keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Eläinlääkärillä



Eilen kävin eläinlääkärillä Chilin ja Blondin kanssa. Blondilla on silmätulehdus, ja myös sen suuhun kurkittiin. Varasimme uuden ajan hammaskiven poistolle, sen verran likaiset on neidin hampaat. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta pesemään koko kolmikon hampaita.

Chili oli lääkärillä myös suun takia. Sillä on hampaissa värjäytymiä, joista olin hieman ihmeissäni. Se on myös lakannut syömästä herkkuja; kuten luita, possunkorvia tai keksejä. Mitään kummempaa suusta ei kuitenkaan löytynyt, joistain hampaista oli kiille kulunut ja parissa hampaassa oli värjäymää, mutta ei hammaskiveä/reikiä/tms. joka voisi kipua aiheuttaa. Juttelin myös Chilin kasvattajan kanssa, ja kuulin sen emän olevan hyvin nirso. Ilmeisesti neidin syy syömättömyyteen on vain nirsous. Se syö ruokanappulansa ihan nätisti, mutta kaikkea uutta tai erilaista kohtaan se on hyvin epäluuloinen. Se on sylkäissyt suustaam mm. makkaraa, sian sydäntä, kurkkua ja pullaa. Kyllä se ne loppujen lopuksi on aina syönyt, mutta sen pitää ensin hieman kokeilla ja miettiä, että onkohan tämä ihan turvallista. Tämä tuntuu hassulta ja vaikealta, kun on tottunut koiriin, jotka syö vaikka pieniä kiviä. Myös treeneissä palkkaaminen on pitänyt opetella ihan lelujen ja kehujen varaan, ei siellä mitkään namit auta. Eläinlääkäriaseman henkilökunnan Chili hurmasi totaalisesti. Ainakin neljä eri hoitajaa tuli tiskin takaa sitä paijaamaan ja pussailemaan, kun se on niin "söpö ja ihana". Chili on kodin ulkopuolella vieraille todella sosiaalinen ja utelias, kova halailemaan ja pussailemaan. Joten ei tuo niin suuri ihme ole, että siihen ihastuu itse kukin. :)

Chilin ja Blondin eläinlääkäri-reissun aikana meidän seniori-Pommi, aikuinen ja fiksu, oli yksin kotona pari tuntia. Se oli kiivennyt keittiön työtasolle ja syönyt noin puoli kiloa mysliä. Hieman oli turpea koira, tarvii hieroa se tänään ja katsoa miltä se vaikuttaa. Pommilla kun siis on vehnä-allergia...

Viime lauantaina kävimme Blondin kanssa pikaiseen Turussa, Piiran vastaanotolla. Blondilla oli vasen SI-nivel lukossa. Rintaranka oli kierossa, ilmeisesti rajuissa leikeissä Chilin kanssa on tullut isku rankaan. Ikäviä asioita nuo ovat tottakai, mutta olin osannut tehdä molemmat diagnoosit itse jo aikaisemmin (WAU!), joten tiesin mitä odottaa. Ensimmäistä kertaa juteltiin enemmän myös kuuroudesta. Piiran teorian mukaan Blondin stressivatsa on seurausta osittain ainakin kuuroudesta. Kun ei kuule, ei aina tiedä missä mennään ja mitä tapahtuu, ja silloin tulee stressiä. Päivärutiinejen pysyvyys on erittäin tärkeää ja kokeillemme nyt myös stressiin tarkoitettua Bach kukkaterapia-uutetta. Vatsan kipu tietysti heijastuu myös selkään, ja saattaa olla siten koko kierteen aloittanut voima. Rintarangan seutua hoidamme lämpimällä kauratyynyllä ja kevyellä hieronnalla, myös rauhoittavien akupisteiden painelu ja vatsan rauhallinen hieronta pitäisi ottaa viikko-ohjelmaan.

Eihän noinkaan "vakavalta" kuulostavat tuki- ja liikuntaelimistön vaivat tee pientä terrieriä kipeän oloiseksi. Ei voi sanoa, että sillä olisi ollut suurta kärsimystä talven aikana, veikkaisin omaa selkääni sata kertaa kipeämmäksi. Mutta Blondilla ei ollakaan viime viikkoina edes treenattu agilityä, saati kisattu aktiivisesti. En tiedä missä kunnossa selkä olisi, jos treenejä olisi pari kertaa viikossa ja viikonloppuna kisat. Mutta koska koira ei sitä kipua näytä, on koiranomistajalla hirvittävän iso vastuu olla tarkkana ja huomata kaikki pienetkin muutokset. Itse en ennen hierontakoulua olisi huomannut mitään vähään aikaan. Edelleen SI-nivelen lukossa oleminen on minulle erittäin vaikeaa havaita, ei se siellä huutomerkkinä huuda tilaansa.
Blondia ensinnäkin seisotettiin suorassa, kaikki tassut tasaisesti maassa, vierekkäin. Sen vasemman puolen rintakehä oli "pulleamman" näköinen kuin oikea puoli, mikä tarkoitti sitä kieroutta rangassa. Tämän olin huomannut itsekin, ihan koiraa ylhäältäpäin katsoen sen näki. Sitten Blondin piti istua, kootusti, tassut symmetrisesti. Istuma-asennossa vasen polvi oli korkeammalla kuin oikea -> eli SI-nivel lantiossa lukossa. Näin pieniä asioita ne siis ulkoisesti on, ei ole välttämättä ontuva tai kiukkuinen koira, ei edes vaikeuksia hypätä.

Ei kai tällä erää muuta. Tarkoituksena oli vaan sanoa, että pitäkää koiristanne huolta. :o)

Ei kommentteja: