tiistai 29. kesäkuuta 2010

Juhannuksesta selvitty



Chili on kuluneen viikon aikana saanut selkäänsä Pommilta kaksi kertaa. Se auttoi, nyt on nokkimisjärjestys selvä ja Pommi ei ole niin jännittynyt koko ajan. Samassa tilassa oleilu sujuu, kunhan ei ryntää leikkiinkutsujuoksulla suoraan kohti Pommia. Onneksi yhteenotoissa ei käynyt kummemmin. Blondi on alkanut leikkiä Chilin kanssa kiitettävän nätisti, mieluisinta on juosta yhdessä ulkona vapaana. Chili on myös ehtinyt pudota laiturilta rantaveteen ja tienpenkereeltä ojaan. Suihkussa käynti ei kuulu mielipuuhiin. Juhannuksena meillä oli kylässä kaveripariskunta, alle kaksivuotiaan lapsensa kanssa. Chili oli niin onnellinen leikkiseurasta, sillä on selvästi ollut kasvattiperheen lapsia ikävä.

Eilen olin agilitytreeneissä Blondin ja Chilin kanssa. Pommilla tuli sunnuntain uimareissulla haava polkuanturaan, joten se joutui jäämään kotivahdiksi. Chili huusi automatkan ensimmäiset 5 minuuttia ja rupesi sitten nukkumaan. Vieraita koiria se lähestyi varovaisesti, ja agilityesteistä ei ollut moksiskaan. Pakkohan sen kanssa oli hiukan kokeilla. Koiran, jonka harrastus tulee olemaan paimennus, ei agility. (Ketä mä yritän huijata?) Kepit meni ihan sairaan hienosti, sillai peruuttamalla, kädellä joka välistä vetäen. Vaatimattomasti koko 12 kepin sarja tuosta vaan. :o)

1 kommentti:

Kaisa & Karvakolmiot kirjoitti...

IHANA NAHKAMASU! Voi että miten suloinen paimenen alku :)