Auton vaihto

Minä jouduin nielemään ylpeyteni ja luopumaan rakkaasta traktoristani, eli HRV-autostani. Muuten siinä ei ollut mitään vikaa, mutta bensan kulutus oli sitä luokkaa, että tuolta Urjalasta Tampereelle ajaminen tuli erittäin kalliiksi. Ilman kahta autoa emme tule toimeen, joten sitten vaan koitettiin löytää semmoinen kakkosauto, joka kuluttaa vähän. Nyt mulla on kuvan mukainen metallin tumman punainen sitikka. Siinä on kolme ovea, takaluukku aukeaa sillai hauskasti kahdessa osassa. Takapenkit poistettiin autosta kokonaan, joten koko takaosa on "koirien tilaa", sinne mahtuu boksit hyvin ja jääkin vielä paljon tilaa. Jos sinne rakentaisi jonkinlaisen "kiinteän häkkisysteemin", niin sinne mahtuisi varmaan jopa kolme koiraa! :o)

Kuulumisia

Heippa rallaa. Ollaan me elossa, vaikka olenkin vähän laiskasti päivittänyt blogia. Sunnuntaina olin koirakerhomme aksakisoissa koko päivän ajanottajana. Siinä on aitiopaikalla kyllä, ja katselinkin koko päivän enemmän ja vähemmän hyviä ratasuorituksia. Oli vaikeita ratoja ja puhtaita suorituksia ei paljoa nähnyt.
Ihaillen katselin joidenkin border collieiden kontakti-alastuloja. Ne on kyllä niin tunnollisen ja kiltin oloisia, nätisti nököttävät siellä ja odottavat lupaa lähteä. Ihailin myös yleensäkin noiden tosinopeiden koirien (mm. yksi borderterrieri) ohjaajia, joilta onnistuu tosi hienosti takaa ja kaukaa ohjaaminen. Ei ne edes yritä pysyä koiran rinnalla ja ohjata vierestä, vaan upeasti vartalollaan muutaman metrin päästä takaa kertovat minne ollaan menossa. Vau. Kukahan tuon opettaisi minulle?! Meillä on nuo poispäin kääntämiset ja takaaleikkaukset vielä vähän hankalia. Ilokseni näin kisoissa myös yhden kuuron bischon friseen, joka kisasi 1. luokassa. Hienoa menoa, ainoastaan keinu oli vähän mörkö.

Mulla on ollut reilun viikon verran selkä ja polvi p**kana. Pihahommissa ne kai on mennyt, en oikeen tiedä, paitsi että isoja kiviä oon nostellut. Joku hermo kai kiukuttelee, ja polvi ei pidemmän istumisen jälkeen heti kestä painoa vaan palautumisessa menee hetki. Mä oon kai tulossa vanhaksi. Ensi viikonloppuna olisi tiedossa hiekan ja mullan kottikärräystä hela veckoslutet, eli ei nyt auta sairastaa...

Blondin kontaktitreenejä ei ole edes aloitettu vielä, ei oo ollut motivaatioita eikä kyllä aikaakaan. Koirat on auttaneet pihatöissä, välillä vähän liikaakin. Pommi rassulta kun on kerätty kaikki pallot pois, niin parina päivänä se on leikkinyt ulkona pyöreällä kivellä. Yksi työpäivä se oli kiivennyt keittiön työtasolle ja ottanut sieltä sipulin pallokseen. :o) Yksi päivä pienet murhaajani leikkivät Bonnieta ja Clydeä. Blondi löysi puskikosta pudonneen linnunpoikasen, vinkkasi siitä Pommille ja Pommi meni ja tappoi sen. Mä en kerennyt tehdä mitään, kaikki tapahtui ennenkun edes tajusin mitä ne on löytäneet.

Viime aikoina olen huomannut ja ihaillut muutenkin koiriemme kommunikointi-taitoja. Pommilta voi esim. kysyä, että "missä sisko on?", Pommi kun pysyy pihassa kiltisti ja Blondi seikkailee. Pommi sit käy hakemassa Blondin takaisin. :o) Pommi myös komentaa Blondia jos se menee kauas tai riehuu liikaa. Yksi päivä Pommi istui autossa takapenkillä. (Se menee sinne aina istumaan jos ovi on jostain syystä auki...) Blondi oli sillä aikaa löytänyt jonkun kivan hajun pusikosta. Blondi kävi "sanomassa" hajusta Pommille autoon, ja sit ne lähti yhdessä sitä tutkimaan. Hassua ja outoa. Tuntuu, että nyt vasta ne on todella löytänyt sen yhteisen kielen, ja Pommista on kasvanut paljon rauhallisempi, tottelevaisempi ja vastuuntuntoisempi.

Takut:ien kisat

Sieltä tuli ylläri pylläri kaksi Hyllyä. Radoilla ei ollut mitään hyvää, joten kaksi huonoa hyllyä. Nyt me levätään, tottistellaan, ruvetaan treenaamaan nenäkosketusta ja pidetään taukoa kisaamisesta, ehkä myös hieman treeneistä. Mulla on motivaatio nollassa ja rupean varmaan miettimään jotain "uutta" harrastusta koirille.

Agility on kiva harrastus, mutta ilmeisesti mulla on liian vaikeat koirat suhteessa omaan osaamiseen ja kärsivällisyyteen. Voishan sitä tietty harkita kolmannen koirankin hankkimista, joku puudeli varmaan ois mun tasoinen juoksija. :o)Olen turhautunut, vihainen ja surullinen. Vähän niinkuin joku olisi vetänyt mun haaveeni vessanpöntöstä alas...

NPKH:n kisat

Teki taas näiden kisojen jälkeen mieli hakata päätä seinään ja lopettaa koko agility-harrastus. Kotiintuomisina oli kaksi hyllyä, toinen melko "hyvä" ja toinen ihan katastrofaalinen.

Ekalla radalla Blondi varasti pahasti lähdöstä ja meni sit väärään päähän putkea, kun en ehtinyt lähelle ohjaamaan. Loppurata meni tosi hienosti, ja kyseessä oli hyppyrata, että jotain toivojakin olisi voinut olla.

Toisella radalla en saanut Blondia jäämään edes lähtöön odottamaan. Laitoin sen istumaan, ja se karkasi saman tien haistelemaan tuomaria, ratahenkilöitä ja pomppaamaan pari hyppyä ihan itsekseen. Mun olisi pitänyt ottaa se siinä vaiheessa kiinni ja viedä autoon, mutta kun en tajunnut. Lähdettiin lentävällä lähdöllä ja koko rata oli ihan pelleilyä. Ei koiraa huvittanut ollenkaan, paitsi se kontaktien yli pomppiminen. Korjasin puomin alastulon ja lähdettiin siitä pois. Suoraan sanottuna vitutti. Oli kova helle, mutta ei se ole mun mielestä selitys tuolle käyttäytymiselle.

Illalla kotona mietin koko harrastusta ja koiran koulutusta yleensä. Blondi on alkanut viime aikoina käyttäytyä aikaista itsepäisemmin ja "kauhukakara" -tyyliin. Nyt jätetään sitä vähemmälle huomiolle, tiukempaan kuriin kaiken kaikkiaan ja hieman jotain tottisharjoittelua sen kontaktialusta-treenin oheen. Paikallaan pysyminen taas tiukkaan kuriin ja treeniin, jos lähdössä ei pysy, niin sitten joutuu autoon. Ensi keskiviikkona meillä on vielä kisat, mutta sen jälkeen pidetään agiradoilta taukoa, ehkä mennään joillekin hyppyradoille ja epiksiin. Kyllä mä rehellisesti sanottuna mietin koko touhun järkevyyttä. Itse tykkään agilitystä ja koiratkin siitä tykkää, mutta kummastakaan koirasta ei tuntuisi olevan semmoiseen "vakavaan" harjoitteluun tai etenemään edes kolmos-luokkaan. Tai en kai voi koiria syyttää, ehkä musta itsestä vaan ei ole siihen, kun molemmat on vähän keskivertoa vaikeampia tapauksia ja itse en ole niitä kunnolla kouluttanut. Blondin kanssa ollaan kuitenkin treenattu agilityä noin kolme vuotta, ja tässä me ollaan edelleen. Montako kymmentä kisaa ja koulutusta ollaan käyty, ja kakkosluokassa ollaan juuri ja juuri. Ja kun tuota eilistä menoa katsoi, niin se näytti lähinnä joltain alkeiskurssin tokalta kerralta. Tekisi mieli luovuttaa ja antaa olla, mutta mitä mä sitten harrastaisin?! Enkä mä silloin olisi Laura "the most stubborn person in the world", jos tässä vaiheessa löisin hanskat tiskiin. Kai.

Kontakti-liuska

Tämän hellepäivän tuloksena oli terassin öljyäminen, kukkien istuttamista ja *tattaradaa*, kontakti -alastulon harjoitteluun sopivan liuskan nikkarointi. Omin pikkukätösin sen tein vanerista, laudan pätkistä ja kuramatosta. Se on siis vaan tuommoinen irrallinen pätkä, jota aion pitää sit rappusella, kivellä tms. Hieno tuli, olen oikein ylpeä omista nikkarointitaidoistani. Tökkäsin mattopuukolla käteeni ja sohaisin sahalla jalkaani, mutta hengissä ollaan vielä. :o)

Kuvassa on Pommi, älkää siis ihmetelkö. Pommille ei ole koskaan kontakteja opetettu, ja se ajatteli liuskan olevan hyvä nukkumapaikka. Blondi ei päässyt tuolle liuskalle tänään vielä ollenkaan. Nyt siis on kielletty kaikki omatoiminen puomille pomppiminen, sinne mennään vaan ohjatusti ja remmissä.

All over again...

Tänään lähdettiin puolen päivän aikaan ajelemaan kohti Länsi-Suomen rannikkoa ja Paraista. Oltiin koko perheen voimin liikkeellä ja suuntana olisi siis Noora Salosen yksityiskoulutus. Kiva oli käydä taas Paraisilla, mä kävin siellä muksuna joka kesä, kun yhdellä "isotädillä" oli siellä kesäpaikka meren rannalla. Ei ollut paskempi tämän päiväinen treenipaikkakaan, meren rannalla oltiin, rannassa 4 joutsenta, ja päästiin korkkaamaan Nooran uusi hieno ulkokenttä ensimmäisinä käyttöön. :o).

Koulutuksen syy ja aihe oli Blondin kontaktiongelmat. Mentiin meidän "kontaktihistoria" läpi, miten ollaan treenattu jne. Sitten Noora kertoi miten hän opettaa kontaktit, omille koirilleen ja kurssilaisilleen. Eri tavalla. Todennäköisesti loppuviimeksi paremmalla ja varmemmalla tavalla. Tavalla, jonka pienin sovelluksin saisi sovellettua kuurolle. Tavalla, jonka opettaminen vie todennäköisesti useamman kuukauden, ja sinä aikana ei kannata kisata. Ja kesä kun ois niin kivaa aikaa kisata... Kyllä se varmasti kannattaa ja on hyvä idea, vaikka paljon kärsivällisyyttä siinä treenissä tarvitaan, mutta pakko myöntää että tuli semmoinen "Aaarghh, taas, eiii!" -olo. Me on treenattu varmaan vuosi kontakteja yhdellä tavalla, ei toimi, ja nyt taas alusta uusiksi. Ei hitto.

Noora opetti mulle oikestaan koko prosessin, että miten ruvetaan Blondin kanssa treenaamaan. Kyse on siis jonkinlaisesta kosketusalustasta, jota koira koskee nenällään. Palkka tulee muualta kuin kontaktilta, reilusti kontaktista eteenpäin. Sit pikkuhiljaa häivytetään alusta pois, että koira koskee maata, ja sit häivytetään myös nami jossain vaiheessa. Mutta kaikki tapahtuu hitaasti ja kärsivällisesti (toinen nimeni :o)), ja siitä koskettamisesta tehdään koiralle ihan superhauska juttu. Treenit meni hyvin, Blondi hokasi yllättävän nopsaan mistä on kyse ja homma näyttää kuulemma erittäin lupaavalta. Nyt siis vaan harjoitellaan sitä nenäkosketusta eri ympäristöissä ja ruvetaan nykertämään jonkinlaista alastuloliuskaa myös kotioloihin.

Että semmossii, ei ainakaan lopu tekeminen ja treenaminen...

Treenit

Eilen oltiin taas todistamassa mun huonoa kuntoa agitreeneissä. Oikeesti, nyt pitäisi kyllä ryhdistäytyä. Vikalla radalla oli semmoinen pitkä kaari, jossa piti vaan päästellä. Ei vaan pystynyt, jalat hyytyi kesken matkan. Aargh, kahden koiran ihanuutta vielä, kun molempien kanssa saa juosta samoissa treeneissä. :o)

Pommi oli liian kuumana, nyt menee taas lelupalkkaus pois vähäksi aikaa ja pelkät namit käyttöön. Se kuumiaa niin paljon, ettei se muuta tee kuin hauku ja hypi mua vasten, ei kerkee suorittaa esteitä tai irtoamaan yhtään. Pommi oli hurjalla ja raivokkaalla päällä muutenkin, se huomattiin myös vauhdissa. Mm. A-este suoritettiin semmoisella kolmepiste-kosketuksella, yksi loikka alhaalla, yhdellä loikalla harjan yli ja yksi loikka alas. Muistan kun Pommi on tehnyt saman jo nuorempana, kun meillä oli eri koutsi. Silloin saimme kuulla, että koira on liian nopea ja eihän tuosta teidän touhusta tule mitään. Koutsimme ei ollut varsinainen terrierien ystävä. Nyt puolestaan saimme lähestulkoon hurraa-huutoja kaikin puolin tyylipuhtaasta suorituksesta. Emäntä vaan jäi suu auki katsomaan ja hekottamaan...

Blondi oli ihan mahdottomalla tuulella. Lähdössä ei voinut odottaa, piti käydä moikkaamassa kaikki tutut, karata moneen kertaan ja olla muutenkin kaikin tavoin raivostuttava. :o)Energiaa siis oli kuin ravistetussa vichy-pullossa...

Nyt mä alan taas kesäkauden alettua ymmärtämään, että mun koirat on oikeesti nopeita, enkä mä tule ikinä pystymään samaan tahtiin kuin ne. Joissakin tilanteissa se on ok, mutta eilenkin oli keinun jälkeen semmoinen hyppyhässäkkä, että sen ohjaaminen takaa oli vaikeaa, ja keinun takia ei saanut etumatkaa otettua. Pitäisi vaan hyväksyä tämä asia ja harjoitella enemmän takaa-ohjausta, niin kai sekin siitä joskus selkenisi.

Huomenna meillä onkin tiedossa kiva päivä. Mä teen vaan puoli päivää kotoa töitä ja sit me suunnataan Paraisille, meren rannalle, yksityiskoulutukseen. Toivottavasti se helleaalto iskee jo huomenna ja saadaan aurinkoiset treenit. Ollaan ulkona treenaamassa, mutta silti semmoisella tekonurmella. Uusi, hauska kokemus sekin. :o) Me mennään varmaan koko perheen voimin, joten sään salliessa meitin reissu voi venähtää myös rannalla istuskeluksi ja piknikiksi. Jei!

Tamskin kisat

Oltiin Pirkkahallilla kisaamassa kahden startin verran Blondin kanssa. Mulla oli kovat odotukset, koska toinen rata oli hyppyrata. Turhaan oli, ekalla radalla jännitin itsekin niin, etä en meinannut eteenpäin päästä. Hyppyradalta tuli virhepisteitä 10, kielto kepeiltä ja hyppyriman pudotus. Valssasin ja koitin jarruttaa Blondin vauhtia ennen keppejä, josta sillä meni pasmat sekaisin.

Agirata meni tosi hienosti, mutta siitäkin tuli 5 virhepistettä kepeiltä. Blondi aloitti oikein kepit, mutta sitten jätti jostain syystä yhden kepin välistä. Höh, se olisi muuten ollut täydellinen rata. Kontaktit meni tosi hienosti ja pienet ansakohdatkin ohitettiin ongelmitta. Olin tyytyväinen omaan ohjaukseen ja menoon ja supertyytyväinen alastulokontakteihin. :o) Molemmilla radoilla sijoituimme pisteistä huolimatta sijalle 3. Me saatiin lahjakortti seuraavaan kisaan, koirille herkkuja ja 2 suurta kastelukannua puutarhaan (tarviiko joku?). :o) Seuraavan kerran mennään koittaa viikon päästä sunnuntaina, silloinkin toinen rata on hyppis.

