Älä revi sitä koiraasi

Vaikka itse ei todellakaan ole mikään mallitapaus koirankoulutuksessa tai pitkäpinnainen ja kärsivällinen niiden jumpittelujen kanssa, niin silti joskus tekisi mieli puuttua toisten koiranomistajien toimintaan. Eilen päivälenkillä näimme ihan lähellämme sellaisen nuoren oloisen parsonin, joka oli vanhemman rouvan kanssa fleksilenkillä. He tulivat aluksi meitä vastaan, mutta vaihtoivat meidät havaittuamme toiselle puolelle tietä ja vaihtoivat suuntaa, eli lähtivät kulkemaan samaan suuntaan kuin me menimme. Tuo vieras parson laittoi maihin, ja jäi kyttäämään meidän tuloa. Ihan tuttua. Rouvalla oli ilmeisen huono päivä ja metodit hakusessa, koska hänellä paloi ihan hihat koiran kanssa. Nameja heillä ei ollut käytössä, vaan rouva koitti fleksillä kiskoa koiraa eteenpäin. Ei edes puhunut sille tai maanitellut, kiskoi vaan. Kun ei tehonnut, niin sitten nykäistiin lujempaa. Koira kun koitti mönkiä vaan meitä kohden, niin eikös tempaista oikein kunnolla, niin että koira lentää kaaressa lumipenkkaan. Ja kun tämäkään ei auttanut, niin jäivät siihen paikalleen odottamaan, että me pääsimme reilusti heidän ohi, ja sitten taas vaihtoivat suuntaa alukeperäiseen.

Mä toivon, että koira ei ollut tuon rouvan, vaan että hän oli joku sijaisulkoiluttaja. Jos lenkkeily ja koirien vastaantuleminen on noin vaikeaa, ja sitä ei edes yritetä kouluttaa tai tehdä helpommaksi, niin sääliksi käy. Pommihan on melkein samanlainen tapaus ilman namipussia. Nykyään se on jo niin ehdollistunut, että heti koiran havaittuaan tulee seuraamaan hyvässä kontaktissa ja odottaa namien tippumista. Olikohan tuolle rouvalle tullut moinen mieleenkään, että siinä säästyisi omat hermot ja olkapää rasitusvammalta, kun kokeilisi vähän pehmeämpiä metodeja. En viitsinyt ruveta huutelemaan tien yli mitään, vaikka mieli teki. Kai asiasta teki itseä läheisemmän se, että retuutettava koira oli juuri parson.

Eilen oltiin Blonkun kanssa taas lämminhallitreeneissä. Ei menty rataa ollenkaan, vaan treenattiin keppien sissänmenoa ja A:n alastulokontaktia. Oli erittäin hyödyllistä, ja treenit onnistui hyvin. Keppien "helpompi" puoli sujuu jo aika mallikkaasti, Blondi tuntuu melkein tajuavan jopa sisäänmenoaukon. Vaikeampaa puolta treenattiin niin, että namikippo oli heti ekassa välissä, ja myöhemmin toisessa välissä. En näyttänyt sisäänmenoaukkoa varsinaisesti, vaan osoitin keppejä vaan kauempaa. Lähti sujumaan hyvin. Tulisi nyt äkkiä kevät, niin saatais kepukat takapihalle ja tehotreenit käyntiin. :o)

Tuparit

Meillä oli lauantaina kavereille tuparit. Vieraita oli noin 16 henkeä, ja kivaa oli. Ruokaa ja juomaa riitti hyvin ja jäi ylikin, ja väki tuntui viihtyvän. Saimme kivoja tuparilahjoja; juustotarjotin, pyyhkeitä, viskiä, viherkasveja, kaikkea limenväristä keittiötarviketta ja semmoinen jättisuuri ruisreikäleipä, jonka halkaisija on noin 60 cm. :o)

Koirat olivat hoidossa ex-miehelläni. Pommille olisi liian suuri stressi tavata 16 enemmän tai vähemmän uutta ihmistä, eikä juhlien pitäminen niiden kanssa muutenkaan sujuisi. Ne olisivat koko ajan kerjäämässä ruokaa tai varastelisivat sitä lattialle tai sohvapöydälle jääneiltä lautasilta. Hoidossa oli mennyt kuulemma kaikki hyvin. Siellä annetaan herkkuja mahan täydeltä ja heitellään vinkulelua koko ilta, joten ei kai ihme, että Pommi meinasi jäädä sinne mieluummin kuin olisi lähtenyt kotiin.

Parisuhdepotaskaa, hyppää suosista yli vaan!

Uskon, että elämä sian kanssa on varmasti vaikeaa ja haastavaa. Viíville hatunnosto! :o) Vaikka asuu ihan "tavallisen" miehen kanssa, niin siltikin välillä tuntuu, että tosiaan olemme eri planeetoilta.

Mies harrastaa intohimoisesti jotain, yleensä urheilua, johon menee noin 10-20 tuntia aikaa viikossa. Pisimmille pelireissuille lähdetään jo edellisenä iltana, tai sit viiden maissa aamuyöllä. Jossain vaiheessa nainen tuskastuu ja tiuskii, että voisit sinäkin joskus olla kotona ja tehdä vaikka kotitöitä välillä. Mies vastaa, että koita nyt kestää hetki vielä, mä lopetan tämän kauden jälkeen, ja sit olenkin aina kotona. Älä nainen usko, älä vaan erehdy uskomaan!! Pitäisihän se jo idiootinkin tajuta, että ei se niin mene, mutta silti sinisilmäinen hyväuskoinen naikkonen uskoo. Kausi loppuu, pari kuukautta menee niin, että herraa oikeasti näkyy kotona, jos ei muuta niin sohvalla kyseistä lajia katsomassa. Sitten yhtenä torstaina se sanoo lähtevänsä joukkueen palaveriin, jossa suunnitellaan tulevaa kautta. What the fuck? Ai sen joukkuueen, jossa sä lopetit? Ai sitä kautta, jolloin sun ei pitänyt olla enää toiminnassa mukana, paitsi silloin tällöin katsomossa istumalla? Mitä ihmettä sinä siellä palaverissa teet? Ja siihen mies vaikeena mutiseen, että menen nyt katsomaan mitä siellä puhutaan, ja onhan sullakin harrastuksia, ja olethan säkin koirien kanssa paljon pois kotoa...15 tunnin pelireissun vertaaminen kolmen tunnin agikisareissuun on kai miehistä ihan oikeutettua.

Miksi parisuhde on semmoista vastakauppaa? Sä saat mennä jos mäkin saan. Teoriassa kai loogista, mutta kun molempien menot on aina eri aikaan, niin lopputulos on se, että silloin tällöin lauantai-aamuna aamiaisella kohdataan. Työmatkat mä hyväksyn nikottelematta, niitäkin riittää, ja usein myös viikonloppuja tuhrautuu matkustelussa, mutta minkäs teet. Työkaveri kysyi multa joskus, että miltä tuntuu jäädä pallolle kakkoseksi? Silloin nauratti, mutta katsotaan nyt hyytyykö hymy kun se kausi oikeasti alkaa.

A niinkuin agility

Eilen oltiin taas agitreeneissä, maneesilla Länsi-Teiskossa. Kahta eri rataa mentiin, molemmat varmasti 1-luokan ratoja vaikeampia, mikä on meidän treeneissä ihan normaalia. Tokalla radalla treenattiin sylikäännöstä. Ekalla radalla oli yksi vaikea vienti hypylle, keppien suoritus meille vaikeammalta puolelta ja hieman kinkkisempi putkelle meno. Oli siis oikein hyödylliset ja hyvät treenit.

Pommi kulki hyvin, molemmat radat sujui siltä hienosti. Pommi alkaa olla aika "varma" agilitykaveri. Kun muistaa ne pari kompastuskiveä, niin sen kanssa on aika helppo mennä. Putkelle pitää viedä selkeästi ja aika lähelle, sen huomasin eilenkin jälleen. Ja kepit takkuaa vielä hieman, ainakin toiselta puolen. Eilen tuli koutsilta se vähän pelon sekaisin tuntein odottamani kommentti: "Kyllä sun pitää ruveta kisaamaan tuolla koiralla, se menee niin hyvin".

Pommi menee hyvin, kyllähän mä sen tiedän. Se on muutenkin nopea ja innoissaan, kuumenee sillai aika sopivasti tällä hetkellä. Mutta...
Hallikisoissa olisi turvallisempaa, kun yleensä joka sivustalle kentän laidalle ei pääse katsojia koirineen. Mutta kannattaako mennä hallikisoihin, jos ei kesällä uskalla sit ulkona kisata? Mä tiedän, että jos vien sen kisoihin, niin jännitän aivan törkeästi, vatsa solmussa ja jalat tönkkönä. Onko sekään sit kivaa? Joku päätös pitäisi tehdä. Turun pääsiäiskisoissa olisi aika ideaali tilanne, kuulemma vaan yhdestä päädystä laita "auki". Se lähtö ja maalihan meillä ne ongelmat on, ei Pommi kesken radan mihinkään lähde. Mietitään.

Blondi meni vauhdilla ja vouhottaen. On niin kiire! Ei ehdi odottamaan lähdössä lähtölupaa, ei ehdi menemään kaikkia keppejä loppuun tai odottamaan, että se keinu oikeasti laskeutuu. Hieman malttia kun neidille saisi, niin hyvä tulisi.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

- Tommy Tabermann -

Tommy teki lakialoitteen rakkauslomasta. Viikon mittainen, vuotuinen, palkallinen rakkausloma. Tällä lomalla puoliskoiden pitäisi omistautua toisilleen "eroottisella ja emotionaalisella tasolla". Tykkään Tommyn asenteesta ja hän tuo eduskuntaan hieman erilaista näkökulmaa ja erilaisia aloitteita. Vanhat kalkkikset siellä varmaan kauhistelee moista. :o)

Hourupäiden hommaa

Eiliset lämminhallitreenit Blonkun kanssa meni taas erittäin sekopäisissä tunnelmissa. Mentiin vaikeaa rataa, mutta ei se ole mikään puolustus. Kun kuulee treenikavereiden kommentoivan tyyliin "Ei tommoista olekaan!" "Se on kuin marakatti", "Ei voi olla totta, katso nyt!", niin aina ei ole syytä ylpistellä. :o)

Blondi kuumeni, se haukkua räkötti jatkuvasti. Kuumentuessaa liikaa se unohtaa pitää minuun kontaktia, se vaan huitelee mihin itse haluaa kysymättä minulta katseellaan apuja. Puomista ja keinusta on tullut kontaktitreenien ansiosta lempiesteitä. Keinun vieressä oli kepit, ja kepeille vienti tökki, ja sitä treenattiin. No eikös Blondi joka ikisessä välissä ampaissut sinne keinulle. Se menee keinun loppuun, huomaa ettei ole namia. Tekee täyskäännöksen, ja kävelee keinun alkuun, ei sielläkään namia. Taas täyskäännös ja katsomaan jos loppupäähän olisi ilmestynyt nami. No ei ollut. Hypätään varuiksi maahan katsomaan jos nami olisi siellä. No ei ollut. Juuri kun keinun alastulo lähtee nousemaan ylöspäin, niin hypätään kyytiin siitä väärästä päästä. Ja koko leikki alusta... Sama puomin kanssa, sinne säntäillään molemmista päistä, hypitään kesken matkaa alas ja kuljetaan sitä alastuloa edestakaisin, kun ei se nami vieläkään ole sinne ilmestynyt. Oikeesti! Ja mitään ei totella, juostaan tuhatta ja sataa keinulta puomille ja takaisin. Pikkaisen on tällä hetkellä hakusessa toi homma. :o( Pitää laittaa neiti remmiin heti kun pidetään sekunninkin miettimistauko kesken radan.

Vakavasti harkitsen sitä kuukausikortin hommaamista tuonne hallille, että saataisiin rauhassa käydä tekeen sitä kontaktitreeniä. Ennen kisoja täytyy pitää varmaan viikon tauko moisesta treenistä, muuten neiti ampaisee kisoissakin saman tien keinulle tarkistamaan namitilanteen.

Ihania!

Kauniita ja monipuolisia sisustustarroja löytyy osoitteessa: http://www.zocca.fi/shop/.

Mulla oli vanhassa asunnossa makkarissa semmoiset suuret unikot tarroina, ja tykkäsin niistä kovasti. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Paikka vaan pitäisi päättää, että millekös seinälle laittais ja maalaisko sen pohjan ensin...

Salat julki

Emma-sisko haastoi mut syntien paljastukseen. Tehtävänä on siis paljastaa 7 salaisuutta itsestä. Ei mulla kuulemma kamalasti ole salaisuuksia, kun mamma on semmoinen lörpöttelijä, että kertoo ne kaikille... Mutta tässä tulee jotain:

1. Olen kauhea pehmo. Mammaa tulee kova ikävä, jos se on hetkenkään pois. Seuraan sitä kaikkialle, jopa suihkuun ja vessaan. Jos se on pitkään pois, mulla menee masu sekaisin huolesta.
2. Mä en osaa leikkiä. En tykkää leluista olleenkaan. Ihmisten käsien pureminen ja raapiminen puolestaan on tosi hauskaa.
3. Trimmausveitsi, kynsisakset ja sitruunapanta on mun vihollisia. Ne nähdessäni juoksen meillä asuvan mieshenkilön turviin piiloon. Se ei koskaan kiusaa moisilla kapistuksilla, mamma vaan.
4. Tykkään istua sylissä. Ei niin väliä kenen syli, kunhan on syli. Ei väliä onko henkilö ruokapöydässä vai vessanpytyllä, kunhan pääsen syliin.
5. Mua ei saa pussata, sitä mä inhoan. En koskaan ikinä pussaa ihmisiä.
6. Rakastan juoksemista ja hepulointia. Saan oikeastaan joka lenkillä parsonpörinät, ja juoksen hulluna ympyrää remmin mitan etäisyydellä. Lisäksi tykkään hyökkäillä siskon kimppuun ja haastaa sitä leikkiin kesken lenkin. Kun pääsen remmistä vapaaksi (ihan liian harvoin!) niin silloin painan häntä suorana ihan täysiä. Ja mua ei saa kukaan kii!
7. Mä olen aivan mahtava agilityssä. Mamma ei osaa, mutta mä peittoan taidoillani ja nopeudellani kaikki. Isona aion tulla suomen mestariksi, ja sitten saan kaikilta respektiä.

