torstai 2. huhtikuuta 2009

Rähjä-Pommi

Eilen kävimme Pommin kanssa eläinlääkärillä normaalissa vuositarkastuksessa ja parilla rokotuksella. Odotushuoneessa piti vähän boksissa pörrätä, kun joku typerä pentu tuppasi liian lähelle. Lääkäritätiä kohtaan Pommi oli kuitenkin oikein ystävällinen ja kohtelias, jostain syystä Pommi tykkää käydä lääkärillä, ja osaa siellä aina käyttäytyä. Pommi on terve akka, sopivasti ruokittu ja rokotuksetkin meni ihan huomaamatta kun oli herkkuja mukana.

En tiedä oliko lääkärikäynti stressaava vai mikä tuli, mutta illalla meillä tapeltiin. :-( Edellisestä kerrasta onkin jo 4 kuukautta, mutta on se silti ikävää. En nähnyt mitä kävi, mutta luulen sen menneen näin: Blondi oli mennyt sänkyyn nukkumaan peiton alle. Pommi ei tiennyt siitä ja hyppäsi sekin sänkyyn, osuen Blondiin. Blondi säikähti ja pomppasi pois peiton alta. Pommi säikähti ja kävi kimppuun. Minä kerkesin hätiin ja karjuin ja hakkasin Pommia. Kun Pommilla irtosi ote Blondin niskasta, mä olin siinä välissä ja Pommi raivoissaan iski hampaansa minuun. Oikean käden nimetön ja pikkusormi sai osumia, nimettömässä on syvä haava ja purujäljet, se oli yöllä aika kipeä. Blondi selvisi kurituksestaan taas ihmeen kaupalla ilman ulkoisia vammoja. Hieman sitä pelotti tulla makuuhuoneeseen nukkumaan myöhemmin illalla, mutta aamulla taas leikittiin ihan normaalisti. Pommi oli kylpyhuoneessa häpeämässä ja kävi kyllä myöhemmin pyytämässä anteeksi minulta ja Blondilta. C. sitä mellakkaa varmaan eniten säikähti. Minä huudan ensin kun hullu ja lopulta pillitän eteisen matolla Pommi sylissäni. Sitä se mietti myös, että mitäs jos ne ottaa tuolla lailla yhteen kun me ei olla kotona. Niinpä...

6 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Tosi ikäviä noi koirien yhteenotot! Meillä on tapeltu "tosissaan" vain kerran, onneksi...

Paras keino irrottaa tappelevat koirat toisistaan on tarttua toista koiraa takaapäin lonkkien etupuolelta kiinni ja vetää. Näin koira irrottaa otteensa, ei vahingoitu nostosta eikä pääse vähingossa puremaan ihmistä siinä hössäkässä.

Kerran olen joutunut tällaista tilannetta todistamaan kun toinen russeli hyökkäri Remun kimppuun koulutustilaisuudessa ja se kouluttaja käytti tätä taktiikkaa koirien irrottamiseen. Hyvin toimi ainakin silloin ja koirat ja sivulliset selvisivät ilman (fyysisiä) vammoja.

Leena kirjoitti...

Hö, kurjaa =( Onneksi tuo tilanne oli kuitenkin sellainen, että todennäköisimmin tuo säikähtäminen on sen aiheuttanut. Onhan sekin tietenkin ikävää, mutta parempi sekin kun jos johtuisi jostain valtataisteluista tai muista...

Mäkin olen kuullut tuon lonkkien edestä vetämisen, mutta ei se käytännössä oikein ole toiminut. Syy on ehkä ollut se, että koittaa yksin erottaa kahta koiraa, joten ei auta jos toista vetää pois kun toinen tulee päälle kahta kauheemmin...

Koitahan saada sormes paranneltua, ja koirille terkkuja. Niin, ja mahdollisimman vähän stressaavaa muuttoa teille kaikille =)

Virpi kirjoitti...

Kurjia nuo tappelut :(

Tuosta lonkkahommasta, ei meillä oo toiminut. Ja tosiaan ei ainakaan jos oot yksin. Kylmä suihku toimii parhaiten, ja sormia EI kannata työntää väliin. Mulla tuli kerran reiteen oman koiran hampaat vastaavasa tilanteessa ja voin kertoo et lopputulos ei ollut kaunis. Kesti parantua melko kauan.. Yleensä koirat selvis noista vammoitta..

Riikka kirjoitti...

Toivotaan että tappeluita ei enää tule ikinä, mutta annan kuitenkin vinkin. Kiukku irrottaa otteensa jopa supikoirasta salamannopeasti kun sen korvaan puhaltaa. :-) Okei, hektisessä tilanteessa ehkä vähän hankala toteuttaa, mutta onnistuessaan tosi tehokasta.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän tappelevalle urokselle auttoi aluksi silmien peittäminen, korvaan puhaltaminen ( sen pitää olla reilu puhallus, ei mikään henkäisy) ym nämä "siistit" jutut. Mutta näihinkin koira turtuu eivätkä ainakaan meillä auttaneet enää myöhemmin. Ja näissä tapauksissa ei tarvinnut irroittaa kuin yhtä koiraa. Nykyään meillä on aina tietyt nahka kintaa valmiina eteisen hyllyssä tarkasti tietyssä paikassa, jotka tempaisen käteeni, koska meillä irrotaan vain "likaisella työllä" kun tapellaan kunnolla. Mä teen kaikkeni ettei koiria kukaan ala vaan repiä kun ovat kiinni, kun sitten tulee niin pahaa jälkeä. Pelkkiä reikiä kun ei yleensä tarvi tikata vaan riittää antilooppi-kuuri. Ja mäkin huudan ja karjun ja sitten poraan...

-Taina

Kaisa & Karvakolmiot kirjoitti...

Tosi tylsä juttu toi tappelu. Se ei oo koskaan kivaa.

Määkin olen joutunut Upia irrottelemaan toisesta uroksesta ja toista urosta Upista. Ja vaikka kuinka sanotaan että älä laita käsiä väliin, niin kyllä se on niin että joku "äidinvaisto" ottaa vallan ja sitä valmis tekemään mitä tahansa saadakseen tappelun loppumaan.... nimimerkillä syötin oman käteni kerran väliin...

Tosta lonkkien takaa kiinni ottamisesta. Se toimii mutta siinä pitää olla kaksi ja se pitää tehdä samanaikaisesti. Jos takajalkoja nostaa aavistuksen ilmaan, koiralla ei ole enää työntövoimaa käydä päälle. Voin sanoa tota pari kertaa kokeilleena että se oikea ajoitus on hankalaa, ja jos tulee tempastua väärästä kohtaa, ote voi aiheuttaa aika paljon hallaa esim. polville.

Korvaan puhaltaminen on varmasti hyvä kikka, en ole tullut koskaan aatelleeks (laitetaan korvan taakse). Näen siinä vain yhden ongelman, rajussa tappelutilanteessa joutuu laittamaan oman pään aika lähelle koiran hampaita. Onneks ei oo ollu mitään tappelu tilanteita tosi pitkään aikaan *koputtaa puuta