torstai 24. heinäkuuta 2008

Epikset

Eilen oltiinkin ex tempore epävirallisissa agikisoissa Ylöjärvellä. Ne oli meidän treenikentällä meidän treeniaikana, joten "pakkohan" niihin oli osallistua, kun paikan päällä kerran jo oli. On tosiaan tuo muistitila vähän kortilla näinä päivinä ja ihan kaikkea kerrottua ja luettua ei voi muistaa... :o)

Pommi-raasu sai olla koko illan autossa, pääsi ainoastaan hieman sosiaalistumis-kävelylle kentän laidalle ja myöhemmin metsälenkille. Yhtä 9-viikkoista pennunrääpälettä Pommi kyttäsi aika tarkkaan, semmoinen Sepe-susi-ilme naamalla, että "voi kun tuon saisi syödäksensä...". Metsälenkillä tuli suuri vapaana oleva koira ilman remmiä meitä moikkaamaan, mutta onneksi olin kuullut sen isännän huudot ja huhuilut, ja ottanut Pommin syliin jo hyvissä ajoin. Selvittiin siis ilman vammoja sylirähinällä.

Blonkku kisasi kilpailevien radan kahteen kertaan. Molemmilta radoilta hieno HYL. Ekalla radalla se karkasi A:lle kun piti mennä keinulle, mun ohjausvirhe. Samalla radalla karattiin myös putken väärään päähän, taas ohjaaja myöhässä vartalonkääntöineen. Tokalla radalla otin sen HYL:yn ihan tietoisesti rupeamalla korjaamaan puomin alastulokontaktia, joka taas loikattiin ekalla kerralla hienosti yli. Blondi irtosi tosi hienosti ja meni kepit oikein mahtavasti, joten tyytyväinen saa olla. Tuo oma ennakoiminen ja ohjauskuvioiden näyttäminen riittävän ajoissa on mulla treenin alla. Blonkku jatkaa kontaktien alastulojen kanssa treenaamista. Seuraavat viralliset kisat meillä on 2.8. Valkeakoskella.

Ei kommentteja: