Takut 16.8.

Blondin kanssa oltiin kisaamassa kaksi starttia tänään. Ei mennyt ihan niin lekkeriksi kuin keskiviikon treenit, joten ihan hyvin mielin tultiin kotiin. Tuliaisina oli HYL ja toiselta radalta 10 virhepistettä.

Ekalla radalla neiti oli hieman huonosti kuulolla ja meni vähän minne lystäsi. Mm. putken väärään päähän, keinulta kesken pois, A:n ohi (sattui molemmilla radoilla, taisin ohjata huonosti kun oidin sitä itsestäänselvyytenä) jne. Päästettiin siis ne suurimmat höyryt pois. :o) Kummassakaan startissa en jättänyt alkuun odottamaan pitkäksi aikaa. Sillai, että sain itse vaan metrin etumatkaa.

Toka rata meni jo paremmin, oli sitä "normaalia" Blondia. Virheet tuli puomin alastulon kontaktilta ja A.lta tosiaan kielto. Muuten oli tosi hyvät käännökset, mahtavat kepit ja loppusuoran takaaleikkaukset onnistui vastoin odotusten. Hyvä mieli jäi. Mini2:ssa oli kisaamassa vain 8 koiraa ja luva-nollia oli jaossa kaksi. Aika paljon söisi kyllä miestä jos saisi miinusajalla nollan ja sitä ei kuitenkaan laskettaisi nousunollaksi. No, ei tarvinnut siitä murehtia meidän. :o) Seuraavaksi taidetaan katsella ainakin kisoja, joissa on hyppyrata. A:n alastulot oli tänään hyviä, puomilla en ehtinyt edelle, kun puomin alla oli kaksi putkea ja niiden takia piti juosta aika kaukaa. Näköjään ei se alastulo-kontakti suju ellen ole vieressä vahtimassa.

P.S. Ai niin, laitetaan nyt tännekin, kun tänään moni kommentoi asiaa. Blondi on lihonut, toisin sanoen Blondilla on massakausi. Sehän on aina ollut kuivan kesän orava ja kylkiluut on näkyneet. Ollaan koitettu sitä lihottaa jne. No, täällä landella se saa juosta paljon, syödä luita ulkona ja nykyään pääasiassa ruoka on neu:ta. Kai tämä kaikki on yhdessä tepsinyt, ja kylkiluut on nyt piilossa, ja neiti terveen oloinen lihaskimppu. :o)

Pelle-show

Blondi veti tämän päivän treeneissä semmoiset pelle-showt ettei ikinä. Jopa sisko-Emman kouhkaukset jää kakkoseksi, oli semmoinen meno. Heti kun otin remmin pois se karkasi. Moikkasi kaikki kentällä olleet ihmiset (10 kpl), kävi pörräämässä kaikkien koirien ympärillä (omistajilta vihaisia katseita) juoksi ihan täpöjä ympäri kenttää, suoritti välillä jonkun esteen ja taas kaahasi haistelemaan jonkun taskua tai pyllyä. Mun luoksetulokäskyt ei auttanut. Ei sormen heristys, irvistely, nakit eikä edes karkuun juokseminen. En anna ottaa kiinni, en mee agilityä, en mene autoon. Ihan hiukan noloa kun kaikki katsoo, että noilla on kamala auktoritetti-ongelma ja eihön tuosta tuu mitään... Blondi kun on kotona tosi nöyrä ja kuuliainen. Ei tarvi kun sormea heristää, niin se on ihan nolona ja nöyristelee.

Lopulta sain Blondin mukaani suorittamaan rataa juoksusta ja siitä sen sit kiinni. Neiti nautti juoksemisesta ja kaikesta huomiosta ja ei varmaan edes tajunnut oleensa tuhma. Ihan uskomaton, oikein hemmoteltu, kuriton, läl-läl-läl-lä-liee-ruu -kakara. Ja mikä parasta, me ollaan ensi sunnuntaina menossa kisoihin taas pitkästä aikaa. Kyllä nyt on hyvä pössis lähteä sinne.

Pommi meni hyvin, Pommi oli enkeli.

Koululainen

Mulla alkaa koulu 28.8. Musta tulee (toivottavasti) koulutettu koirahieroja. Opiskelen osa-aikaisesti, mutta tekemistä siinä tulee riittämään luentoineen, tentteineen, harjoituksineen, ja kaikkine etäopiskeluineen. Opiskelu kestää 11 kuukautta, Tampereen urheiluhierojakoulussa. Huisia!

Opiskelujen aikana tutustutaan hieronta- ja anatomiaopintojen lisäksi myös fysioterapeuttisiin ja osteopaattisiin hoitomenetelmiin sekä osallistutaan eläinlääkärien luennoille fysiologiasta, tautiopista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista sekä akupainannasta. Tuun tarviimaan pitkäaikaisia projektikoiria, ja varmaan puolen vuoden päästä omat koirat juoksee mua karkuun kun oon aina käpälöimässä. :o)

Aksa aksaa

Eilen oltiin Hannan yksityistunnilla Ylöjärven Elovainiolla. Tuntimme aiheena oli takaaleikkaukset, poispäinkäännökset, sylkkärit ja keppikulmat. Oli todella hyodyllinen ja kiva tunti, aika meni kuin siivillä. Hannan kenttä on kokonaan aidattu, joten siellä oli mukavan turvallinen olo treenata myös Pommin kanssa. Aurinko porotti ja oltiin tunnin treenin jälkeen aika läkähdyksissä koko porukka.

Eniten vaikeuksia tuli sylkkärien kanssa, en itse osaa tehdä niitä kunnolla. Myös Blondin keppitreeneissä vähän tahkottiin, kun koitettiin saada se menemään keppejä itsenäisesti, niin etten olekaan siinä vierellä. Hah, jos ei joku oo vierellä vahtimassa, niin sit voi hyvin jättää viimeiset kepit suorittamatta. :o) Myös takaaleikkausta keppien toiselle puolelle harjoiteltiin, sitä Blondi ei vielä kestä. Blondin kanssa treenattiin myös paikallaanpysymistä jälleen kerran, ihan siinä oikeassa lähtötilanteessa.

Kotimatkalla Hannan vinkistä kävin ostamassa neljä ämpäriä ja pari harjanvartta. Niistä saa helposti pari hyppyestettä, ja jo kahdella esteellä voimme kotioloissa treenata noita käännöksiä ja sylkkäreitä, ja myös Blondin paikallaanpysymistä.

Liitoa ja ei niin mukavaa...

Keskiviikkona oltiin Mutalassa agitreeneissä. Ekan radan jälkeen Pommin kanssa olin jo valmis lyömään hanskat tiskiin. Jotkut radat vaan ei sovi meille, semmoiset hieman hankalammat, missä ohjaajan pitäisi olla edellä, ja minä kun en millään ehdi. Ja Pommin takaaleikkaukset ei toimi ihan halutulla tavalla ja kontakteille se ei pysähsy... Toka rata oli onneksi helpompi, joten hieman sitä uskoa palasi ko. touhuun. Nyt ruvetaan treenaamaan kontakteille pysähtymistä myös Pommin kanssa, pakko mun on sitä etumatkaa koittaa jossain koittaa saada. Yksi ilta surffailin varmaan tunnin agilityliiton kisakalenterissa, ja mietin, että ilmoitanko Pommin kisoihin vai en. Kamalaa pähkäilyä, mutta vielä en ilmoittanut. 21.8. on epikset Ylöjärvellä aidatulla kentällä. Sinne me mennään kokeilemaan, ja sit jos siellä menee hyvin, niin syyskuussa kisataan. Jaiks.

Blondin alku meni taas treeneissä karkailuksi ja riehumiseksi ja laitoin sen saman tein takaisin autoon. Sit pidin puhuttelun, käytiin kävelyllä ja kokeiltiin uudestaan hieman paremmalla menestyksellä. Blondi on ihan kuin joku ADHD-tapaus. Jos jollain on vinkkiä keskittymiskyvyn parantamiseen koiralla, niin kiitollisena otan vastaan. Blondi ei vaan malta keskittyä, kouhkaaminen on niin paljon kivempaa. Hyvä esimerkki on sen kakkaaminen tänään päivälenkillä. Kolme kertaa se yritti/aloitti. Mutta kahdella kerralla se näki perhosen ja ryntäsi sen perään, ja kolmannella kerralla se näki auton ja unohti mitä oli tekemässä. Ihan oikeesti, ei se kykene kahta sekuntia kauempaa keskittymään yhteen asiaan, ja se on lähdön odottelussa se suurin ongelma.

Tänään on ollut aika rankka päivä mulle, kohtasin pihassamme yhden kammoni, kyy käärmeen. Olin menossa hakemaan puuvarastosta haravaa Pommin kanssa, kun huomasin siinä ulkopuolella oven vieressä käärmeen kerällä. Kutsuin Pommia ja juoksimme pois. Laitoin koirat sisään, vaihdoin saappaat jalkaan ja otin lapion, ja menin katsomaan. Käärme oli tismalleen samassa paikkaa, ei liikahtanutkaan vaikka menin noin 1,5 metrin päähän. En uskaltanut tehdä mitään, tulin sisään ja soitin C:lle, joka on työreissussa. Hetki juteltiin, ja menin taas uudelleen ulos. Käärme ei ollut mikään kovin suuri, mutta ihan aikuinen kyllä, ja mä inhoan käärmeitä ihan kamalasti. Tiesin, että mun pitäisi lyödä sitä lapiolla keskelle vartaloa, mutta en uskaltanut. Pelkään käärmeitä niin paljon, ja ajattelin, että se hyökkää mun kimppuun jos en osu. Käärme oli hieman liikkunut, se oli samassa paikassa, mutta ei kerällä, vaan suorana. Otin ison kiven ja heitin kohti käärmettä. En osunut, yllätys... mutta ei käärmekään lähtenyt karkuun, vaikka varmasti maa tömisi. En tiedä oliko se jotenkin unessa tai kohmeessa, vai vaan suojeli omaa kotiaan. Luulen meinaan, että se asuu puuvajassa. Otin toisen kiven ja heitin uudestaan. Nyt osuin hienosti, kivi jäi kyyn selän päälle. Se yritti mennä vajaan karkuun, mutta ei päässyt liikkumaan. Mua pelotti ja yökötti enemmän kuin ikinä, mutta tiesin, että käärme on tapettava. Ei muuta kuin lapio käteen ja hakkaamaan. Huusin ja hakkasin ja koitin osua mahdollisimman moneen kohtaan, että käärme varmasti menisi palasiksi ja kuolisi. Ihan kamalaa, monen iskun jälkeen vielä se nosti päätänsä, ja "katsoi" ja hyökki minua. Sain onneksi sen pään poikki, ja muutenkin koko käärmeen osiin. Sit juoksin jalat ja kädet täristen sisään, soitin C:lle, sain sanottua "I killed it", ja sit hysteerinen itku. Kaikki nännitys ja pelko tuli ulos ja tärisin ja vollotin, ja sanoin etten halua asua täällä.

No, ehkä nyt ei sentään vielä muuttamaan ruveta, mutta oli kyllä aivan järkyttävä kokemus. Ja nyt näen sen kiemuran mukamas joka paikassa, ja säikyn kaikkia keppejä ja juuria. Pelkään ja epäilen, että siellä varastossa voi olla toinenkin käärme, tämän puoliso tms. Tuo on vanha vanha maalattiainen puuvaja, jossa on halkoja ja kaikkea muuta romua. Pitäisi varmaan tuhota koko paska tai ainakin tyhjentää ja rempata se tiiviimmäksi. Tuommoisena se on varmaan unelmakoti kyyperheelle. Voi kiesus, jos täällä rupeaa jotain käärmevauvojakin matelemaan. Mä en kestä. On tässä maalla asumisessa puolensa...myös ne huonot.

Edelleen elossa

Olen ollut blogi-lomalla. En ole lukenut, enkä kirjoittanut, ja ihan hyvin olen pärjännyt. :o) Lomaa on kolme viikkoa takana ja vajaa kaksi edessä. Pihaa on möyhennetty, puita kaadettu, multaa kärrätty, jne. Käytiin C:n kanssa viikon pyrähdyksellä Venetsiassa, oli aivan ihana paikka. Mun äiti oli täällä meillä sillä aikaa koiria hoitamassa. Hyvin niillä oli mennyt, ainoa ikävä asia oli ollut pihassamme ollut kyy. Yök. Pommi oli ilmeisesti kävellyt vajaan metrin päästä siitä käärmeestä, eikä ollut huomannut mitään. Huh, huh.

Mitään uutta ei agilityrintamalle kuulu, on mennyt hyvin vähällä treenillä tämä kesä ja kisattu ei olla pariin kuukauteen. Kyllä mä vähän olen elokuun puoleenväliin kisoja katsellut, jopa Pommille. Blondin kontaktiongelmat on olemassa edelleen, ei olla kauheesti treenattu sitäkään.
Pommilla on uusi mieluinen harrastus, olen ruvennut käymään sen kanssa pyörälenkillä. Voi kun se nauttii juoksemisesta ja siitä, että pääsee kaksin minun kanssa, ilman siskoa, jonnekin. Ihmeen hyvin pyöräily sujui heti ekalla kerralla, muutaman kerran vaan jouduin ärähtämään Pommille kun se yritti kesken juoksun purra pyörää. :o)

Edelleen lomaa odotellessa

Ei mee hyvin nyt ja kärsimätöntä koitellaan. Eka sain sen iskiaksen, jota kesti pari viikkoa. No sitä hoidellaan edelleen, mutta ei vaikeuta elämää tällä hetkellä. Sit iski helteellä kesäflunssa, nenä vuotaa ja yksittää. Sitten sain viattomasta puhjenneesta pienestä rakosta kantapäässä kamalan tulehduksen jalkaani. Yhdessä yössä nilkka turposi, haavauman seutu märkii ja jalka on kipeä. Tulehdusarvot pomppasi lähelle 90:ä, kun normitilanteessa ne on alle 10. Yksi päivystyslääkäri diagnosoi ruusuksi ja antoi penisiliinit. Seuraava lääkäri parin päivän päästä totesi, että ei tämä ruusu ole vaan joku mikälie-kokki tulehdus, nyt vaan tiukemmat, nelinkertaiset antibiootit ja vuodelepoa. Jalalla ei saa astua, oot niinkuin ois nilkka murtunut. Ja aurinkoon ei ole menemistä, saat pahan ihottuman tuon antibiootin takia. Ja torstaina uudestaan kontrolliin. Kiitti!

Että kotona ollaan ja möllötetään, stressataan tulevasta lomasta, kun oli ehkä noin sata työasiaa jotka piti ennen lomaa hoitaa. Tarvii katsoa saanko ne loppuviikosta tehtyä vai meneekö viikonloppukin töissä. Millään en haluaisi lomaa siirtää kun olen asennoitunut, että ensi viikolla se alkaa. Ja hieno ilma olisi ja silleen. Onneksi meille asennettiin tänään ilmanlämpöpumppu, nyt on ihanan viileää.

Koirat on viettäneet ainakin puolet päivistä ulkona. Blondista on tullut turhan itsenäinen, se juoksee joelle uimaan itsekseen ja tulee sit vähän päästä takaisin. Yleensä. Tänään ei tullut ja se löytyi naapurin kahvilasta. Aitaa ei siis olla saatu vielä rakennettua, niinkuin ei ole vielä pihanurmikkokaan valmis saati kukkapenkit tai kasvimaat. Lomaa ja ennenkaikkea terveitä päiviä odotellessa...

Lomaa odotellessa

Juhannus meni kotosalla rauhallisesti, kelit ei ihan suosineet. C. tuli Kiinasta vasta perjantai-iltana, joten ei me kauheesti juhlittu. Mä sain kyllä ihania pääasiassa silkkisiä tuliaisia, mm. päiväpeiton, joten kyllä ne hieman lievensi harmitusta. Mulla oli viikonloppuna selkä siinä kunnossa, että kumartuminen ja jopa käveleminen oli tuskaa. Diagnoosi on iskias, ja hoitona tällä hetkellä vaan burana-kuuri, että pahin jumi saataisiin laukeamaan. Sit fysioterapiaa... Toissayön nukuin eteisen laattalattialla, jossa on lattialämmitys. Pehmeä sänky ei kauheasti auta, ja aamut onkin tuskaa.

Pommi on auttanut ja ollut mun sijaisena pihatöissä. Hiekan kaivaminen on sen lempijuttu, se vaan ei oikein aina ymmärrä mistä pitää kaivaa. :o) Tänään säikähdin kun makuuhuoneesta alkoi Pommin raivokas haukkuminen. Menin katsomaan, että onko siellä nyt hiiri tai käärme, vai mikä nyt on. Meidän takapihalla, noin 8 metriä makuuhuoneen ikkunasta oli suuri peura! Se ei ollut moksiskaan Pommin haukkumisesta, kunhan söi ruohoa siellä. Vasta kun se huomasi minun liikkuvan sisällä se lähti jolkottelemaan pois. Onneksi olin juuri hetkeä aikaisemmin laittanut takapihan oven kiinni. Pommi meinasi mennä ikkunasta pihalle, mutta semmoinen hyttysverkko sai sen pideltyä sisällä. On tää landella asuminen jännää. :o)

Treeneissä

Päästiin tänään treenaamaan lähestulkoon auringonpaisteessa. No oli siellä pilviä ja harmaatakin, mutta ei sentään satanut. Mentiin SM-kisoijen rataa viime viikonlopulta, oisko ollut maxien joukkuerata. Ei mikään mahdoton, kepeille meno oli täydestä vauhdista, ja pari hanakalaa putkeenvientiä, muuten ihan perusrata.

Blondin kanssa me ei menty radan loppuosaa, koska siellä oli puomi ja A. Mutta alku mentiin normaalin radan tavoin, ja hyvin meni. Kunhan ohjaaja oli aikaisessa kääntämässä täyskäännöstä ja vääntämässä pakkovalssilla putkeenmenoa, niin kyllähän se sujui. Kentän laidalla treenailimme itsekseen kosketusalustaa ja kokeilimme sitä myös A:n alastulolla. Helppoa hommaa Blondin mielestä. :o)

Pommilla olikin varmaan kivoimmat treenit tänä vuonna. Tai ainakin sen jälkeen kun se sai juosta talvella vapaana maneesissa vinkulelun kanssa... Mä menin sen kanssa ensin radan pariin kertaan, ja Pommi meni ihan hienosti. Viimeistä keppiä ei meinannut malttaa mennä ja kontaktit oli mitä oli, mutta muuten koira oli hanskassa. Mulla oli kunto noiden ratojen jälkeen ihan finaalissa ja Pommi oli vasta päässyt vauhtiin. Kysyin, joskos treenikaveri Ville menisi radan Pommin kanssa, hän kun on "tunnettu" juoksunopeudestaan ja kunnostaan. Suostuihan se mukisematta. :o)Pommi oli niin onnessaan. Tuo parivaljakko lensi, oikeesti kerrankin Pommi sai revitellä ihan täysillä, ja kyllä sai mennä Villekin. Hienon näköistä menoa, katselin että "vau, onko tuo mun koira?". Ei se virheetön rata ollut keppien ja kontaktien osalta, mutta se vauhti! Pommi on agressivinen, raivokas ja nopea, mutta mun kanssa se ei pääse oikeuksiinsa kun en pysy sen tahdissa. Ja lisäksi mulla on se luottopula Pommia kohtaan, joka saa mut jännittämään hirmusesti. Oli kiva ja valaiseva kokemus katsoa omaa koiraa sivustaseuraajana. Koutsi on aina ollut sitä mieltä, että Pommi on upea agilitykoira ja mun pitäisi panostaa siihen enemmän. Josko sitä nyt alkaisi vihdoin uskoa ja keräisi rohkeutta ilmoittaa Pommi kisoihin. Enköhän mä sen kanssa 1-luokassa pärjäisi itsekin, pyydetään sit pikajuoksija apuun kun radat vaikeutuu. ;o)

Istu!

Mulla on kamala pentukuume, ihana pieni Tilly ja kaikki muutkin söpöt pentupallerot on sen aiheuttaneet. Kun kotona asiasta mainitsin, niin mulle todettiin, että onhan meillä Blondi. Totta kyllä, että Blondi on edelleen ihan kakara ja käyttäytyy, juoksee ja on kuin pentu. :o) Siihen nyt sit tyydytään kai tällä erää.

Ollaan nyt pari kertaa treenailtu Blondin kanssa kosketusalusta "nokkaisua" kuonolla, ihan vasta sisällä kotona. Blondi ei olekaan siinä puuhassa yhtään nimensä veroinen, vaan ymmärtää kyllä mitä sen tulisi tehdä. Hauska huomata kuinka sen päässä alun hitauden jälkeen alkaa raksuttamaan, ja sit loppu onkin leikkiä. :o) Nyt pitäis siirtyä sille alastulokiuskalle treenaamaan. Siskonsa on nykyään ihan eri maata. Jos mulla on nameja kädessä, niin Pommilta katoaa kaikki taidot ja kuulo. Jos sille nami kädessä sanoo "istu", niin se vaan tuijottaa niitä nameja ja kokeilee josko vaikka maahan menemällä ne saisi. Keskittyminen on ihan nolla, siis kaikkeen muuhun kuin niihin nameihin. Ei se ahneuskaan siis aina auta...