Pikku Sissi

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Blondi alkoi ripuloimaan, noin kahdelta yöllä. Parin tunnin jälkeen ripuli muuttui veriseksi, ja siitä pari tuntia se alkoi myös oksentamaan verta. Kuudelta sain sen Urjalan eläinlääkärille, joka diagnosoi aiheuttajaksi rotan myrkyn. Blondi oli ihan pirteä ja eloisa, kaikesta huolimatta. Sille annettiin pistoksena antibioottia ja K-vitamiinia, ja samaa tavaraa myös kuurina suun kautta. Lopuksi lääkäri totesi, että muista pitää vesikuppia saatavilla, ja varmaan pari päivää siinä menee toipuessa...

Kotona istuin Blondin kanssa pesuhuoneessa, kun ulos pakkaseen juokseminen joka viides minuutti ei tuntunut järkevältä. Blondi tärisi enemmän, läähätti enemmän ja ihan kirkasta verta vuosi sen peräaukosta tasaisin väliajoin. Se joi kyllä paljon vettä (Luojan kiitos), mutta silti tilanne meni vaan koko ajan huonommaksi. Sain soittoajan meidän luottolääkäriasemalle Tampereelle, ja itkin pelkoni siellä olevalle lääkärille. Hän sanoikin heti, että ei kuulosta hänen mielestään rotanmyrkyltä, vaan suolistotulehdukselta, ja että koira pitää saada pian nesteytykseen. Mietimme yhdessä lähintä paikkaa, jossa nesteytystä annetaan yli yön, ja Valkeakosken eläinsairaalaan päädyimme. Sinne sitten äkkiä soitin ja kerroin tilanteen, ja ilmoitin, että me lähdemme nyt tulemaan, toivottavasti sopii.

Puhelun, automatkan ja odotushuoneessa viettämämme ajan aikana Blondi meni äkkiä huonompaan kuntoon. Sen silmät kertoivat väsymyksestä ja taistelutahdon loppumisesta. Se ei jaksanut tulla ulos boksista tai seisoa jaloillaan. Pieni koira oli menettänyt verta ihan järkyttäviä määriä. Sairaalassa Blondin tutki mukava nuori lääkärinainen, ihana tapaus, kääntää jopa kaikki kommenttinsa ja diagnoosinsa englanniksi C.lle. Blondi oli kuiva, se oli alilämpöinen ja menossa shokkiin. Siis ihan viime hetkillä se pääsi hoitoon ja heti tiputukseen. Otettiin verikokeita monta putkea ja sen vatsaontelo kuvattiin. Kuvissa ei näkynyt mitään. Verikokeet vahvistivat, että rotanmyrkystä ei ollut kyse, vaan diagnoosina oli "verenvuotoa aiheuttava äkillinen suolistotulehdus". Blondi sai antibioottia ruiskulla, samoin vatsansuoja-ainetta ja oksennuksenestolääkettä. Tipassa laitettiin paria eri litkua, en ymmärrä niistä mitään. Lääkäri kertoi, että koira on tällä hetkellä hengenvaarassa, mutta hän on toiveikas. Tämä on niin rankka tauti, että useamman koiran hän tietää siihen menehtyneen.

Blondi jäi yöksi eläinsairaalaan, koko ajan se on tarkkailussa ja tiputuksessa. Tautiin ei ole muuta hoitoa kuin nesteytys ja tukena vatsansuoja-lääke ja antibiootti. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan parasta. Koko kotimatkan itkeä pillitin, ja kyynel tuli myös ison miehen silmäkulmaan, joka ei ole koskaan eläessään itkenyt. Itselle tuli myös kamala syyllisyyden tunne, että miksi menin sinne Urjalan lääkärille, miksi aluksi uskoin sen sanomisia, miksen vienyt Blondia nopeammin sairaalaan??? Sen kanssa nyt on elettävä, ei kai muutakaan voi.

Eilen illalla sairaalasta lääkäri soitti ja kertoi Blondin piristyneen hieman, pää on jo ollut pystyssä ja se on katsellut ympäristöään. Verta vuotaa kuitenkin takapästä edelleen. Tänä aamuna kuulin, että Blondi on ollut jaloillaan ja käynyt aamupissalla ulkona. Edelleen se on tiputuksessa koko ajan, ja sen on auttanut. Verta ei vuoda enää solkenaan, se tulee ponnistaessa ripulina. Tänään me saadaan mennä puolenpäivän jälkeen moikkaamaan pikku muruamme. Sitä on kamala ikävä! Itse olen positiivisella mielellä ollut koko ajan, olen luonteeltani sellainen, etten tykkää ajatella ikäviä asioita. Toivon ja uskon, että se tälläkin kertaa toimii ja palkitaan.