torstai 31. tammikuuta 2008

Koira kaupan

Myydään tohelo kauhukakara, joka ei todistetusti kuule, eikä ilmeisesti juuri näekään. Holtiton adhd-tapaus, johon ei saa mitään kontaktia ja kurinpitotoimet menevät kaikki kuuroille korville. :o)

Eilen oli taas semmoiset agilitytreenit Blondin kanssa, että huh. Kyllä on hieno ja onnistunut tunne, kun ei saa koiraan mitään kontaktia. Se ei kuuntele (daa?!), ei katsele, ei seuraa yhtään mun huitomisia tai tekemisiä, eikä pysy paikoillaan hetkeäkään. Se siis huitelee ihan omia menojaan, ei keskity ollenkaan, vaan haukkua räköttää tauotta siinä noin metrin päässä. Ei kuitenkaan anna ottaa kiinni tai tule luokse pyydettäessä. Ei suostu istumaan paikallaan, vaan kiipeillee puomille ja A:lle, niistä kun on kontaktitreenin ansiosta tullut lemppariesteitä. Siis suoraan sanottuna se pitää minua pilkkanaan ja näyttää keskisormea kentän toiselta laidalta. Selkäsaunan olisi saanut jos olisin saanut sen kiinni, mutta eihän se niin tyhmä ole. Tyytyi vaan katselemaan ja naureskelemaan kun minä raivoan naama punaisena. Keppejä (vaikeampi puoli) tahkottiin 20 minuuttia, ja yhtään onnistunutta suoritusta ei tullut. Tarviiko vielä erikseen mainita, että mulla meni hermot?!

No, ei olla menossa Riihimäen kisoihin. Onneksi. Nyt alkoi taas (ehkä viidennenkymmenennen kerran) semmoinen huomioimattomuus-kausi. Ei kai muu auta, vaikka se aina tuntuukin vaikealta ja on toistaiseksi tyssännyt parin päivän jälkeen. Mutta pakko mun on jotenkin tuolle uhmaikäiselle kakaralle saada tahkottua päähän, että agikentällä ollaan "töissä" ja minä määrään. Ei sinne mennä itsekseen hauskaa pitämään.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Viikonloppukuulumiset

Viikonloppu meni jälleen kerran nopeasti, vaikka hirveästi ei edes ollut mitään kummempaa ohjelmaa. Lauantaina nautimme ulkoilusta, ja kävimme tutkimassa (kerrankin valoisalla) lähialuieiden uusia polkuja ja kävelyteitä. Kävimme mm. Raholan siirtolapuutarhassa, missä on talvisaikaan ihanan autioita. Se on siis suuri alue, joka on täynnä pieniä monennäköisiä ja herttaisia mökkejä, pienellä pihalla. Talvella siellä ei "asu" kukaan, joten ihan rauhassa saatiin käppäillä ja ihastella.

Sunnuntaina kävivät T:n vanhemmat meillä ekaa kertaa kylässä. Hieman jännitti, kun T:n äiti on ihan kamala hössöttäjä, tai jostain syystä hän tuntee tarpeelliseksi vetää semmoista roolia minun läsnäolessani. Kaikki meni kuitenkin erittäin hyvin, Pommi meni rohkeasti heti tervehtimään ja rupesi sitten kantamaan vinkulelua vieraillemme, että "voisitko heittää?". Olimme T:n kanssa vieraita vastassa ulkona, ja tulimme kaikki yhtäaikaa sisään. Olen havainnut tämän keinon auttavan Pommia hyväksymään tulijoita, ja silloin ei kuulu myöskään ovikellon kiihdyttävää ääntä. Blondin kanssa ei ollut mitään hätää, se parkkeerasi heti vieraiden syliin, kun he pääsivät sohvalle. Johon kauhistunut reaktio äidin puolelta oli: "ei kai koirat sohvalle saa tulla?!". Kyllä ne saa. Saavat mennä myös sänkyyn. "Ai teidän sänkyyn, samaan missä TE nukutte?". Niin, juuri sinne. "Meillä ette kyllä pääse sohvalle, ei koirien kuulu sohvalla olla!". Johon minä hiljaa mielessäni mietin, että nämä koirat tuskin ikinä tulevat teille kylään, jos se vaan minusta on kiinni... Hyi mua.

Illalla oli T:n kanssa puhetta Pommin käytöksestä. Hän on myös huomannut, että Pommi on ollut uudessa kodissa nyt paljon rennompi, leikkisämpi ja vapautuneempi. Se haastaa Blondia leikkimään, joka lenkin jälkeen sisälle tullessa otetaan semmoiset riehupainit. Se tulee sohvalle viereen tai jopa syliin, on yrittänyt sänkyyn meidän kanssa nukkumaan, ja kaikista ihmeellisempänä on nukkunut Blondin kanssa vierekkäin lähes kylki kyljessä. Myös tuo vieraisiin ihmisiin suhtautuminen oli erittäin positiivista. Ongelmia on siis enää/tällä hetkellä vaan lenkillä, kun vastaan tulee koiria tai suurikokoisia tai muuten kummallisen näköisiä ihmisiä. Koputtaa puuta ja toivoo trendin jatkuvan. :o)

Eilen illalla olin muutaman kaverin kanssa pelaamassa sulkapalloa. Pelattiin tunnin verran nelinpeliä, ja kivaa oli. Ollaan kaikki niin samantasoisia, että on mukava pelata yhdessä. Vatsalihaksetkin saa treeniä, kun kavereiden toilailuille ja hosumisille saa nauraa ihan kippuralla. :o) Tänään aloitan karkkilakon, jota ajattelin jatkaa vappuun saakka! Tai lopun ikääni? Miksi silloinkaan aloittaa jos on tottunut jo olemaan karkitta... Poikkeusluvalla saan syödä tummaa suklaata pari kertaa kuukaudessa VÄHÄN. Nih! ;o)

perjantai 25. tammikuuta 2008

Haisua ja kompurointia

Eilen töistä kotiin mennessä siellä odotti kaamea kaso (=kakkashow). Koirat saivat toissailtana semmoiset barf-kaupasta ostetut peuran sääriluut, ja näköjään harvoin kun semmoisia saavat, niin ei pakki kestänyt. Blondi oksensi toissayönä pari kertaa, luu kun tuli syötyä melkein kokonaan, ja se ei sulanutkaan mahassa. Sille ei näköjään voi antaa mitään suurempikokoista herkkua. Pommilla epäsopivuus ilmenikin haisevammalla tavalla. ja sain siis siivoilla neljä kakkakasaa pois nurkistamme. Kiva mennä töistä kotiin, kun ovella iskee vastaan semmoinen järkyttävä ja vedet silmistä vuodattava lemu. Onneksi äksyliini oli sentään tajunnut käydä nurkassa lattialla, eikä parhaalla matolla niinkuin olisi voinut odottaa. Niin nolon ja syyllisen näköinen se oli, että syyllisestä ei ollut epäilystäkään.

Illalla oltiin Länsi-Teiskossa maneesilla treenailemassa. Molempien koirien molemmat radat meni huonosti, eikä vika ollut niissä vaan minussa. Joinain päivinä sitä vaan tuntuu olevan vähän hitaalla. Eikä koiraa voi syyttää huonosta kontaktista, jos ei itse muista antaa käskyä ollenkaan. Sain taas kerran myös huomata, kuinka kömpelö olen. Mulle on jostain syystä takaperin juoksu ja nopeat etenevät valssit kovin vaikeita, varsinkin tuolla upottavalla maneesihiekalla. Tuli sitten kompuroitua, törmäiltyä esteeseen ja kaaduttua, kun ei jalat toimineet niinkuin piti. :o) Kiukustuin ja vaihdoin ohjauskuvion toisenlaiseksi, enemmän minulle sopivaksi, mutta kenties koiralle hitaammaksi. Mulla on hyvä rytmitaju, ja kaikenmaailman aerobiceissä ja latinotansseissa pärjään, mutta koiran kanssa valssaaminen ei vaan tule sillai luontaisesti takaraivosta. Ehkä johtuu musiikin puutteesta? ;o) Itelle tulee kömpelo ja tyhmä olo, ja koirakin ihmettelee, että mitä toi akka kompuroi. Treeniä, treeniä vaan. Pitäisi varmaan joskus lähteä vapaaharjoittelemaan ihan ilman koiria, juoksisi itse vaan niitä ohjauskuviota ja pyörisi valsseja... Sit viimeistään saisin sen mielenvikaisen tuomion.



keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Nukkumaanmenoaika?



Tuntuisko vähän siltä?




Töissäkö tylsää?

Tänään tuli yksi irtisanottu työkaveri kännissä kuin käki töihin. Hänellä on melko pitkä työvelvoite, mikä on mielestäni sairasta. Oli eilis-illan saunailta vähän "venähtänyt", ja päätti tulla kuitenkin töissä käymään. :o) Hetken herra ehti riehua, sitten kun vähän rauhoittelin ja halasin ja tarjosin kahvia, niin suostui lähtemään kotiin. Kyllä on kivoja työtehtäviä! No, onneksi pystyin jollain lailla "auttamaan", kuka tahansa miespuolinen olisi saanut vaan turpaansa jos olisi koittanut mennä puhumaan.

Ruokatunnilla käytiin muutaman työkaverin kanssa Verkkokaupasta Pirkkalasta ostamassa kauko-ohjattavia helikoptereita muutama kappale. Semmoisia noin 15 cm pitkiä vekottimia, joissa on pattereilla toimiva kauko-ohjain, hinta 9,90 euroa. Kyllä on insinööreillä (ja minulla) ollut kivaa, kun voi suuressa avokonttorissa lennättää kilpaa ja tuunata uusia leluja.

Että semmonen työpäivä mulla on ollut. ;o) Nyt taidan lähteä kotiin tyttöjä katsomaan. Tänään olisi tarkoitus suunnata parsoneiden yhteislenkille varmaan ekaa kertaa puoleen vuoteen.

P.S. Iltalehti uutisoi tänään, että riitely parisuhteessa pidentää ikää. :o)

tiistai 22. tammikuuta 2008

Lunta ja puuhastelua

Lunta on vieläkin maassa, jee! Koirat ovat eilen ja vielä tänäkin aamuna saaneet lenkillä käsittämättömiä hepuleita. Ne on oikein parson-pörinät, kun neidit juoksee koko remmin mitan päässä ympyrää ja syöksyilevät hampaat vilkkuen toisiaan kohden. Murina ja haukku herättää varmaan viereisten hienostotalojen kotirouvat. :o) Yksi nainen kysyi multa tänä aamuna vakavissaan, että joka aamuko sä niitä viet ulos ja lähdet töihin? Mitä semmoiseen vastataan? Ei, kun mulla on mies niin hyväpalkkaisessa työssä, että mä oleskelen vaan kotona kaiket päivät. Tykkään muuten vaan herätä kuudelta koiralenkille.


Koirat siis todenteolla nauttivat lumesta. Pommi juoksentelun lisäksi odottaa ja kyttää, että potkisin sille lunta. Se tykkää ottaa sitä suullaan kiinni, fiksun näköistä. :o) Lenkillä on nähty myös hirveän kamalia lumisia ukkoja jotka vaanivat pieniä viattomia parsoneita aidan takana, ja säikäyttävät sitten lähes kuoliaaksi. Niille pitää kumeasti murista ja nostaa selkäkarvoja pystyyn. Vähän tekisi mieli mennä haistamaan ja ehkä maistamaankin, mutta ei uskalla.

Sama juoksuralli jatkuu vielä kotona, siellä tehdään olohuone-keittiö-eteinen -radan ennätyksiä, ja jopa äksyliini painaa siellä korvat päätä myöten. Kiva kun ovat onnellisia.

Eilen koirat saivat puuhastella varmaan tunnin verran erilaisilla puuhaleluilla. Meille on niitä "kertynyt" monenlaisia, sekä kumisia aktivointileluja että puisia Ottosson-pelejä. Hirveän erilaisia nuo ovat ongelmanratkaisussaan(kin). Pommilla helpommin menee hermot ja se alkaa aktiivipalloakin puremaan ja paiskomaan seinille. Blondi osaa aktiivipallon kanssa mennä todella hiljaa, ja saa sen hetkessä tyhjäksi. Tuo Kongin ufo on ehdottomasti vaikein molemmille, sieltä ne eivät meinaa saada nameja pois, vaan molemmat päättävät turhautuessaan suurentaa niitä reikiä. Blondin kanssa treenattiin myös sitä kontaktin ottoa kotioloissa. Hieman neitiä ihmetytti, kun istutin sitä sohvan tyynylle keskellä lattiaa. :o)

Kolmannen maailmansodan aselepo on kai muuttunut jonkunlaiseksi välirauhaksi. Periaatteessa kai kaikki on hyvin ja elämä jatkuu, mutta silti molempia kaivertaa joku, ja asetelma on aika räjähdysherkkä. Herra lounasseurasta ei ole kuulunut muutamaan päivään mitään, ja T. on ainakin pari päivää työreissussa, joten ehkä tämä tilanne tästä normalisoituu. Mä olen kyllä (valitettavasti) sitä mieltä, että kunnon tappelu ja "tuuletus" kuuluu parisuhteeseen. Yleensä toista ihmistä osaa arvostaa riittävästi vasta silloin, kun hänet on menettämässä, vaikka tässä nyt ei niin pitkälle päästykään. Jos elo olisi aina semmoista onnellista tai tasapaksua, niin luulisi siihenkin puutuvan. Vaikea sanoa, kun en ole kokeillut. ;o)

maanantai 21. tammikuuta 2008

Talvi tuli

Viime yön aikana oli satanut kunnon kerros puhdasta ihanaa lunta. Koirat olivat aamulenkillä innoissaan kun rapa ei roiskunut, ja minäkin kiitin Luojaa siitä, että ei tarvi pestä tassuja. Heti oli valoisempaa ja mieli pirteämpi, mutta haittapuoli löytyi heti työmatkalla. :o(

Työmatkani kesti normaalin 20 minuutin sijasta 50 minuuttia, kun Särkänniemen mäessä oli jumissa kolme rekkaa ja yksi bussi. Semmoinen kaksi-osainen rekka oli linkussa siinä keskellä tietä ja muut eivät päässeet vauhdilla ohi, niin jäivät itsekin jumiin.... Luulisi, että me täällä Pohjolassa oltaisiin totuttu lumeen ja jäähän, mutta ei se niin ole, aina se talvi "yllättää".


Kuva: Milan Kolarovic

lauantai 19. tammikuuta 2008

Hierontaa ja ykäilyä

Blondi oli eilen ekaa kertaa hierottavana. Juvakan Erja tuli parsontuttu-Riitan luo, ja siellä oli yhteensä 4 koiraa hierottavana. Blondia jännitti kovasti, oli outo ympäristö ja outoja hajuja, "vieraita" koiria viereisessä huoneessa ja sitä rataa. Se ei meinannut millään rauhottua ja asettua aloilleen, vaan lopulta väkisin kellistimme sen kyljelleen, ja koko tunnin ajan (mitä hieronta kesti) sain pidellä sitä tassuista paikallaan. Kovasti se jännitti, takatassut tutisi ja päätä ei meinannut malttaa pitää lattialla. Vähän se kuitenkin välillä rentoutui ja piti lyhyitä aikoja silmiä kiinni. Tassuissa ja selässä ei kuulemma ollut kireyttä, aavistuksen verran sitä oli ainoastaan lapaluiden takana. Mutta tämä oli kuulemma vähän epämääräinen arvio, kun neitiä jännitti niin kovasti, että se jännitti vartaloaan jatkuvasti. :o) Oli kiva kuitenkin kuulla, että mitään kummempaa vauriota ei olla saatu aikaan, ja selkä on hyvässä kunnossa.

Tänään Blonkku onkin sitten parin tunnin ajan tutissut, vapissut, oksentanut 6 kertaa, nuollut lattioita ja syönyt vettynyttä ruskeaa ruohoa pihalla. Syynä on liian isona palana nielaistu siankorva, joka meni alas asti, mutta ei sitten sula siellä masussa. :o( Koitin antaa sille öljyä, jos sulaminen nopeutuisi, mutta huonolla menestyksellä. Tämä on Blondin kohdalla valitettavan usein toistuvaa käytöstä, ja joka kerta olen yhtä neuvoton.

Kolmannessa maailmansodassa on menossa aselepo ja neuvottelut. ;o)

perjantai 18. tammikuuta 2008

Agitreeniä ja kylmää sotaa

Kolmannen maailmansodan tilanne on nyt hermoja kiristävä, olemme päätyneet kylmään sotaan, eli mykkäkouluun. Onneksi on sen verran suuri asunto kuitenkin, että siellä pystyy kaksi ihmistä näköjään asumaan näkemättä toisiaan koko päivänä tai sanomatta toisilleen sanaakaan. Mä olen niin ylpeä/vaikea luonne, että en rupea anelemaan tai lepyttelemään. Olen pyytänyt anteeksi, ja se saa puolestani riittää, koska en ole tehnyt mitään "oikeasti" pahaa. Mököttäkööt rauhassa ja kieriskelkööt itsesäälissä, jos se tuntuu auttavan. (Ja nyt siellä joku kauhuissaan ajattelee, että ei ihme, että ton akan miessuhteet ei kestä. :o))

Eilen oltiin pitkän, noin kuukauden, tauon jälkeen Länsi-Teiskon maneesilla taas agitreeneissä. Meillä oli varakoutsi vetämässä treenejä, ja radat meni ihan hyvin ja tehokkaasti. Pommi söi aluksi jonkun verran lantaa ja oli omissa maailmoissaan. Mutta kun se tajusi, että mulla on vinkulelu taskussa, niin sitten sainkin täyden huomion. Pommin radat sujui erinomaisesti, se meni juuri niin kuin pitikin ja oli ikionnellinen palkaksi saamastaan vinku-ukkelista. Maneesilla ei ollut muita koiria Pommin vuoron aikana, niin minäkin pystyin rentoutumaan ja keskittymään suoritukseen. Kiitos treenikavereille ymmärtäväisyydestä! Pommi olisi taitojensa puolesta niin valmis kisoihin. Kun vaan uskaltaisin luottaa siihen, että se ei karkaa lähdöstä, tai maalissa kenenkään kimppuun... Kuulemma Riihimäellä ja Turussa olisi semmoiset kisapaikat, että hallissa on vaan yksi sivusta "avoinna" katsojille eli niille kimppuunkäytäville koirille, ja kolme seinää olisi turvallisia.

Blonkun treeni meni aika normaalisti. Kamala vauhti päällä, lähdössä ei malta odottaa ja eka rima tippuu. Puomilla treenasimme kontaktia kunnolla, kipolla ja usealla namilla. Sen se alkaa jo hokata ja muistaa, puomi käydäänkin sitten tarkastamassa jokaisessa välissä kun siihen on mahdollisuus, että oisko siellä vielä sitä ruokaa. Varakoutsi oli meidän ekan suorituksen jälkeen vähän häkeltyneenä ja hiljaa. "En mä tiedä kuuron koiran ohjaamisesta mitään!" oli sen ainut kommentti. Kun kerroin, että ei tarvikaan tietää, kuvittele että se kuulee, niin kyllä se lukko siitä aukesi. Saimme ihan hyviä vinkkejä lähtötilanteeseen, ja myös mun ohjauksesta löytyi pieniä mokia, kuten koiran kadottaminen selän taakse. ;o)

torstai 17. tammikuuta 2008

Sotatila

Meillä on eilen illalla ja tänä-aamuna huudettu, raivottu ja tapeltu. Kyllä elämä on ihanaa. :o) Mä kävin eilen yhden herras-henkilön kanssa syömässä lounasta, ja kerroin asiasta kotona illalla. No se ei ollutkaan sitten pikkujuttu, vaan siitä saatiin kamalat mustasukkaisuusdraamat aikaiseksi. Työkaverit on ilmeisesti eri juttu, niiden kanssa käyn lounaalla ja baarissakin, ilman T:n mutinoita. Nyt kyseessä oli eräs julkisuudesta ja urheilupiireistä tunnettu tuplasti minun ikäinen herra, jolla on tietysti pätäkkää ja vaikutusvaltaa vähän enemmän. Siitä meni sitten T:llä hernesopat nenään. Ymmärrän kai jollain lailla hänen pointtinsa, hän olisi halunnut, että kerron asiasta ja yhteydenpidostamme etukäteen, mitä en ollut tehnyt (koska hän itse oli työreissussa). Minä puolustelin käytöstäni sillä, että asiassa ei ole mitään romanttista tai seksuaalista, ja lähinnä ajattelen omia työkuvioitani tulevaisuudessa, joihin kyseinen herra pystyisi suuresti tuomaan apua. Mutta minä olenkin tyhmä, kun en tajua, että miehet haluaa naisista vain yhtä ja ainoaa asiaa...

Kolme viikkoa ollaan asuttu virallisesti yhdessä, ja nyt jo ollaan sotatilassa ja jakamassa lusikoita ja kippoja. Ei kai nyt sentään, mutta minun sanomisiini ei voi kuulemma uskoa, ja mä taas en kestä sitä ettei muhun luoteta... Joku perusteellinen vika mussakin on, kun silloin kun kaikki on hyvin ja kohdallaan, niin rupean etsimään elämääni jännitystä tällä tavalla.

No, eilisestä sotatilasta huolimatta oltiin Blondin kanssa lämminhallitreeneissä. Mentiin taas aika paljon kontaktinottotreeniä puomilla, ja jonkin verran poispäin kääntymistä sillai takaaohjattuna. Se kontaktin kotonaharjoittelu on jäänyt, tarvii ottaa itseään niskasta kiinni viimeistään viikonloppuna. Blondin ja toisen parsonin Ilonan kohdalla ohjaajamme kehoitti tekemään myös boksitreeniä, jolla saataisiin kivaksi treenin jälkeen boksiin meno. Nyt kun noita touhuamisesta tykkääviä neitejä on vaikea saada boksiin ihan vaan kutsumalla ja näyttämällä. Kun siellä radalla olisi paljon kivempaa. :o)

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

neiti Nyrpeä ja neiti Iloinen

Neiti Blondi on parina päivänä tehnyt kakat sisälle ja eilen se mokoma oli pissannut sänkyyn. Mistään vahingosta tai vastaavastahan ei ole kyse, vaan se on ihan selvää mielenosoitusta. Eilen illalla olin pari tuntia töiden jälkeen kotona ja lähdin sit vielä uimaan. T. oli työreissussa, joten koirat jäi keskenään kotiin. Kostoksi siitä sain sit illalla vaihtaa lakanoita ja laittaa peittoja pesuun. Miten niin kiltin, herttaisen ja pehmeän oloinen söpöliini voi olla oikeasti tuommoinen pirullinen kiusanhenki?! Tänään ja huomenna on agitreenit ja perjantaina Blonkku menee ilmeisesti hierottavaksi. Josko se huomiohakuisuus saataisiin pikkuhiljaa loppumaan? Parin viime viikon aikana kotonaoloaikani on ollut enemmän ja vähemmän taulujen ja verhojen laittoa, kattolamppujen asentamista ja laatikoiden purkamista. Ymmärtäähän sen kai, jos toinen tuntee olonsa vähän hylätyksi.

Pommin kanssa on mennyt viime viikot tosi hyvin, *koputtaa puuta*. Se on ollut erittäin leikkisä, välillä jopa huomion- ja läheisyydenkipeä (lähinnä kohdistuu T.hen) ja sillai omalla tavallaan ilkikurinen. T:stä on tullut sen hyvä kaveri, sitä se ikävöi, ja jälleennäkemiset työreissujen jälkeen on aina super-iloisia. Pommi saattaa mennä syliin istumaan ja nuolemaan naamaa, mitä se ei tee minulle lähestulkoon koskaan.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Pimpeli Pom

Mä saan rakkaan pianoni takaisin torstaina. Edelliseen tai sitä edelliseen asuntoon se ei mahtunut, joten se on ollut kummitädilläni "hoidossa" pari vuotta. Torstaina tulee kaksi riuskaa palomiestä kantamaan sen, tädiltäni kerrostalon kolmennesta kerroksesta Jankasta meille rivariin Villilään. Aika kallista lystiä, mutta eihän tuota kukaan omin avuin pysty kuskaamaan. Mun piano on 70-luvulta, eikä mikään ihan halvin mahdollinen rupu. Siksi sillä on painoa noin 300 kg, ja kokoakin ihan kiitettävästi. Onneksi mun tehtävä on vaan lukita koirat toiseen huoneeseen, avata ovi ja osoittaa paikka. :o) Kiva päästä taas soittamaan, olen jopa ajetellut käydä pianotunneilla jossain. Koirat ei mun musisointia hirveästi arvosta. :o/ Pommi rupeaa ulvomaan kuono kattoa kohden kun soitan huilua, ja pianoa soittaessa Blondi kiipeää ja hyppii koko ajan syliini. Se ei kestä, että joku muu asia tai esine saa mun täyden huomion. Hieman koulutusta siis edessä, tai sitten opettelen soittamaan koira sylissäni...

maanantai 14. tammikuuta 2008

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu meni taas ihan siivillä, vaikka mitään kummempaa menoa ei ollut. Lauantaina olin koirien kanssa kotosalla, T. oli pelireissulla koko päivän. Kävin ekaa kertaa Tesoman kirjastossa, hain apteekista vitamiineja, ruokakaupasta raahasin kolme kassillista ruokaa kotiin, ja lisäksi ostin krysanteemin ja tulppaaneja piristykseksi. Päivä kului nopeasti siivotessa, pyykätessä ja koirien kanssa touhuillessa. Kävin myös Kaupinojalla uimassa. Saunassa 124 astetta lämmintä, vesi oli -0,7 astetta! Aika hyvät lämpötilanvaihtelut siis.

Sunnuntaina oli puuhastelupäivä. Kokosimme Ikeasta ostetun peilikaapin loppuun ja T. kiinnitti sen vessan seinälle. Vessassa oli alunperin semmoinen avohyllykkö, joka ei minun neitsyt/tiukkapipo-luonnetta ja silmää miellyttänyt yhtään. Vessassa on kymmeniä purnukoita, deodorantteja, tamppooneja ja ties mitä, ja semmoisessa avohyllykössä ne on kaikkien pällisteltävänä ja erittäin sotkuisen näköisesti. Ei ymmärrä! Nyt on kaikki meikäläisen purnukat ja meikit nätisti peiliovien takana piilossa. :o)

Mun ruuanlaitto on taas tiskikoneen saamisen myötä virinnyt aiempaa ahkerammaksi. Eilen kokkasin pipuripihvit kastikkeella, kermaperunoita, kasviksia ja salaattia. Ihan kiva tehdä ruokaa kun ei tarvi tiskata joka kattilaa ja kastikekulhoa käsin. Myös leipominen vähän houkuttaisi, voisi ottaa ensi viikonlopun ohjelmaan esim. sämpylöiden tekemisen. Kävin tänä aamuna ekaa kertaa varmaan kukauteen vaa'alla. Noin 1,5 kiloa on tullut joulun ja suklaakuurin aikana lisää, ei mielestäni mikään kovin paha. Olen edelleen oikealla kymmenluvulla, joten en heittänyt kirvestä kaivoon vaan päätin ruveta hieman keventämään ja likkumaan enemmän, jos vaikka pääsisi kesäksi kuntoon. :o) Ehkä noin kolmannensadan kerran elämäni aikana tein tämän päätöksen...

Koirat ovat kotiutuneet jo täysin, ja lenkkimaastot ovat aika hyvin tulleet tutuiksi. Meilläpäin on ihan hirveästi jäniksiä. Iltelenkillä nähdään joka päivä vähintään yksi, ja eilenkin yksi hassu pitkäkorva istui meidän pihassa mun auton takana. :o) Koirat kulkevat nenä maassa ja herkuttelevat papanoilla.
Blonkku on taas lihotuskuurilla, aamulla leikkelin sille ruuan sekaan läskiä. Raasulla on ollut maha sekaisin useampana päivänä, ja minä tyhmeliini tajusin vasta viikonloppuna, että se johtuu porkkanalaatikosta. Ostin sitä pakastimeen joulun aikaan ja olen antanut jauhetun lihan kanssa aamuruualla. Eipä sovi pikkuneidin masulle tuo kypsennetty porkkana ilmeisesti.

lauantai 12. tammikuuta 2008

Pahvilaatikoita vesisateessa

Jos ihminen viettää koko perjantai-iltansa makaamalla vesilätäkössä makuualustalla päällään pahvilaatikko, niin tuleeko läheisten huolestua? Näin mun eilis-ilta nimittäin kului. :o)

Oltiin siis Blondin hakutreeneissä Ylöjärven Puuvuorella, ja kuukauden teemana meillä on umpipiilot. Meillä oli aukealle ripoteltu 8 kpl suurikokoisia ihmisenmentäviä pahvilaatikoita. Ainoastaan yhteen meni ihminen piiloon. Katsottiin koiran reaktioita, osaako etsiä lainkaan aukealta ja laatikoista, vai painuuko vanhasta tottumuksesta viereiseen metsään? Tunnistaako selvästi sen laatikon missä on ihminen, vai ilmaiseeko kaikissa laatikoissa olevan ihmisen hajua? Kun havaitsee laatikossa olevan ihmisen, niin miten pyrkii sen luo? Yms. Tehtiin myös sellainen harjoitus, että koira katseli vierestä kun maalimies meni laatikkoon. Sitten koira vietiin pois näköpiiristä ja maalimies vaihtoi paikkaa toiseen laatikkoon. Mites sitten käy? Kolmannessa harjoituksessa maalimies menikin viereisen metsän laitaan piiloon, ja laatikoissa ei ollutkaan ketään. Koiran ohjaaja kuitenkin opasti koiran aluksi laatikoille etsimään.

Oli kaikenkaikkiaan hyvä treeni, vaikka olosuhteet oli erittäin märät ja pahvilaatikot loppuillasta jo ihan vettyneitä. Tämmöinen homma oli monelle koiralle erittäin vierasta, ne olisivat väkisin menneet metsään etsimään. Koirat saivat selvästi käyttää aivojaan, ja muutama erittäin selkeä ahaa-elämys nähtiin kun koira hokasi mistä on kyse. :o) Blondi huiteli kanssa läheisessä metsässä aluksi. "Täällä me on ennenkin menty, miksei nyt?". Sillä kesti tosi pitkään ja se mietti tosi tarkkaan, että mitä nyt oikein tapahtuu kun en lähtenyt metsään sen perään ja kiertelin itse laatikoiden keskellä. Lopulta sen pään päällä syttyi lamppu ja se rupesi haistelemaan laatikoita. Jotkut koirat oikean laatikon löydettyään jäivät vaan tuijottamaan sitä, jotkut ryhtyivät haukkumaan. Blondi puolestaan raapi laatikkoa ja lopulta hyppäsi sinne kokonaan sisään.Olin tyytyväinen pikkuneidin suoritukseen. :o)

torstai 10. tammikuuta 2008

Mene naimisiin ja eroa

Paavo Westerbergin kolumni Hesarin sivuilla käsittelee taas kerran "läheistä" asiaa, eli eroamista. Ihan hirveän valoisilta eivät nuo tilastot näytä, mutta minkäs teet. Tuskin kukaan jättää menemättä naimisiin sen takia, että tilastojen mukaan ero koittaa muutaman vuoden päästä. Ja mitäs jos koittaakin, ei siihen todistetusti kuole.

"Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2006 Suomessa solmittiin yli 28 000 avioliittoa ja avioeroon päättyi yli 13 000 avioliittoa. On myös tutkittu, että kerran jo eronneet eroavat herkemmin uudestaan. Ei ehkä yllättävää mutta järkyttävää silti. Eroamiseenkin voi siis jäädä koukkuun.

Yksi asia on kuitenkin varma. Eroaminen sattuu ja jättää haavoja. Oli syyt tai elämäntilanne mikä tahansa. Kun on kerran mennyt rikki, ei pidä enää mitään itsestäänselvyytenä."

Avioliittoon on niin monenlaisia suhtautumistapoja ja syitä. Yksi T:n kautta tuttu 26-vuotias naisihminen haluaa mahdollisimman pian naimisiin, mahdollisimman ison timantin sormukseen ja megakokoiset häät kaikenmaailman tilpehööreineen. Poikaystävää on painostettu kosimaan ja kihlojen ostoon useampi vuosi, ja vihdoin se muutama viikko sitten tapahtui. Voi sitä onnea. Yksissä pippaloissa syksyllä sain purra hammasta ihan tosissaan, kun kyseinen neiti parinkymmenen ihmisen edessä sanoin poikaystävälleen, että "Voisit sä kyllä kosia mua jo, ollaan oltu yhdessä 5 vuotta! Ei sen väliä missä ollaan, ihan vaikka tässäkin käy." Sama neiti palasi yhteiseltä etelän lomalta naama norsun v**ulla, koska oli odottanut kosinnan tapahtuvan siellä, eikä niin käynytkään. Eikö kosinnan pitäisi tulla mieheltä oma-aloitteisesti, sydämestä ja silloin kun se tuntuu oikealta. Onko se kiva sitten tulla pakolla-kosituksi, vain oman painostuksen ansioista, väsytystaktiikalla? Ja onko se timanttisormus hyvä syy mennä naimisiin? Jotenkin noi tilastot tuntuu aika loogisilta ja oikeutetuilta tämän kirjoitettuani...

Tunnustus

En ole opettanut kummallekaan koiralleni kunnolla agilityesteiden kontaktien omaehtoista suorittamista. Pommi osaa hidastaa kontaktilla kun sille sanoo odota. Blondi yleensä jarruttaa vauhtia kun muistan itsekin hidastaa juoksuani siinä rinnalla. Kontaktien suorittaminen ei siis ole ollut varsinainen ongelma, kyllä niihin aina tassu osuu ja virheittä yleensä selvitään.

Eilen kuitenkin lämminhallitreeniemme vetäjä Hanna sai minut vakuuttumaan, että kyllä se omaehtoinen kontakti pitäisi Blondille opettaa. Ei siksi etteikö se osuisi siihen, vaan siksi, että minun ei tarvisi juosta aina rinnalla vaan voisin mennä jo seuraavalle esteelle. Blondi oma-aloitteisesti pysähtyisi kontaktille, ja jatkaisi matkaa vasta luvan saatuaan. Kyllähän minä tämän olen tiennyt ja ymmärtänyt, mutta kukaan ei ole suoranaisesti määrännyt mua treenaamaan sitä, ja laiskuuttani en vaan ole toistaiseksi viittinyt.

Eilen siis alkoi Blondilla kontaktien tehotreeni. Aloitimme puomilla, jonka loppupäässä on kipposessa nakin pala. Blonkku suoritti puomin ja jäi loppupäähän tönöttämään takajalat kontaktilla, etujalat matolla ja söi nakkia kiposta. Minä sitä tiuhaan tahtiin laitoin siihen lisää, ja Blondi tönötti ja söi. ja uudestaan, ja uudestaan. Nakkia rupesi tippumaan vähän hitaammalla tahdilla, välillä suoristuin, välillä liikutin jalkaa, välillä otin jopa askelta pois päin. Ja Blondi pysyy kontaktilla, ja lähtee vasta kun saa luvan. Yksinkertaista tässä vaiheessa. mutta kuinkahan sitten kun olen muutaman metrin päässä ja nakkia ei heru? Blondi kyllä tykkäsi treenistä (ihme?!), enkä meinannut saada sitä lopuksi puomilta pois. Tätä koitamme nyt sitten treenata kotonakin, vaikka vaan niin, että neidin takapää on esim. tyynyllä ja etujalat lattialla.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Yhteenottoja

Narunjatkona-blogissa kerrottiin koirien ottaneen kunnolla yhteen. Onneksi mitään vakavaa ei käynyt ja suihkun avulla koirat oli saatu irrotettua toisistaan.

Terriereihin tottumattomien ihmisten on lähes mahdoton ymmärtää, kuinka sisulla ja itsepäisesti koiramme saattavat puolustaa omaa kunniaansa. Parsoneiden omistajien yleinen ongelma tappelutilanteessa on saada koirat irti toisistaan, ne kun pitävät puruotteensa kiinni vaikka kuinka huudat ja revit, ja samalla aiheutat itse vaan lisävahinkoa. Pommi on kerran käynyt mun äidin vanhaan kääpiösnautseriin täällä tavoin kiinni, kun luuli sen vieneen rakkaan vinkulelunsa. Mun rakas äitihän oli heti viemässä raivohullua Pommia lopetuspiikille, kun eihän tuommoisen kanssa uskalla elää... :o(

Blondi kun tuli pentuna taloomme, niin Pommi oli nähnyt sen jo muutaman kerran lenkillä ja häkissä. Itse kotiin saapuminen sujui silloin suht hyvin, mä tarkoituksella toin Blondin sylissäni ja osoitin Pommille, että tämä on mun kaveri, se saa tulla tänne. Pari tuntia meni hyvin, haisteltiin, tutustuttiin paikkoihin, yms. Kun tilanne näytti olevan ok, niin minä rupesin laittamaan ruokaa ja silloinen mieheni lähti käymään kaupassa. Ei mennyt kauaa kun Pommi kävi Blondin kimppuun ihan raivopäänä. Syytä en tänäkään päivänä tiedä. Blondi ei taistellut lainkaan vastaan, mutta Pommi oli silti päättänyt ilmeisesti tappaa tuon tungettelijan. En muista miten sain Pommin irrotettua, mutta Blondi pääsi lopulta sohvan alle pakoon ja Pommi ei sinne mahtunut. Paniikissa soitin mieheni kotiin kaupasta ja rupesin tutkimaan Blondin saamia osumia. Muuten se oli päällisin puolin kunnossa, mutta se kiljui ihan suoraa huutoa ja sen toinen silmä oli veressä ja muurautunut umpeen. Mä menin ihan paniikkiin, että nyt se on sit kuurouden lisäksi sokeakin. Kamalaa kyytiä ajettiin päivystävälle eläinlääkärille Nokialle, ja koko automatkan Blondi itki ja huusi. Minä vollotin ja syytin itseäni tapahtuneesta, kuten syytti myös rakas mieheni. Eläinlääkäri sai Blondin silmän putsattua ja tutkittua ja rupesi rauhoittelemaan sen jälkeen minua. Ei tämä sokeaksi tullut, ei hätää. Hammas on osunut tuonne silmäluomen sisäpuolelle, onni on ollut siis matkassa. Silmä on ihan ehjä.

Nykyisinkin Blondi alistuu heti Pommille. Yhteenottoja on ollut ihan yhden käden sormilla laskettava määrä tuon saapumisen jälkeen, *koputtaa puuta*. Välillä jopa ylpeänä ihmettelen Pommin hermoja Blondia kohtaan, se kun käy haistelemassa Pommin suuta sen syödessä puruluuta tai läppäisee tassulla päähän kesken toisen unien. Ainoa, mitä Pommi ei siedä, on minun huomioni varastaminen. Jos Pommi istuu sohvalla mun vieressä rapsutettavana, niin silloin ei ole Blondilla asiaa sohvalle. Ja sen Blondi ymmärtää onneksi itsekin.

Kaikenkaikkiaan tyttöjen yhteiselo sujuu erittäin hyvin. Ne saattavat jopa nukkua kylkikyljessä sohvalla, ja on hellyyttävää nähdä kuinka Pommi leikkiessään "muka" alistuu ja antaa Blondin kurmuuttaa itseään. Ei ehkä uskoisi, kun tietää sen tosiasian, että Pommi ei siedä Blondia lukuunottamatta muita koiria lainkaan.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Murrr!!!

Olen pahalla tuulella ja kaikki risoo silloin. Tylsää.

Kaikki ne, jotka olette niin kovasti odottaneet talven tuloa, oletteko nyt tyytyväisiä? Mä olin tyytyväinen pakkaseen, mutta tämä lumentulo aiheuttaa vaan hermojen kiristymistä. Mikä siinä on kun kaksi lumihiutaletta tulee taivaalta alas, niin koko kaupungin liikenne on ihan sekaisin. Kotimatka kestää tuplaten normaalin, moottoritiellä on kolme rekkaa hätävilkut päällä jumissa ja kukaan ei uskalla ajaa autolla neljääkymppiä kovempaa.


