perjantai 28. elokuuta 2009

Uusi alku

Mulla oli tänään ensimmäinen koulupäivä. Aloitin siis koirahieroja-kurssin, joka kestää 11 kuukautta. Ekana päivänä mentiin läpi käytännön asioita ja tutustuttiin toisiimme. Ikähaarukka oli noin 22 v - 57 v. Ihan mielenkiintoinen porukka. Moni oli kyllästynyt koneen ääressä istumiseen tai asiakaspalvelutyöhönsä, tms. ja haki kurssilta mahdollista uutta ammattia tai ainakin henkireikää päivätyön ohelle. Mukana oli myös nuoria, jotka olivat haaveilleet eläinlääkärin ammatista, mutta olivat todenneet sen liian vaativaksi ja päätyivät hierojakurssille. Varmaan sanomattakin selvää, että kaikilla on kotona koiria. Se ei yllättänyt, mutta koirien määrä hieman yllätti, tai teki kateeksi. Monella on kolme atai neljää koiraa, yhdellä rouvalla on 9 koiraa. Mutta hän onkin tällä hetkellä koirien "kotiäiti". Yhdellä nuorella tytöllä on perheessään kaksi koirasutta. Ne kuuöosti mielenkiintoiselta. Ovat kuulemma todella kilttejä ja lapsirakkaita, todella ihanan luontoisia. Mutta voiko niihin kuitenkaan ihan satavarmasti luottaa? Porukkaa oli yllättävän kaukaa, Tampereelta oli itseasiassa vaan kolme henkeä. Väkeä oli Kouvolasta, Kuopiosta, Turusta, Hesasta, Espoosta... Kirjava porukka, ja kyllä sieltä se "ärsyttävä kyselijä ja besser wisser" jo löytyi. :o)

Päästiin me tänään jo asiaankin. Opeteltiin koiran luurangosta luiden nimiä, suomeksi ja latinaksi. Jep, jep. Latinaa käytetään paljon, myöskin tällä alalla. Ensi viikolla niistä onkin jo tentti, että aika nopeasti edetään. Kotona noita luita pitäisi "etsiä" myös omista koirista, siis tunnustelemalla. :o) Lisäksi saimme tehtäväksemme rotuesittelyn arvotusta koirarodusta. Esittelyn pitää keskittyä koiran käyttötarkoituksiin ja rodulle ominaisiin ongelmiin. Mulle napsahti Kaukasian paimenkoira.

Mulla on haaveena, että saisin opiskeltua myös koirafyssariksi ja jotain kursseja myös homeopatiasta tai esim. akupunktiosta. Pelkän koirahierojan hommia voi olla vaikea saada niin paljon, että niillä eläisi. Ja kai sekin pitemmän päälle rupeaa tympimään. Tai sit joku liike pystyyn ja siihen yhteyteen tuo hierontapalvelu. En tiedä vielä, katsotaan nyt tämäkin kurssi ensin. Mutta varmaa on, että tietokoneen ääressä en halua lopputyöikääni viettää. Nih.

3 kommenttia:

Saariston Poppoo kirjoitti...

Wau, kuulostaapa mielenkiintoiselta. Tsemmpiä!

Leena kirjoitti...

Mää oon niin onnellinen sun puolesta! Voispa itekkin joskus...
Tsemppiä opiskeluun, ja täältä saa tosiaan niitä harjoittelukohteita =)

Laura ite kirjoitti...

Kiitos tsempityksestä. Aika kiire vuosi on tulossa. Leena: mä voisin ottaa Panun yhdeks "projektiksi", kun mitään ihan tervettä ja kunnossa olevaa en haluis, ja eiks Panulla oo selässä ongelmaa... Te ootte aika hyvin mun työmatkankin varrella. Mut se on siis ajankohtaista ehkä joulukuussa. :-)