perjantai 28. toukokuuta 2010

Puolustuspuhe nokkoselle




Minä aion tehdä viikonloppuna nokkoslättyjä, ja kerätä nokkosia kuivausta varten niin paljon kuin jaksan. Huomio agilitaajat ja muut koiraanne paljon liikuttavat! Nokkonen on helpoin, tehokkain ja halvin konsti saada koiran kuona-aineet liikkeelle rankan treenin tai kisapäivän jälkeen. Lihaksiin kun kertyy rasituksessa maitohappoa, ja aina se ei palautuslenkillä ehdi poistua uloshengityksen mukana. Ja jos se ei poistu syntyy jumeja ja lihaskireyttä ja niitä kivikovia reisilihaksia... Kisapäivän iltaruokaan tai seuraavan päivän ruokaan sekaan 1 teelusikallinen kuivattua nokkosta. Tadaa, ei ole vaikeaa!

Nokkonen on parhaimmillaan keväällä kun sen versot ovat 10-15cm pituisia. Myöhemmin lehdistä tulee pistäviä ja karkeita. Yleisohje on, että viimeistään ennen juhannusta tulisi kerätä nokkoset talteen. Itse olen kuivannut niitä saunan lauteilla, sitten pussittanut ja pusseissa "murskannut" pieneksi.

Nokkonen sisältää mm. paljon rautaa ja C-vitamiinia. Mm. pinaattiin verrattuna nokkosessa on seitsenkertaisesti rautaa. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea. Mikään kasvi Suomessa ei sisällä yhtä paljon mineraalisuoloja kuin nokkonen.

Nokkonen poistaa nestettä ja virtsahappoa ja hoitaa virtsatietulehduksia, se auttaa kihtiin ja vesipöhöön, turvotukseen ja iskiakseen. Nokkosta on käytetty myös eturauhasen liikakasvun estämiseen. Se tasaa verenpainetta, alentaa verensokeria, lisää hemoglobiinia ja punasolujen määrää ja hoitaa siten anemiaa. Nokkonen on pernarohto ja sitä on käytetty verisairauksien hoitoon. Se edistää ruuansulatusta ja sitä käytetään normalisoimaan suolen toimintaa, parantamaan ruuansulatusvaivoja, ripulia, ummetusta, peräpukamia, mahahaavaa ja maksa- ja sappivaivoja. Nokkonen irroittaa myös limaa ja sitä käytetään hengitysteiden ongelmien tukihoitona esim. krooniseen bronkiittiin, yskään ja astmaan, heinänuhaan ja allergioihin. Nokkosen sisältämä pii ja asetyylikoliini torjuvat allergisia reaktioita.

2 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Eikö nokkosta tarvitse ryöpätä

Mä joku vuosi sitten keräsin niitä ja keitin ja tein koirille ruokaa.

Laura kirjoitti...

Moi,

Pitää ryöpätä tai kuivata. Jos kuivaa, niin ei tarvi ryöpätä. Niin mä ainakin olen oppinut...