Edelleen lomaa odotellessa

Ei mee hyvin nyt ja kärsimätöntä koitellaan. Eka sain sen iskiaksen, jota kesti pari viikkoa. No sitä hoidellaan edelleen, mutta ei vaikeuta elämää tällä hetkellä. Sit iski helteellä kesäflunssa, nenä vuotaa ja yksittää. Sitten sain viattomasta puhjenneesta pienestä rakosta kantapäässä kamalan tulehduksen jalkaani. Yhdessä yössä nilkka turposi, haavauman seutu märkii ja jalka on kipeä. Tulehdusarvot pomppasi lähelle 90:ä, kun normitilanteessa ne on alle 10. Yksi päivystyslääkäri diagnosoi ruusuksi ja antoi penisiliinit. Seuraava lääkäri parin päivän päästä totesi, että ei tämä ruusu ole vaan joku mikälie-kokki tulehdus, nyt vaan tiukemmat, nelinkertaiset antibiootit ja vuodelepoa. Jalalla ei saa astua, oot niinkuin ois nilkka murtunut. Ja aurinkoon ei ole menemistä, saat pahan ihottuman tuon antibiootin takia. Ja torstaina uudestaan kontrolliin. Kiitti!

Että kotona ollaan ja möllötetään, stressataan tulevasta lomasta, kun oli ehkä noin sata työasiaa jotka piti ennen lomaa hoitaa. Tarvii katsoa saanko ne loppuviikosta tehtyä vai meneekö viikonloppukin töissä. Millään en haluaisi lomaa siirtää kun olen asennoitunut, että ensi viikolla se alkaa. Ja hieno ilma olisi ja silleen. Onneksi meille asennettiin tänään ilmanlämpöpumppu, nyt on ihanan viileää.

Koirat on viettäneet ainakin puolet päivistä ulkona. Blondista on tullut turhan itsenäinen, se juoksee joelle uimaan itsekseen ja tulee sit vähän päästä takaisin. Yleensä. Tänään ei tullut ja se löytyi naapurin kahvilasta. Aitaa ei siis olla saatu vielä rakennettua, niinkuin ei ole vielä pihanurmikkokaan valmis saati kukkapenkit tai kasvimaat. Lomaa ja ennenkaikkea terveitä päiviä odotellessa...

Lomaa odotellessa

Juhannus meni kotosalla rauhallisesti, kelit ei ihan suosineet. C. tuli Kiinasta vasta perjantai-iltana, joten ei me kauheesti juhlittu. Mä sain kyllä ihania pääasiassa silkkisiä tuliaisia, mm. päiväpeiton, joten kyllä ne hieman lievensi harmitusta. Mulla oli viikonloppuna selkä siinä kunnossa, että kumartuminen ja jopa käveleminen oli tuskaa. Diagnoosi on iskias, ja hoitona tällä hetkellä vaan burana-kuuri, että pahin jumi saataisiin laukeamaan. Sit fysioterapiaa... Toissayön nukuin eteisen laattalattialla, jossa on lattialämmitys. Pehmeä sänky ei kauheasti auta, ja aamut onkin tuskaa.

Pommi on auttanut ja ollut mun sijaisena pihatöissä. Hiekan kaivaminen on sen lempijuttu, se vaan ei oikein aina ymmärrä mistä pitää kaivaa. :o) Tänään säikähdin kun makuuhuoneesta alkoi Pommin raivokas haukkuminen. Menin katsomaan, että onko siellä nyt hiiri tai käärme, vai mikä nyt on. Meidän takapihalla, noin 8 metriä makuuhuoneen ikkunasta oli suuri peura! Se ei ollut moksiskaan Pommin haukkumisesta, kunhan söi ruohoa siellä. Vasta kun se huomasi minun liikkuvan sisällä se lähti jolkottelemaan pois. Onneksi olin juuri hetkeä aikaisemmin laittanut takapihan oven kiinni. Pommi meinasi mennä ikkunasta pihalle, mutta semmoinen hyttysverkko sai sen pideltyä sisällä. On tää landella asuminen jännää. :o)

Treeneissä

Päästiin tänään treenaamaan lähestulkoon auringonpaisteessa. No oli siellä pilviä ja harmaatakin, mutta ei sentään satanut. Mentiin SM-kisoijen rataa viime viikonlopulta, oisko ollut maxien joukkuerata. Ei mikään mahdoton, kepeille meno oli täydestä vauhdista, ja pari hanakalaa putkeenvientiä, muuten ihan perusrata.

Blondin kanssa me ei menty radan loppuosaa, koska siellä oli puomi ja A. Mutta alku mentiin normaalin radan tavoin, ja hyvin meni. Kunhan ohjaaja oli aikaisessa kääntämässä täyskäännöstä ja vääntämässä pakkovalssilla putkeenmenoa, niin kyllähän se sujui. Kentän laidalla treenailimme itsekseen kosketusalustaa ja kokeilimme sitä myös A:n alastulolla. Helppoa hommaa Blondin mielestä. :o)

Pommilla olikin varmaan kivoimmat treenit tänä vuonna. Tai ainakin sen jälkeen kun se sai juosta talvella vapaana maneesissa vinkulelun kanssa... Mä menin sen kanssa ensin radan pariin kertaan, ja Pommi meni ihan hienosti. Viimeistä keppiä ei meinannut malttaa mennä ja kontaktit oli mitä oli, mutta muuten koira oli hanskassa. Mulla oli kunto noiden ratojen jälkeen ihan finaalissa ja Pommi oli vasta päässyt vauhtiin. Kysyin, joskos treenikaveri Ville menisi radan Pommin kanssa, hän kun on "tunnettu" juoksunopeudestaan ja kunnostaan. Suostuihan se mukisematta. :o)Pommi oli niin onnessaan. Tuo parivaljakko lensi, oikeesti kerrankin Pommi sai revitellä ihan täysillä, ja kyllä sai mennä Villekin. Hienon näköistä menoa, katselin että "vau, onko tuo mun koira?". Ei se virheetön rata ollut keppien ja kontaktien osalta, mutta se vauhti! Pommi on agressivinen, raivokas ja nopea, mutta mun kanssa se ei pääse oikeuksiinsa kun en pysy sen tahdissa. Ja lisäksi mulla on se luottopula Pommia kohtaan, joka saa mut jännittämään hirmusesti. Oli kiva ja valaiseva kokemus katsoa omaa koiraa sivustaseuraajana. Koutsi on aina ollut sitä mieltä, että Pommi on upea agilitykoira ja mun pitäisi panostaa siihen enemmän. Josko sitä nyt alkaisi vihdoin uskoa ja keräisi rohkeutta ilmoittaa Pommi kisoihin. Enköhän mä sen kanssa 1-luokassa pärjäisi itsekin, pyydetään sit pikajuoksija apuun kun radat vaikeutuu. ;o)

Istu!

Mulla on kamala pentukuume, ihana pieni Tilly ja kaikki muutkin söpöt pentupallerot on sen aiheuttaneet. Kun kotona asiasta mainitsin, niin mulle todettiin, että onhan meillä Blondi. Totta kyllä, että Blondi on edelleen ihan kakara ja käyttäytyy, juoksee ja on kuin pentu. :o) Siihen nyt sit tyydytään kai tällä erää.

Ollaan nyt pari kertaa treenailtu Blondin kanssa kosketusalusta "nokkaisua" kuonolla, ihan vasta sisällä kotona. Blondi ei olekaan siinä puuhassa yhtään nimensä veroinen, vaan ymmärtää kyllä mitä sen tulisi tehdä. Hauska huomata kuinka sen päässä alun hitauden jälkeen alkaa raksuttamaan, ja sit loppu onkin leikkiä. :o) Nyt pitäis siirtyä sille alastulokiuskalle treenaamaan. Siskonsa on nykyään ihan eri maata. Jos mulla on nameja kädessä, niin Pommilta katoaa kaikki taidot ja kuulo. Jos sille nami kädessä sanoo "istu", niin se vaan tuijottaa niitä nameja ja kokeilee josko vaikka maahan menemällä ne saisi. Keskittyminen on ihan nolla, siis kaikkeen muuhun kuin niihin nameihin. Ei se ahneuskaan siis aina auta...