T. oli eilen superystävällisenä ihmisenä käynyt Vantaan työreissullansa Ikeassa. Mä olin tehnyt hienon ostoslistan, ja kaikki haluamani tavarat toimitettiin ehjänä perille. :o) Illalla tosin jälleen kerran totesin, että miksi aina sorrun ostamaan Ikeasta, vaikka tiedän tavaroiden kokoamisessa ja kuntoonsaamisessa olevan hirveä homma.

Kryssbo-lamppu oli kivan näköinen, mutta siinä oleva muuntaja pitää semmoista ihme surinaa. Ei sitä voi/uskalla siis käyttää. Pitäisi kai tutkia muuntajaa tai käydä vaihtamassa. Onneksi T. ramppaa siellä vantaalla viikottain.


Kylpyhuoneen peilikaapissa on ehkä miljoona irrallista osaa. Tuon kehikon sain illalla koottua, mutta taustalevyn naputtelu semmoisilla ylisuurilla nauloilla oli väsyneenä jo liian hankalaa. :o) Kokeilen tänään uudestaan, tai sit se levy saa jäädä puuttumaan. Onhan siellä takana seinä, ei sieltä purkit putoamaan pääse.


Mielenkiintoisin haaste on ehkä tämä 2 m leveä taulu. Se on painettu kangas, ja osasissa olevat kehykset. Paketissa ei ollut mitään ohjeita kehysten kokoamiseen, ja osia on kuitenkin kymmeniä monenlaisia. Ei mennyt mulle jakeluun. Jotenkin kangas pitää kiinnittää metallikehyksiin, mutta menetelmä on vielä kysymysmerkki.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Hieno HYL

Viikonloppuna on tullut puuhasteltua lähes taukoamatta. Vielä on muutama laatikko purkamatta, lamppu laittamatta kattoon, ja semmoista pientä laittoa riittää. Hyvällä mallilla ollaan, ja hyvin täällä viihtyy. Piano pitäisi tulla parin viikon päästä, ja sen paikka pikkuisen tuottaa päänsärkyä. Olin jo suunnitellut sen yhdelle lyhyelle seinäpätkälle laittavani, mutta tarkempien mittailujen jälkeen tajusin pianon olevan 2 cm leveämpi kuin tuo seinä. :o(


Yhden peilin kohdalla päätin testata kädentaitojani, ja aika onnettomalta tuo projekti vaikuttaa. Isossa vanhassa peilissä on mäntyiset kehykset, ja minä halusin ne semmoisiksi läpikuultavan valkoisiksi, niin että puun syyt kuitenkin erottuu. Mun lakka on niin läpikuultavaa, että saan laittaa varmaan 15 kerrosta sitä ennenkuin tulos on tyydyttävän valkoinen ja tasainen...


Tänään oltiin Blondi-neidin kanssa Tamskin agikisoissa Tampereen Niihamassa. Tulos oli hieno HYL. Siksi hieno, että olin kuitenkin suorituksen jälkeen ihan tyytyväinen Blondiin. Se ei karkaillut, mennyt omiaan tai ollut huonosti kontaktissa. Itse asiassa se meni ihan malliikkaasti mm. semmoisen ansakohdan, jossa oli putken suuaukko ja A ihan vieretysten. Blondin meno oli silti hieman epävarmaa, se ei irronnut ja mennyt ihan niin innolla kuin yleensä. Saimme siis useamman kiellon (mm. kepeiltä), ja lopulta sen hylkäyksen pussilta, kun neitiä ei sinne huvittanut mennä. Minä kyllä todennäköisesti näytin sen huonosti, kun olin niin hämilläni siinä kohtaa puhtaasti suoritetusta renkaasta. :o) Kaikenkaikkiaan ihan hyvä kokemus, vaikka onhan se vähän turhauttavaa käydä kisoissa palelemassa hylsyn takia. Ai miten niin olen huono häviäjä? ;o)


torstai 3. tammikuuta 2008

Tavoitteita

Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt, kun tunnen itseni ja tiedän etten pysty niitä pitämään. Jotakin tavoitteita ja pyrkimyksiä olen kuitenkin tulevalle vuodelle miettinyt. Tässä niitä:

Laura:
  • Talousasiat kuntoon. Visa-kortin vingutus minimiin. Oman pään sisällä tapahduttava ajattelumuutos, että jos lainoja aikoo lyhentää, niin ei ole varaa ostaa kolmea neuletta ja kaksia kenkiä tosta vaan...
  • Syö terveellisemmin! Saa myös herkutella, mutta pitää muistaa myös hedelmät ja vihannekset, jotta saa vitamiineja. Tee enemmän kotiruokaa, äläkä turvaudu kaupan palvelutiskiin.
  • Avantouinti ei ole liikuntaa. Ei myöskään agitreeneissä seisoskelu. Koita liikkua, parantaa lihaskuntoa ja hapenottokykyä.
  • Mieti, mihin kaikkeen aika ja jaksaminen riittävät. Kannattaako olla väsyneenä ja kiukkuisena hakutreeneissä 5 tuntia perjantai-iltana, jos ei yhtään kiinnosta?
  • EA1-kurssi. Pianotunnit.
  • Koirien lenkitystä yksi kerrallaan!

Pommi:

  • Agitreeneissä käynti jatkuu. Tehtävä periaatepäätös, että uskallanko lähteä kisaamaan kiukkupussin kanssa. Maneesissa voisi olla olosuhteet helpommat = koiria ei kentän joka laidalla.
  • Takaaleikkaukset, irtoaminen varsinkin putkeen ja keppien sisäänmeno erityishuomion kohteena.
  • Jonkinlaista tottista pitäisi treenata kotona. Jos mahdollisuus, niin joku Tommyn tapakurssi tekisi hyvää.
  • Totuttelua ihmisiin ja koiriin. Koiriin totuttelu kaukaa, esim. tapakurssilla, agitreeneissä ja muutama kerta parsonlenkillä.
  • Lisää huomiota ja aivojumppaa.

Blondi:

  • Agilitykisoihin osallistutaan rohkeasti ja tavoitteena kakkosiin nousu tämän vuoden aikana.
  • Agilitygurujen koulutuksia, kursseja, hyppyseminaaria?
  • Paikallaan pysymisen vahvistamista, keppien vaikeampi puoli ja sisäänmeno, keinu, rengas, kontaktit erityistarkkailussa.
  • Hieroja!
  • Hakutreenit?? Omalla ajalla etsimistä ja vapaana metsässä kirmailua enemmän.
  • Lihaa luitten päälle, pahoinvointikohtausten syyn selvitys.
  • Tottista, yleistä tottelevaisuutta ja malttia lisää.
  • Koirien ohitukset lenkillä hallitummiksi. Namit ja lelut ei kiinnosta, mikä avuksi?
  • Vähemmän haettua huomiota ja Blondin ehdoilla pelaamista, enemmän aivojumppaa.

Treenailua

Eilen olin Blondin kanssa lämpöisessä hallissa agilitytreeneissä. Sillä aikaa Pommi joutui olemaan yksin kotona kokonaiset 13 minuuttia. Tänä aikana se oli kiivennyt keittiön pöydälle, josta oli vetäissyt suklaakonvehtirasian jämät, eli onneksi vaan kolme marmeladitäytteistä konvehtia. Lisäksi se oli tyhjentänyt yhden pahvilaatikollisen muovirasioita ja erinäisiä kippoja, tuhonnut pullasudin ja rei'ittänyt muutaman säilytysrasian kannen. Pientä protestointia siitä, että pikkusisko pääsi mukaan ja hän ei. :o)

Meitin treenit meni ihan kohtuuhyvin. Mentiin 16 esteistä rataa, saatiin siis ihan hyvin treeniä ensi sunnuntain kisoja ajatellen. Radalla oli muutamia ansapaikkoja, mutta aika hyvin mä ne hokasin ja sain Blondin haltuun melko hyvin. Yhdessä kohtaa oli hieman hankalampi hyppykuvio, jossa olisi pitänyt periaatteessa juosta pari-kolme metriä takaperin samaa tahtia kuin koira etenee. Just joo, ei tule ikinä onnistumaan! Mä sain kotiläksyksi takaperin juoksutreeniä, ja huomasi kyllä itsekin olevani aika kömpelö moisessa. Suosista ohjasin sen kohdan sit hieman eri tavalla (joka tosin oli hitaampi) kun omat jalat ei millään toimineet "väärään suuntaan" riittävällä nopeudella.

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Mikä tässä maailmassa on vikana?

Kuntosalin liittymismaksu on 100 euroa, ja sillä hinnalla et saa vielä yhtään mitään. Kuukausikortti maksaa 99 euroa. Kertamaksu on 20 euroa. Ihan todella, nämä ovat uuden Tamperelaisen naisille tarkoitetun kuntokeskuksen voimassaolevia hintoja. Miettisivät nyt vähän!

Mä vastustan kaikkia kuntokeskuksia, jotka vaativat asiakkaitaan liittymään jäseneksi ja maksamaan kuukausittain kamalan summan rahaa, kävivät kuntoilemassa tai eivät. Valitettavasti näitä syntyy vaan koko ajan lisää, kuin sieniä sateella. Semmoista siistiä, valoisaa ja uutta kuntosalia, jossa myytäisiin kohtuuhintaista 10-kerran korttia on lähes mahdotonta löytää. Varsinkin jos haluaa, että sen lähellä olisi kenties jopa parkkipaikka. Mulla on koiraharrastuksia kolmena iltana viikossa, ja lisäksi käyn kerran viikossa uimassa. Mulla olisi siis "aikaa" käydä kuntosalilla kerran tai korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Ei tosiaan kannata ottaa mitään kuukausimaksullista jäsenyyttä. Taidan vaan hyvällä omallatunnolla unohtaa koko kuntoilu-asian ja ilmoittautua pianotunneille. :o)

Terve taas...

...ja mukavaa uutta vuotta. Ollut vähän taukoa bloggailun suhteen, kun uudessa kodissa ei toimi vielä netti. On muuten ihmeen avuton ja hermostunut olo, kun ei pääse nettiin moneen päivään. Kiva riippuvuus kehittynyt siitäkin.

Viime perjantaina muutettiin mun tavarat uuteen kotiin. Apujoukkoja oli muutama henkilö, kiitos kaikille avusta. Työkaverilta sain lainaksi semmoiset nokkakärryt, ne olivat suurena apuna laatikoiden siirtämisessä. Lauantaina oli vuorossa T:n tavarat, jotka juuri ja juuri saimme mahtumaan asuntoon sisälle. Siinä vaiheessa kun kämppä on täynnä pahvilaatikoita ja ei ole edes tilaa ruveta purkamaan niitä, meinasi tulla itku. Roskiin ja varastoon lähti aika paljon erinäisiä tavaroita, ja nyt kotimme näyttää jo oikein mukavalta. Muutama laatikko on purkamatta, ja niin tuleekin olemaan ennen kuin saamme hankittua uuden kirjahyllyn ja työpöydän.

Jonkinlaisia arvokeskusteluja on käyty menneen viikonlopun aikana. Mä olen todella nipo ja tarkka sisustukseen liittyvissä asioissa, ja värejen suhteen muutenkin. Esim. sinistä väriä en jostain syystä siedä lainkaan. Ja T:llä oli tottakai sininen nojatuoli, matto, pöytävalaisimia, jne... Jalkapalloon liittyvät taulut (!), erinäiset kasat mitaleja ja pokaaleja..., kinastelun aiheita kyllä löytyy. Ja "ihmeekseni" T. ei anna periksi kovinkaan helpolla. Kommentti "On tää munkin koti, pitää täällä olla mullekin tärkeitä tavaroita" laittaa jopa meikäläisen hieman miettimään omaa kusipäisyyttäni...

No kuinka kävikään? Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sinisestä luovuttiin. Tuoli myyntiin, lamput roskiin, mutta matto sai jäädä. Se oli niin tumma sininen, ja siinä on pajunarua seassa, että näyttää lähinnä mustalta. :o) Jalkapallo aiheiset taulut ja viirit pihavaraston seinälle. 1 erittäin tärkeä lempparijoukkuuen taulu pääsi vessaan, mikä oli minulta suuri myönnytys. Suurin osa pokaaleista ja mitaleista varastoon, vain SM-tasoiset jätettiin esille ja niille pitäisi hommata joku kaappi tai lipasto säilytyspaikaksi. Kirjahyllyn päälle ne eivät pääse. Miksi niiden pokaalien pitää olle niin helkkarin isoja ja rumia?? Joku lasiveistos ajaisi saman asian ja olisi paljon nätimpi siellä hyllyssä...

Koirat ovat tänään ekaa päivää keskenään kotona. Aika hermona ja levottomia ne ovat olleet, eivät oikein uskalla/malta edes päiväunia nukkua. Pelkästään varastossa tai kaupassa käynnistä on noussut kamala itku ja ulina. Naapuriparat. Työhuoneessa on ikkunan edessä sohva, jonka selkänojalla tytöt voivat istua ja katsella etupihalle. Luulisi siinä ajan kuluvan. Myös takapihalle ne näkevät olohuoneesta, mutta siellä ei ole mitään katseltavaa, pelkkää nurmikkoa vaan. Tosi paljon ne ovat leikkineet ja riehuneet keskenään, juosseet ihan kamalaa rallia niin, että matot on kasassa koko ajan. Sellainen tavallinen luistonestoverkko paksun lankamaton alla ei auta mitään, pitäisi varmaan liimata ne kiinni parkettiin, jos haluaisi mattojen pysyvän paikallaan.