sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Koulua ja rentoutumista

Vähän on nyt syysmasennusta ilmassa, liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. Koskaan ei ole aikaa vaan olla ja möllöttää. No itsepä olen soppani keittänyt, joten ei auta muu kuin jaksaa...

Perjantaina oli jälleen koulupäivä. Treenasimme hierontaotteita ihmispuolen hierojaoppilaiden opastamana parimme niska-hartia seutuun. Oli kivaa ja hyödyllistä, samalla kun sai itse hieronnan. Nyt on rutistus-, hankaus, täristys-, rullaus- ja sivelyotteet hallussa, ainakin siis teoriassa. Sovellus pieneen koiraan onkin sitten vähän eri asia, mutta improvisoidaan sitten. Opiskelimme myös muutaman uuden reisi-pakara-alueen lihaksen, kiiden kiinnittymiskohdat, hermot, tehtävät yms. ja yritimme epätoivoisesti löytää niitä koirasta. Katsoimme ulkona koirien liikkeitä ja kulmauksia, ja mietimme mitä hierontaan ja ongelmiin liittyvää niistä pystymme päättelemään. Lopuksi vielä "oikeasti" hieroimme pareittain koiria ja opettelimme asiakaskortin täyttöä. Kiva päivä oli.

Lauantaina kieltäydyin tekemästä mitään koti- tai pihatöitä ja kerroin tarvitsevani "humputtelupäivän". Aamulla kävinkin sopivasti kampaajalla, ja sitten lähdimme Tampereelle shoppailemaan ja syömään. Kävimme intialaisessa herkuttelemassa niin että napa raikasi, poikkesimme kauppahallissa ostamassa raclette-juustoja, 3+1-päivillä Sokoksella ja Fida lähetystorilla. Mitään ostettavaa ei juurikaan löytynyt, ei koskaan löydy kun oikein varta vasten lähtee. C:lle ostettiin pari suomenkielistä nuorten kirjaa, joilla hän koittaa suomeaan treenata ja mua jäi pikkuisen kaivelemaan yksi poljettava vanha ompelukone. Ehkä sen käyn sieltä vielä hakemassa meille asumaan.

Ei kommentteja: