torstai 2. lokakuuta 2008

Ulkoliitojen vika kerta

Eilen oltiin viimeisissä ulkotreeneissä tänä vuonna. Alkoi kyllä puoli kahdeksan aikaan olla jo sen verran pimeää, että ihan järkevää se on siirtyä sisätiloihin. Mutta kun se maneesi on niin kylmä ja kolkko ja kaukana ja siellä on niin kamala juosta. En tykkää yhtään. Lisäksi mulla on nyt lokakuun ajan kahdet agilitytreenit päällekkäin. :o( Yritän saada nuo Nokian treenit siirrettyä, toivottavasti onnistuu.

Eilen mentiin aika pitkää rataa. Siinä ei ollut mitään kamalan vaikeita teknisiä juttuja, ainoa monelle koirakolle ongelmia tuottanut asia oli tuplaputki. Oli kaksi putkeä peräkanaa, niiden välissä oli noin 1,5 m rako. Eka oli suorana (puomin alla) ja toka mutkalla. Puomi oli siinä edessä niin, että millään et ehtinyt juoksemaan sinne putkien väliin osoittamaan minne kuuluu mennä. Eli "eteen" tai "putkeen" käskyllä piti koira saada toiseenkin putkeen. Treenikaveri (terkut Tainalle) sanoi rataantutustumisen aikana, että "mä haluan kyllä nähdä kuinka saat Blondin tuosta kohtaa menemään". Mun ennuste oli melkein oikeassa, putkihullun koiran kanssa ei ekaa kertaa lukuunottamatta ollut mitään ongelmia, sinne se syöksyi toiseen putkeen ilman suurempia ongelmia. Sama kohta mentiin radalla vielä toiseen kertaan, mutta silloin kuului koiran kääntyä ekan putken jälkeen oikealle, ei siis sinne tokaan putkeen. Hienosti sekin meiltä sujui, ei se putkihullu sit kuitenkaan ihan pöhkö ja korvaton ole, vaan katselee mitä se mamma tuolla takavasemmalla huitoo. :o) On mulla hieno koira. Pommin kanssa tuo samainen kohta ei mennytkään niin hyvin, sen piti kääntyä haukkumaan ja kyselemään lisäohjeita heti ekan putken jälkeen.

Myös tiukat käännökset oli eilen Pommin kanssa taas ihan erilaisia, se kun kääntyy niin nopeasti ja pienistä raoista, ja Blondi juoksee suurempia kaaria. Läskiksi menee kun koittaa ohjata molemmat samalla tavalla. Pommille saa ohjata takaaviennit ja välistävedot melkein tarkemmin kuin Blondille, vaikka voisi helposti luulla sen olevan toisin päin.

Ei kommentteja: