tiistai 6. lokakuuta 2009

Agitreenit


Meillä alkoi agilityn talvikausi, eli siirryimme sisätiloihin treenaamaan. Uusi paikka ja uusi ryhmä, uudet kujeet siis. Kaikki ihmiset on tuttuja, ja 6/7 on parsoneja, joten omien parissa ollaan. :o) Paikkana on Meirän halli Nokialla nyt ainakin lokakuussa, myöhemmin pääsemme ehkä muualle. Käytän tarkoituksella pääsemme sanaa, halli oli ehkä pienoinen pettymys minulle. Alusta oli tosi hyvä, musta kumi/solumuovimatto, ei tuntunut liukkaalta, oli hyvän joustava ja siinä on unelma juosta. :o) Mutta samassa hallissa on kolme kenttää, eli haukunta ja möykkä on aikamoinen. Lisäksi kentät oli erotettu toisistaan semmoisella pressuverholla, siis kevytpeitteellä, joka yhdeltä seinämältä ei edes yltänyt lattiaan asti. No, kun matala koira on, ja se näkee liikettä pressun toisella puolella, niin kuinkas käykään... Lisämiinus tuli myös kentän koosta, siinä ei kyllä täysimittaista rataa treenata, kun eilisellä 16 esteen radallakin tuntui hieman ahtaalta. Mutta ollaan iloisia, enää ei olla hevosmaneesilla lannan seassa!
Treeni oli mielenkiintoinen, mukaelma MM-kisojen minien hyppyradasta. Pari kompastuskohtaa siinä oli, esimerkiksi mutkaputkesta ulostulo "väärään" suuntaan. Eli kun putki on mutkalla vasemmalle, ja matka loogisesti jatkuisi siitä suoraan sinne vasemmalle. Mutta kun pitääkin tehdä täyskäännös ja lähteä oikealle, ja ohjaajalla ei ole mahdollisuutta olla putken suulla viittomassa, vaan hän on siellä putken takana oikealla... Sitä me siis treenattiin, että saa koiran käntymään oikeaan, ei loogiseen, suuntaan. Töitä riittää.

Ei kommentteja: