Kaikki kaatuu päälle?

Nyt on vaan liikaa tekemistä, ei pieni ihminen oikein jaksa. Välillä tulee näitä tilanteita kun pitäisi organisoida ja hoitaa yleisiä juoksevia asioita yms. mutta yhtäkkiä niitä on niin paljon, että se määrä alkaa hirvittämään ja muhun iskee stressi. Ihan turhaan, hyvinhän niistä on aina selvitty.
Toiminimen veroilmoitus, autojen renkaanvaihdot, kaatopaikkakuorma, yhden (maailman painavimman) antiikkilipaston kotiinkuljetuksen järkkääminen, pääsiäisen vieraat, ultrat, sokerirasitukset, tapetoitsijan tapaamiset jne... Sitten iskee se kiukku, että miksi minun pitää huolehtia kaikesta?!

Blondi sai sen sänky-häädön kolme viikkoa sitten. Muutamana yönä se jaksoi yrittää meidän sänkyyn useamman kerran, mutta sen jälkeen on tyytynyt nukkumaan omassa pedissä. Aamulla herätessään se saattaa tulla kurkkaamaan, että joko nyt pääsisi. Stressin se tästä traagisesta tapahtumasta kuitenkin sai, ja se on nyt jatkunut kolme viikkoa. Neiti stressaa -> adrenaliini/stressitaso nousee -> neiti voi pahoin -> stressitaso nousee... oravanpyörä oli siis yhdessä yössä saatu hyvään vauhtiin. Blondi siis saa närästystä, alkaa lipomaan kielellään, saa siitä ilmaa ja kipua vatsaansa, alkaa pakonomaisesti syömään jotain (viherkasveja, multaa, rottinkikoria), ja sit tietty oksentaa, pahimmillaan myös ripuloi sisälle. Ja tätä on jatkunut kolme viikkoa. Minulla alkaa siis olemaan jo hermot hiukka kireällä ja matot odottamassa pesulaan vientiä. Ja tätä tapahtuu vain silloin kun emme ole kotona, eli selvästi se on myös jonkinlaiseen eroahdistukseen verrattavissa.

Alussa annoin sille Bach kukkaisterapia-tippoja, joita Piira on meille suositellut. Hyvä ajatus mielestäni teoriassa, mutta ei tehonnut kyllä tähän vaivaan. :o( Sitten aloitettiin Serene Um-pillerien syöminen. Sitten tuli kuviohin mukaan maitohappobakteerit (teho bakt tai inupekt forte). Sitten keskustelin eläinlääkärin kanssa ja rupesin antamaan Antepsin närästyslääkettä ja sellaista vatsansuojalääkettä (en muista nimeä). Viime perjantaista lähtien meillä on ollut D.A.P haihdutin käytössä, se siis päästää huoneilmaan feromoneja, joiden tulisi koiraa rauhoittaa. Toivon tuon DAPin auttavan, koska seuraava ratkaisu minkä keksimme on ihan reseptillä saatavat rauhoittavat lääkkeet. Eilen Blondi oli muutaman tunnin yksin, ja silloin ei ollut mitään sattunut. Mutta jotenkin se tuntuu tajuavan viikonpäivät, ja tänään kun on maanantai ja taas työviikko, niin kotona voi olla taas ikävä yllätys odottamassa. Let's see.

Siellä nyt joku ihmettelee, että miksi rääkkäät koiraasi tuolla tavalla?! Ota se takaisin sänkyyn nukkumaan, niin ongelma on ratkaistu. Juttelin siitäkin eläinlääkärin kanssa, ja ei se mene ihan niin. Blondi tuskin enää edes muistaa, mistä se on stressinsä saanut, tai miksi elimistö on niin sekaisin. Se noidankehä kun on alkanut, niin paluu vanhaan ei enää auta. Stressitila pitäisi saada laukeamaan ja koira rauhoittumaan, se on ainoa "hoito". Yritän olla sen kanssa mahdollisimman paljon, olen hieronut sen vatsaa ja selkää ja yrittänyt antaa sille muuta ajateltavaa ja puuhaa. Toivotaan, että tämä viikko menisi hyvin, ja pitkä pääsiäis-viikonloppu viimeistään saisi neidin rauhoittumaan...

Jonnin joutavaa

Poden usein huonoa omatuntoa siitä, että en vietä tarpeeksi aikaa ja puuhastele koirieni kanssa. Tiedän, en ole ainoa. Meidän koirat joutuu olemaan maksimissaan 9 tuntia yksin yhteen menoon, kun olemme töissä. Kyllä ne sen pärjää, ovat tottuneet. Eikä sitä tapahdu edes joka päivä, minä olen joskus kotona tekemässä töitä, samoin C. Silti tunnen olevani huono ihminen, koska olen paljon pois iltaisin ja koirien aktivointi on lähinnä jotain aktivointileluja tai niiden pihalla oleskelua.

Toisaalta olen niin tottunut menemään tukka putkella paikasta toiseen, että muunlainen elämä on alkanut hieman ahdistaa viime aikoina. Kun on tottunut siihen, että on kalenterin orja ja kaverin kanssa kahvittelu menee väkisin aina vähintään kolmen viikon päähän kiireiden takia, niin vaikea ajatella elämää ilman tiukkoja aikatauluja ja jatkuvaa menoa. Kesällä ei ole töitä, tuskin juurikaan hierontoja, kalenteri oikeastaan typötyhjä. Olen jo löytänyt itseni katselemasta avoimen yliopiston kurssitarjontaa ensi syksylle. Kaveri mut sit pudotti maan pinnalle, kun suunnittelin lukevani muutamassa kuukaudessa liiketoiminnan perusteet (25 op), noin puolitoista kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Ei kuulemma ole realistista. :o)
Mulle vaan on ilmeisesti vaikea "pudota tyhjän päälle" ja myöntää olevani kotiäiti.
Ehkä mä sit totun ajatukseen viimeistään siinä vaiheessa kun olen kuolemassa väsymykseen, ja odotan ainoastaan jokailtaista nukkumaan menoa.

Anteeksi avautuminen, tästä ei ole todellakaan tulossa mikään hormonihöyryisen odotusajan blogi. Itse asiassa olen ollut kuulemma normaalia rauhallisempi ja rennompi viime aikoina, saanut ilmeisesti tarpeeksi suklaata syödäkseni. :o)

Päivän polttavaa

-olen pähkäillyt maalaisinko keittiön seinät vai en. Tekisi mieli, mutta siinä on kaapistojen, jääkaapin, lautashyllyjen, leivinuunin jne. takia aikamoinen homma. Nyt ne seinät on piparkakun ruskeat. Vielä en ole keksinyt minkä väriseksi ne haluaisin. Kaapistot on semmoiset lämpimän ruskeat, lautashylly vanha vaalea vihreä ja lattiat siniharmaat... Leivinuuni on valkoinen, mutta ei enää mikään putipuhtaan valkoinen. Siksi en viitsi seiniä laittaa valkoisella, koska sen jälkeen tuo leivinuuni näyttäisi tooodella likaiselta. Ja ei, en halua maalata sitä.

-otin yhteyttä tapetoitsijaan. Vihdoin. Josko me huhtikuussa saataisiin meidän ikuisuusprojektia hitusen verran eteenpäin... Lastenhuoneesta ja vessasta olemme repineet vanhat tapetit pois, joten niiden kimppuun olisi tarkoitus käydä.

-olen surffaillut kyllästymiseen asti vaunu-aiheisilla sivuilla. Toistaiseksi olen löytänyt tasan yhden vaunumallin, josta oikeasti tykkään. Ja arvata saattaa, että se on juuri se kallein mahdollinen, ja käytettynäkin äärettömän hankala (ja edelleen kallis) löytää. Pöh, tylsää.

-meidän kakaralla (Chilillä) on ekat juoksut. Juoksupöksyjen kanssa eläminen on mahdotonta, ne päällä ei voi kävellä saati edes syödä. Masentuneena makaaminen ainoastaan onnistuu, tai semmoinen päätön syöksyminen paikasta toiseen.

-terassilla olleet polttopuut loppuivat viikonloppuna. Hieman olimme siis arvioneet talven tarpeet väärin. Sunnuntaina koitettiin sit hakea pihan perältä liiteristä lisää puita. Oven edessä oli metrin kinos, ja koko takapiha on semmoista reiteen asti yltävää hankea. Oli aika hikistä hommaa...

-Blondia opetetaan nukkumaan öisin omassa pedissä. Se on siis koirista ainoa, joka tunkee väkisin sänkyyn. Viime yö oli ensimmäinen tätä "uutta ajanjaksoa", ja yöllä heräsin noin 10 kertaa sitä hätyyttelemään pois tai Pommin murinaan, kun Blondi änkesi sen viereen. Aamulla meidän stressivatsa ei sit suostunut syömään ja sen vatsa oli sekaisin. Kokeilen antaa Bach kukkaisterapiauutetta Vervain, joka on tarkoitettu "muuttuneen elämäntilanteen hyväksymiseen ja stressin sietoon". :o))

Kemin Lumilinnassa 5.3.2011

Kenkiä ei voi olla koskaan liikaa

Hunter

Ellos

Mut pidempään tunteneet tietävät että olen aina ollut heikkona kenkiin. Silloin kun asuttiin vielä kaupungissa, kenkien ostaminen oli kuukausittaista huvia. Tai sit se tapahtui hieman harvemmin, mutta ostin kerralla 3 paria kun en osannut päättää mitkä on parhaat. Ja tykkäsin käyttää korkokenkiä, vaika pituutta ilman niitäkin on tarpeeksi.

No, sit mä muutin maalle; tulin vanhaksi, laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Ei se kenkärakkaus sentään ole kadonnut, mutta korkokenkiä tulee ostettua harvemmin. Viime vuoden kenkäostokset on keskittyneet mataliin sandaaleihin, kesälenkkareihin, saappaisiin ja lämpimiin talvikenkiin, eli siis ihan mummo-linjaa. Veikkaan, että seuraavan vuoden aikana tulen mummoutumaan vielä pahemmin, kun ei tule edes tarvetta pukeutua töihin siistimmin. Vaikka multa parit saappaat löytyykin, niin kyllä nuo jälkimmäisen kuvan hieman prätkä-saapas tyyliset kummarit houkuttelis. Niillä kelpais lompsia koirien kanssa kotikulmilla, kun ne pelloilta sulavat lumet muuttaa tiet kuralilluksi. Oishan nuo vaaleanvihreät Hunteritkin trendikkäät, ei löytyis ihan jokaiselta maalaistollolta. Mutta en taida siltikään raskia niitä hankkia, hankin sit vaikka söpön väriset crocsit kesäksi niiden Chilin leluna toimineiden tilalle. :o)

Välineurheilua

Minä olen aina ollut välineurheilija. Liekö laiskuutta, mutta mielestäni on vaan kivempaa mennä lenkille jos on uudet hienot lenkkarit tai sykemittari. Tai lähteä hiihtämään jos on hienot sukset, jne.

Nyt ulotan välineurheiluni siivoukseen, koska sekin on nykyisellään pakkopullaa, joten koitetaan tehdä siitä kivempaa. On meidän vanha imuri oikeasti huono, sen säiliö täyttyy yhdestä imurointikerrasta ja on aivan helkkarin vaikea tyhjentää. Lisäksi imurista tulee paha haju jos se ei ole juuri tyhjennetty, enkä usko sen ulostuloilman olevan senkään kovin puhdasta... Ja imuri kaatuilee helposti kaikkien lukuisten kynnysten ja rappusten takia kodissamme. Nyt tilasinkin imurin, jonka pitäisi olla tutkimusten ja kokemusten perusteella superhyvä, eli Dysonin. Toivotaan, että on hintansa arvoinen, koska kallis se mielestäni on. Mutta kolmen koiran taloudessa, jossa lääniä riittää, ei kai kannata huonoa ostaa. Niinkuin sanonta kuuluu, köyhän ei ole varaa ostaa halpaa. Olkoon tämä minun hää+naistenpäivä+vaikka mikä lahja. :o)

P.s. Mentiin siis viikonloppuna naimisiin. <3 Ihana paikka, ja kivaa oli. Laitan kuvia kunhan saadaan ne käsiimme.

Ehkä se tulee sittenkin?!

kuva: vastavalo.fi

Aurinko paistaa, lämpömittari näyttää jo yli nollaa, putket on sulaneet ja autotietkin on ihanan märät ja sohjoiset. Ehkä se kevät tulee sittenkin!

Elämä tuntuu muutenkin hymyilevän ihan eri tavalla heti kun aurinko on näkyvissä. Sain töissä vuoden alusta aika isot saappaat jalkoihini, ja hommat alkaa sujumaan jo ihan hienosti. Olen jopa selvinnyt selväjärkisenä ja menestyneesti jo keskiviikkoon tällä hiihtoloma -viikolla, kun kaikki muut tuntuvat olevan lomalla paitsi minä, ja minä heitä sitten tuurailen...

Koti on saanut ikkunoihinsa jo keväisemmät verhot, tumma turkoosi ja tumma ruskea vaihtuivat läpikuultavaan vaaleaan pitsiin, vihreisiin lehtikuvioihin ja roosan värisiin ruusuihin. :o) Yksi vanha sohvaryhmä saatiin dumpata kaatikselle kun huuto.netistä löytyi kivan edullinen rokokoo-tyylinen sohvaryhmä meidän "aulaan". Ruokavaliota on muutettu mahdollisimman luomu-pitoiseksi ja prosessoimattomaksi, ja minäkin olen lakannut kaiken muun paitsi luomulihan syömisen.

Ensi viikonloppuna äitini tulee meille koiria hoitamaan, ja me mennään C:n kanssa viikonloppulomalle Kemin lumilinnaan. Toivottavasti tulee hauska reissu, ajomatka vaan hieman hirvittää. Lauantaina on tärkeä päivä, kun tuomari meidät siellä toteaa virallisesti aviopariksi! :o)
Ensi viikolla on vauvelin rakenne-ultra, jossa saamme udella sen sukupuolta, sitäkin innolla odotetaan. Minä käytän muotoa "he", C. käyttää muotoa "she", saa nähdä kumpi joutuu muuttamaan sanojaan...

Muuten kai valtakunnassa kaikki normaaliin tapaan. Chili on ollut viime aikoina aikamoinen ulkokoira, viihtyy pihassa itsekseen touhuten ja keppien kanssa riekkuen tuntikaupalla. Pommi on ollut ihmeen hyväntuulinen ja sosiaalinen, Blondi hieman väsyneen ja lihoneen oloinen. Nyt ilmojen lauhduttua päästään onneksi taas kunnolla lenkkeilemään, tekee hyvää itse kullekin...

Samaa näköä

Tuli niin Chili mieleen, kun näin kaverin kaupittelevan kissan poikasia naamakirjassa. :o) Ihan sama väristys ja hörökorvat... Chili varmaan tykkäisikin kaverista, mutta pastorit pistelisivät sen poskeensa.

Neiti nirppanokka

Olen useammankin kerran kironnut pastoreiden, varsinkin Pommin, ahneutta ruuan perään. Se kun näkee ruokaa, katoaa kaikki mielestä ja korvia ei enää ole. Se syö mitä vaan, missä vaan ja koska vaan. Pelkkä ruokakupin näkeminen saa aikaan levottomuutta ja tärinää.

Nyt meillä on sitten se toinen ääripää, Chili. Ronkeleista ronkelein, joka yleensä ruoka-aikaan katoaa paikalta. Kaikkea uutta tai erilaista ei varmasti syödä, jopa nakin tai keitetyn sydämen palasia neiti sylkee suustaan. Kala on jotain ihan kamalaa. Omat nappulat kelpaa useimmiten, jos on kova nälkä ja niitä ei ole kukaan idiootti liottanut vedessä. Jos keittiössä ei olisi samanaikaisesti kaksi ahnetta parsonia, niin ruoka ei tulisi syödyksi varmaan ikinä. Kilpailu sentään hieman vauhdittaa ruokailua, joka siltikin kestää useimmiten ainakin 10-15 minuuttia. Ja minun on seistävä vieressä, muuten se lähtee mun perään ja jättää ruuan koskematta.
Tiedän, että kuulostan lellivältä mammalta, ja siellä jo joku miettii, että nosta kuppi pois ja tarjoa seuraavalla ruualla sama annos uudestaan. Näin teenkin usein. Mutta kun neiti voi olla parikin päivä syömättä, ja sillä ei painonsa puolesta todellakaan olisi siihen varaa. Siksi toivoisin tämän trendin muuttuvan. Täytyy käydä ostamassa Neu:ta tänään. Se on ainakin semmoinen ruoka, että hyvin harva koira jättää syömättä...

Aaargh

Saako työkaverin kuristaa?
Toimiiko lieventävänä asianhaarana se, että se on ärsyttävä, kovaääninen, käytöstavaton, valittava, riitelevä, muita kadehtiva ja laiska akka?
Jooko, saahan?

Onneksi 98% mun työkavereista on miehiä. Ei millään pahalla, mutta helpottaa asioita aika helkkarin paljon.

Ei mulla muuta. Noin 4 kuukautta enää...