tiistai 26. huhtikuuta 2011

Ihana Pääsiäinen

Olipa ihana pääsiäinen! Mahtavat ilmat, saatiin jopa jotain aikaiseksi kotona ja pihalla. Terassi ja -kalusteet tuli pestyä, grillattiin ekaa kertaa tänä kesänä, saatiin noin 25 metriä lisää aitaa valmiiksi ja hieman kukkapenkkejä karsittua vanhoista kuolleista kasveista. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös koivun mahlaan keräämistä. Yhteen puuhun porasimme reiän, laitoimme reikään pillin ja sen alle pullon. Toisesta puusta katkaisimme oksan ja sidoimme sen alle pullon. Reikä-systeemi toimi paremmin, kolmen tunnin aikana tuli noin litra mahlaa. Katkaistusta oksasta tuli sama määrä noin 10 tunnin aikana, oksan paksuus olisi varmaan pitänyt olla isompi. Mahla on pääasiassa vettä, maistuu hieman makealta. Siinä on entsyymejä, valkuaisaineita ja aminohappoja, joten ihan terveellistä sen pitäisi olla. :o) Keräämisessä tulee muistaa hygieenisyys, koitimme pestä ja desinfioida kaiken poranterä mukaanlukien. Mahla ei myöskään semmoisenaan säily kovin kauaa, pari-kolme päivää jääkaapissa.

Meille tuli pääsiäisen aikana alakertaan uusi lipasto, ja sen alta piti sitten tyhjentää ja siivota pois yksi kirjahylly. Nyt alkaa alakeraan olohuoneen look olla yhtenevän "museomainen", joten josko seuraavat hankinnat olisi sitten jotain lastenhuoneeseen liittyvää.



Koirat nauttivat myös täysillä auringosta ja pihalla oleilusta. Chilillä oli maanantaina 1 v. synttärit, meidän vauva on siis jo iso neiti, mukamas. Pommia rupesi vaivaamaan todennäköisesti virtsatietulehdus, sillä on nukkuessa hieman pidätysvaikeuksia. Eilen syötin sille nokkosta ja homeopaattista lääkettä, tänään sain kunnan eläinlääkäriltä puhelinreseptin antibioottiin. Yksityiseltä lääkäriltä puhelinreseptin saaminen on yleensä melko harvinaista, aina pitää tutkia ja ottaa näyte. Toinen juttu on noiden lehmiin keskittyneiden maalaislääkärien kanssa, ei ole ensimmäinen kerta kun kerron itse diagnoosin ja pyydän antibiootit apteekkiin. :o)

2 kommenttia:

Company Registration Delhi kirjoitti...

I really appreciate your professional approach. These are pieces of very useful information that will be of great use for me in future.

Mobile App Developers kirjoitti...

Amazing blog and very interesting stuff you got here! I definitely learned a lot from reading through some of your earlier posts as well and decided to drop a comment on this one!