Haastan salaisuuksien paljastukseen Panun ja Ulpun.

T. Blondi

Koiravaivoja vai vaivakoiria

Blondillahan on ollut vähän vatsavaivoja viime aikoina. Kun se ahmii jotain isoa, niin siitä seuraa tärinää ja oksentelua. Se on selvä. Mutta semmoinen yöllä alkava mahan mouruaminen ja ripulointi on ollut vähän ihmetyksen paikka, kun ei se tunnu mistään ruuasta johtuvan. Pitkällisen seurannan, muistiinpanojen ja pohdiskeluiden tuloksena olen päätynyt seuraavaan tulokseen. Se johtuu ikävöinnistä! Jos olen työkavereiden kanssa saunaillassa, kaverin kanssa viihteellä tai jossain konsertissa/teatterissa illalla, eli pitkään pois Blonkun luota, niin seuraavana yönä on odotettavissa vatsavaivoja. Blondi on semmoinen herkkä mamman sylivauva, ja näköjään stressaa ja reagoi vatsallaan kun joutuu ikkunassa odottamaan ja päivystämään. Eikä asiaa auta se, että T. ja Pommi on sen kanssa kotona, ypöyksinhän se joutuu olemaan äärimmäisen harvoin. Syy on nyt siis (luullakseni) selvillä, mutta ratkaisua ongelmaan onkin vaikeampi keksiä...

T. oli eilen jutellut naapurimme kanssa. Naapuri oli hädissään kysellyt, että kuuluuko heidän vauvansa itku meille, kun on hampaita tulossa. Pihaustakaan en ole kuullut. :o) Mutta kuulemma meidän koirat haukkuu kun me on lähdetty töihin, ja se kuuluu naapuriin. Sattuvat olemaan juuri siinä ainoassa huoneessa, joka meillä on ikäänkuin seinä seinää vasten. Justiinsa joo, enpä totakaan tiennyt. Ei ne siinä vaiheessa vielä hauku kun me ollaan kuuloetäisyydellä, tietenkään. Ei se kuulemma kauaa jatku, mutta silti olin vähän tyrmistynyt. En halua, että ne haukkuu ollenkaan, ei semmoiseen ole tosiaankaan kiva herätä. Luulen pääsyyllisen olevan Pommi. Se on koirista kovempi haukkumaan, ja joskus kaupasta tullessani olen saanut sen kiinni itse teossa. Tänä aamuna laitoin Pommille sitruunapannan. En tiedä miten se siihen suhtautuu, ja haukkuuko se järjestelmällisesti joka päivä, mutta kokeillaan...

Että semmosta

Voiko tyhmyyden selitää jotenkin flunssalla tai jännityksellä? Tai onko siihen omaa lääkettä?

Oltiin Blondin kanssa tänään agilitykisoissa, yksi HYL hakemassa lisää kokoelmiin. Rata oli helppo, juosta sai, mutta yhtä kohtaa lukuunottamatta erittäin yksinkertainen. Blondi pudotti ekan esteen riman. Mä luovutin jo siinä vaiheessa, vaikka ei tietenkään saisi. Loppurata menikin sitten ihan persiilleen, koska minä unohdin radan kulun. Jäi semmoinen muutaman esteen pituinen kaarros sitten kokonaan tekemättä. :o) Erittäin noloa, mutta en nyt aio ranteita kuitenkaan auki nirhaista. Kun se viitonen oli jo ekalta esteeltä pohjalla, ja kuulemma A:n alastulosta oli tullut vitonen, ja yhden hypyn jätin ohjaamatta ja Blondi juoksi sen ohi... Mutta silti, kuinka voi olla mahdotonta muistaa 20 esteisen radan kulku, varsinkin kun sen kävi mielessään läpi ennen suoritusta noin kolmekymmentä kertaa? Koirassa ei ollut tänään(kään) yhtään mitään vikaa, kepitkin meni oikein mallikkaasti.

Toivotaan, että harjoitus tekee mestarin, ja minäkin joskus tästä kehityn. Tässä kuussa ollaan menossa vielä Turkuun pääsiäisenä kisaamaan, ja Tampereella on kisat ihan loppukuusta. Josko noista yhteensä neljästä radasta saataisiin edes joku onnistumaan, siis myös minun osaltani...