maanantai 29. syyskuuta 2008

Jännittävä viikonloppu

Oli aivan mielettömän hienoa katsella agilityn MM-kisoja. Hassua kuinka paljon ihan ventovieraiden ihmisten puolesta jännittää, saati sitten vähän tutumpien ja suomalaisten. Jaakon ja Zenin menoa oli mahtava katsella, siinä on pari joka tietää mitä tekee. Lauantaina rata oli täydellinen, ei siitä voi muuta sanoa. Vaikka lopputulos sunnuntain radalla olikin todella harmittava, niin silti Jaakko heti kehui koiraa ja otti sen syliin. Todella hienoa ja itkuhan siinä jännityksen purkautuessa tuli.

Yksi asia mihin kiinnitin huomiota monien parsonien kohdalla oli lentävät lähdöt. Ohjaajalla on koira sylissä, hän lähtee juoksemaan ja "heittää" koiran siihen maahan vierelleen. Ratkaisu Blondin paikallaanpysymis-ongelmiin?! Itsellä vaan ei taida vauhti riittää siihen, että sitten ehtisi koiran edelle sitä ohjaamaan. Kisoja katsellessa tuli itselle roppakaupalla lisää motivaatiota treenaamiseen ja kisaamiseen. Kisoista sai hyviä vinkkejä omaan ohjaamiseen ja hyvin sieltä katsomosta näkee, että missä ohjaus meni vikaan ja kuinka ei kannata tehdä. Kun tajuaa, että ei tuo mm-taso ole niin kaukana kuin mars tai venus, ja että siellä on myös kuumenevia ja kärsimättömiä parsoneita, niin se tuo vähän uskoa omaankin touhuun.

Perjantaina hierojalla

Blonkku oli perjantaina toista kertaa elämässään hierojalla, Lundanin Tiinalla. Tiina hieroskelee useampia tuttuja parsoneita, joten hyvillä mielin uskalsin sinne lähteä. Ekaksi katsottiin pihalla Blondin liikkumista, siitä ei löytynyt mitään huomautettavaa, Blondi on kuulemma erittäin sporttinen neiti. :o) Siis seuratahan ei voinut vaan sen piti loikkia mitä kummallisempia hyppyjä tai laukata ympäriinsä...

Hieronta ei ollut tällä(kään) kerralla Blondin lempipuuhaa. Koko ajan sain sitä pidellä makuuasennossa, ei se siellä muuten olisi pysynyt. Kyllä se näytti ihan tykkäävän hypistelystä ja oli välillä uneliaan näköinen, mutta silti se oli koko ajan pomppaamassa ylös. Blondi pelkää kovasti myös eläinlääkärillä ja jotenkin se taisi yhdistää hierojan eläinlääkäriin. Se oli tosi rauhallinen ja jännittynyt, selkä kaarella ja häntä alhaalla.

Saimme kuulla, että minua on siunattu erittäin vetreällä ja nopean aineenvaihdunnan omaavalla koiralla. Mitään jumeja ei löytynyt ja mitään varsinaista hierottavaa ei löytynyt. Voimme kuulemma mennä puolen vuoden päästä uudelleen tarkistuttamaan, että tilanne on silloinkin samanlainen. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen ja toivoa saman trendin jatkuvan. Oikeasti tämä on suoranainen ihme meidän huonoilla alkulämmittelyillä ennen treenejä. Mulle tuli huono omatunto kun puhuttiin hierojan kanssa alku- ja loppuverryttelyn tärkeydestä. Verryttelyn keston pitäisi olla noin 20-30 minuuttia sekä ennen että jälkeen treenien, talvella vielä pidempi... Joskos koitettais panostaa tähän jatkossa, tekisi itsellekin ihan hyvää.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Kisajännitystä

Mä täällä koneen äärellä seuraan jännityksellä Agilityn MM-kisoja Helsingissä. Huomenna menen paikan päälle, mutta nyt pitää vaan tyytyä tulosten tarkkailuun. Maxien joukkueradalla Jaakko ja Zen tekivät hienon nollaradan, mutta muilla ryhmän jäsenillä ei mennyt ihan niin loistavasti. Suomen sijoitus 25.

Nyt siellä on meneillään Minien joukkuekisan hyppyrata. Tässä ratapiirros. Ei mikään ihan mahdoton. Myönnän että olisi super-vaikea, mutta Blonkulle tommoinen pyöritys sopii hyvin, ja kyllä tota ainakin treeneissä voisi kokeilla. ;o)

torstai 25. syyskuuta 2008

Treeneissä

"Dy shä voissit oddaa alusda mutt tosha kohdaa takkaaleikkaath"... "jaa, siish mihhi nää dakit laidedaah?"

Eilisissä agitreeneissä söimme puolentoista tunnin aikana ehkä noin kilon irtokarkkeja, Ainon luokkanousun kunniaksi. :o) Joka ryhmäläisellä koutsi mukaanlukien oli jatkuvasti suu täynnä hampaisiin kiinni jääviä nameja ja puheen laatu treenien aikana oli aika koomista. Ihan turha kysyä, että "kuinka tässä kantsisi mennä" tai "mihin nää nakit laitetaan", kun vastaus oli joka tapauksessa semmoinen tahmainen ynähdys. Hauskaa ja herkkua oli, aurinko paistoi ja rata oli mukavan yksinkertainen.

Blondin keppien "vaikeampi" puoli menee nykyään jo tosi hyvin, paitsi että neiti jättää kaksi viimeistä keppiä melkein poikkeuksetta menemättä. Ärsyttävää, enkä oikein tiedä mitä sille tekisin. Sillä on vaan niin kiire seuraavalle esteelle. Jos rupean ohjaamaan siinä loppupätkällä (mitä en siis muuten kepeillä tee) niin eihän siitäkään hyvää seuraa. Treeniä, treeniä.

Paikallaan pysymistä harjoiteltiin Blonkun kanssa vähän kentän laidalla. No, eihän siinä mitään ongelmaa ole jos ei ole se agilityrata siinä nenän edessä. Ei ole tyhmä tyttö tuo Blonkku. Vaikka laittaisin vaan yhden esteen nenän eteen, niin siltikin se istua napittaa kuin tatti. Mutta odotas vaan kun siinä edessä on odottamassa koko ihana rata, sitten ei kyllä malta. Eilen kyllä tehtiin taas pitkän ajan ennätys, pääsin kolmannelle esteelle odottamaan, ja sit vasta annoin lähtöluvan. En edes katsonut koiraan kävellessäni, vaan koutsilta kysyin, että tosissaanko se vielä istuu siellä?! Taitava!

Pommi, alias Bumtsika, meni eilen oikein kivasti. Rata oli sen verran yksinkertainen, että ei joutunut kamalasti jankkaamaan mitään tiettyä kohtaa, ja silloin ei Pommikaan kuumennut liikaa. Äänen käytön hyödyt tuli taas kerran esiin, kun radalla oli putken suu ja puomin ylösnousu vierekkäin ja itsellä sen verran pitempi matka sinne, että itse oli koirasta pahasti jäljessä. Pommille kun voi vaan huutaa "putkeen" ja se menee sinne. Ihanan helppoa. :o) Ainoa toimiva vinkulelumme on pyhitetty Pommin agilitypalkaksi. Se on niin hellyttävän onnellinen ja höperö kun se radan jälkeen saa lelunsa. Ei meillä ikinä mitään motivointi-ongelmia ole ollut, mutta tuo lelu on kyllä semmoinen taikakapistus. Se on myös mun hermojen tuki ja turva, koska yhdellä lelun vinkaisulla saan Pommin huomion itseeni ja muiden koirien tuijottelu loppuu kuin seinään.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kuulumisia

Niinhän se on, että paras osa kuntoilua on se varustelu-urheilu, eli mahdollisimman hienojen apuvälineiden hommaaminen. Mä en ole ikinä innostunut sykemittareista (niinkuin eräät :o)) tai muista vempaimista, vaikka mulla semmoinen lahjaksi saatu perus-sykemittari onkin. Käytän sitä kellona. :o) Mutta mun motivaatioon ja innokkuuteen vaikuttaa kivat ja hyväntuntuiset vaatteet ja kengät. Nyt kun kerta käyn Latinos-tunneilla ja salsassa, niin pitihän sitä hommata tanssilenkkarit. Ne on vähän normaali aerobic-kenkiä luistavammat, jotta semmoiset päkiällä pyörimiset onnistuu paremmin polvien kärsimättä. Aikas makeet, katsokaa vaikka! Tuntuu, että olen löytänyt semmoisen liikuntalajin josta todella tykkään ja innolla lähden sitä harrastamaan. Musiikki on mahtavaa, tunnelma rento ja hiki tulee ihan hauskaa pitämällä. :o)


Blondi alkaa olla kunnossa, Canikur ja riisi alkaa toimia ja pari päivää on mennyt ilman mitään oireita. *Koputtaa puuta*. Toivottavasti pääsemme siis tällä viikolla normaali rytmiin, tänään ja huomenna olisi agitreenit ja perjantaina Blonkulla on se hieroja. Seuraavia kisoja olen suunnitellut vasta lokakuun lopulle (26.10), joten siihen mennessä koitetaan saada kontaktit toimimaan. Lokakuussa pääsemme Janitan ja Jaakon oppejakin kuulemaan, kiva juttu pitkästä aikaa. Itse menen ensi lauantaina Helsinkiin katsastamaan miltä tuo MM-tason agility näyttää ja kuinka pitkä matka sille tasolle on. ;o)
.
Pommi on oma äkäinen itsensä. Se on nyt ruvennut murisemaan ehkä entistä enemmän, jos siis siihen koskee, esim. sen maatessa sohvalla. Ei se murise vihaisesti eikä meinaakkaan purra, mutta jotenkin se omalla tavallaan ilmoittaa, että "hei, mä olen tässä". Nyt meillä on menossa jonkunlainen kurinpalautus-jakso. Minkäänlainen muriseminen ei ole sallittua, heti joutuu lattialle. Kai se kokeilee jälleen arvoansa laumassa, kun siihen on tullut uusi jäsen. Lisäksi sillä on taas samaa tassujen kutinaa kuin vuosi sitten, se pureskelee tai sillai kirputtaa niitä jatkuvasti. Ehkä sekin saa sen hermot vähän kireelle. Vitamiinit ja öljyt vaan kehiin, eiköhän tästä(kin) selvitä.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Viikonloppu

Näin meillä vietettiin viikonloppu:


Lähes koko perhe, tai ainakin 3/4, tiiviisti peiton alla ja unta kaaliin. Mulla oli kamala kurkkukipu, päänsärky ja kuumetta. Päässä jyskytti joku Sandvikin kivipora ja tahtia oli antamassa puna-armeijan rumpupatteristo. :o) Ei tullut lauantai-aamuna mieleenkään lähteä agility-kisoihin, kun pelkkä vessassa käynti oli kamalan työn ja tuskan takana. Harmi sinänsä, nyt menee taas noin kuukauden päähän seuraavat kisat kun päästään Blonkun kanssa nollajahtiin. Mutta minkäs teet. Ja itse kisaajakin on ollut edelleen mahapöpössään, välillä tuntuu että sen mahassa on joku alien. Pari päivää voi olla hiljaiseloa ja sit taas keskellä yötä alkaa kamala nuoleminen, lipominen ja täriseminen ja on PAKKO päästä ulos ruohoa syömään. Tällä hetkellä näyttää onneksi molempien tilanne suht normaalilta, pidetään peukkuja että tilanne jatkuu...

torstai 18. syyskuuta 2008

3 vuotta!

Paljon onnea kolme vuotta täyttävälle päivänsankarille eli Blondille! Äkkiä ne vuodet vierii ja pikkuneiti käyttäytyy edelleen kuin pahainen kakara. :o) Päivänsankari itse on ollut jonkun vatsapöpön riivaamana ja emäntä on kuumeessa, mutta eiköhän me illalla kuitenkin kakulla herkutella.

Blondihan oli jo 3,5 kk muuttaessaan meille asumaan. Pennun ottoa ei oltu tosiaan harkittu, kun Pommikin oli siinä vaiheessa vasta noin puolitoistavuotias. Kun tuon pentueen lapsoset olivat noin 5 viikkoa, menimme niitä katsomaan. Se oli mukamas turvallista, koska kaikki pennut oli jo aikaa sitten varattu, ei niistä meille riittäisikään vaikka mieli muuttuisi. Olihan ne ihania. No, sit selvisi myöhemmin, että Blondi on kuuro ja varauksen tehnyt perhe ei halua kuuroa koiraa. Ei me siltikään heti innolla lähdetty sitä hakemaan, asiaa ei oltu suunniteltu, olihan se kuuro ja ex-mieheni ei ollut mitenkään ihan järin innoissaan asiasta. Pari kuukautta meni ja kuulin kasvattaja-Marjutilta tasaisin väliajoin uutisia, että vieläkään ei ole kukaan huolinut Blondia ja kuinka ihana pikkupentu se onkaan. Muutaman tutustumiskävelyn jälkeen sitten teimme päätöksen, että kokeillaan. Sitä kokeilua on nyt sit jatkunut kolme vuotta. ;o)Hetkeäkään en ole katunut, on se semmoinen valopilkku ja persoonallisuus.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Hei vaan

Kyllä me elossa ollaan vaikka vähän hiljaisia ollaankin oltu. Mulla on kamala väsy ja stressi ja Blondilla on joku mahapöpöripuli. Auttaa paljon mun väsymystä, kun käy pari kertaa yössä ulkona sen kanssa... Nyt kai ehkä toivottavasti ollaan jo voiton puolella. Rassukka on kyllä saanut ehkä maailman herkimmän vatsan ja mun lihotusyritykset menee aina tämmöisten juttujen takia ihan kankkulan kaivoon.

Pommi sen sijaan voi mussutella melkein mitä vaan, kuten nykyisin lempiharrastuksenaan auton liiskaamia omenoita tieltä. :o) Tämän aamun mörkö Pommi-neidille oli metallinen pieni silta. Yhdellä läheisellä tiellä on tietyö ja tie on kaivettu auki. Sen yli menee sit semmoinen metallilevy-silta, jotta tietä voi käyttää. Namin avulla hiljaa hiipien ja pienen pieniä varovaisia askelia ottaen pääsimme noin puoleen väliin siltaa. Sitten semmoinen yli metrin pituinen loikka, jolla pääsi takaisin turvalliselle maaperälle. Hieman hymyilytti, mutta olen jo oppinut olemaan nauramatta ja ottamaan nämä asiat tosissaan. Muuten Pommi loukkaantuu verisesti. ;o)

Mä olen sitkeästi käynyt Latinos-tunneilla ja uimassa, mutta välillä olo on kuin kävelevällä zombiella. Väsyttää koko ajan ja paleltaa. Kai mulle joku ihana syysflunssa on tulossa, vaikka olen kyllä yrittänyt taistella sitä vastaan syömällä marjoja ja hedelmiä. Kaikki pienemmätkin vastoinkäymiset paisuu kamaliksi kun on tarpeeksi väsynyt. Eilen aamulla heräsin kamalaan räsähdykseen. Iso taulu putosi seinältä, ilmeisesti minun taulukoukku ei ollutkaan sit ihan kiviseinään sopivaa laatua. No tietty taulussa oli semmoinen lasi päällä ja se pienen pieninä sirpaleina lattialla. Aamupöpperössä imuroiminen ja koirien pois pitäminen lasista ja imurin kimpusta oli tosi kiva herätys. Sit kun vielä vessassa pudotin poskipunan lattialle ja se hajosi ympäri kaakeleita värjäten kaiken punaiseksi... mieli teki mennä vaan takaisin peiton alle ja unohtaa koko paha maailma.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Hulluja piisaa...

Tämmöisestä älypää-tempauksesta sai tänään lukea Tamskin foorumilta:

"Länsi-Tampereella ja Nokialla on liikkeellä koiranmyrkyttäjä. Myrkyistä on havaintoja ainakin Tesomalla, Haukiluomassa ja Lamminpäässä sekä Nokialla. Myrkkynä on käytetty eläinlääkärin käsityksen mukaan rotanmyrkkyä. Tähän mennessä on ainakin kaksi kuolemantapausta. Katujen varsilla ja metsissä on ollut juustonpaloja, makkaraa, voileipää yms., joka on ollut myrkytettyä."

Tuskin tästä enää ketään koiranulkoiluttajaa tarvii varoittaa tai muistuttaa, onhan näitä ollut ennenkin. Mutta onhan se hyvä taas miettiä omaa vihaansa näitä idiootteja kohtaan, jotka ilmeisesti luulevat pelastavansa oman asuinalueensa haukunnalta ja koirankakalta tappamalla pari viatonta luontokappaletta. Ihan mielenkiinnosta joskus haluaisin tämmöisen syyllisen kanssa keskustella. Voisivat mielipide-erot olla melkoiset...

Rotanmyrkyn syöminen ei näy koirassa heti. Se ei ole varsinaisesti syövyttävää, joten jos koira syö lenkillä esim. epämääräisiä lihapullia kannattaa se vaikka ruokasuolan avulla oksettaa. Lääkehiili imee itsensä myrkkyä, sitä saa tabletteina ja liuoksena (vahvempaa). Sitä annetaan sit oksetuksen jälkeen. Rotanmyrkyn jonkinlaisena vasta-aineena toimii K-vitamiini. Sitä voisi antaa vielä perään, jos sattuu lääkekaapista löytymään. Multa löytyy tuo lääkehiili, mutta taidan hankkia varuiksi vielä tuon vitamiinin. Kerran olen syöttänyt Pommille noin 40 hiilitablettia. Sen jälkeen se on ollut lääkekaappimme olennainen osa. :O)

Keppitreeniä

Eilen oltiin Blonkun kanssa taas treenaamassa. Oli vikat ulkotreenit tuolla OK-koirilla, ja kyllä siellä vähän kylmää ja pimeää olikin, meillä kun on treenit illalla puoli yhdeksästä puoli kymmeneen. Back On Track loimi oli pikkuneidillä päällä ekaa kertaa tänä syksynä ja mulla onneksi sormikkaat mukana.

Mentiin aika vaikeita juttuja, ihan kaikkea emme edes kokeilleet. Oli ensinnäkin suoran putken jälkeen suoraan edessä kepit 90 asteen käännöksellä, vielä sille kauempana olevalle puolelle piti kiertää. Lisäksi menimme takaaleikkausta kepeille, se ei meillä vielä suju kun Blondia ei oikein kaukaa saa lähetettyä kepeille. Vaikeaksi osoittautui myös semmoinen, että kepit osoittaa suoraan seinää kohden, eli kepit mee ikäänkuin seinää päin, sinne jää vain reilu metriä tyhjää rakoa. Koira ei ymmärrä seuraavaa estettä, kun edessä näkyy vain seinä. Blondilla ainakin vauhti loppui ja kolme vikaa keppiä jäi tekemättä...

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Liitotreenit

Pommi ja liitokorvat.

Onko täällä namia vai ei?

Mentäis jo, ei tässä jaksa ootella...

Pirteä ja ihastuttava neiti

Joo, otsikon mukainen teksti luki lääkärin diagnoosissa eilen, kun vein Blondin vuositarkastukseen ja rokotuksille. Blondi ei tykännyt lääkärillä käynnistä ollenkaan, tapojensa vastaisesti se oli ehkä ekaa kertaa erittäin pelokas, arka ja rauhallinen. Istui sylissä ja kaulaili, mitä se ei kyllä muuten vapaasta tahdosta tee, ellei olla sohvalla tv:tä katsomassa. Odotushuoneessa oli pelottava innokas sulho, vuoden ikäinen Bernin paimenkoira. Toimenpidepöytä oli kamala paikka, häntä koipien välissä ja täristen siellä piti väkisin olla.

Blonkku oli oikein hyvässä kunnossa ja nyt on taas rokotukset vuodeksi kunnossa. Hieman oli puhetta sen laihuudesta ja satunnaisesta oksentelusta, jolle en ole mitään järkevää syytä keksinyt. Lääkäri veikkasi sen liittyvän jotenkin ruokaan ja kenties lihan laatuun. Meillä on nyt pari kuukautta syöty lähinnä kotiruokaa, riisiä, jauhelihaa, keitettyä kieltä, tattaripuuroa yms. Barf ei enää oikein tunnu järkevältä, koska kasviksista Blondi ei saa riittävästi energiaa tai ei pysty sitä hyödyntämään ja lihaisia luita se hotkii niin että tuloksena on aina huonovointisuus. Saimme näytepakkauksia Royal Canin nappularuoasta, mutta ei nuo nappulatkaan kyllä houkuta. Voisihan niitä tietty ruveta silloin tällöin sekoittamaan sinne kotiruuan sekaan, niissä kun on valkuaiset ja rasvat oikeassa suhteessa...

Varasin Blonkulle hierojan parin viikon päähän. Se on nyt vasta toka kerta Blondin elämässä, toivottavasti se pystyy rauhoittumaan ja rentoutumaan ekaa kertaa paremmin. En usko minkään olevan vialla, mutta haluan kuulla ammattilaisen toteavan sen minulle. :o) On meillä kuitenkin pari kertaa viikossa treenit ja lisäksi satunnaisia kisoja, niin eihän sitä koskaan tiedä.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Kulttuurivinkki

Pyynikin kesäteatterissa pyörii parin viikon ajan Tuliteatteri Flamman esittämä näytelmä "Narrien Uni". Narrien Uni on tuliteatteriesitys, joka vie katsojansa todellisuuden tuolle puolen musiikin, liikkeen, valon ja sirkuksen eri keinoin. Näytelmässä ei puhuta ollenkaan, vaan ainoastaan musiikki ja upeat visuaaliset tehosteet kertovat fantasia-tarinaa, jossa omalla mielikuvituksella on erittäin suuri osa. Melkoinen fantasia-tarina se oli, mutta kyllä siinä hienoja tulitemppuja ja akrobatiaa sai nähdä. Hieno kokemus oli myös pilkkopimeä kesäteatteri ja Pyhäjärven toisella puolella näkyvät valot.

Hei me lennetään!

Tilavuus 8500 kuutiometriä, pallon pinta-ala 1500 m2. Lentokorkeus 1 km, etenemisvauhti huonosta tuulesta johtuen 15 km/tunnissa. En tiedä oksentaako vai pyörtyä, vatsaan koskee ja tuskaisena seison keskellä koria ja mietin onko muiden ihan pakko kurkkia laidan yli alas, kun senkin katsominen tuntuu minun mahanpohjassa. Mistä on kyse?


Useamman säästä johtuneen peruutuksen jälkeen vihdoin eilen pääsimme kuumailmapallolennolle. Saimme olla lähdössä mukana laittamassa palloa kuntoon. Ensin se täytetään suurien puhaltimien avulla kylmällä ilmalla niin että pallo on kyljellään. Sitten vasta ilmaa pallon sisällä ruvetaan kaasulla lämmittämään, jolloin pallo nousee pystyasentoon. Lopuksi olimme mukana myös purkamassa ja pakkaamassa palloa, vähän kuin makuupussia liian pieneen pussiin... Perille päästyämme joimme perinteen velvoittamana kuohuviiniä ja saimme uroteostamme diplomit. :o) Palloon mahtui 14 henkilöä ja pilotti, pääasiassa matkustajat olivat meitä huomattavasti vanhempia, joukossa oli varmaan useampi lennon 50-vuotislahjaksi saanut henkilö. Itse lento kesti 1,5 tuntia, eka puoli tuntia mulla meni keskellä koria lattiaa katsellessa, mutta loppumatkasta reipastuin ja lopulta laskeutumisvaiheessa olin jopa korin reunalla vilkuttamassa menoamme ihmetteleville ihmisille. Matkaan lähdimme Rosendahlin rannasta Pyynikiltä ja päädyimme Ideaparkin parkkipaikalle. Ihan hauska retki, taas ollaa yhtä kokemusta rikkaampia ja C. sai monen vuoden haaveensa toteutettua. :o)

perjantai 5. syyskuuta 2008

Liitoa sateessa ja paisteessa

Eilen treenattiin agilityä Blondin kanssa kauniissa lämpimässä ilmassa ja auringon paisteessa. Keskiviikkona puolestaan molempien koirien vahvuudella sateessa ja keskellä suuria lätäköitä. :o) Onneksi ei ole mitään hienohelmoja, ei koirat eikä omistaja. Hyvin pystyin jättämään esim. Blonkun ekan esteen taakse odottamaan, istumaan keskelle lätäkköä. Ja ei ollut vaikeuksia itselläkään juosta täysiä semmoisesta melko syvästä ja suuresta lätäköstä, se kun sattui olemaan siinä putken edustalla juuri reitillä... Kyllä me ainakin sadekisoissa kaikki puudelit voitetaan. :o))

Blondin kanssa takkuaa jostain syystä nuo hieman harvemmin käytettävät käännökset, sylikäännös ja poispäinkäännös. Eilen kokeiltiin myös semmoista hieman kauempaa ohjaamista, niin että ohjaajan ja suoritettavan esteen välillä on yksi este. Mun siis piti ohjata Blondi hyppyesteelle niin, että minun ja kyseisen hyppyesteen välissä oli pituus-este. Hyödyllistä ja hankalaa näin alkuvaiheessa. Tykkään OK-koirien treeneistä siksi, että joka treeneissä on joku teema tai aihe mitä opetellaan, eilen se oli tuo kaukaaohjaus ja sylikäännös, viimeksi jaakotus ja takaakierto. Siellä ei siis itse päätetä miten jonkin radan haluat ohjata vaan koutsi kertoo, että tässä kohtaa teette kaikki näin. Eihän se joka koiralle ole paras ja nopein vaihtoehto, mutta tulee opeteltua uudenlaisia kuvioita.

Pommi oli keskiviikon treeneissä oma äänekäs itsensä. Se kuumenee ja komentaa taas ihan kamalasti. Sade ei hidastanut yhtään, neidin naama vaan oli kurassa. :o) Mentiin semmoista hyppysarjaa, johon lähdettiin kaikki lentävällä lähdöllä, eli samaan aikaan liikkeelle koiran kanssa. Siinä vasta tajusin, kuinka paljon Pommi on Blondia nopeampi. Tai sit Blondi odottelee mua, ja Pommi taas ei. Blondille ehdin tehdä ohjauskuviot ihan hienosti, siis kesken juoksun piti kääntää vartaloa, että sai koiran esteiden välistä ja kääntymään. Pommin kanssa ei ollut mitään mahiksia, kahden hypyn jälkeen olin jo jäljessä. Sen meno ei näytä niin nopealta kun se on niin ison ja raskaan oloinen, mutta kyllä se aikamoinen tykki on. Kääks.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Syksyn tullen...

Viikonloppu meni nopsaan shoppaillessa (mm. kahdet kengät :o)), päiväunia nukkuessa, lenkkeillessä, Pajutilalla käydessä ja sulkapalloa pelatessa. Ilma on jo ihan syksyinen, aurinko paisteli eilenkin kauniisti, mutta tänä aamuna oli autojen katot ja nurmikko huurteessa. Tykkään kovasti tämmöisestä alkusyksyn kelistä kun omenat tuoksuu ja päivällä vielä aurinko lämmittää. Koiratkin etsivät kotona aina semmoisen pläntin mihin aurinko paistaa ja änkeävät siihen kylki kyljessä nukkumaan.

Syksyn tullen aloitetaan aina uusia harrastuksia ja laihduttaminen. Niin tänäkin vuonna, ainakin minun kohdalla. Olen lihonut kesän aikana pari kiloa, nyt haluaisin ainakin niistä, ja mielellään myös parista muustakin kilosta eroon. Ihan jos vaikka suklaan ja jäätelön syömisen lopettaisi vähäksi aikaa, sekin voisi jo auttaa.Tänään ilmoittauduin Latinos-tanssitunneille, jotka pidetään läheisellä koululla. Se on semmoista ilman paria tanssittavaa vähän jumppakoreografeja muistuttavaa menoa, kaikkia eri latinolais-tansseja. Niin, ja ollaanhan me siellä parisalsa-kurssillakin, vaikkakaan ei eilen päästy osallistumaan. Sit on ne vanhat tutut; 2xviikossa agilityä, avantouimista ja sulkapalloa. Joo, syksy on kivaa aikaa. Pitää muistaa nauttia vielä ulkoilmasta ennenkuin ne järkyttävät loskakelit ja totaalinen pimeys koittaa.