Auton vaihto

Minä jouduin nielemään ylpeyteni ja luopumaan rakkaasta traktoristani, eli HRV-autostani. Muuten siinä ei ollut mitään vikaa, mutta bensan kulutus oli sitä luokkaa, että tuolta Urjalasta Tampereelle ajaminen tuli erittäin kalliiksi. Ilman kahta autoa emme tule toimeen, joten sitten vaan koitettiin löytää semmoinen kakkosauto, joka kuluttaa vähän. Nyt mulla on kuvan mukainen metallin tumman punainen sitikka. Siinä on kolme ovea, takaluukku aukeaa sillai hauskasti kahdessa osassa. Takapenkit poistettiin autosta kokonaan, joten koko takaosa on "koirien tilaa", sinne mahtuu boksit hyvin ja jääkin vielä paljon tilaa. Jos sinne rakentaisi jonkinlaisen "kiinteän häkkisysteemin", niin sinne mahtuisi varmaan jopa kolme koiraa! :o)

Kuulumisia

Heippa rallaa. Ollaan me elossa, vaikka olenkin vähän laiskasti päivittänyt blogia. Sunnuntaina olin koirakerhomme aksakisoissa koko päivän ajanottajana. Siinä on aitiopaikalla kyllä, ja katselinkin koko päivän enemmän ja vähemmän hyviä ratasuorituksia. Oli vaikeita ratoja ja puhtaita suorituksia ei paljoa nähnyt.
Ihaillen katselin joidenkin border collieiden kontakti-alastuloja. Ne on kyllä niin tunnollisen ja kiltin oloisia, nätisti nököttävät siellä ja odottavat lupaa lähteä. Ihailin myös yleensäkin noiden tosinopeiden koirien (mm. yksi borderterrieri) ohjaajia, joilta onnistuu tosi hienosti takaa ja kaukaa ohjaaminen. Ei ne edes yritä pysyä koiran rinnalla ja ohjata vierestä, vaan upeasti vartalollaan muutaman metrin päästä takaa kertovat minne ollaan menossa. Vau. Kukahan tuon opettaisi minulle?! Meillä on nuo poispäin kääntämiset ja takaaleikkaukset vielä vähän hankalia. Ilokseni näin kisoissa myös yhden kuuron bischon friseen, joka kisasi 1. luokassa. Hienoa menoa, ainoastaan keinu oli vähän mörkö.

Mulla on ollut reilun viikon verran selkä ja polvi p**kana. Pihahommissa ne kai on mennyt, en oikeen tiedä, paitsi että isoja kiviä oon nostellut. Joku hermo kai kiukuttelee, ja polvi ei pidemmän istumisen jälkeen heti kestä painoa vaan palautumisessa menee hetki. Mä oon kai tulossa vanhaksi. Ensi viikonloppuna olisi tiedossa hiekan ja mullan kottikärräystä hela veckoslutet, eli ei nyt auta sairastaa...

Blondin kontaktitreenejä ei ole edes aloitettu vielä, ei oo ollut motivaatioita eikä kyllä aikaakaan. Koirat on auttaneet pihatöissä, välillä vähän liikaakin. Pommi rassulta kun on kerätty kaikki pallot pois, niin parina päivänä se on leikkinyt ulkona pyöreällä kivellä. Yksi työpäivä se oli kiivennyt keittiön työtasolle ja ottanut sieltä sipulin pallokseen. :o) Yksi päivä pienet murhaajani leikkivät Bonnieta ja Clydeä. Blondi löysi puskikosta pudonneen linnunpoikasen, vinkkasi siitä Pommille ja Pommi meni ja tappoi sen. Mä en kerennyt tehdä mitään, kaikki tapahtui ennenkun edes tajusin mitä ne on löytäneet.

Viime aikoina olen huomannut ja ihaillut muutenkin koiriemme kommunikointi-taitoja. Pommilta voi esim. kysyä, että "missä sisko on?", Pommi kun pysyy pihassa kiltisti ja Blondi seikkailee. Pommi sit käy hakemassa Blondin takaisin. :o) Pommi myös komentaa Blondia jos se menee kauas tai riehuu liikaa. Yksi päivä Pommi istui autossa takapenkillä. (Se menee sinne aina istumaan jos ovi on jostain syystä auki...) Blondi oli sillä aikaa löytänyt jonkun kivan hajun pusikosta. Blondi kävi "sanomassa" hajusta Pommille autoon, ja sit ne lähti yhdessä sitä tutkimaan. Hassua ja outoa. Tuntuu, että nyt vasta ne on todella löytänyt sen yhteisen kielen, ja Pommista on kasvanut paljon rauhallisempi, tottelevaisempi ja vastuuntuntoisempi.

