torstai 17. helmikuuta 2011

Neiti nirppanokka



Olen useammankin kerran kironnut pastoreiden, varsinkin Pommin, ahneutta ruuan perään. Se kun näkee ruokaa, katoaa kaikki mielestä ja korvia ei enää ole. Se syö mitä vaan, missä vaan ja koska vaan. Pelkkä ruokakupin näkeminen saa aikaan levottomuutta ja tärinää.

Nyt meillä on sitten se toinen ääripää, Chili. Ronkeleista ronkelein, joka yleensä ruoka-aikaan katoaa paikalta. Kaikkea uutta tai erilaista ei varmasti syödä, jopa nakin tai keitetyn sydämen palasia neiti sylkee suustaan. Kala on jotain ihan kamalaa. Omat nappulat kelpaa useimmiten, jos on kova nälkä ja niitä ei ole kukaan idiootti liottanut vedessä. Jos keittiössä ei olisi samanaikaisesti kaksi ahnetta parsonia, niin ruoka ei tulisi syödyksi varmaan ikinä. Kilpailu sentään hieman vauhdittaa ruokailua, joka siltikin kestää useimmiten ainakin 10-15 minuuttia. Ja minun on seistävä vieressä, muuten se lähtee mun perään ja jättää ruuan koskematta.
Tiedän, että kuulostan lellivältä mammalta, ja siellä jo joku miettii, että nosta kuppi pois ja tarjoa seuraavalla ruualla sama annos uudestaan. Näin teenkin usein. Mutta kun neiti voi olla parikin päivä syömättä, ja sillä ei painonsa puolesta todellakaan olisi siihen varaa. Siksi toivoisin tämän trendin muuttuvan. Täytyy käydä ostamassa Neu:ta tänään. Se on ainakin semmoinen ruoka, että hyvin harva koira jättää syömättä...

1 kommentti:

Kaisa & Karvakolmiot kirjoitti...

Pakko kommentoida, meillä oli Aida aluksi vähän saman tyylinen. Raakaruoka arvellutti sitä pitkään, se kävi Upin kupilla kun Upi oli syönyt, haistelemassa että onko ruoka "turvallista" syödä.

Jossain vaiheessa tein myös niin että annoin Upille ihan vähän ruokaa ensin ja jos Aida ei syönyt vaan venkoili, niin suuri eleisesti otin kipon ja vein sen Upin eteen syötäväksi.

Jossain vaiheessa tilanne kääntyi sellaiseksi että Aida suorastaan hotki oman ruokansa.

Nyt maistuu molemmille kaikki mahdollinen mitä kuppiin laitan.

Sää kyllä varmaan oot ton kokeillu jo. Mutta tosiaan se on hankalaa ottaa päivästä toiseen se kuppi pois jos koira on valmiiksi jo kuin kuivankesän orava.

Meillä Aida sai painoa aika hyvin kun syötin sille läskistä lampaanlihaa, eli joukossa ihan sitä ehtaa silavaa (vai miksi sitä nyt sanotaankaan).