Treeniä ja pohdintaa

Eilen oltiin taas maneesilla treenaamassa. Blondi-rassukka, joka toissa päivänä joutui Pommin aggressioiden kohteeksi, joutui eilen mamman potkimaksi. Mutta niin on näköjään tottunut tuohon päähän potkimiseen, ettei onneksi ollut moksiskaan. Radalla oli suorassa linjassa kolme hyppyä ja kepit, ja juoksin Blondin rinnalla minkä kerkesin. Sit neiti päättikin kääntyä A:lle, eli tuli ihan mun eteen. Minä yritin olla astumatta päälle, potkaisin siinä hötäkässä itseäni nilkkaan (auts, turvoksissa) sitten monotin Blondia mahan alle ja kaaduin suorilta sinne lantahiekkaan. Blondi ei ollut moksiskaan kengän kuvasta kyljessään, vaan tuli ihmettelemään, että mitä siellä makaat. Onneksi en potkaissut tassuun, vaan jalka hujahti masun alle ja osuin ilmeisesi nilkkaosallani Blondiin. Olen sitä tarkkaillut illalla ja tänään teen töitä kotoa, jos siellä nyt olisikin jotain häikkää. Mutta ihan normaalilta ilopilleriltä tuo vaikuttaa.

Pommi kävi kuumana ja oli vähän keskittymisvaikeuksia. Oma vika, se muistaa sen vinkulelun kanssa juoksemisen ja riehumisen, ja taitaa tykätä siitä enemmän kuin agilitystä. :o) Pommi ei osaa hakea kovin itsenäisesti esteitä, esim. keppejä, ja sen nopeuden takia se on välillä vähän ongelmallista. Minä kun olen auttamattomasti myöhässä. On se hassua, kun samaa rataa menee peräkkäin kahdella eri koiralla, ja molemmille pitää olla niin erilaiset ohjaustavat. Odotan jo kesäkautta, että päästäisiin hieman helpommalle alustalle juoksemaan. Eilen taas tuntui kuin olisi suossa rämpinyt ja maneesista oli happikin kummasti kateissa.

Meillä on käyty keskusteluja kolmannesta koirasta. Olen sikäli kai onnekas nainen, että aloite ja pyyntö tuli itse asiassa C:ltä. Hän totesi, että kun on iso talo ja piha ja kesälomat tulossa, niin voitaisko ottaa pentu. Mä vastasin heti automaattisesti joo (tyhmä virne naamalla), mutta nyt on vähän pitänyt miettiäkin asiaa. Olen miettinyt lähinnä kolmea asiaa; Pommia, rahaa ja käytäntöä. Pommilla tarkoitan sen reaktioita ja sitä totuttamista ja alkukahinoita, ennenkuin se hyväksyy sen tulijan. Saadaanhan me ne porteilla eri tiloihin ja ollaan lomalla paljon kotona, mutta kyllä siitä auttamatta jossain vaiheessa se "minä olen pomo" -tappelu tulee. Rahaa ei kai sen kummemmin tarvi selittää, pentu maksaa, ruoka, lääkäri, harrastukset... ja meillä on töissä ne kaksi kirjaimiset ikävät neuvottelut käynnissä. Kolmas asia on ne käytännön jutut kuten esim. auton käyminen pieneksi. Kolmen koiran vieminen äidille hoitoon on aika mahdotonta. Osaanko käydä remmilenkillä kolmen kanssa? Riittääkö mun aika kolmen kanssa touhuamiseen? Oi niin mielelläni jäisin kotiin "kotiäidiksi". :o) Rotuja on mietitty, ja sekin on hankalaa... Parson on jotenkin "helppo" ratkaisu sikäli, että tiedän millainen se voi pahimmillaan ja parhaimmillaan olla, tunnen joitain kasvattajia ja näistä koirista löytyy kokemusta. Mutta toisaalta haluanko vielä yhden jästipään lisää, vai kannattaisiko ottaa joku kenties hieman pehmeämpi tai miellyttämishaluavampi? Yksi mun suosikki on Nova Scotian noutaja. Kiva luonne ja sopiva koko. Mietitään edelleen...