Perjantai

Ei kai tää elämä niin kauheaa ole loppuviimeksi, vaikka ulkona onkin harmaata ja sateista. On perjantai, kello on jo yli puolen päivän. Mä istun kotona oman keittiön pöydän ääressä, pieni koira tuhisee sylissä ja toinen istuu ikkunalaudalla katselemassa ulos. Olen ottanut jonkinlaiseksi tavaksi tehdä yhden päivän viikossa kotoa käsin töitä. Eka ajattelin, ettei siitä mitään tule, mutta olen ollut yllättävän tehokas. Tulee sitä tietty pestyä pyykkiä ja laitettua ruokaa, mutta ei tule puhuttua turhia työkavereiden kanssa kuten toimistolla, joten ihan päikseen menee ajankäyttö.

Kohta ajattelin lähteä molempien koirien kanssa tuonne hallille vähän agiliitelemään. Mulla on oikein ratapiirros ja kepeillevientiharjoitukset suunniteltuna. :o) Illalla voi sitten hyvällä omallatunnolla jättää koirulit keskenään kotiin ja mennään isolla kaveriporukalla ulos syömään. Siitä se viikonloppu alkaa. Mukavaa Halloweenia kaikille!

Väriä elämään

Tää tilas Elloksen alesta vähän väriä mustien talvitakkien massaan. Kiva malli, ihan mun näköinen ja värinen. Kuvan värit on oikeesti vähän tummemmat, ei mun naama ihan noin valkoinen ole... Hinta oli 30 euroa, joten olen kyllä tyytyväinen löytööni!

Liitoa

Tänään oltiin Blonkun kanssa OK-koirien treeneissä. Tehoharjoittelussa oli ylläri ylläri kontakti-alastulot. Mentiin niitä sillai, että mä jäinkin ihan selvästi Blondin selän taakse, noin puomin puoliväliin. Koutsi oli siellä alastulolla palkkaamassa. Vaikeaa tämäkin oli Blonkulle. Väkisin olisi pitänyt lähteä takaisinpäin, joko puomia tai maata pitkin, katsomaan minne se mamma jäi. Kyllä se toistojen jälkeen alkoi jo hieman paremmin mennä, Blondille riitti kun se pystyi olkansa yli vilkaisemaan, että olen tallella.

Tänään sain käyttöön avaimen tuonne lämpöiseen treenihalliin. Nyt voidaan mennä treenaamaan useammin, siis aina kun siellä ei ole varattua vuoroa. Saa nähdä kuinka usein tulee käytyä... Uskoisin kyllä vakitreenien lisäksi ainakin pari kertaa viikossa sinne ehtiväni. Matka kun kestää 5 minuuttia. :o) Sunnuntaina ollaan menossa Tamskin kisoihin jälleen yrittämään. Jos sitä ennen pari kertaa ehtisi vahvistamaan noita kontakteja. Ettei käy kuten viime sunnuntaina... Sit meillä onkin taas aikaa treenata heikkoja kohtiamme, seuraavat kisat kun on vasta tammikuussa.

Kisat Niihamassa

Eilen aamulla sateen piiskatessa ikkunoita lähdimme Blondin kanssa Niihamaan agikisoihin. Ykkös-luokalla oli vain yksi startti ja mulla tapani mukaan kovat odotukset. Turhaan, HYL:hän sieltä tuli, kuinkas muuten. Rata oli helppo, me treenataan paljon vaikeampia juttuja treeneissä. Mutta niinhän se vaan on, että ne helpot radat on helppo sössiä.

Blondi varasti lähdössä, pudotti toisen hyppyriman, jätti keppien vikan kepin pujottelematta (en korjannut ->HYL), teki kiellon yhdeltä hypyltä ja ryökäle loikkasi sekä puomin että A:n alastulokontaktit kamalalla loikalla yli! Melkein itku tuli, koska olin oikeasti luullut tuon kontakti-asian olevan jo paremmin hallussa. Kuvittelin, että Blondi päinvastoin jää sinne kontaktille istumaan ja odottamaan namia, niin paljon me on niitä treenattu. Mutta ei. Ja mä teen kädellä ihan saman jutun ja juoksen ihan samalla lailla kun treeneissä, ja siellä ne kontaktit sujuu. Aaarrggh. Jotenkin se yhdistää kisatilanteen ja kiireen ja loikkimisen pienessä päässään ja luulee varmaan oikeasti olevansa oikein pätevä koira. Lisää treeniä ja vahvistusta, ei kai siinä muu auta. Alkaa vaan meikäläisellä usko loppumaan pikkuhiljaa...

