esti sen tältä talvelta, nauttikaa!!