Elossa!

Olen ollut koko viikon kipeenä, onneksi nyt on sentään jo siedettävä olo. Maanantaina alkoi kova kuumeilu ja sitä jatkui kolme päivää. Kuumetta 38-39 koko ajan, ei laske vaikka kuinka Buranaa söisi. Välillä palellaan kolmen peiton alla ja välillä hikoillaan kuin pieni porsas. Ei sovi kyllä meikäläiselle, mä olen edelleen niin sippi ja voimaton, että tuntuu kuin ois jyrän alle jäänyt. Kävelin eilen rappuset yläkertaamme, ja huohotin sen jälkeen pari minuuttia. JEES! En tiedä mikä tuon aiheutti, kun muita oireita kuin kuume ja päänsärky ei ollut, ei yskää tai nuhaa. Ehkä luonnon tapa vaan sanoa, että hidasta.

Koirat nauttivat mun kotona olosta ja Pommikin jopa oli oikein kainalokaveri. Hassu. ♥ Ne osaa kyllä lukea meitä hyvin, ei tultu lelun kanssa tai koitettu riekkua, annettiin mamman maata rauhassa ja tultiin viereen vaan kölliin. Välillä molemmat koirat makas tassut kattoa kohden selällään, päät tyynyllä totta kai. Nyt niillä sit varmaan onkin energiaa kuin pienessä kylässä, tarvii viikonloppuna laittaa ne johkin hommiin. Sunnuntaina olisi Blonkun mahdollisuus loistaa agikisoissa, toivottavasti saan edes hieman voimia siihen mennessä. Luvassa on agirata ja hyppyrata, eli siis jotain toivoja vois ollakin.
Meidän luokassa on 5 osallistujaa, joten sijoitusta ja palkintoja ainakin lähdetään hakemaan. :o)

Silmätarkastus

Eilen oltiin koko perheen voimin Hakametsässä, koirilla oli molemmilla silmätarkastus. Laitoin Pommille silmätipat autossa, ettei sen tarvinnut olla muiden koirien seurassa niin pitkään. Blondi oli odotushuoneessa hiljaa boksissaan, sillä on nykyisin niin kamala eläinlääkäripelko, että se vaan vapisee.

Blondin tarkastus meni hyvin, lääkäri vaan sanoi, että tämä koiraa vapisee niin paljon ettei kuvasta meinaa saada selvää. Blondi ei suostu syömään mitään lääkärillä, se vetää itsensä ihan tiukkaan pakettiin, jännittää kroppansa ja tärisee. Voi rassukkaa. En tiedä mistä tuo on tullut, pelkoa on ollut vasta pari viimeistä käyntiä. Blondin kyynelkanavahan huuhdeltiin ja niitä pieniä rakkuloita hiottiin pois sisäluomelta noin puoli vuotta sitten. Ehkä se oli sit liian epämukava kokemus.

Ennen Pommin päästämistä boksista pois kysyin lääkäriltä, että voitko antaa sille aluksi pari namia, että se voi olla hieman epäluuloinen, varsinkin kun valot laitetaan heti pois ja on outo ihminen. Lääkäri otti kuonokopan käteen ja sanoi ettei hänellä ole aikaa kouluttaa koiria täällä. (ISO miinus, eivät saa meistä kyllä asiakkaita). Mä sit sanoin, että sulla menee tuon kuonokopan laittamiseen yhtä kauan aikaa kuin niiden namien antamiseen. Pommilla ei ole koskaan ollut kuonokoppaa, ja siitä se varmaan tuskastuisi entistä enemmän. No, lääkäri suostui antamaan namit ja Pommi käyttäytyi oikein kauniisti, kuten aina lääkärillä. Pommi antoi katsella tosi nätisti ja rauhassa, vilkuili vaan namipurkkia, että joko saa lisää?? Se on kyllä semmoinen ahmatti, että mitä vaan sille saa tehdä kunhan antaa namia.

Molempien silmät oli terveet, mitään ei löytynyt. Kiva juttu, vaikka en mä asiaa osannut etukäteen mitenkään jännittää. :o)