keskiviikko 30. huhtikuuta 2008
tiistai 29. huhtikuuta 2008
Tuli vaan mieleen...
Hauska kuunnella kun töissä huonekaveri (myyntimies) puhuu ensin puhelimessa asiakkaan kanssa ja hetken kuluttua vaimonsa kanssa. Mikä ero! Onko se sama mies ollenkaan?! Hassua. :o) Ekalla kertaa puhelimessa itsevarma, asiansa osaava, kovaääninen ja rempseä mies. Tokalla kertaa hiljainen hissukka tossukka, joka kiltisti kirjoittaa ylös kauppalistaa. Auts!
Mun ex-mies oli semmoinen, että tiesin sen puhelimessa puhumistyylistä heti kenen kanssa se puhui. Jotenkin naurettavaa, että aikuinen mies suunnilleen lässyttää puhelimeen äidilleen puhuessaan. Kavereille ollaan tosi rempseitä ja kiroillaan enemmän, käytetään äijä-kieltä... Ehkä tuommoiseen syyllistyy itsekin, huomaamattaan. En tiedä. Tuli vaan mieleen...
Mun ex-mies oli semmoinen, että tiesin sen puhelimessa puhumistyylistä heti kenen kanssa se puhui. Jotenkin naurettavaa, että aikuinen mies suunnilleen lässyttää puhelimeen äidilleen puhuessaan. Kavereille ollaan tosi rempseitä ja kiroillaan enemmän, käytetään äijä-kieltä... Ehkä tuommoiseen syyllistyy itsekin, huomaamattaan. En tiedä. Tuli vaan mieleen...
Päivät sekaisin
Tänään on tiistai. Tiistai. Olen päivissä ihan sekaisin, tuntuu lähinnä perjantailta, mikä on tässä vaiheessa viikkoa aika masentavaa. Uudessa työssä on ollut paljon opittavaa ja jatkuva infoähky. Mielessä pyörii myös kotiasiat, syyllisyys yhden sydämen särkemisestä, huoli raha-asioista ja stressi asunnon etsimisestä ja jälleen kerran muuttamisesta. Lisäksi Blondi oli sunnuntain ja maanantain välisen yön kipeenä, oksensi, tärisi, söi ruohoa ja nuoleskeli maanisesti. Jäi siis yöunet noin neljään tuntiin. Syytä moiselle en taas tiedä, herkkävatsaiselle Blondille tuo ei kyllä ole mitään uutta ja outoa. S-marketin koirien ruokaosaston pakastimesta löytyi semmoista valmista riisi-kana seosta. (Laiskan ja kiireisen pelastus suorastaan nuo pakasteet, siellä on käteviä raakapakaste liha- ja mahapulliakin.) Sitä mössöä annoin eilen, ja nyt on tilanne jo rauhoittunut.
Kotona on siis asiat vähän edenneet. Molemmat ovat tajunneet ja hyväksyneet eron. Ja onneksi molempien asenne on semmoinen, että mitä vähemmällä riitelyllä tai tapelulla selvitään, sen parempi. Mulla on asunnon etsiminen käynnissä, T. haluaa jäädä nykyiseen asuntoomme, mikäli pankinjohtaja sen suo. Kuulostan varmaan todella kovalta ja käytännölliseltä, tunteettomalta sydäntensärkijältä. Ei tää kuitenkaan ihan niin helppoa ole kuin miltä vaikuttaa... Mä en ole vielä sanonut äidilleni mitään, vaikka hän eilen viimeksi soitti. Äitien tehtävä kun on sanoa juuri ne sanat mitä ei haluaisi kuulla, ja kertoa juuri kuinka päätön kana sitä onkaan ollut.
Kotona on siis asiat vähän edenneet. Molemmat ovat tajunneet ja hyväksyneet eron. Ja onneksi molempien asenne on semmoinen, että mitä vähemmällä riitelyllä tai tapelulla selvitään, sen parempi. Mulla on asunnon etsiminen käynnissä, T. haluaa jäädä nykyiseen asuntoomme, mikäli pankinjohtaja sen suo. Kuulostan varmaan todella kovalta ja käytännölliseltä, tunteettomalta sydäntensärkijältä. Ei tää kuitenkaan ihan niin helppoa ole kuin miltä vaikuttaa... Mä en ole vielä sanonut äidilleni mitään, vaikka hän eilen viimeksi soitti. Äitien tehtävä kun on sanoa juuri ne sanat mitä ei haluaisi kuulla, ja kertoa juuri kuinka päätön kana sitä onkaan ollut.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Kuvakimara
Auringonpalvojat
Raholan siirtolapuutarha.
