maanantai 2. elokuuta 2010

Viimeistä viedään

Loman viimeinen viikko menossa, nyyh. :o( Voisin kyllä ongelmitta pitää lomaa iänkaiken, siis ajankäytön suhteen. Talouspuoli tätä ajatusta ei valitettavasti tue. Me ollaan kaadettu puita ihan sikana, ostettiin moottorisaha, ja sillä on laitettu pihaa sileeksi oikein urakalla. Aidan tolpat on vihdoin paikallaan, ja verkon pingottaminen aloitettu. Vanha laho terassi on purettu ja hävitetty, samoin ikivanha ulkohuussi. Liuskekiviä on käyty ostamassa, kiviterassin teko etupihalle on vielä siis vaiheessa. Minä olen maalannut yhden senkin ja yhden tuolin, yksi lautashylly ja sänky odottaa vielä hiontaa ja maalausta. Tuntuu loma loppuvan kesken, kun kovilla helteillä meni päivät vähän laiskotteluksi. ;o) Parina päivänä viikossa olen käynyt hieromassa koiriakin, suurkiitos vaan asiakkaille.



Eilen käytiin taas Chilin kanssa kyläilemässä yksillä naapureilla noin kilometrin päässä. Heillä on niitä lampaita, ja niiden lisäksi hevosia. Lampaista Chili ei ollut kovin kiinnostunut. Kun koko lammaslauma lähti juoksemaan meitä kohden, niin Chiliä rupesi pelottamaan ja se halusi syliin. Aika ymmärrettävää, teki itsekin mieli mennä C:n syliin pakoon... Hevosista Chili ei ollut moksiskaan, mutta se onkin viettänyt pentuaikansa osittain tallissa. Naapureilla on ehkä isoin hevonen mitä olen ikinä nähnyt. Järkyttävän kokoinen musta virolainen työhevonen. Kuulemma kiltti kuin mikä, mutta silti se koko hieman herätti kunnioitusta. Me ollaan menossa C:n kanssa huomenna ratsastuksen alkeistunnille, molemmat ekaa kertaa elämässämme kokeilemaan.Tuolla naapurissa kun saisi käydä ratsastamassa ihan niin paljon kuin haluaisi ilmaiseksi, niin olisi se kiva ja halpa harrastus, jos siihen innostuu.

Blondin olen ilmoittanut lähiviikkojen aikana kolmeen agilitykisaan, nyt mennään siis taas kerran kokeilemaan millä tolalla alastulokontaktit on. Pommi on kunnostautunut viime aikoina lähinnä uimisessa, se ei oikein ole helteistä nauttinut. Lisäksi se saa hämmästellä päivittäin monta kertaa tapahtuvaa suunpielien ja korvien nuolemista ja hänen edessään selällään makoilua. Chili koittaa parhaansa mukaan saada Pommia hieman lämpenemään ja leikkimään. =D

Ei kommentteja: