Aina kun kuulee tutun, varsinkin omien koirien kanssa samaa rotua ja ikää olevan koiran olevan sairas, niin tulee äärettömän paha olla. Jotenkin mä vaan elän omassa pienessä maailmassani ja kuvittelen, että mun läheisille tai mun koirille ei koskaan voi sattua mitään pahaa. Mutta kun jollekin tutulle tapahtuu, niin se tuo pienen särön mun täydellisen maailman lasikattoon. Se saa tajuamaan, että noin voi käydä myös mulle. Koska mä olen saanut onnekseni kaksi hyvin tervettä koiraa, niin en ehkä osaa edes arvostaa niiden hyvinvointia riittävästi.
Seuraava runo on omistettu kultakimpaleelle perheineen.
Kun olet iloinen, katsele
syvälle sydämeesi ja
huomaat,
että ainoastaan se, mikä
tuottaa sinulle surua,
antaa myöskin iloa.
Kun olet murheellinen,
katsele taaskin sydämeesi ja
huomaat,
että tosiaankin itket sitä,
mikä on tuottanut sinulle
iloa.
-Kahil Gibran-
perjantai 10. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ja mä itken, koska se on tuottanut meille vain iloa. Kaikesta kärsimyksestä huolimatta mä en ikinä vaihtaisi sekuntiakaan elämästäni pois Kultakimpaleen kanssa, en ikinä, koska se tarvii mua ja mä tarviin sitä, me tarvitaa sitä ja se tarvii meitä.
Kiitos Laura!
Lähetä kommentti