Oma pieni kaupunkinsa.
Ihania yksityiskohtia ja kauniisti hoidettuja pihoja.perjantai 25. huhtikuuta 2008
Taitavat tytöt
Eilen oltiin viimeistä kertaa maneesilla treenamassa. Ei tule kyllä sitä paikkaa ikävä, vaikka eilen siellä olikin jo ihan kohtuullista, aurinko paistoi ikkunasta ja kerrankin oli lämmin. Parin viikon treenitauko näkyi, Blondi oli niin intoa piukassa ja vouhotus-tuulella, että lähdössä pysymisestä ei meinannut tulla mitään. Pakko oli taas karata keinulle nameja odottelemaan, ja kävellä sitä keinua päästä päähän ja takaisin, joskos siitä ne namit heltiäis. :o)
Meillä oli vieraileva koutsi, joka taas Blonkun radan jälkeen näytti vähän epätoivoiselta, ja totesi, että "en mä tiedä kuuron koiran ohjaamisesta mitään". Ei sun tarvikkaan tietää! Eikä munkaan tarvi! Se on niin yleinen harhaluulo, että mä agilityradalla oikeasti viiton Blondille jotain. Että mulla olisi oma käsimerkki kepeille, putkelle, A:lle yms. Multa on useamman kerran kysytty, että mikä käsimerkki sulla on putkelle?! Mä juoksen koiran rinnalla ja näytän kädellä mihin suuntaan tai mille esteelle ollaan menossa. Tottakai mun pitää tehdä ohjauskuvioita hieman selkeämin vartalolla, välillä vähän liioitellun näköisesti, mutta sitä voisin suositella ihan kuulevienkin koirien ohjaajille. Toimimme siis ihan niinkuin muutkin agilityharrastajat. Mä vaan en sen lisäksi huutele niitä käskyjä. Ja ei, ei se ole mahdotonta tai edes kovin vaikeaa. Kunhan koira on sillä tuulella, että se pitää kontaktia ja katsoo mitä sille näytetään, niin kaikki sujuu ihan hyvin.
Eilisellä radalla oli pimeä kulma putkeen. Blondi meni aivan loistavasti, ampaisi edelliseltä hypyltä suoraan putken suulle, vaikka itse jäin kauas taakse. Toimii. :o) Pommin puolestaan sai samassa kohtaa saattaa ihan putken suulle, ja siinä vielä erikseen valssata, jotta putkeen mentiin suorassa linjassa. To Do-listalle siis pimeät putkikulmat. To Do -listalle pääsee myös keppien hankalampi puoli, se oli molemmilta päässyt vähän unholaan. Toisella radalla Pommi teki virheettömän suorituksen, kaksi kertaa peräkkäin. :o) Rata ei ollut mikään helppo, lopussa oli hankala neljän hypyn ja renkaan kuvio, jossa väännettiin ihan kunnon koukerot. Ja sitä ennen oli mutkaputki, josta lähdettiin jatkamaan matkaa taaksepäin. Mä juoksin sitä putken ulkoreunaa, ja olinkin siellä takapuolella huutelemassa, ja Pommi osasi kaiken. Laittaa taas miettimään sitä kisoihin osallistumista...
Blondin kanssa kokeilin sitä putkikuviota tietysti eka niin, että juoksin putken etupuolta, jotta Blonkku näkee mut putkesta tullessaan, ja tietää sit minne kääntyä. Sujui hienosti, ja loppukoukerot myös. Koutsin rohkaisemana kokeilin myös sitä, että juoksinkin putken takapuolta, jolloin olin siellä putken takana odottamassa, niin ettei Blondi nähnyt missä olen putkesta tullessaan. Aika riskaabelia, ikinä en kisoissa tekisi noin, mä kun en voi äänellä kutsua. Mutta kyllä se Blondillakin toimi, liekö säkää. Mä olin putkeen lähettäessä sillä samalla puolella mille sen piti putken jälkeen kääntyä, niin ilmeisesti pieniin aivoihin oli jäänyt muistikuva mun sijainnista. Taitava!
Meillä oli vieraileva koutsi, joka taas Blonkun radan jälkeen näytti vähän epätoivoiselta, ja totesi, että "en mä tiedä kuuron koiran ohjaamisesta mitään". Ei sun tarvikkaan tietää! Eikä munkaan tarvi! Se on niin yleinen harhaluulo, että mä agilityradalla oikeasti viiton Blondille jotain. Että mulla olisi oma käsimerkki kepeille, putkelle, A:lle yms. Multa on useamman kerran kysytty, että mikä käsimerkki sulla on putkelle?! Mä juoksen koiran rinnalla ja näytän kädellä mihin suuntaan tai mille esteelle ollaan menossa. Tottakai mun pitää tehdä ohjauskuvioita hieman selkeämin vartalolla, välillä vähän liioitellun näköisesti, mutta sitä voisin suositella ihan kuulevienkin koirien ohjaajille. Toimimme siis ihan niinkuin muutkin agilityharrastajat. Mä vaan en sen lisäksi huutele niitä käskyjä. Ja ei, ei se ole mahdotonta tai edes kovin vaikeaa. Kunhan koira on sillä tuulella, että se pitää kontaktia ja katsoo mitä sille näytetään, niin kaikki sujuu ihan hyvin.
Eilisellä radalla oli pimeä kulma putkeen. Blondi meni aivan loistavasti, ampaisi edelliseltä hypyltä suoraan putken suulle, vaikka itse jäin kauas taakse. Toimii. :o) Pommin puolestaan sai samassa kohtaa saattaa ihan putken suulle, ja siinä vielä erikseen valssata, jotta putkeen mentiin suorassa linjassa. To Do-listalle siis pimeät putkikulmat. To Do -listalle pääsee myös keppien hankalampi puoli, se oli molemmilta päässyt vähän unholaan. Toisella radalla Pommi teki virheettömän suorituksen, kaksi kertaa peräkkäin. :o) Rata ei ollut mikään helppo, lopussa oli hankala neljän hypyn ja renkaan kuvio, jossa väännettiin ihan kunnon koukerot. Ja sitä ennen oli mutkaputki, josta lähdettiin jatkamaan matkaa taaksepäin. Mä juoksin sitä putken ulkoreunaa, ja olinkin siellä takapuolella huutelemassa, ja Pommi osasi kaiken. Laittaa taas miettimään sitä kisoihin osallistumista...
Blondin kanssa kokeilin sitä putkikuviota tietysti eka niin, että juoksin putken etupuolta, jotta Blonkku näkee mut putkesta tullessaan, ja tietää sit minne kääntyä. Sujui hienosti, ja loppukoukerot myös. Koutsin rohkaisemana kokeilin myös sitä, että juoksinkin putken takapuolta, jolloin olin siellä putken takana odottamassa, niin ettei Blondi nähnyt missä olen putkesta tullessaan. Aika riskaabelia, ikinä en kisoissa tekisi noin, mä kun en voi äänellä kutsua. Mutta kyllä se Blondillakin toimi, liekö säkää. Mä olin putkeen lähettäessä sillä samalla puolella mille sen piti putken jälkeen kääntyä, niin ilmeisesti pieniin aivoihin oli jäänyt muistikuva mun sijainnista. Taitava!
torstai 24. huhtikuuta 2008
Surullinen
"Vaikka meille annettaisiin koko avaruus
vain hetki kun sen saisin katoamaan
Vaikka maailma eteeni polvistuisi
sen vain saisin palamaan
ja huomenna
taas huomenna olen surullinen."
Huomenna, Uniklubi
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Kaikenlaista
Vähän on taas ollut kirjoittelussa taukoa, ja vaikka mitä on tapahtunut viime päivinä. Viime perjantaina oli läksiäiset, ne meni oikein hyvin. Oli hauskaa, hieman tuli kyynelehdittyä ja naurettua maha kipeeksi.
Viikonloppuna kerroin kotona tehneeni päätöksen, ja että haluan erota. Se meni kai kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ensin epäusko, sitten suru sitten kiukku. Nyt eletään semmoista "mitään ei ole tapahtunutkaan" -vaihetta, eli asiasta ei keskustella, ja käyttäydytään lähes kuten ennenkin. Saa nähdä koska kissa nostetaan taas pöydälle, ja elämä hankaloituu. Helppoa tästä ei tule, ei pettynyt ja jätetty ihminen koskaan helpolla päästä. Ja miksi pitäisikään? No, kattellaan...
Eilen olin ekaa päivää täällä uudessa duunissa. Sain heti tietokoneen ja kännykän ja päivä meni nopeasti perehdytyksessä ja intraan ja sähköpostiin tutustuessa. Hirveästi en vielä ihmisiä tavannut, täällä kun kukin projekti istuu omassa huoneessaan lukkojen takana.
Illalla olin Pommin kanssa eläinlääkärissä, Pomtsun vuositarkastuksessa ja kennelyskä-rokotteella. Pommi rähisi odotushuoneessa muille koirille, kun mä kiireessä unohdin namit kotiin. :o( Eläinlääkäriä kohtaan se käyttäytyi kuitenkin kuin ihmisen mieli, se on kyllä jännää. Eläinlääkäri saa ronkkia Pommia vaikka kuinka ja mistä, ja se vaan kiltisti odottaa palkaksi namia. Mutta esim. lenkillä auta armias jos joku vieras ihminen tulisi silittämään... Ilmeisesti se tajuaa eläinlääkärin auktoriteetin ja sen, että he tietävät mitä tekevät. Pommi, alias Goljatti, alias Great Girl painoi 9,85 kg. Viime syyskuusta oli tullut lisää painoa 100 g. Älkää nyt kirppu-parsoneiden omistajat kauhistelko, ei Pommi läski ole. Se vaan on ison äijän kokoinen, eli säkäkorkeudeltaankin noin 40 cm. :o)
Viikonloppuna kerroin kotona tehneeni päätöksen, ja että haluan erota. Se meni kai kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ensin epäusko, sitten suru sitten kiukku. Nyt eletään semmoista "mitään ei ole tapahtunutkaan" -vaihetta, eli asiasta ei keskustella, ja käyttäydytään lähes kuten ennenkin. Saa nähdä koska kissa nostetaan taas pöydälle, ja elämä hankaloituu. Helppoa tästä ei tule, ei pettynyt ja jätetty ihminen koskaan helpolla päästä. Ja miksi pitäisikään? No, kattellaan...
Eilen olin ekaa päivää täällä uudessa duunissa. Sain heti tietokoneen ja kännykän ja päivä meni nopeasti perehdytyksessä ja intraan ja sähköpostiin tutustuessa. Hirveästi en vielä ihmisiä tavannut, täällä kun kukin projekti istuu omassa huoneessaan lukkojen takana.
Illalla olin Pommin kanssa eläinlääkärissä, Pomtsun vuositarkastuksessa ja kennelyskä-rokotteella. Pommi rähisi odotushuoneessa muille koirille, kun mä kiireessä unohdin namit kotiin. :o( Eläinlääkäriä kohtaan se käyttäytyi kuitenkin kuin ihmisen mieli, se on kyllä jännää. Eläinlääkäri saa ronkkia Pommia vaikka kuinka ja mistä, ja se vaan kiltisti odottaa palkaksi namia. Mutta esim. lenkillä auta armias jos joku vieras ihminen tulisi silittämään... Ilmeisesti se tajuaa eläinlääkärin auktoriteetin ja sen, että he tietävät mitä tekevät. Pommi, alias Goljatti, alias Great Girl painoi 9,85 kg. Viime syyskuusta oli tullut lisää painoa 100 g. Älkää nyt kirppu-parsoneiden omistajat kauhistelko, ei Pommi läski ole. Se vaan on ison äijän kokoinen, eli säkäkorkeudeltaankin noin 40 cm. :o)
perjantai 18. huhtikuuta 2008
Vika työpäivä
Voi sentään. Nyt on juotu kahvia ja syöty läksiäiskakkua. Mua on lahjottu vaikka millä ihanalla ja punastella on saanut. Sain shamppanjaa, mansikoita, suklaakonvehteja ja ihanan MP3-soittimen työkavereilta. Soittimella on nahkainen hieno säilytyskotelo, ja sinne oli ladattu valmiiksi valokuvia, videoita ja kymmeniä työkavereideni minulle valitsemia biisejä. Lisäksi minulle oli tehty hieno humoristinen sertifikaatti, kuinka olen onnistunut tehtävissäni, korot on siis kopisseet, tukka vaihtanut väriä ja olen hymy huulilla jaksanut kuunnella tylsiä jorinoita. :o) Kaunis kiitos!
Lisäksi sain firmalta lahjaksi semmoisen setin, missä on esiliina, uunikinnas ja kauniita puisia pannunalusia. Itse olen ollut niitä liikelahjavalikoimaamme hankkimassa, eli mieleisiä ovat...
Kohta ajattelin avata siiderin ja syödä mansikoita. ;o) Töistä suunnataan terassille, biljardia pelaamaan, syömään ja jonnekin vielä iltaa istumaan. Ikävä näitä ihmisiä tulee, mutta onneksi uusi työpaikka on noin 100 metrin päässä. :o)
torstai 17. huhtikuuta 2008
Tupperia
Olin eilen Tupperware-kutsuilla Riitalla. Oli kivaa, en ole vuosiin moisilla ollutkaan. :o) Itse kun en tunnustaudu miksikään kovin ahkeraksi kokiksi tai leipuriksi, niin pari kertaa jouduin vähän hymyilemään "sisäänpäin". Kun esittelijä, pienen lapsen innostunut äiti, innoissaan selitti, kuinka leipälaatikkoon saa aseteltua leivän viipaleet pystyasentoon, että ne pysyvät hyvin muodossaan ja ilmavana. Tai kunka sipuli on helppo pilkkoa siihen tarkoitukseen suunnitellulla omalla kipposella. Mun leivät on ihan omissa pusseissaan korissa ja sipulit ostan valmiiksi pilpottuina pakasteena. :o) Tilasin mä eväsrasian ja semmoisen jääpalamuotin.
Eilen oli muutenkin vähän helpompi päivä. T. on Saksassa, vielä onneksi tämänkin päivän. On ollut rankkaa katsoa kuinka hän kärsii tästä tilanteesta ja odottaa vaan, että mä päättäisin mitä haluan. Kiitos vaan kommenteista, arvostan niitä kyllä suuresti, vaikka en välttämättä "uskokaan". Kun on sinnitellyt aikansa huonossa parisuhteessa, ja myöhemmin kironnut, että miksen lähtenyt aikaisemmin lätkimään, niin sitä tulee vähän turhan hätähousuksi ja kärsimättömäksi. Tottakai olisi helpompaa ja järkevämpää jatkaa tällä nykyisellä konseptilla ja kokoonpanolla. Mun mielestä se vaan on kaikkia kohtaan väärä syy, että se on se helppo ratkaisu, vaivaton ja järkevä...
Mä olen tällä viikolla aloittanut lenkkeilyn! Jotain hyvää siis tästäkin tilanteesta aiheutui... Kävin lauantaina ja maanantaina juoksemasssa puolisen tunnin lenkin. Lauantaina ekat 15 min. oli todella tökkivää ja tuskaista, mutta sitten juoksu lähti kulkemaan, ja olisin pystynyt pitempäänkin hölköttelemään. Maanantaina oli jalat jumissa ja kipeinä, mutta kyllä mä silti aika hyvin jaksoin. Olin ihmeissäni ja ylpeä, kun en koskaan ole oikeastaan lenkkeilyä harrastanut. Tänään olisi taas tarkoitus mennä alkuillasta juoksemaan, on luvattu aurinkoista säätä ja jalat ovat palautuneet.
Eilen oli muutenkin vähän helpompi päivä. T. on Saksassa, vielä onneksi tämänkin päivän. On ollut rankkaa katsoa kuinka hän kärsii tästä tilanteesta ja odottaa vaan, että mä päättäisin mitä haluan. Kiitos vaan kommenteista, arvostan niitä kyllä suuresti, vaikka en välttämättä "uskokaan". Kun on sinnitellyt aikansa huonossa parisuhteessa, ja myöhemmin kironnut, että miksen lähtenyt aikaisemmin lätkimään, niin sitä tulee vähän turhan hätähousuksi ja kärsimättömäksi. Tottakai olisi helpompaa ja järkevämpää jatkaa tällä nykyisellä konseptilla ja kokoonpanolla. Mun mielestä se vaan on kaikkia kohtaan väärä syy, että se on se helppo ratkaisu, vaivaton ja järkevä...
Mä olen tällä viikolla aloittanut lenkkeilyn! Jotain hyvää siis tästäkin tilanteesta aiheutui... Kävin lauantaina ja maanantaina juoksemasssa puolisen tunnin lenkin. Lauantaina ekat 15 min. oli todella tökkivää ja tuskaista, mutta sitten juoksu lähti kulkemaan, ja olisin pystynyt pitempäänkin hölköttelemään. Maanantaina oli jalat jumissa ja kipeinä, mutta kyllä mä silti aika hyvin jaksoin. Olin ihmeissäni ja ylpeä, kun en koskaan ole oikeastaan lenkkeilyä harrastanut. Tänään olisi taas tarkoitus mennä alkuillasta juoksemaan, on luvattu aurinkoista säätä ja jalat ovat palautuneet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