Kalliita avaimia

Kävin tänään Nokialla semmoisessa pienessä lukkoliikkeessä teettämässä lisää avaimia asuntooni. Omistajapariskunta oli varmaan siinä hieman yli 60 -vuotiaita ja liike on tainnut olla heillä suunnilleen kolmekymmentä vuotta. ;o) Teetin neljä avainta. Täti teki ne ja laittoi ne tiskille. Sitten hän rupesi laskemaan hintaa ääneen päässään. Mulla ei ollut hinnasta mitään käsitystä, joten olin melko äimistynyt kun laskutoimitus meni suunnilleen näin: 36, 72, ööö, 106... Tässä vaiheessa aloin jo hieman ihmetellä, että kuinka helkkarin kallista voi olla avaimen tekeminen. Sitten täti pääsi laskutoimituksensa päätökseen ja totesi: "anna nyt vaikka kaksikymppiä". Aaaarggghhh! Eurothan on ollut vasta noin 6,5 vuotta käytössä! Ja tämä täti edelleen laski hinnat yhteen markoissa ja sit muutti sen loppusumman joksikin pyöreäksi eurosummaksi. Mä olen jo suunnilleen unohtanut markkojen olemassaolon ja niiden kurssin. Edes mun äiti ei enää ajattele hintoja euroissa. Mutta onneksi Nokian yritysmaailmasta löytyy vielä tämmöisiä arkeologisia aarteita. :o))

Koiratouhuja

Pohje on parantunut ihanan nopeasti, pystyn kävelemään jo melkein normaalisti. Mobilat ja Burana on ollut kovassa käytössä, ja onneksi koiriakaan ei ole sadekeleillä huvittanut mitkään kovin pitkät kävelylenkit. Vielä en tiedä kuinka käy huomisen agilitytreenien, että pystynkö sinne menemään. Sunnuntaina olisi Blonkulla Tampereella kisat, haluaisin tosissaan mennä, mutta mitään järkeähän siinä ei ole. Todennäköisesti satutan pohkeen vaan uudelleen jos nyt lähden juoksemaan. Katsotaan...

Innostuin Virpin suosittelemana tilaamaan kirjan Click to calm - healing the aggressive dog. Naksuttelusta en ole koskaan innostunut suuremmin, mutta tuossa kirjassa vaikutti olevan hyviä ohjeita/periaatteita ihan muutenkin, varsinkin siis Pommia ajatellen. Näin kirjasta sanotaan: "Positive Answers for the Aggressive Dog. The dog that bites. The dog that attacks other dogs. The dog who may not survive his own aggressive behavior. What can be done to help these dogs? When Emma Parsons, canine behavior consultant, discovered that her own dog was aggressive, she developed innovative and effective strategies to calm, alter, and re-shape his reactive displays, and those of her clients' dogs."

OK-koirien halliin olen päättänyt ottaa avaimen marraskuun alusta ja koitan siellä käydä harjoittelemassa pääasiassa erilaisia ohjauskuvioita, käännöksiä ja vaikeita kepeille vientejä yms. Iltaisin ko. halli on lähes aina varattuna, mutta koitetaan keretä viikonloppuisin ja joinain arki-aamuina sinne, tai myöhään myöhään illalla. :o)

Auts!

Oltiin Blondin kanssa eilen Turun suunnalla, ATT:n uudessa hienossa hallissa agilitykoulutuksessa, Jaakon ja Janitan opissa siis. Oli hieno reissu, mukavia ratoja, uusia käännöksiä ja paljon vinkkejä. Kotiintuomisena tosin oli revähtänyt pohjelihas ja nyt mennään kainalosauvoilla, mutta mitä sitä ei koiransa eteen kärsisi. Näköjään pystyn teoriassa juoksemaan aika sairaan lujaa, mutta lihakset kun eivät ole niin sporttiseen menoon tottuneet, niin sanovat sopimuksensa irti. Kotimatka oli aika tuskainen, jalka kramppasi ja särki tosi pahasti. Ja onneksi oli kepo mukana autokuskina, muuten oltais varmaan vieläkin siellä.

Koulutuksen anti oli tosi hyvä, mentiin paljon semmoisia juttuja, joita ei olla treenattu paljoa tai ollenkaan. Nyt tiedän mitä on leijeröinti, opeteltiin semmoista u-käännöstä koiralle, uusi käännös nimeltään flippi (?), sylikäännös yhdistettynä valssiin (vähän vielä hakusessa...) ja mentiin meille muuten vaan vaikeita poispäinkäännöksiä ja takaaleikkauksia. Kun vaan muistaisi kaikki oppimansa jutut ja vielä ne tulisivat rataantutustumisissa mieleen, että niinkin voi tehdä.

Blondi käyttäytyi kiitettävästi, mitä nyt säntäili hieman naapurikentälle (pienen pienestä aidan raosta) ja A:n harjalle pällistelemään, mutta rataa suorittaessa se oli hyvin hanskassa. Varsinkin tokalla radalla mun ohjaus toimi tosi hyvin ja Blondi kulki hienosti, siis siihen pohkeen repeämiseen saakka, joka onneksi sattui vasta aika loppusuoralla... Päästiin näyttämään pitkää nenää yhdelle epäluuloiselle, joka sanoi mua tyhmäksi kun rataantutustumisessa selitin, kuinka aion koiraani ohjata yhdessä tietyssä kohtaa. Ihan kiva kuulla rakentavaa krittiikkiä, mutta tuommoiselta muka-hyvältä tavisharrastajalta en ehkä halua kuulla tuommoisia kommentteja omasta ohjauksestani, varsinkin kun minä tunnen koirani hieman eri tavalla kuin hän...

Kateellisena katselin Turun/Liedon -seudun koirahalleja. Tuolla pienellä teollisuusalueella oli ainakin 3 upouutta todella suurta hallia vain koiraimmeisten käyttöön. *Kateellinen*. Miten voi olla, että Tampereelle ei saada aikaiseksi edes yhtä kunnollista, vaan koiraihmiset joutuu treenaamaan jossain kaukana jumalan selän takana hevosmaneeseilla ihan päättöminä kellonaikoina?!

Wisdom for Friday

"It is more fun to talk with someone who doesn't use long, difficult words but rather short, easy words like "What about lunch?"

Winnie the Pooh

:o)

Haaveilua

Tää haaveilee taas. :o) Töissä on vähän kypsää ja siitä kai tää suurimmaksi osaksi johtuu. No, mä piirrän tämän haavekuvan teillekin, niin sit tiedätte.
Noin 40 kilometriä Tampereelta maaseudun rauhassa on 18 000 neliön tontti. Tontilla on suuri vanhanajan tyyliin rakennettu omakotitalo. Se on rakennettu vuonna 2000, siinä on kaksi kerrosta, yli 250 neliötä ja 7 makuuhuonetta. Pihapiirissä on aitta, saunarakennus ja talli. Pihassa on myös aidattu kenttä, alunperin hevosille tarkoitettu.

No mitäs tämä tuommoisella julmetun kokoisella pihalla ja talolla tekisi, ei ole edes suurperhe suunniteilla. No, ensinnäkin talon alakerta tulisi ihan omaan asuinkäyttöön. Talon yläkerta olisi varattu jonkinlaiselle pienimuotoiselle koirahoitola-toiminnalle. Koirat saisivat oleskella omissa huoneissa, metallisille häkeille naurettaisiin. Niillä olisi sohvia, sänkyjä, räsymattoja ja kaikkea mitä kotona muutenkin on. Pihalla olisi monen tuhannen neliön aidattu alue, jossa koirulit saisivat juoksennella vapaana. Pihapiiriin tulisi yllätys, yllätys myös agilitykenttä, ja jonnekin pihan toiseen reunaan myöhemmin myös pienehkö halli, jossa voisi harrastaa agilityä talvella. Sitä hallia voisi sit vuokrata ryhmille ja sinne voisi kutsua kouluttajia pitämään viikonloppukursseja.

Tähän se haaveen piirtäminen loppuu, en rupea pilaamaan sitä miettimällä käytännön asioita, jotka sille on esteenä. Ne kun on niin tylsiä...