Meillä on taas kotona keskusteltu aiheesta koiranpentu. Se on välillä hankalaa, kun toinen toimii täysin sydämen äänen käskystä, järkiperäisiä asioita täysin huomioimatta, ja toisella taas se järki menee kaikessa edelle. Minähän olen ihan kamala kun jotain haluan. Yksinhuoltajan ainoa lapsi, kaiken haluamani olen aina saanut. Olen kyllä äärettömän hyvä keksimään niitä järkiperäisiä syitä, että miksi se koira pitäisi ottaa ja kumoamaan toisen järkiperäisiä epäilyjä rahan, ajan, tilan tms. riittämisen suhteen. Toinen osapuoli haluaa myöskin koiran ja sanoi, että otetaan se sitten jos se tekee sinut onnelliseksi. Hän halusi ottaa sen vasta vuoden päästä, joten sain kyllä mitä halusin, mutta en vielä ihan sillä "innostuksella" kuin haluan sen tulevan.
Olen ollut kiinnostunut kahdesta kasvattajasta ja kahdesta tietystä pentueesta. Olen pommittanut kasvattajia kysymyksillä koskien sukutauluja, terveystuloksia, luonnetestejä, jne. Toisen pentueen isä-ehdokas on ollut epäselvä, ja päätettiin vasta nyt muutama päivä sitten. Sattumalta, se on sama uros, joka on siinä toisessa pentueessakin sulhasena. Ei tule siis jahkailulle loppua näillä avuin. Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä treffaamaan narttukoiria, josko se tapaaminen auttaisi päättämään ja pehmittäisi sen viimeisen tahdon irti herrastakin.
maanantai 25. tammikuuta 2010
torstai 21. tammikuuta 2010
Huoh
Lääkäri ei nauranut meitä pihalle. Lähinnä kiitteli, että kumpa kaikki koiranomistajat olisivat yhtä tarkkoja koiriensa muutosten kanssa ja tarkkailisivat samaan tyyliin. No tiedä nyt siitä onko tuo vahtaaminen hyvä juttu... Lääkärin mielestä kyseessä oli vain normaali kylkiluu. Se on "provokatiivisempi" kuin toisella puolella, ja siksi hyppää sieltä käsille. Lisäksi sen pää on hieman pyöreä, eikä ohut suippo kuin toisella puolella. Mutta mitään aristeluja ei ollut missään ja kovasti tunnusteltiin luita ja niveliä, eikä sen kummempaa löytynyt. Katsoimme myös noin kuukauden vanhoja röntgen-kuvia, jotka otettiin silloin suolistotulehduksen aikaan. Ei niissäkään mitään erityistä näkynyt. Meillä on siis terve, mutta laiha koira! =D
Ostin mukaan semmoista suolisto-ongelmista kärsiville tarkoitettua helpostisulavaa mutta korkeaenergistä dieettiruokaa. Sitä Blondi söi tulehduksen jälkeen pussin ja haluan sitä nyt vieläkin antaa. Yhtä nappulaa kokeiltiin tuossa välissä, mutta se ei tuntunut neidillä sulavan. Täydellisen ruuan etsiminen jatkuu...
Ostin mukaan semmoista suolisto-ongelmista kärsiville tarkoitettua helpostisulavaa mutta korkeaenergistä dieettiruokaa. Sitä Blondi söi tulehduksen jälkeen pussin ja haluan sitä nyt vieläkin antaa. Yhtä nappulaa kokeiltiin tuossa välissä, mutta se ei tuntunut neidillä sulavan. Täydellisen ruuan etsiminen jatkuu...
maanantai 18. tammikuuta 2010
Vauhkoamista
Blondin suolistotulehduksen jälkeen se on ollut mulla suurennuslasin alla. Se on laihassa kunnossa, kuivan kesän orava jälleen. En ole uskaltanut palata vanhaan ruokaan vielä, ollaan menty kotiruuan ja nappuloiden sekoituksella. Pari-kolme viikkoa sitten me sen huomasimme molemmat, Blondin vasemassa kyljessä tuntuu kylkiluiden törrötys pahemmin kuin oikealla puolella. Kyseessä on viho viimeinen kylkiluu, joka ei siis kiinnity rintalastaan, vaan törröttää siellä kyljessä. Vasemmalla puolella se tekee kylkeen selvän patin, oikealla puolella ei. Kyllä se molemminpuolin törröttää, mutta mielestäni paljon enemmän vasemmalla.
Kylkiluut ei ole aina symmetriset, tiedän. Kylkiluut voi jopa mennä vinottain, niin että oikeasti keskellä oleva kylkiluu päättyykin rivin viimeisenä, vetäisee siis muutaman luun yli tai ali. Nuo viimeiset kylkiluut saattaa kärjestään katketa, kun eivät minnekään kiinnity, niin ei se hirveitä vaadi. Tai sit se luu vaan saattuu törröttämään toista puolta enemmän, ja nyt vasta koiran laihduttua huomaan sen. Näin olen itselleni vakuutellut, ja joka päivä tunnistellut Blondin kylkeä. Kunnes... perjantaina kävimme koulussa lävitse eläinlääkärin opastuksella TULES-sairauksia ja pääsimme kohtaan luukasvaimet. Oikeasti kyyneleet nousi silmiin ja kurkkua alkoi kuristaa. Mitäs jos?! Eläinlääkäri vielä totesi yleisesti, että ei ole niin pientä kyhmyä, pattia, nyppylää tms. etteikö sitä kannattaisi mennä näyttämään eläinlääkärille. Aikaisessa vaiheessa todetulla taudilla on edes jonkunlaiset hoitomahdollisuudet.
Niinpä tämä tyttö varasi heti aamulla Blondille ajan röntgeniin. Kuvataan ne kylkiluut, jotta mamma saa rauhan. Toivon totisesti, että eläinlääkäri nauraa mut sieltä pihalle ja menen sinne näyttämään laihan koiran normaalia kylkiluuta. :o) Koulun eläinlääkärin pitämiä tunteja taidan jatkossa vältellä. Ei tiedä minkä taudin seuraavaksi koirilleni diagnosoin.
Kylkiluut ei ole aina symmetriset, tiedän. Kylkiluut voi jopa mennä vinottain, niin että oikeasti keskellä oleva kylkiluu päättyykin rivin viimeisenä, vetäisee siis muutaman luun yli tai ali. Nuo viimeiset kylkiluut saattaa kärjestään katketa, kun eivät minnekään kiinnity, niin ei se hirveitä vaadi. Tai sit se luu vaan saattuu törröttämään toista puolta enemmän, ja nyt vasta koiran laihduttua huomaan sen. Näin olen itselleni vakuutellut, ja joka päivä tunnistellut Blondin kylkeä. Kunnes... perjantaina kävimme koulussa lävitse eläinlääkärin opastuksella TULES-sairauksia ja pääsimme kohtaan luukasvaimet. Oikeasti kyyneleet nousi silmiin ja kurkkua alkoi kuristaa. Mitäs jos?! Eläinlääkäri vielä totesi yleisesti, että ei ole niin pientä kyhmyä, pattia, nyppylää tms. etteikö sitä kannattaisi mennä näyttämään eläinlääkärille. Aikaisessa vaiheessa todetulla taudilla on edes jonkunlaiset hoitomahdollisuudet.
Niinpä tämä tyttö varasi heti aamulla Blondille ajan röntgeniin. Kuvataan ne kylkiluut, jotta mamma saa rauhan. Toivon totisesti, että eläinlääkäri nauraa mut sieltä pihalle ja menen sinne näyttämään laihan koiran normaalia kylkiluuta. :o) Koulun eläinlääkärin pitämiä tunteja taidan jatkossa vältellä. Ei tiedä minkä taudin seuraavaksi koirilleni diagnosoin.
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Kehityskeskustelu
Meillä käytiin eilen kehityskeskustelu. Ei töissä, vaan kotona. Jep jep. Minulta pääsi suusta melko pelkistetty ja tyhjentävä lapsiin liittyvä kommentti, ja siitä tämä höykytys sitten alkoi. Olen huono keskustelemaan syvällisiä, varmaan kasvatuksen peruja, laitetaan äidin piikkiin. Mua alkaa vaan ahdistamaan kaikki ylimääräinen tunteista puhuminen ja suunnittelu. Olen vähän äijä kai siinä(kin) suhteessa. Herralla on työnkuva muuttunut hieman, vähemmän matkustelua maailmalla, mikä on kiva juttu, ja siten myös enemmän aikaa jutella minun kanssa. :o)
Meillä puhuttiin vauvoista, siitä mitä tehdään jos toinen jossain vaiheessa haluaa ja toinen ei. Siitä voiko asetelma muuttua. Niinpä, vaikeita kysymyksiä joihin kukaan ei anna oikeaa vastausta. Minut paremmin tuntevat tietävät kummalla puolella olen. Puhuttiin häistäkin, ja todettiin ettei naimisiinmenossa ole mitään perusteltavaa syytä tällä hetkellä. :o) Puhuttiin myös rahasta ja laskettiin suurimmat tulevat rahareiät. Listalle pääsi mm. aita, talon maalaus, mahdollinen auto ja sitä rataa. Puhuttiin talosta ja mietittiin, että vieläkö oltais valmiita muuttamaan tänne, jos nyt näiden kokemuksien jälkeen päätettäisiin. Käärmeistä, susista, julmetusta määrästä raakaa työtä, rahanmenoa ja putkien jäätymisistä huolimatta vastasimme molemmat kyllä. Hienoa! Puhuttiin myös pennun ottamisesta, asiasta jonka minä olen ylhäässä yksinäisyydessäni jo melkein päättänyt, ja toistaiseksi saanut noin 80 prosenttisen hyväksynnän kaikelle. Vielä kun olisi joku kristallipallo, josta näkisi minkälainen on työtilanteemme vuoden päästä. Vieläkö istun kypsänä näppiksen takana toimistossa, vai olenko kenties kehitellyt itselleni mieluisamman työn?
No mutta kehityskeskustelu päättyi ihan hyvin. Ei tullut palkankorotusta, mutta positiivista palautetta kyllä. Tähän ollaan sitouduttu, ja tämä tuntuu hyvältä.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Maalaistollon kuukengät
Aivan mielettömän hyvät. Sukkia mahtuu, ei palella vaikka seisoisi kolme tuntia lumihangessa. Ei nyt ehkä parhaat lenkkeilykengät, mutta pihalla touhuiluun, lumitöihin, lyhyille lenkeille yms. aivan ylivedot. Pesee UGG:it mennen tullen!
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
tiistai 5. tammikuuta 2010
Kuulumisia
Vuosi vaihtui, mutta vanhoilla kujeilla meillä mennään. Kaiken kaikkiaan kuuluu hyvää. Mitä nyt vapaaaika on vähän kortilla, työt ketuttaa ja rahat on lopussa, mutta mitäs pienistä. Vuodenvaihde meni mukavasti. Meillä oli ystäväpariskunta kylässä, ja oli tosi kivaa. Syötiin omassa leivinuunissa tehtyä tandoor-kanaa, pelailtiin pelejä, juotiin skumppaa, ammuttiin raketteja ja valettiin tinaa. Mä sain kiinalaisen lohikäärmeen. :o) Pommi ei onneksi pelännyt raketteja, katseli kylläkin ikkunasta kun me niitä räiskittiin.
Blondi on jo oma itsensä, enää ei ole edes väsymyksestä tietoakaan. Vakuutusyhtiön kanssa ei mennyt niin hyvin kuin olin toivonut, mutta opittiimpa taas, että totuus ei kannata. Blondin arvo oli kuurouden takia määritelty matalammaksi kuin esim. Pommin. Koska se on sairas. Pöh. Miksi olen niille edes kertonut sen olevan kuuro, kun ei sitä missään papereissa edes lue. No, onneksi sain puhelimeen hieman päätösvaltaisemman henkilön. Hän sanoi, että joissain tapauksissa vakuutusyhtiöt suostuvat nostamaan koiran arvoa ylöspäin, esim. hyvien tulosten takia, niin että se on suurempi kuin esim. kauppahinta alunperin. Minä kerroin kuinka hyvä Blondi on agilityssä ja että kuurous ei haittaa meidän elämää mitenkään, ja että on epäreilua laittaa se sen perusteella vähemmän arvoiseksi ja v*ttu mä en suostu turhasta näitä vakuutusmaksuja enää maksamaan... Mulle lähetettiin täytettäväksi semmoinen terveysselvityslomake, ja sen palautuksen jälkeen he suostuvat nostamaan Blondin arvon "tavalliseen". Ihan kiva, olisin vaan tajunnut tehdä tämä hieman aikaisemmin.
Vuoden ensimmäinen viikonloppu meni agilityn koulutusohjaajan peruskurssilla. Oli ihan tosi kivaa ja mielenkiintoista. Mia Laamanen on niin innostunut koulutuksesta ja sillä on aika samanlaiset arvot kuin itselläni nykyään. Eli välttämättä tavoitteeksi ei aseteta SM-sijoitusta, vaan tavoite voi olla hyvän "flow"n saavuttaminen radalla. Mulla on itsellä alkeiden kouluttamista koskien aika suuret "pelot", koska jos alussa opetat jonkun asian ihan väärin, niin sitä on myöhemmin todella vaikea korjata. Mian alkeiskursseilla mennään tyyliin ekat 6 kertaa ilman esteitä lainkaan. Opetellaan leikkimään, palkkaamaan, kehitetään koiran ja ohjaajan kontaktia, opetellaan kuivaharjoitteluna ohjauskuviota, mietitään mitä kontaktimenetelmää halutaan käyttää. Semmoiselle kurssille minäkin haluaisin.
Eilen oltiin pitkästä aikaa agilityä treenaamassa, meidän uudessa ihanassa treenipaikassa sportdogparkissa Lempäälässä. Isot kentät, hyvä alusta, paljon valoa ja hyvät esteet. Tykkäsin portaattomasti säädettävästä aukeavasta renkaasta, syystä että Blondi törmäilee renkaaseen aina tasaisin väliajoin. Kuun lopussa taidetaan mennä epiksiin ja helmikuulle voitais ottaa yhdet kisat. Kyllä tämä innostus taas nostaa päätänsä tuon kurssin seurauksena. :o)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)