tiistai 20. huhtikuuta 2010

Puuhaa enemmän kuin aikaa


Kevät ja kesä tuo tullessaan paaaaljon tekemistä. Jos ei nyt mietitä töitä, koulua, projektihierontoja ja lopputyötä. Aaargh.. niin ajankulua löytyisi vaikka kuinka talon seinien ulkopuolelta.
Haluaisin kasvihuoneen. En tiedä miksi, en edes koe itseäni miksikään viherpeukaloksi. Meillä olisi noin 16 vanhaa ikkunaa liiterissä, joten niiden avulla saisi jo ihan kivan kokoisen rakennelman aikaiseksi. Jos osaisi ja viitsisi. En oikein ymmärrä miten se pohja ja kehikko tehdään. Jos joku tekisi ne valmiiksi, niin minä voisin sitten ne ikkunat naulata paikalleen. Ehkä.
Pihalla odottaa kasa hiekkaa ja multaa levittäjäänsä. Hieman vielä kivien raivausta pois alta, ja sitten kärräämään. Sitten nurmikkoa istuttamaan ja kastelemaan. Etupihalla taas odottaa pläntti tasoitusta, jotakin katekangasta, hiekkakerrosta ja kivilaattoja. Yksi sadevesikouru repsottaa, yksi putki on tukossa, kivijalan kivet ovat vinksin vonksin ja etupihalle pitäisi levittää kivimurskaa.
Jep jep, ja vielä ei päästy edes aitaan saakka. Se on ihan oma lukunsa, ja herralla on sen varalle huimia suunnitelmia. Rajattavan alueen kokoa on mietitty ja pienennetty koko ajan. Missä alueella emme halua koirien olevan, mitä kun tulee vieraita, mitä kun auto ajaa pihaan, minkälainen portti on hyvä...? Voisin vaikka lyödä vetoa, että suunnitelma muuttuu moneen kertaan vielä toteutusvaiheessa.

Ei kommentteja: