keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tilaa on

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä jo kesällä, mutta en ole muistanut. Tai osannut muotoilla järkevää tekstiä.

Olen itse äärettömän huono viemään koiriani vieraille hoitoon. Varsinkaan hoitolaan, missä koirat olevat häkeissä. Tai ylipäätänsä mihinkään hoitoon. Onneksi viimeaikojen hoitotarpeet on saatu hoidettua niin, että äitini on tullut meille koiria hoitamaan.

Meillä on yläkerrassa kaksi tyhjää makuuhuonetta ja aula käyttämättömänä. On siellä siis jotain huonekaluja, mutta emme oleile siellä ollenkaan. Alakerrasta löytyy toistaiseksi riittävästi elintilaa. Rappusten yläpäässä on lapsiportti, joten koiratkaan eivät ylös pääse.

Jos joku tuttu kaipaa koirallensa hoitopaikkaa lyhyeksi aikaa (esim. viikonloppuna 1-2 yötä), niin meille saa kyllä tulla. Lupaan, ettei Pommi pääse lähellekään vierailijaa, ja Blondikin vain jos vierailijan omistajalle sopii. :o) Täällä ei tarvi olla häkissä, saa olla yläkerrassa ihan vapaasti. Viedään kyllä lenkille ja ruokitaan toiveiden mukaan. Meidän piha on tarkoitus aidata vasta keväällä, joten vieraita koiria en uskalla siellä vapaana pitää vielä. Viikonloppuisin ollaan usein kotona, ja molemmat pystytään tekemään töitä kotoa käsin tarvittaessa. Pistäkää siis korvan taakse jos joskus tulee tarve.

4 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Hyvä tietää!

Tiina kirjoitti...

Ooooh!!
No tuo on kyllä hyvä tietää!
Vai onks jotain määrällisiä rajoituksia, jos esim kolmee lykkäis? :)

Laura kirjoitti...

Tervetuloa vaan kaikille kolmelle! :o) Silloin ne menee hyvin, kun ovat samaa porukkaa ja tulevat keskenään toimeen. Kolmea toisilleen vierasta koiraa en ottaisi.

Tiina kirjoitti...

Toosi hyvä tietää tästä mahdollisuudesta :)