Meillä on taas kotona keskusteltu aiheesta koiranpentu. Se on välillä hankalaa, kun toinen toimii täysin sydämen äänen käskystä, järkiperäisiä asioita täysin huomioimatta, ja toisella taas se järki menee kaikessa edelle. Minähän olen ihan kamala kun jotain haluan. Yksinhuoltajan ainoa lapsi, kaiken haluamani olen aina saanut. Olen kyllä äärettömän hyvä keksimään niitä järkiperäisiä syitä, että miksi se koira pitäisi ottaa ja kumoamaan toisen järkiperäisiä epäilyjä rahan, ajan, tilan tms. riittämisen suhteen. Toinen osapuoli haluaa myöskin koiran ja sanoi, että otetaan se sitten jos se tekee sinut onnelliseksi. Hän halusi ottaa sen vasta vuoden päästä, joten sain kyllä mitä halusin, mutta en vielä ihan sillä "innostuksella" kuin haluan sen tulevan.Olen ollut kiinnostunut kahdesta kasvattajasta ja kahdesta tietystä pentueesta. Olen pommittanut kasvattajia kysymyksillä koskien sukutauluja, terveystuloksia, luonnetestejä, jne. Toisen pentueen isä-ehdokas on ollut epäselvä, ja päätettiin vasta nyt muutama päivä sitten. Sattumalta, se on sama uros, joka on siinä toisessa pentueessakin sulhasena. Ei tule siis jahkailulle loppua näillä avuin. Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä treffaamaan narttukoiria, josko se tapaaminen auttaisi päättämään ja pehmittäisi sen viimeisen tahdon irti herrastakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti