:o))

Meidän lähellä on omakotitalo, jonka aidatussa pihassa on erittäin usein semmoinen musta kovin karvainen koira. Välillä mun käy sitä koiraa hieman sääliksi, kun se on siellä pakkasella ja sateellakin. Mutta yleensä siellä talossa on ulko-ovi auki, että koira pääsee ainakin eteiseen kyselemään sisälle pääsyä. Me kuljetaan tuon talon ohi melkein päivittäin ja mulla on tapana jutella tuolle mustalle koiralle. Päästän Blondin aidan viereen haistelemaan, Blondi ja musta koira haistelevat aikansa, siten ne hieman juoksevat ja leikkivät, molemmat siis omilla puolillaan aitaa. Musta koira on tosi kiltin oloinen, ikinä en ole sen kuullut haukkuvan, vaan se ilmestyy pimeydestä siihen aidan viereen vaan nuuskuttelemaan. Hetken kuluttua me yleensä sanotaan haukulle heippa ja jatketaan matkaa. Pommi istuu kauempana tiellä ja saa multa nameja. Tätä on jatkunut siis useamman kuukauden.

Tänä aamuna poikkeuksellisesti myös Pommi halusi mennä aidan viereen. Ajattelin sen olevan turvallista, kun se metalliverkkoaita kuitenkin on tukeva ja estää puremisen yms. Annoin Pommin siis mennä löysässä hihnassa aidan tykö ja se haisteli todella nätisti tuota mustaa koiraa varmaan puoli minuuttia. Ei murinoita eikä puremista! :o) Pommi ei ole muita koiria kuin Blondia päässyt lähellekään pariin vuoteen, joten mä olin siitä todella ylpeä . Kun sanoin "hyvä", niin Pommi palasi mun luokse hakemaan namia. Ihana Pommi. Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suurtakin suurempi asia mulle.