Eilen aamulla sateen piiskatessa ikkunoita lähdimme Blondin kanssa Niihamaan agikisoihin. Ykkös-luokalla oli vain yksi startti ja mulla tapani mukaan kovat odotukset. Turhaan, HYL:hän sieltä tuli, kuinkas muuten. Rata oli helppo, me treenataan paljon vaikeampia juttuja treeneissä. Mutta niinhän se vaan on, että ne helpot radat on helppo sössiä.
Blondi varasti lähdössä, pudotti toisen hyppyriman, jätti keppien vikan kepin pujottelematta (en korjannut ->HYL), teki kiellon yhdeltä hypyltä ja ryökäle loikkasi sekä puomin että A:n alastulokontaktit kamalalla loikalla yli! Melkein itku tuli, koska olin oikeasti luullut tuon kontakti-asian olevan jo paremmin hallussa. Kuvittelin, että Blondi päinvastoin jää sinne kontaktille istumaan ja odottamaan namia, niin paljon me on niitä treenattu. Mutta ei. Ja mä teen kädellä ihan saman jutun ja juoksen ihan samalla lailla kun treeneissä, ja siellä ne kontaktit sujuu. Aaarrggh. Jotenkin se yhdistää kisatilanteen ja kiireen ja loikkimisen pienessä päässään ja luulee varmaan oikeasti olevansa oikein pätevä koira. Lisää treeniä ja vahvistusta, ei kai siinä muu auta. Alkaa vaan meikäläisellä usko loppumaan pikkuhiljaa...
maanantai 27. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti