tiistai 4. toukokuuta 2010

Kesätreenit

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa Toijalan seudun koirakerhon treeneissä. Samalla oli ensimmäiset ulkotreenit tänä vuonna. Treenit meni paremmin ehkä kuin odotin. Hieman stressitaso nousi, kun menin paikalle ja huomasin, että siinä vikan esteen vieressä parin metrin päässä istui koko treeniryhmä koirineen katsomassa vuorossa olevan suoritusta. Ja koutsin koirat oli remmillä kiinni kentän laidalla hyvin lähellä olevassa puussa. No, onneksi tämä oli edellisen ryhmän aikana, jonka jälkeen nuo kaikki häipyivät ja koutsikin laittoi koiransa autoon.

Meidän lisäksi meidän ryhmässä oli vain yksi toinen koirakko. Koiran omistaja oli oikein mukava ja puhelias, ja piti koiransa odotusajat autossaan, josta olin salaa kiitollinen. Myös koutsi oli peloton, mutta järkevä, ja lahjoi Pommin kaverikseen lihapullalla. Koirakerhon esteet oli ok, mutta kenttä on nurmipohjainen. Viime päivien sateet ja kenties vielä lumen sulamiset tekivät sen liukkaksi, ja sain kokea nurmikentän huonot puolet kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla. Viimeisellä radalla oli yhdessä kohtaa nopea spurtti (minulla), jonka jälkeen piti tehdä pitkä valssi. Mun ensimmäinen valssiaskel lähtikin luisumaan eteenpäin, ja seuraavassa hetkessä olinkin selälläni maassa. :o( Lensin kuulemma ihan suorana ja korkealla kaarella, ja siltä se tuntuikin, koska ensimmäinen maahan koskettava kehonosa oli pää. Auts. Päätä jyskytti samantien, myöhemmin alkoi päänsärky. Tänään on edelleen niskat ihan jumissa ja pää ei käänny, välillä on päänsärkyä. Konsultoin lääkärikaveria puhelimessa, ja koska oksennusta tai tajuttomuutta ei ollut, niin sain luvan jäädä kotiin. C. minua herätteli yöllä muutaman kerran tarkistaakseen olenko tajuissani.

Mulla oli semmoiset semi-nappikset jalassa, eli millään tavallisilla lenkkareilla en ollut liikkeellä. En tiedä pitääkö hankkia jotkut piikilliset jalkapallokengät, jotta uskallan jatkossa juosta kunnolla, vai mitä keksin? Tiedän vaan jalkapalloilijan ex-tyttöystävänä nuo piikkikenkienkin kauheudet, jos massa jatkaa yhteen suuntaan menoa ja kengät pysähtyy yhtäkkiä...

Ei kommentteja: