maanantai 2. kesäkuuta 2008

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu oli ja meni. Kelit oli aivan loistavat, ja tuli niistä nautittua.
Perjantaina oli vanhan työkaverin läksiäiset, joissa olin mukana. Oltiin syömässä, terassilla ja baarissa ja oli kivaa. Edellisen työpaikan ihmisiä ja yhteishenkeä on välillä ikävä, täällä uudessa paikassa tuskin edes yltää koskaan samaan, kun ihmiset istuu huoneissaan lukkojen takana...

Lauantaina olin kaupungilla shoppailemassa. Hain ne mun ihanaiset rintsikat vihdoinkin, ostin valkoiset ballerinat ja aivan mahtavat lenkkarit. Kenkiä on tullut ostettua taas ihan liikaa, kolmen viikon sisään varmaan 4 paria. Auts. :o( Mutta kun kesäkengät oli vähissä, jotkut oli syöty ja valkoisia kenkiä mulla ei oikein ollut entuudestaan... Ja nuo lenkkarit mä oikeesti tarvitsin, vanhoista oli pohja rikki. Koirien kanssa kävin pitkällä päivälenkillä lenkkareita testaamassa, ja illalla vielä juoksulenkillä. Lisäksi vietettiin koirien kanssa pari tuntia takapihalla aurinkoa palvoen, ollaan minä ja koirat siinä touhussa ihan yhtä innokkaita. :o)

Sunnuntai-aamuna puoli viisi heräsin siihen, kun yksi tuli kamalassa kännissä ja kamalalla räminällä kotiin. Vietti noin puoli tuntia mun sängyn vieressä haukkumalla, huutamalla ja vittuilemalla, jonka jälkeen meni huudattamaan olohuoneen strereoita suunnilleen täysillä. Olin hiljaa, en vastannut haukkumiseen tai provosointiin ja kävin sammuttamassa stereot vasta kun herra oli sammunut. Ymmärrän täysin, en tuomitse ja vähän jo "odottelinkin" tämmöistä purkausta. Kun joku ottaa ja murskaa sun sydämen, niin onhan silloin oikeus reagoida voimakkaasti. Ja kukin tekee sen omalla tavallaan. V**tuilu jatkui vielä aamupäivällä krapulassa, mutta tuli sieltä lopulta järki ja anteeksipyyntö. Ja kysymys "saanhan mä sit joskus koiria hoitoon?"... Ei tästä mitään traumaa jäänyt tai itsetunto murentunut, mitä nyt vähän lisämotivaatiota sen asunnon löytämiseen mahdollisimman äkkiä. :o)

Sunnuntaina olin lisäksi auttamassa kaveria asunnon remontoinnissa. Kaveri osti ihanan asunnon Tampereen Petsamossa olevasta puutalosta, ja eilen kaivoimme mm. keittiön vanhaa lautalattiaa esiin muovimaton alta. Aika hauskaa puuhaa, hiki lensi, puhina kuului, hampaat irvessä kiskottiin ja lopulta tietty lennettiin persuuksilleen kun matto antoikin periksi. :o)

Ei kommentteja: