Ihana sunnuntai

Minen halua

Meillä on viimeisen kuukauden aikana käyty vakavia, kovaäänisiäkin ja välillä jopa itkunsekavia keskusteluja. Muuttamisesta.

Herran ajatus se on, ja hänellä on ihan hyvä tarkoitus sen takana. Hän haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa kotona, nykyisellään työmatkoihin menee noin 4-5 tuntia päivässä, riippuu aina VR:n myöhästelyistä. Lisäksi hän haluaa asua lähempänä sivistystä, jotta lääkärit, sairaalat, yms eivät olisi niin kaukana. Hän ei myöskään tykkää siitä, että minä vietän ratin takana noin 2 tuntia päivässä, varsinkin kun mun selkä on ollut vähän vaikea viime aikoina. Ymmärrän nämä näkökulmat oikein hyvin, itse olen pitänyt meteliä ja valittanut, että olisi hieman helpompaa hoitaa tätä taloutta jos paikalla olisi joskus 2 henkeä, eikä aina vain minä yksin. Herran työ on ja pysyy Helsingissä, tällä hetkellä ei ole mitään vaihtoehtoa näkyvissä. Ja se työnmäärä tuntuu vaan lisääntyvän koko ajan...

Ensin asiasta riideltiin, minä kun en halua enkä jaksa muuttaa. Sitten myönnyttiin hieman. Sitten katseltiin taloja netistä. Sitten itkettiin ja vollotettiin. Tällä hetkellä puheenaihe on unohdettu, vaikka ei sekään pitkällä tähtäimellä tuota yhteisen ajan ongelmaa ratkaise, ja yksinhuoltajaksi en ole lupautunut.

Meillähän on nyt siis neliöitä sekä pihalla että talossa vaikka muille jakaa. 3 metrin huonekorkeus, pönttöuunit, puuhella, leivinuuni, lautalattiat... mistään näistä en olisi valmis luopumaan. Sitten kun koittaa etsiä mieluista taloa hieman lähempää Helsinkiä, niin arvatkaa vaan löytyykö. Ainakaan alle 500 000 euron. No ei löydy. Alkaa vaan ihmetyttämään ja surettamaan, että minkälaisissa huonokuntoisissa loukoissa ihmiset asuu, ja paljonko niistä kehdataan pyytää hintaa! En halua kuulostaa mitenkään hyväosaiselta, koska sitä en todellakaan ole, päinvastoin. Mutta oikeasti kun lähtee 60 km Tampereelta maalle, niin saa aika paljon enemmän vastinetta lainarahoillensa.

Ja kai se vaan on niin, että kun on kerran löytänyt sen unelmatalonsa, joka tuntui heti alusta alkaen kodilta, niin ei sieltä niin vaan lähdetä. Pelkkä ajatus unelmasta luopumisesta saa kyyneleet kohoamaan silmiin. Nyt sit vaan lototaan ja mietitään, että millä saadaan pidettyä talo ja elämä rullaamaan.

Tekemistä

Luulin, että parsonit ovat aktiivisia koiria ja tarvitsevat paljon tekemistä ja liikuntaa. Nyt kun talossa on noin 9 kk ikäinen bordercolliemix, niin se käsitys on hieman muuttunut ja minunkin on pitänyt ottaa ihan uudet aseet käyttöön. Mielikuvitus on ollut koetuksella, varsinkin kun oma selkäni on ollut siinä kunnossa, että agility ja muu vauhdikkaampi liikunta on ollut pitkään tauolla.

Yksi pari viikkoa sitten aloitettu harrastus on frisbeen heittäminen. Meillä on siis Kongin kuminen frisbee, jota heittelen Chilille takapihalla, missä ei siis lumia ole aurattu ollenkaan. Siellä se pomppii hulluna frisbeen perässä ja etsii ja kaivaa sitä hangesta esille. Onneksi se osaa sen tuoda käskystä minulle, ja antaa sen kiltisti "irti" -käskyn saadessaan. Pommin kanssa tätä ei voi harrastaa, se kun sekoaa ihan minuutissa. Blondia puolestaan ei voi vähempää kiinnostaa frisbeen perässä juokseminen syvässä hangessa. :o)

Eilen Chili pääsi olosuhteiden pakosta (liukasta!) kunnon lenkille siten, että minä potkin potkukelkalla. Voi kun se nautti! Tasaisella en saanut potkittua niin lujaa, ettäkö sen olisi tarvinnut edes vaihtaa ravilta laukalle. Se siis ravaa suunnilleen samaa vauhtia kuin minä juoksisin täysiä (siis jos pystyisin). Ihan nätisti se meni, mitä nyt välillä teki äkkipysähdyksiä ja loikkia ojaan hajujen perään. Isommassa alamäessä mentiin ihan sikalujaa, ja neitikin joutui jopa laukkaamaan välillä. Sitten sen bongasikin isännän ja pastorit noin kahdensadan metrin päässä, ja alkoi vetää oikein tosissaan. Meikän ohjaus oli hieman myöhässä, ja me kaadettiin yksi auraustolppa ja minä päädyin ojaan. Kello oli noin kymmenen illalla, joten onneksi ei ollut liikennettä eikä silminnäkijöitä. =D

Kyllä se työkoiran energiamäärä on uskomaton, ja nyt hyvin uskon sen lukemani väittämän, että bc tarvii päivässä noin 80 kilometrin lenkkiä vastaavan liikuntamäärän. Itsellä on välillä huono omatunto, koska en tee koirien kanssa tarpeeksi treeniä, en aivo- enkä lihaspuolella. Tällä viikolla mulla on neljänä iltana koirahierontoja ja kolmena iltana koiratreenit + tietty se päivätyö. Kyllähän sitä tekemistä siis riittää, mutta ei sen pitäisi olla este klo 22 tapahtuvalle puolen tunnin potkukelkkailulle. Niin, että lopeta Laura se selittely ja nosta se perseesi sohvasta! C. väittää, että en ymmärrä omia rajojani, mutta jospa näytän sillekin närhen munat ja olen rajaton. :o)

P.S. Meidän perhe kasvaa ensi kesänä jälleen, joten jonkinlainen ajanhallinnan treeni on kyllä paikallaan. Ja tällä kertaa kyseessä ei ole (toivottavasti) karvainen vauva. Kääk.

Eläinlääkärillä

Eilen kävin eläinlääkärillä Chilin ja Blondin kanssa. Blondilla on silmätulehdus, ja myös sen suuhun kurkittiin. Varasimme uuden ajan hammaskiven poistolle, sen verran likaiset on neidin hampaat. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta pesemään koko kolmikon hampaita.

Chili oli lääkärillä myös suun takia. Sillä on hampaissa värjäytymiä, joista olin hieman ihmeissäni. Se on myös lakannut syömästä herkkuja; kuten luita, possunkorvia tai keksejä. Mitään kummempaa suusta ei kuitenkaan löytynyt, joistain hampaista oli kiille kulunut ja parissa hampaassa oli värjäymää, mutta ei hammaskiveä/reikiä/tms. joka voisi kipua aiheuttaa. Juttelin myös Chilin kasvattajan kanssa, ja kuulin sen emän olevan hyvin nirso. Ilmeisesti neidin syy syömättömyyteen on vain nirsous. Se syö ruokanappulansa ihan nätisti, mutta kaikkea uutta tai erilaista kohtaan se on hyvin epäluuloinen. Se on sylkäissyt suustaam mm. makkaraa, sian sydäntä, kurkkua ja pullaa. Kyllä se ne loppujen lopuksi on aina syönyt, mutta sen pitää ensin hieman kokeilla ja miettiä, että onkohan tämä ihan turvallista. Tämä tuntuu hassulta ja vaikealta, kun on tottunut koiriin, jotka syö vaikka pieniä kiviä. Myös treeneissä palkkaaminen on pitänyt opetella ihan lelujen ja kehujen varaan, ei siellä mitkään namit auta. Eläinlääkäriaseman henkilökunnan Chili hurmasi totaalisesti. Ainakin neljä eri hoitajaa tuli tiskin takaa sitä paijaamaan ja pussailemaan, kun se on niin "söpö ja ihana". Chili on kodin ulkopuolella vieraille todella sosiaalinen ja utelias, kova halailemaan ja pussailemaan. Joten ei tuo niin suuri ihme ole, että siihen ihastuu itse kukin. :)

Chilin ja Blondin eläinlääkäri-reissun aikana meidän seniori-Pommi, aikuinen ja fiksu, oli yksin kotona pari tuntia. Se oli kiivennyt keittiön työtasolle ja syönyt noin puoli kiloa mysliä. Hieman oli turpea koira, tarvii hieroa se tänään ja katsoa miltä se vaikuttaa. Pommilla kun siis on vehnä-allergia...

Viime lauantaina kävimme Blondin kanssa pikaiseen Turussa, Piiran vastaanotolla. Blondilla oli vasen SI-nivel lukossa. Rintaranka oli kierossa, ilmeisesti rajuissa leikeissä Chilin kanssa on tullut isku rankaan. Ikäviä asioita nuo ovat tottakai, mutta olin osannut tehdä molemmat diagnoosit itse jo aikaisemmin (WAU!), joten tiesin mitä odottaa. Ensimmäistä kertaa juteltiin enemmän myös kuuroudesta. Piiran teorian mukaan Blondin stressivatsa on seurausta osittain ainakin kuuroudesta. Kun ei kuule, ei aina tiedä missä mennään ja mitä tapahtuu, ja silloin tulee stressiä. Päivärutiinejen pysyvyys on erittäin tärkeää ja kokeillemme nyt myös stressiin tarkoitettua Bach kukkaterapia-uutetta. Vatsan kipu tietysti heijastuu myös selkään, ja saattaa olla siten koko kierteen aloittanut voima. Rintarangan seutua hoidamme lämpimällä kauratyynyllä ja kevyellä hieronnalla, myös rauhoittavien akupisteiden painelu ja vatsan rauhallinen hieronta pitäisi ottaa viikko-ohjelmaan.

Eihän noinkaan "vakavalta" kuulostavat tuki- ja liikuntaelimistön vaivat tee pientä terrieriä kipeän oloiseksi. Ei voi sanoa, että sillä olisi ollut suurta kärsimystä talven aikana, veikkaisin omaa selkääni sata kertaa kipeämmäksi. Mutta Blondilla ei ollakaan viime viikkoina edes treenattu agilityä, saati kisattu aktiivisesti. En tiedä missä kunnossa selkä olisi, jos treenejä olisi pari kertaa viikossa ja viikonloppuna kisat. Mutta koska koira ei sitä kipua näytä, on koiranomistajalla hirvittävän iso vastuu olla tarkkana ja huomata kaikki pienetkin muutokset. Itse en ennen hierontakoulua olisi huomannut mitään vähään aikaan. Edelleen SI-nivelen lukossa oleminen on minulle erittäin vaikeaa havaita, ei se siellä huutomerkkinä huuda tilaansa.
Blondia ensinnäkin seisotettiin suorassa, kaikki tassut tasaisesti maassa, vierekkäin. Sen vasemman puolen rintakehä oli "pulleamman" näköinen kuin oikea puoli, mikä tarkoitti sitä kieroutta rangassa. Tämän olin huomannut itsekin, ihan koiraa ylhäältäpäin katsoen sen näki. Sitten Blondin piti istua, kootusti, tassut symmetrisesti. Istuma-asennossa vasen polvi oli korkeammalla kuin oikea -> eli SI-nivel lantiossa lukossa. Näin pieniä asioita ne siis ulkoisesti on, ei ole välttämättä ontuva tai kiukkuinen koira, ei edes vaikeuksia hypätä.

Ei kai tällä erää muuta. Tarkoituksena oli vaan sanoa, että pitäkää koiristanne huolta. :o)

Hyvää tätä vuotta!

Joulu ja vuodenvaihde menivät menojaan. Meillä on viime viikot lähestulkoon vain sairasteltu ja kiukuteltu, joten tälle vuodelle toivomme parempaa onnea ja terveyttä.
Jouluviikolla mulla kipeytyi selkä todella kipeäksi, ja diagnoosi oli välilevyn pullistuma. Ei kumartelua, ei kantamista, ei pitkää istumista, jne. Puolitoista viikkoa olin sairaslomalla, ja sairasloman viimeisenä päivänä selkä antoi periksi ja lakkasi särkemästä julmetusti. Sitten meni kaksi päivää, ja alkoi julmeton hammaskipu. Se osoittautui juuritulehdukseksi, ja ei muuta kuin päivystykseen juurihoitoa aloittamaan. Ja seuraavan päivänä uudelleen hammaslääkärille, ja taas parin päivän päästä uudelleen. Ja se sattuu, ei hitsi mikään ei ole koskaan tuntunut niin kamalalta! Pariin yöhön en saanut nukuttua, ja itkua väänsin hammaslääkärille. Onneksi se sitten kirjoitti mulle semmoiset kolmiolääke-coctailit, että nyt pystyy sentään ajattelemaan jotain muutakin kuin kipua.

Jouluaattona meillä päätti toisen auton akku, että en jaksa tänään herätä ollenkaan. Akku oli siis ihan dead, ei auttanut käynnistykaapelit mitään. Latauksen jälkeen se sentään käynnistyi, mutta vaihtoon se meni kuitenkin, pakko olla hyvä akku kun auto seisoo yleensä juna-asemalla kylmiltään. Jouluaattona päätti myöskin kylpyhuoneen viemäriputki olla jäässä, ja joulusaunan suihkut jäi hieman lyhyiksi, koska vesi ei siitä kylppärin lattialta sitten mennytkään lattiakaivoon niinkuin yleensä. Kaikenlaista tämmöistä pientä on siis joulurauhaan riittänyt, ei sitä jaksanut enää sit kuin odotella, että mitäköhän seuraavaksi hajoaa tai sairastuu...

Nyt ollaan kuitenkin päästy uuteen vuoteen, ja toivottavasti meidän vastoinkäymiset alkaa pikkuhiljaa loppumaan. Koirat on onneksi olleet kunnossa, ja ovat nauttineet minun kotonaolostani täysillä. Tällä viikolla päästään pitkän tauon jälkeen agilityyn, ja Chili-neiti aloittaa TOKO-kursilla. Arki siis kutsuu, ja sohvalla löhöilyt ja suklaan syömiset pitää taas hetkeksi unohtaa. :o)

Hyvää tätä vuotta kaikille!