perjantai 25. syyskuuta 2009

Haaveilua

Nyt tää on (EHKÄ) päättänyt seuraavan koiransa rodun. :o) Kamala pentukuume on ollut jo puoli vuotta, ja tekisi mieli kokeilla jotain muutakin kuin itsepäistä terrieriä. Mutta kesällä ajateltiin kerrankin järjellä ja lykättiin asia ensi kesälle. Hyvä päätös, kun nyt on tuo koulukin aikaa viemässä.

Niin, se rotu. En ole vielä ottanut kasvattajiin yhteyttä. Haluan hieman vielä varmennusta luuloilleni terveystiedoista, esim lonkista. Rotu on meinaan Valkoinen Paimenkoira, elikkäs valkkari. Alkujaan ollut mutaatio saksanpaimenkoirasta, mutta nykyään ihan oma virallinen rotunsa. Narttu olisi noin 30 kg painava ja säkä 55 cm. Luonnekuvaukset kuulostaa hyvältä, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä saa, tai opettaako terrierit sen terrieriksi...

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Oih, yks mun suosikkiroduista!
Yhdessä vaiheessa kävin näyttelyissä katsomassa aina valkkarikehät ja "haastattelemassa" omistajia =)
Valkkareista en löytänyt mitään muuta syytä miksi en ottais kun se, että ne valkoset karvat näkyy vieäkin paremmin vaatteissa kun nykyiset. Eli aivan mitätön syy olis ollu =) Päädyin sit kuitenkin jatkaa pienen rodun parissa, ja sit tulikin Lulu =)

Mirka kirjoitti...

Mulla on mun sukulaisella kaksi uros valkkaria, joista toinen on yhtä epävarma ja äksy kuin Roni. Tämä sukulaiseni sanoikin, että mikäli valkkaria harkitsee kannattaa tosiaan tutustua vanhempien luonteeseen ja terveystilastotkaan ei ole mitkään ruusuiset. Heidän toinen uroksensa onkin sitten taas aivan ihana ja terve kuin pukki!! tää ihana ja terve on muistaakseni Rovaniemeltä olevasta kennelistä, jonka nimeä en muista. Ihan vaan vink vink. :)