Mamma päästi mut pitkästä aikaa sanelemaan mun omia kuulumisia. Se on nykyisin vähän laiska kirjoittelemaan ja höpisee useimmiten vaan omista asioistaan meidän plogissa. Mä jouduin viime viikolla taas sinne pahan hajuiseen paikkaan, missä lääkäritäti katsoo silmiä ja suuhun. En tykkää yhtään, koitan aina livahtaa oven raosta pihalle enkä suostu edes syömään mamman tuputtamia nameja. Mulla on silmät vähän punoittaneet ja ne on ollut rähmässä, siksi me sinne mentiin. Olen kai allerginen homejuustolle, tai jotain. En oikein kuullut selvästi, mutta jostain homeitiöistä ne kai puhui ja päivitteli kun sama juttu oli viime syksynäkin. Nyt kotona laitetaan monta kertaa päivässä semmoista pahan makuista silmätippaa. Koitin mennä aluksi pöydän tai sohvan alle piiloon, ettei mamma sitä laittaisi, mutta enää en viitsi. Se kun on niin hölmö, että konttaa vaikka sinne sohvan alle mun perässä. Tai sit se heristää etusormea, ja siitä en tykkää yhtään. Ja nykyään saan suurta kalaherkkua heti tippojen jälkeen, se kun tajusi mun irvistelystä, että ne tipat oikeesti menee suuhun ja on tosi pahoja.
Agilityä me harrastetaan edelleen, mä olen siinä niin hyvä. Näen jo kaukaa puomin ja A-esteen ja juoksen sinne aina suorinta tietä. Sit jos mamma ei tajua tulla mua sinne viereen kehumaan ja palkitsemaan nakilla, niin sit mä hyppään sieltä ylhäältä korkealta maahan ja jatkan matkaa. On se edelleen aika hidas, mutta on se jo vähän jotain oppinutkin. Kisoissa me ei olla juurikaan käyty, kuulemma mä en ole vielä oikein kisavalmis. Luulen, että mamma vaan jännittää liikaa, ja siks me ei mennä. Viime lauantainakin meidän piti mennä, mutta mamma söhläsi niin, ettei me ikinä keretty. Ensi viikonloppuna kuulemma mennään johonkin viholliskaupunkiin joidenkin tosi hyvien opejen treeneihin. Kyllä mä ne muistan, oon nähnyt ne samat opet ennenkin. Ei ne ollu kovin kivoja. Toinen ei tykännyt kun mä en oikein jaksanut lähdössä ootella ja toinen kuritti mammaa keppien opettamisesta. No, ei haittaa mua, voin kääntää niille selkäni ja esittää kuuroa. Mennä vaikka sinne A:n harjalle tasapainoilemaan, se on kivaa.
Pommin kanssa on mennyt ihan kivasti viime aikoina. Se on alkanut enemmän leikkiä mun kanssa, vaikka välillä sen leikit on kyllä aika rajuja. Silloin mä vaan makaan hiljaa paikallaan lattialla ja annan sen kaahata hulluna ympäri taloa. Kyllä se mulle kiroilikin viikonloppuna. Vanha köntys hermostui kun ei saanut mua litassa kiinni. hah. Nykyään Pommi pelkää mua, uskokaa pois vaan. Joskus kun olen mamman lähellä ja syön luuta ja Pommi koittaa ahneena tulla siihen lähelle, niin mä sillai vähän murisen. Ja sit se menee kauemmaksi. Vähänkö oon julma. On se ihan kiva sisko. Kyllä se välillä auttaakin mua, esim. tänä aamuna se söi mun persiljan, kun en ite siitä tykkää.
Ai niin, meillä majailee nykyään aika paljon semmoinen ruskea mies. Sillä on pehmeä maha, jonka päällä on kiva nukkua. Ja se leikkii paljon meidän kanssa, riehuu sängyssä mun kanssa ja heittelee palloa Pommille kunnes mamma tylsimys kieltää. Aika paljon se myös halailee mammaa, ja siitä mä en aina tykkää. Koitan mennä niiden väliin, että saisin kaiken huomion itselleni. Olenhan mä perheen prinsessa. Mä en ihan vielä oikein ymmärrä sen puhetta, mutta ihan kivalta se vaikuttaa. Ensi kertaan taas...
T. Blondi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti