Ihmissuhdepaskaa

Huonoa kuuluu, siitä tämä blogihiljaisuuskin johtuu. En tiedä mitä kirjoittaisin, ja mitä edes ajattelisin. Kotona ja mulla on siis päällisin puolin kaikki hyvin, mutta sit kuitenkaan ei. Päässä liikkuu monenlaisia asioita, mm. kestääkö pää jos taas pitää muuttaa, jaksanko koirien kanssa yksin, riittääkö rahat ja onko se kuitenkaan se oikea ratkaisu? Nyt pitäisi vaan päättää onko turvallisuus, vakituisuus ja helppo elämä tärkeämpää kuin intohimo ja räiskyvä rakkaus.

Mua on kehoitettu miettimään tarkkaan ja rauhassa. Mitä hyötyä, kun en osaa päättää, en tiedä mikä on oikein? Mulle on sanottu, että sulla on vain yksi elämä, elä sen mukaisesti. Mitä hyötyä, kun en tiedä mikä päätös on mun elämän kannalta oikea? Onko tämä nyt tiettyyn ihmiseen liittyvää, yleispätevää kammoa vai jotain kolmenkympin kriisiä. Ei jaksaisi aloittaa taas kaikkea uudestaan ja alusta, mutta toisaalta kai mieluummin nyt kuin kahden vuoden päästä? Eikö joku superviisas ihminen voisi kertoa mulle mitä tehdä ja miksi?
Mitään "oisko kannattanut miettiä ennen kuin toimii" tai "mitä mä sanoin" -kommentteja en kaipaa, ihan tarpeeksi huonoksi ihmiseksi tunnen itseni ilman niitäkin.

Omatoimitreenit

Eilen oltiin maneesilla treeneilemassa. Meitin valkku ei ollut paikalla ollenkaan, mutta omatoimisina edistyneinä harrastajina meillä ei mennyt sormi suuhun. :o) Ratapiirrosten mukaan rata pystyyn, ja sit fiksuina besserwissereinä katseltiin toistemme menoa ja annettiin vinkkejä, ja "sä voisit kokeilla tämmöistä..." -ehdotuksia. Oli hauskaa ja ihan opettavaista.

Pommi meni superhyvin, olin erittäin ylpeä. Se on saanut uutta draivia putkeen menoon, ja muutenkin on kyllä hyvä etenemään. Se ei ole semmoinen hätähousu söheltäjä, Pommilla esim. ei yleensä koskaan putoa hyppyesteiden rimat. Silti se on kyllä todella nopea. Blonkku meni ihan kohtalaisesti. Lähdöstä piti taas karkailla keinulle katsomaan onko kontaktilla namia. Radalla oli aika pitkä välimatka hypyn ja keppien välissä. Semmoisissa kohdissa meillä on vielä vaikeuksia, kun en ehdi ajoissa kepeille näyttämään sisäänmenoaukkoa. Sen löytämistä ja varmuutta Blonkun kanssa pitäisi vielä treenata, että voi sieltä viiden metrin päästä takaa vaan näyttää, että kepeille mennään...

Huhtikuu taitaa mennä ilman agikisoja. Ajattelin aikaisemmin mennä 26. päivä Hämeenlinnaan. Siellä kisataan ulkona, ja meillä ei ehdi olla ulkotreenejä ennen tuota ajankohtaa. Voisi olla siis liian ihanaa, innostavaa ja tilavaa... ja neiti sit vaan juoksisi onnessaan ympäri kenttää ja testaisi kaikki kivat esteet haluamassaan järjestyksessä. :o) Toukokuussa on Tampereella kisoja ainakin kolmena eri päivänä, joten eiköhän ne meille riitä...

Keho kunnossa?

Tulin just hierojalta. Täytyy käyttää vähätkin työpaikan etuisuudet ennen poislähtöä... Huh huh. En ole lähes vuoteen käynyt hierottavana, ja kuten mainoksessa sanotaan, sen kyllä huomaa. Lapaluiden välistä kuului kamala rusahdus, kun hieroja sai jonkun lukon aukeamaan. Selkärangan sivunen jumissa, samoin kallonpohja, laukaperät ja jatkuen aina ohimoille asti. Pitäisi varmaan huolehtia itsestään vähän paremmin. Ja vasen lapaluu on löysä ja siten ihan eri kohdalla kuin oikea. Se mulla oli kyllä tiedossa, mutta kun on peloteltu kuvauksilla ja leikkauksella, niin olen tietoisesti unohtanut koko asian. Jonkinlainen fysioterapia ja jumppaliikkeet kuulemma olisi paikallaan. Fysioterapia kuuluu uudessa työpaikassa työterveyden tarjoamiin palveluihin, joten josko sitä viimeistään ensi syksynä saisi aikaiseksi... Kyllähän sitä koiriansa käyttää hierojalla, lääkärissä, hankkii BOT-loimea ja muistaa lämmitellä ja syöttää terveellistä raakaravintoa. Mikä on, ettei itsestä huolehdi yhtä hyvin? Tai eikö joku voisi ruveta huolehtimaan minusta, varaisi hierojat ja hammaslääkärit, tekisi terveelliset ruuat, repisi rasvaiset juustot pois käsistä ja raahaisi lenkille?

Putkeeen!

Eilisissä hallitreeneissä mentiin Blondin kanssa lyhyitä rataharjoituksia. Oli monenlaista hypylle menoa, takaa kiertäen, välistä vetäen ja mitä milloinkin. Ja sit sama peilikuvana... Blondi pysyi lähdössä hyvin. Kyllä se selvästi auttaa, että laitan sen boksista remmiin, enkä päästä vapaana juoksentelemaan pitkin hallia. Kaiken kaikkiaan treenit meni hyvin. Blondi lukee mun vartaloa todella tarkasti, siksi jotkut nää kommervenkit on aluksi vaikeita, kun pieni heitto käden asennossa tai olkalinjan suunnassa aiheuttaa väärinkäsityksen. Nyt ollaan ruvettu menemään enemmän semmoista kaukaaohjauksen harjoittelua. Siis etten juokse koko ajan suunnilleen rinnalla, vaan eilenkin ohjasin Blondia renkaalle sillai, että olin ehkä kolmen metrin päässä ja mun ja koiran välissä oli hyppyeste. Mentiin myös pimeästä kulmasta putkeen lähettämistä sillai kolmen metrin päästä. Ihmeekseni molemmat harjoitukset onnistui parin kokeilun jälkeen! :o)

Vähiin käy...

8 työaamua vielä vanhassa työpaikassa. Jännittävää, pelottavaa ja haikeata. Mutta toisaalta mielenkiintoista, innostavaa ja mukavaa. Eniten tulee ikävä työkavereita. Tänä aamuna just yksi työkaveri kysyi, että mitäs me tehdään sun läksiäisissä, mennäänkö laittamaan Ilveksen yökerho sekaisin? :o) Eilen suunnittelimme parin päivän retkeilyreissua toukokuulle... Itku siis varmasti tulee viimeistään ensi viikon perjantaina, mutta onneksi uusi työpaikka on ihan lähellä. Pääsee yhdessä lounaalle ja vaikka kahville tänne tuttuun seuraan. Mun edellisessä työpaikassa ei pomo tai työkaverit olleet mitään kovin ihania, joten täällä olen osannut kyllä arvostaa ilmapiiriä ja ihmisiä erilailla. Selvästikään mun luonteelle ei sovi työskennellä yli viisikymppisten katkerien elämäänsä kyllästyneiden rouvien kanssa, vaan paremminkin rennossa nuorehkossa äijäporukassa. ;o) Täällä ollaan niin avoimia ja rehellisiä. "Taasko olet käynyt kampaajalla, kun sun tukka on noin läsässä?" -kysyttiin tänä aamuna...

Ce la vie?

Quand vous observer avec votre couer, qu'est-ce que vous voyez?
Je vois que je vis avec une personne fausse.
Je ne l'aime pas. Je ne veux pas être avec lui.
Mais qu'est-ce que je peux faire ? Tourner la page encore une fois?

Ainoastaan sydämellä näkee hyvin

Torstaitreenit

Eilen oltiin maneesilla treenailemassa. Enää muutama kerta siellä, ja päästään siirtymään ulkotreeneihin. Kivaa! matka lyhenee, juoksualusta helpontuu ja on muutenkin valoisempaa ja ilmavampaa.

Taas meillä oli herkuttelutreenit, eli kahvia ja pullaa tarjolla. Alkaa olla treenaamisen tulos +/- 0, kun aina juhlitaan jonkun nollia, tai tällä kertaa siis Alman kakkosiin nousua.
Eilen treenattiin hieman mukaeltua kakkosten rataa Tamskin viime viikonlopun kisoista. Meidän valkku kun oli siellä tuomaroimassa. Mikäli oikein ymmärsin, niin ko. radalla ei tullut kisoissa yhtäkään nollaa.:o) Blondi meni hyvin. Lähtö sujui aika hyvin, kontaktit meni hyvin namikipon kanssa, ainoastaan keppien vaikeampi puoli tökki. Näköjään sitä pitäisi treenata vähintään viikottain, jotta se pysyisi neidillä muistissa. Pommilla takkusi myös kepit,mutta muuten se meni oikein kivasti. Pommilla on ollut nyt parissa viime treenissä ihme draivi päällä, se ampaisee putkeen ihan helpolla. Kiva jos siihenkin on tarttunut hitusen putkihulluutta. :o)

Tänä viikonloppuna on luvassa siivousta (taas on keittiön kalenteriimme merkitty siivouspäivä) ja talvivaatteiden pesua ja varastoon vientiä, sekä kevättakkien esiinkaivamista. Autoon pitäisi vaihtaa kesärenkaat ja uudet tuulilasinpyyhkijät, ja olen päättänyt viedä sen vihdosta viimein pesuun. Alkuperäistä väriä kun voi enää vain arvailla...

Kriisi

Nyt on käynyt jotain, mitä en uskonut ikinä tapahtuvan, ja jolle olen vain toistaiseksi nauranut. Mulla on kolmenkympin kriisi! Ahdistaa ihan helkkaristi. Näin tuttavasta eilen ihanan valokuvan. Hän oli mennyt maaliskuussa Thaimaassa naimisiin, ja kuvassa oli kaunis, erittäin rakastuneen näköinen pariskunta auringonlaskussa meren rannalla. Mä sain eilen postissa 10-sivuisen avioero tutkimuslomakkeen palautuskuorineen! Ystäväpiiristä kantautuu koko ajan vauvauutisia, tällä hetkellä kaksi ystävää on raskaana. Ei sillä, että haluaisin vauvan, mutta kuitenkin jotkut etenee elämässään "sillä oikealla tavalla"...

On jotenkin riittämätön olo, semmoinen että ei ole saanut elämässään mitään aikaiseksi, tai korkeintaan tuhoa. En tiedä mitä haluan elämältä. En tiedä saako minusta semmoista rakastuneen näköistä hääkuvaa otettua enää ikinä. En tiedä olenko nyt sen lopullisen, minulle oikean ihmisen kanssa. TV:ssä joku helkkarin unelmien poikamies sanoo, että "sitten kun menen naimisiin, niin haluan olla sen ihmisen kanssa ikuisesti, enkä koskaan eroa". Hyvä periaate, - teoriassa. Oikeastiko sitä pitäisi olla kohta vastuuntuntoinen ja järkevä aikuinen, joka tietää mitä tekee ja ottaa vastuun teoistansa? Onko pakko jos ei tahdo?

Ja kolmeenkymppiinhän on matkaa vielä 1,5 vuotta. :o)

Treeniä ja namia

Eilen oltiin Blondin kanssa hallilla taas treenailemassa. Joka ikiselle alastulokontaktille laitettiin lätkälle namia, ja kontaktit menikin oikein hienosti. Blondi pysyi siinä kuin tatti, vaikka minä juoksin reilusti ohi ja käänsin sille selkäni. Treeniä, treeniä, kyllä se siitä. Valkku sanoi, että koiralle "hankalin" paikka on se, että minä olen siinä kontaktilla ihan sen rinnalla. Mun pitäisi koittaa kuulemma ehtiä noin metrin sen edelle kontaktiesteillä, ja kädellä sit vaan näyttää taaksepäin, että "jarruta". Enpäs tiennyt totakaan... Lähdössäpysymisen harjoittelu oli eilen erittäin vaikeaa, Blondin kun piti sinkoilla siitä karkuun tarkastamaan puomin ja A:n alastuloja, että jokos sieltä niitä nameja löytyisi.

Mä, tavoistani poiketen, olin eilen oikein kunnon perheenäiti. Keitin nimittäin koirille porsaankieliä. Niitä sit pilpoin ja pakkailin rasioihin. Osa meni pakastimeen odottamaan tulevia treenejä, ja osa jäi heti nautittavaksi. Hyvin maistui. Myös T. (hullu!) maistoi kieltä. Maistui kuulemma joulukinkulle. Mua yökötti hajukin, joten eipä tullut mieleen kokeilla...