Takut:ien kisat

Sieltä tuli ylläri pylläri kaksi Hyllyä. Radoilla ei ollut mitään hyvää, joten kaksi huonoa hyllyä. Nyt me levätään, tottistellaan, ruvetaan treenaamaan nenäkosketusta ja pidetään taukoa kisaamisesta, ehkä myös hieman treeneistä. Mulla on motivaatio nollassa ja rupean varmaan miettimään jotain "uutta" harrastusta koirille.

Agility on kiva harrastus, mutta ilmeisesti mulla on liian vaikeat koirat suhteessa omaan osaamiseen ja kärsivällisyyteen. Voishan sitä tietty harkita kolmannen koirankin hankkimista, joku puudeli varmaan ois mun tasoinen juoksija. :o)Olen turhautunut, vihainen ja surullinen. Vähän niinkuin joku olisi vetänyt mun haaveeni vessanpöntöstä alas...

NPKH:n kisat

Teki taas näiden kisojen jälkeen mieli hakata päätä seinään ja lopettaa koko agility-harrastus. Kotiintuomisina oli kaksi hyllyä, toinen melko "hyvä" ja toinen ihan katastrofaalinen.

Ekalla radalla Blondi varasti pahasti lähdöstä ja meni sit väärään päähän putkea, kun en ehtinyt lähelle ohjaamaan. Loppurata meni tosi hienosti, ja kyseessä oli hyppyrata, että jotain toivojakin olisi voinut olla.

Toisella radalla en saanut Blondia jäämään edes lähtöön odottamaan. Laitoin sen istumaan, ja se karkasi saman tien haistelemaan tuomaria, ratahenkilöitä ja pomppaamaan pari hyppyä ihan itsekseen. Mun olisi pitänyt ottaa se siinä vaiheessa kiinni ja viedä autoon, mutta kun en tajunnut. Lähdettiin lentävällä lähdöllä ja koko rata oli ihan pelleilyä. Ei koiraa huvittanut ollenkaan, paitsi se kontaktien yli pomppiminen. Korjasin puomin alastulon ja lähdettiin siitä pois. Suoraan sanottuna vitutti. Oli kova helle, mutta ei se ole mun mielestä selitys tuolle käyttäytymiselle.

Illalla kotona mietin koko harrastusta ja koiran koulutusta yleensä. Blondi on alkanut viime aikoina käyttäytyä aikaista itsepäisemmin ja "kauhukakara" -tyyliin. Nyt jätetään sitä vähemmälle huomiolle, tiukempaan kuriin kaiken kaikkiaan ja hieman jotain tottisharjoittelua sen kontaktialusta-treenin oheen. Paikallaan pysyminen taas tiukkaan kuriin ja treeniin, jos lähdössä ei pysy, niin sitten joutuu autoon. Ensi keskiviikkona meillä on vielä kisat, mutta sen jälkeen pidetään agiradoilta taukoa, ehkä mennään joillekin hyppyradoille ja epiksiin. Kyllä mä rehellisesti sanottuna mietin koko touhun järkevyyttä. Itse tykkään agilitystä ja koiratkin siitä tykkää, mutta kummastakaan koirasta ei tuntuisi olevan semmoiseen "vakavaan" harjoitteluun tai etenemään edes kolmos-luokkaan. Tai en kai voi koiria syyttää, ehkä musta itsestä vaan ei ole siihen, kun molemmat on vähän keskivertoa vaikeampia tapauksia ja itse en ole niitä kunnolla kouluttanut. Blondin kanssa ollaan kuitenkin treenattu agilityä noin kolme vuotta, ja tässä me ollaan edelleen. Montako kymmentä kisaa ja koulutusta ollaan käyty, ja kakkosluokassa ollaan juuri ja juuri. Ja kun tuota eilistä menoa katsoi, niin se näytti lähinnä joltain alkeiskurssin tokalta kerralta. Tekisi mieli luovuttaa ja antaa olla, mutta mitä mä sitten harrastaisin?! Enkä mä silloin olisi Laura "the most stubborn person in the world", jos tässä vaiheessa löisin hanskat tiskiin. Kai.