Meillä käytiin eilen kehityskeskustelu. Ei töissä, vaan kotona. Jep jep. Minulta pääsi suusta melko pelkistetty ja tyhjentävä lapsiin liittyvä kommentti, ja siitä tämä höykytys sitten alkoi. Olen huono keskustelemaan syvällisiä, varmaan kasvatuksen peruja, laitetaan äidin piikkiin. Mua alkaa vaan ahdistamaan kaikki ylimääräinen tunteista puhuminen ja suunnittelu. Olen vähän äijä kai siinä(kin) suhteessa. Herralla on työnkuva muuttunut hieman, vähemmän matkustelua maailmalla, mikä on kiva juttu, ja siten myös enemmän aikaa jutella minun kanssa. :o)
Meillä puhuttiin vauvoista, siitä mitä tehdään jos toinen jossain vaiheessa haluaa ja toinen ei. Siitä voiko asetelma muuttua. Niinpä, vaikeita kysymyksiä joihin kukaan ei anna oikeaa vastausta. Minut paremmin tuntevat tietävät kummalla puolella olen. Puhuttiin häistäkin, ja todettiin ettei naimisiinmenossa ole mitään perusteltavaa syytä tällä hetkellä. :o) Puhuttiin myös rahasta ja laskettiin suurimmat tulevat rahareiät. Listalle pääsi mm. aita, talon maalaus, mahdollinen auto ja sitä rataa. Puhuttiin talosta ja mietittiin, että vieläkö oltais valmiita muuttamaan tänne, jos nyt näiden kokemuksien jälkeen päätettäisiin. Käärmeistä, susista, julmetusta määrästä raakaa työtä, rahanmenoa ja putkien jäätymisistä huolimatta vastasimme molemmat kyllä. Hienoa! Puhuttiin myös pennun ottamisesta, asiasta jonka minä olen ylhäässä yksinäisyydessäni jo melkein päättänyt, ja toistaiseksi saanut noin 80 prosenttisen hyväksynnän kaikelle. Vielä kun olisi joku kristallipallo, josta näkisi minkälainen on työtilanteemme vuoden päästä. Vieläkö istun kypsänä näppiksen takana toimistossa, vai olenko kenties kehitellyt itselleni mieluisamman työn?
No mutta kehityskeskustelu päättyi ihan hyvin. Ei tullut palkankorotusta, mutta positiivista palautetta kyllä. Tähän ollaan sitouduttu, ja tämä tuntuu hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti