maanantai 30. maaliskuuta 2009

Tamskin kisat 29.3.

Meillä oli eilen Blonkun kanssa 1 startti Tamskin kisoissa, ja hyllyhän sieltä tuli. Lähdössä oli kaksi hyppyä joiden jälkeen kaksi putkea mutkalla. Arvasin sen olevan paha paikka, mutta enpä siltikään onnistunut sitä pelastamaan. En uskaltanut jättää Blondia lähtöön ja kävellä putken suulle. Eikös se sitten ampaissut väärään päähän, kun en ollut ajoissa ohjaamassa. Ihan oma vika. Ei tuo rata muutenkaan kovin hyvin mennyt, yhdessä kohtaa Blonkku karkasi puomille kun piti mennä A:lle. Sieltä se sitten loikkasi semmoisella parin metrin loikalla alas. Korjasin alastulon kontaktin, istutin sitä siellä hetken ja siihen loppui meidän mahtava rata. Oli kyllä tyypillistä blondi-hösellystä kera kahden blondin.

Kotimatkalla poikettiin Toimelan risteyksestä golfkentiltä oikealle ja ajeltiin sinne järven rantaan. Käytiin kävelemässä jäällä tunnin verran, ja oli kyllä kivaa. Jäällä ei ollut juurikaan porukkaa, kaukana toisella rannalla vain pilkkijöitä. Uskalsin siis huoletta ja stressaamatta pitää koiria vapaana ja ne nautti olostaan. Voi sitä vauhtia ja juoksun määrää. Yleensä Blondi edellä ja Pommi perässä, koittaen saada Blondia kiinni. Oli kyllä väsyneitä koiria illalla. :o)

Ei kommentteja: