perjantai 28. marraskuuta 2008

Peikko putkessa

Eilen oltiin taas landella agitreeneissä. Onneksi eilen oli vielä lunta, nyt sataakin siihen malliin, että tervemenoa lumi ja valkeus. Oli kivat treenit, mun lisäksi oli vaan Marjut koiransa kanssa treenaamassa, joten treeniaikaa oli ruhtinaallisesti ja juosta sai ihan kiitettävästi. Mentiin aika simppeleitä hyppyratoja, mutta kuten helpoilla radoilla on tapana, ne osoittautuikin kuitenkin aika kinkkisiksi joissain kohdin.

Blondin kanssa tahkottiin aika kauan takaaleikkauksen kanssa kepeille. Ei se oikein vielä luota, että kyllä se mamma sieltä perästä tulee. Ekan kepin jälkeen pitää katsoa taakse ja menee rytmi sekaisin. Se huomattiin myös Blondin kanssa, että jos on helpompi/suorempi rata, niin sen kanssa pitää olla aika tiukka ja sitä pitää ohjata tomerasti ja ei saa hetkeksikään kadottaa sitä koiraa selän taakse. Neiti kun rupesi keksimään ihan omia hyppykuvioita kun ei uskonut, että tästä nyt vaan suoraan juostaan. :o)

Blondin uusin kikkailu agilityssä on radalta karkailu. Sitä se on tehnyt nyt vasta pari kuukautta, ja mä olen vähän keinot vähissä tuon kanssa, kun ei sille voi huutaakaan perään. Karkailua tapahtuu lähinnä silloin kun Blondi turhautuu johonkin hinkkaamiseen tai kun minä juttelen koutsin kanssa ja Blondi joutuu odottelemaan. Tarvii varmaan laittaa heti remmi kaulaan jos pidetään taukoa radalla tai sit lainata joku kaukosäätimellinen koulutuspanta. Eihän Blondi mitään pahaa tee naapurikentän koiralle, mutta ei ole kiva häiritä muiden suoritusta ja voihan se naapurikoira hermostua pahastikin.

Pommilla oli peikkopäivä. Putkessa asui joku mörkö ja sinne ei kertakaikkiaan voinut mennä. Putki oli tosi tiukalla mutkalla, hiukan sillai silmukkamaisesti, joten varmaan siellä keskikaarteessa oli liian pimeää. Yritettiin kaikki mahdolliset ohjauskuviot, lelun heittäminen putkeen, minun houkuttelut siellä ulkokaarteen takana jne., mutta ei suostunut neiti menemään puolta metriä pidemmälle vaan aina kääntyi takaisin. Kun putki laitettiin loivemmalla mutkalle, niin sit kyllä onnistui, mutta ei Pommi senkään jälkeen suostunut tuota silmukka-mutkaa menemään. Pitää treenailla tämmöistä putkea itseksekseen siellä Nokian hallissa kun voin vapaasti heittää siellä lelua palkaksi. Josko se peikko muuttaisi sit sieltä putkesta pois ja sinne voisi taas mennä.

Ei kommentteja: