Perjantai

Ei kai tää elämä niin kauheaa ole loppuviimeksi, vaikka ulkona onkin harmaata ja sateista. On perjantai, kello on jo yli puolen päivän. Mä istun kotona oman keittiön pöydän ääressä, pieni koira tuhisee sylissä ja toinen istuu ikkunalaudalla katselemassa ulos. Olen ottanut jonkinlaiseksi tavaksi tehdä yhden päivän viikossa kotoa käsin töitä. Eka ajattelin, ettei siitä mitään tule, mutta olen ollut yllättävän tehokas. Tulee sitä tietty pestyä pyykkiä ja laitettua ruokaa, mutta ei tule puhuttua turhia työkavereiden kanssa kuten toimistolla, joten ihan päikseen menee ajankäyttö.

Kohta ajattelin lähteä molempien koirien kanssa tuonne hallille vähän agiliitelemään. Mulla on oikein ratapiirros ja kepeillevientiharjoitukset suunniteltuna. :o) Illalla voi sitten hyvällä omallatunnolla jättää koirulit keskenään kotiin ja mennään isolla kaveriporukalla ulos syömään. Siitä se viikonloppu alkaa. Mukavaa Halloweenia kaikille!

Väriä elämään

Tää tilas Elloksen alesta vähän väriä mustien talvitakkien massaan. Kiva malli, ihan mun näköinen ja värinen. Kuvan värit on oikeesti vähän tummemmat, ei mun naama ihan noin valkoinen ole... Hinta oli 30 euroa, joten olen kyllä tyytyväinen löytööni!

Liitoa

Tänään oltiin Blonkun kanssa OK-koirien treeneissä. Tehoharjoittelussa oli ylläri ylläri kontakti-alastulot. Mentiin niitä sillai, että mä jäinkin ihan selvästi Blondin selän taakse, noin puomin puoliväliin. Koutsi oli siellä alastulolla palkkaamassa. Vaikeaa tämäkin oli Blonkulle. Väkisin olisi pitänyt lähteä takaisinpäin, joko puomia tai maata pitkin, katsomaan minne se mamma jäi. Kyllä se toistojen jälkeen alkoi jo hieman paremmin mennä, Blondille riitti kun se pystyi olkansa yli vilkaisemaan, että olen tallella.

Tänään sain käyttöön avaimen tuonne lämpöiseen treenihalliin. Nyt voidaan mennä treenaamaan useammin, siis aina kun siellä ei ole varattua vuoroa. Saa nähdä kuinka usein tulee käytyä... Uskoisin kyllä vakitreenien lisäksi ainakin pari kertaa viikossa sinne ehtiväni. Matka kun kestää 5 minuuttia. :o) Sunnuntaina ollaan menossa Tamskin kisoihin jälleen yrittämään. Jos sitä ennen pari kertaa ehtisi vahvistamaan noita kontakteja. Ettei käy kuten viime sunnuntaina... Sit meillä onkin taas aikaa treenata heikkoja kohtiamme, seuraavat kisat kun on vasta tammikuussa.

Kisat Niihamassa

Eilen aamulla sateen piiskatessa ikkunoita lähdimme Blondin kanssa Niihamaan agikisoihin. Ykkös-luokalla oli vain yksi startti ja mulla tapani mukaan kovat odotukset. Turhaan, HYL:hän sieltä tuli, kuinkas muuten. Rata oli helppo, me treenataan paljon vaikeampia juttuja treeneissä. Mutta niinhän se vaan on, että ne helpot radat on helppo sössiä.

Blondi varasti lähdössä, pudotti toisen hyppyriman, jätti keppien vikan kepin pujottelematta (en korjannut ->HYL), teki kiellon yhdeltä hypyltä ja ryökäle loikkasi sekä puomin että A:n alastulokontaktit kamalalla loikalla yli! Melkein itku tuli, koska olin oikeasti luullut tuon kontakti-asian olevan jo paremmin hallussa. Kuvittelin, että Blondi päinvastoin jää sinne kontaktille istumaan ja odottamaan namia, niin paljon me on niitä treenattu. Mutta ei. Ja mä teen kädellä ihan saman jutun ja juoksen ihan samalla lailla kun treeneissä, ja siellä ne kontaktit sujuu. Aaarrggh. Jotenkin se yhdistää kisatilanteen ja kiireen ja loikkimisen pienessä päässään ja luulee varmaan oikeasti olevansa oikein pätevä koira. Lisää treeniä ja vahvistusta, ei kai siinä muu auta. Alkaa vaan meikäläisellä usko loppumaan pikkuhiljaa...

Kalliita avaimia

Kävin tänään Nokialla semmoisessa pienessä lukkoliikkeessä teettämässä lisää avaimia asuntooni. Omistajapariskunta oli varmaan siinä hieman yli 60 -vuotiaita ja liike on tainnut olla heillä suunnilleen kolmekymmentä vuotta. ;o) Teetin neljä avainta. Täti teki ne ja laittoi ne tiskille. Sitten hän rupesi laskemaan hintaa ääneen päässään. Mulla ei ollut hinnasta mitään käsitystä, joten olin melko äimistynyt kun laskutoimitus meni suunnilleen näin: 36, 72, ööö, 106... Tässä vaiheessa aloin jo hieman ihmetellä, että kuinka helkkarin kallista voi olla avaimen tekeminen. Sitten täti pääsi laskutoimituksensa päätökseen ja totesi: "anna nyt vaikka kaksikymppiä". Aaaarggghhh! Eurothan on ollut vasta noin 6,5 vuotta käytössä! Ja tämä täti edelleen laski hinnat yhteen markoissa ja sit muutti sen loppusumman joksikin pyöreäksi eurosummaksi. Mä olen jo suunnilleen unohtanut markkojen olemassaolon ja niiden kurssin. Edes mun äiti ei enää ajattele hintoja euroissa. Mutta onneksi Nokian yritysmaailmasta löytyy vielä tämmöisiä arkeologisia aarteita. :o))

Koiratouhuja

Pohje on parantunut ihanan nopeasti, pystyn kävelemään jo melkein normaalisti. Mobilat ja Burana on ollut kovassa käytössä, ja onneksi koiriakaan ei ole sadekeleillä huvittanut mitkään kovin pitkät kävelylenkit. Vielä en tiedä kuinka käy huomisen agilitytreenien, että pystynkö sinne menemään. Sunnuntaina olisi Blonkulla Tampereella kisat, haluaisin tosissaan mennä, mutta mitään järkeähän siinä ei ole. Todennäköisesti satutan pohkeen vaan uudelleen jos nyt lähden juoksemaan. Katsotaan...

Innostuin Virpin suosittelemana tilaamaan kirjan Click to calm - healing the aggressive dog. Naksuttelusta en ole koskaan innostunut suuremmin, mutta tuossa kirjassa vaikutti olevan hyviä ohjeita/periaatteita ihan muutenkin, varsinkin siis Pommia ajatellen. Näin kirjasta sanotaan: "Positive Answers for the Aggressive Dog. The dog that bites. The dog that attacks other dogs. The dog who may not survive his own aggressive behavior. What can be done to help these dogs? When Emma Parsons, canine behavior consultant, discovered that her own dog was aggressive, she developed innovative and effective strategies to calm, alter, and re-shape his reactive displays, and those of her clients' dogs."

OK-koirien halliin olen päättänyt ottaa avaimen marraskuun alusta ja koitan siellä käydä harjoittelemassa pääasiassa erilaisia ohjauskuvioita, käännöksiä ja vaikeita kepeille vientejä yms. Iltaisin ko. halli on lähes aina varattuna, mutta koitetaan keretä viikonloppuisin ja joinain arki-aamuina sinne, tai myöhään myöhään illalla. :o)

Auts!

Oltiin Blondin kanssa eilen Turun suunnalla, ATT:n uudessa hienossa hallissa agilitykoulutuksessa, Jaakon ja Janitan opissa siis. Oli hieno reissu, mukavia ratoja, uusia käännöksiä ja paljon vinkkejä. Kotiintuomisena tosin oli revähtänyt pohjelihas ja nyt mennään kainalosauvoilla, mutta mitä sitä ei koiransa eteen kärsisi. Näköjään pystyn teoriassa juoksemaan aika sairaan lujaa, mutta lihakset kun eivät ole niin sporttiseen menoon tottuneet, niin sanovat sopimuksensa irti. Kotimatka oli aika tuskainen, jalka kramppasi ja särki tosi pahasti. Ja onneksi oli kepo mukana autokuskina, muuten oltais varmaan vieläkin siellä.

Koulutuksen anti oli tosi hyvä, mentiin paljon semmoisia juttuja, joita ei olla treenattu paljoa tai ollenkaan. Nyt tiedän mitä on leijeröinti, opeteltiin semmoista u-käännöstä koiralle, uusi käännös nimeltään flippi (?), sylikäännös yhdistettynä valssiin (vähän vielä hakusessa...) ja mentiin meille muuten vaan vaikeita poispäinkäännöksiä ja takaaleikkauksia. Kun vaan muistaisi kaikki oppimansa jutut ja vielä ne tulisivat rataantutustumisissa mieleen, että niinkin voi tehdä.

Blondi käyttäytyi kiitettävästi, mitä nyt säntäili hieman naapurikentälle (pienen pienestä aidan raosta) ja A:n harjalle pällistelemään, mutta rataa suorittaessa se oli hyvin hanskassa. Varsinkin tokalla radalla mun ohjaus toimi tosi hyvin ja Blondi kulki hienosti, siis siihen pohkeen repeämiseen saakka, joka onneksi sattui vasta aika loppusuoralla... Päästiin näyttämään pitkää nenää yhdelle epäluuloiselle, joka sanoi mua tyhmäksi kun rataantutustumisessa selitin, kuinka aion koiraani ohjata yhdessä tietyssä kohtaa. Ihan kiva kuulla rakentavaa krittiikkiä, mutta tuommoiselta muka-hyvältä tavisharrastajalta en ehkä halua kuulla tuommoisia kommentteja omasta ohjauksestani, varsinkin kun minä tunnen koirani hieman eri tavalla kuin hän...

Kateellisena katselin Turun/Liedon -seudun koirahalleja. Tuolla pienellä teollisuusalueella oli ainakin 3 upouutta todella suurta hallia vain koiraimmeisten käyttöön. *Kateellinen*. Miten voi olla, että Tampereelle ei saada aikaiseksi edes yhtä kunnollista, vaan koiraihmiset joutuu treenaamaan jossain kaukana jumalan selän takana hevosmaneeseilla ihan päättöminä kellonaikoina?!

Wisdom for Friday

"It is more fun to talk with someone who doesn't use long, difficult words but rather short, easy words like "What about lunch?"

Winnie the Pooh

:o)

Haaveilua

Tää haaveilee taas. :o) Töissä on vähän kypsää ja siitä kai tää suurimmaksi osaksi johtuu. No, mä piirrän tämän haavekuvan teillekin, niin sit tiedätte.
Noin 40 kilometriä Tampereelta maaseudun rauhassa on 18 000 neliön tontti. Tontilla on suuri vanhanajan tyyliin rakennettu omakotitalo. Se on rakennettu vuonna 2000, siinä on kaksi kerrosta, yli 250 neliötä ja 7 makuuhuonetta. Pihapiirissä on aitta, saunarakennus ja talli. Pihassa on myös aidattu kenttä, alunperin hevosille tarkoitettu.

No mitäs tämä tuommoisella julmetun kokoisella pihalla ja talolla tekisi, ei ole edes suurperhe suunniteilla. No, ensinnäkin talon alakerta tulisi ihan omaan asuinkäyttöön. Talon yläkerta olisi varattu jonkinlaiselle pienimuotoiselle koirahoitola-toiminnalle. Koirat saisivat oleskella omissa huoneissa, metallisille häkeille naurettaisiin. Niillä olisi sohvia, sänkyjä, räsymattoja ja kaikkea mitä kotona muutenkin on. Pihalla olisi monen tuhannen neliön aidattu alue, jossa koirulit saisivat juoksennella vapaana. Pihapiiriin tulisi yllätys, yllätys myös agilitykenttä, ja jonnekin pihan toiseen reunaan myöhemmin myös pienehkö halli, jossa voisi harrastaa agilityä talvella. Sitä hallia voisi sit vuokrata ryhmille ja sinne voisi kutsua kouluttajia pitämään viikonloppukursseja.

Tähän se haaveen piirtäminen loppuu, en rupea pilaamaan sitä miettimällä käytännön asioita, jotka sille on esteenä. Ne kun on niin tylsiä...

Hepskukkuu

Heippa,

Mamma päästi mut pitkästä aikaa sanelemaan mun omia kuulumisia. Se on nykyisin vähän laiska kirjoittelemaan ja höpisee useimmiten vaan omista asioistaan meidän plogissa. Mä jouduin viime viikolla taas sinne pahan hajuiseen paikkaan, missä lääkäritäti katsoo silmiä ja suuhun. En tykkää yhtään, koitan aina livahtaa oven raosta pihalle enkä suostu edes syömään mamman tuputtamia nameja. Mulla on silmät vähän punoittaneet ja ne on ollut rähmässä, siksi me sinne mentiin. Olen kai allerginen homejuustolle, tai jotain. En oikein kuullut selvästi, mutta jostain homeitiöistä ne kai puhui ja päivitteli kun sama juttu oli viime syksynäkin. Nyt kotona laitetaan monta kertaa päivässä semmoista pahan makuista silmätippaa. Koitin mennä aluksi pöydän tai sohvan alle piiloon, ettei mamma sitä laittaisi, mutta enää en viitsi. Se kun on niin hölmö, että konttaa vaikka sinne sohvan alle mun perässä. Tai sit se heristää etusormea, ja siitä en tykkää yhtään. Ja nykyään saan suurta kalaherkkua heti tippojen jälkeen, se kun tajusi mun irvistelystä, että ne tipat oikeesti menee suuhun ja on tosi pahoja.

Agilityä me harrastetaan edelleen, mä olen siinä niin hyvä. Näen jo kaukaa puomin ja A-esteen ja juoksen sinne aina suorinta tietä. Sit jos mamma ei tajua tulla mua sinne viereen kehumaan ja palkitsemaan nakilla, niin sit mä hyppään sieltä ylhäältä korkealta maahan ja jatkan matkaa. On se edelleen aika hidas, mutta on se jo vähän jotain oppinutkin. Kisoissa me ei olla juurikaan käyty, kuulemma mä en ole vielä oikein kisavalmis. Luulen, että mamma vaan jännittää liikaa, ja siks me ei mennä. Viime lauantainakin meidän piti mennä, mutta mamma söhläsi niin, ettei me ikinä keretty. Ensi viikonloppuna kuulemma mennään johonkin viholliskaupunkiin joidenkin tosi hyvien opejen treeneihin. Kyllä mä ne muistan, oon nähnyt ne samat opet ennenkin. Ei ne ollu kovin kivoja. Toinen ei tykännyt kun mä en oikein jaksanut lähdössä ootella ja toinen kuritti mammaa keppien opettamisesta. No, ei haittaa mua, voin kääntää niille selkäni ja esittää kuuroa. Mennä vaikka sinne A:n harjalle tasapainoilemaan, se on kivaa.

Pommin kanssa on mennyt ihan kivasti viime aikoina. Se on alkanut enemmän leikkiä mun kanssa, vaikka välillä sen leikit on kyllä aika rajuja. Silloin mä vaan makaan hiljaa paikallaan lattialla ja annan sen kaahata hulluna ympäri taloa. Kyllä se mulle kiroilikin viikonloppuna. Vanha köntys hermostui kun ei saanut mua litassa kiinni. hah. Nykyään Pommi pelkää mua, uskokaa pois vaan. Joskus kun olen mamman lähellä ja syön luuta ja Pommi koittaa ahneena tulla siihen lähelle, niin mä sillai vähän murisen. Ja sit se menee kauemmaksi. Vähänkö oon julma. On se ihan kiva sisko. Kyllä se välillä auttaakin mua, esim. tänä aamuna se söi mun persiljan, kun en ite siitä tykkää.

Ai niin, meillä majailee nykyään aika paljon semmoinen ruskea mies. Sillä on pehmeä maha, jonka päällä on kiva nukkua. Ja se leikkii paljon meidän kanssa, riehuu sängyssä mun kanssa ja heittelee palloa Pommille kunnes mamma tylsimys kieltää. Aika paljon se myös halailee mammaa, ja siitä mä en aina tykkää. Koitan mennä niiden väliin, että saisin kaiken huomion itselleni. Olenhan mä perheen prinsessa. Mä en ihan vielä oikein ymmärrä sen puhetta, mutta ihan kivalta se vaikuttaa. Ensi kertaan taas...

T. Blondi

Lahopää

Lauantai-aamuna meidän piti mennä Riihimäelle kisoihin. Piti piti, mutta eipä menty. Oli ylläri, ylläri kiire aamu. C. meni koirien kanssa edeltä ulos ja mä hösäsin vielä jotain kotona. Sit kun lähdin, ja painoin oven kiinni, niin tajusin samalla hetkellä... Käsilaukku jäi eteiseen. Käsilaukussa ihan kaikki tarpeellinen, kotiavaimet, auton avaimet, lompakko, kännykkä, kisapaikan osoite ja jopa C:n avaimet. Tuli ihan muutama kirosana suusta.

Naapurilla on yleisavain. Tämä kun on niin pieni taloyhtiö, niin ei meillä ole mitään päivystävää huoltofirmaa, joka tulisi avaamaan ovea. Naapuri ilokseni kertoi, että ei tämä yleisavain sovi sun oveen. Kun se lukko jouduttiin vaihtamaan yhden juopon takia eikä sitä sarjoitettu uudelleen. Jahas. Mitäs sit tehtäis?? Sain onneksi isönnöitsijän kiinni, ihme kyllä ennen kahdeksaa lauantai-aamuna. Hän tuli taksilla Tampereelta Nokialle heidän toimistolleen, haki sieltä kopion mun asunnon avaimesta, tuli taksilla avaamaan mulle oven ja lähti taksilla takaisin kotiin. Kalliiksi tuli, mutta ei se kyllä haitannut yhtään tuossa tilanteessa. Jos tästä nyt vaikka vähän oppisi ja kävisi teettämään lisää avaimia ja viljelisi niitä kavereille ja sukulaisille.

Kisoihin emme siis tämän kommeluksen jälkeen ehtineet. Mutta kun oltiin kerta hereillä, ulkoiluvaatteissa ja koirat autossa, niin päätimme lähteä mökille. Koirat juoksivat ja riehuivat frisbeen kanssa, me haravoitiin pihaa puhtaaksi. Välillä käytiin juomassa teetä ja polttamassa takassa puita ja sit taas takaisin tihkusateeseen ahertamaan. Oli kivaa, ja koirat nautti täysillä. Semmoinen kisareissu tällä kertaa...

Ilo ja suru

Aina kun kuulee tutun, varsinkin omien koirien kanssa samaa rotua ja ikää olevan koiran olevan sairas, niin tulee äärettömän paha olla. Jotenkin mä vaan elän omassa pienessä maailmassani ja kuvittelen, että mun läheisille tai mun koirille ei koskaan voi sattua mitään pahaa. Mutta kun jollekin tutulle tapahtuu, niin se tuo pienen särön mun täydellisen maailman lasikattoon. Se saa tajuamaan, että noin voi käydä myös mulle. Koska mä olen saanut onnekseni kaksi hyvin tervettä koiraa, niin en ehkä osaa edes arvostaa niiden hyvinvointia riittävästi.

Seuraava runo on omistettu kultakimpaleelle perheineen.

Kun olet iloinen, katsele
syvälle sydämeesi ja
huomaat,
että ainoastaan se, mikä
tuottaa sinulle surua,
antaa myöskin iloa.

Kun olet murheellinen,
katsele taaskin sydämeesi ja
huomaat,
että tosiaankin itket sitä,
mikä on tuottanut sinulle
iloa.

-Kahil Gibran-

Keppiä ja kontaktia

Viikko on vierähtänyt ihanan nopeasti. Joka päivälle on riittänyt ohjelmaa ja töissä on pitänyt kiirettä. Agilitytreeneissä oltiin Nokialla Blondin kanssa poikkeuksellisesti tiistaina. Oltiin semmoisessa vähän "parempien" ryhmässä ja mentiin siis aika vaikeaa rataa. Oli vaikea vienti (täyskäännös) kepeille, ja sitä me sit parin namikipon avulla tahkotiin aika paljon. Tekee oikein hyvää Blondille, tuommoiset hassusta suunnasta kepeille menot on sille vaikeita. Ei ne aivosolut vielä siellä päässä kohdanneet toisiaan, eli edelleen odotellaan sitä oivaltamis-reaktioita. :o)

Torstaina oltiin ekaa kertaa maneesilla treenamassa ja kyllä oli kamalaa. Pilkkopimeää, pitkä matka, sataa vettä, piha on kuravelliä, alusta on kuin sitkeässä kaurapuurossa juoksisi, olet ihan hikinen ja jalat hapoilla, koirat vaan kuumenee ja tekee ihan mitä niitä itseään huvittaa ja itsellä menee hermo. Kiva harrastus! :o)) Pommi kävi kuumana ja katseli hieman naapuriradalle. Naapuriradalla vinguteltiin vinkulelua, mikä ei ole ihan kauhean viisas yhdistelmä kun me ollaan viereisellä radalla. :o) Selvittiin tappeluitta, keppejä se ei vaan kiihdyksissään oikein malttanut mennä. Pommi menee kontaktit nätisti, vaikka se on vaan opetettu käskyllä "hidasta". Sillä se toimii. Blondille laitoin eka radalle kontakteille namit. Hyvin pysähtyy ja saan itse kivan etumatkan silloin. No, toisella radalla jätin namit pois ajatellen lauantain tulevia kisoja. Auts! Neiti siellä odottaa ja etsii ja haistelee, että missä ne namit on. Lähtee sit vähän eteenpäin etsimään niitä ja kun ei löydy niin palaa takaisin kontakille ja ihmetellen katsoo mua tyyliin "oletkos mamma nyt unohtanut jotain?". Ollaan siis taas unohdettu treenata ilman nameja ja tulos tullaan varmasti näkemään huomisissa kisoissa. Tarvii vaan koittaa taputtaa sille ja näyttää peukkuja (se on Blondin kehumista) ja koittaa saada se päättäväisesti sen jälkeen jatkamaan matkaa. Toivotaan, toivotaan...

Kuvasia

Viikonloppu

Viikonloppu meni jälleen liian nopeasti. Käytiin koirien kanssa parinkin eri järven ympäristössä Nokialla talsimassa, tutustumassa uusiin maisemiin siis. Perjantai-iltapäivänä onnistuttiin eksymäänkin pikkuisen, tai siis kyllähän me koko ajan tiedettiin missä ollaan, mutta meidän ja auton välillä oli joku puolustusvoimien yksityisalue, joka oli aikamoisilla sähköaidoilla eristetty. :o) Enpä tiennyt siellä metsän siimeksessä semmoisenkaan olevan. No, koirat nautti meidän pitkistä kävelyistä harhailuista huolimatta ja kävivät vielä molemmat uimassakin. Yhtä hulluja kuin emäntänsä. Eilisellä lenkillä nuo saivat molemmat juosta pitkät pätkät vapaana, kun oltiin niin kaukana sivistyksestä ja keskellä soista korpea. Kyllä oli hauskaa ja sammal pöllysi kun neidit meni littaa. Itku pitkästä ilosta, kuten lapsilla yleensä. Pommilla meni hermo kun se ei saanut Blondia kiinni, ja eikös siitä sitten syntynyt kunnon kahakka. Pitkään aikaan en olekaan noita joutunut irrottelemaan toisistaan, *koputtaa puuta*. No, kuinkaan ei onneksi käynyt, Blondi kun alistuu heti ja Pommi ei yksinään jaksa kovin kauaa uhota.

Viikonlopun lihattomat syömiset meni oikein hyvin. Vähän vaan nauratti kun kävin lauantaina täydentämässä koirien herkkuvarastoja ja ostin kaikkea sonnin siittimistä lampaan keuhkoon ja naudan mahaan... Koirilla ei siis ole lihatonta viikkoa. :o) Itse söin sushia, kasvis-raclettea, vuohenjustosalaattia ja munakasta. Nam, nam.

Lihaton viikko

Huomenna se sit alkaa, Virpin haaste, eli eläinten viikko syömättä lainkaan lihaa. Ei kauheasti pelota, tai en siis usko sen tuottavan mulle juurikaan ongelmia. Kunhan nyt vaan muistaisin! :o)
Tällä viikolla lounaalla käydessäni olen jo katsastanut kunkin paikan kasvistarjonnan. Mä aion hyvällä omallatunnolla syödä juustoa, siitä en suostu luopumaan. Ja kai se ihan ok onkin, eihän juuston takia niitä eläimiä tapeta. Tarjolla on mm. aika ihania vuohenjuusto-pesto-pastoja, kasvis-subia, kasvishampurilaista, lohisalaattia ja vaikka tonnikalapitsaa.

Viikonloppuna aion syödä ainakin raclettea. Ekaa kertaa tässä kodissa ja tänä syksynä on aikaa nauttia sulatetusta juustosta ja punaviinistä. :o) Varmaan jotain kasvispastaa tulee tehtyä viikon aikana ja aika paljon salaatteja. Tänään kävin pienessä suklaapuodissa hakemassa belgialaisia suklaahipputryffeleitä, joten tuskin sitä kuitenkaan laihtumaan pääsee tällä kasvisruokavaliolla. :o)

Love is...

Love is...

... counting until 10 instead of shouting.

... stealing a kiss when you stop before at the red light.

Ulkoliitojen vika kerta

Eilen oltiin viimeisissä ulkotreeneissä tänä vuonna. Alkoi kyllä puoli kahdeksan aikaan olla jo sen verran pimeää, että ihan järkevää se on siirtyä sisätiloihin. Mutta kun se maneesi on niin kylmä ja kolkko ja kaukana ja siellä on niin kamala juosta. En tykkää yhtään. Lisäksi mulla on nyt lokakuun ajan kahdet agilitytreenit päällekkäin. :o( Yritän saada nuo Nokian treenit siirrettyä, toivottavasti onnistuu.

Eilen mentiin aika pitkää rataa. Siinä ei ollut mitään kamalan vaikeita teknisiä juttuja, ainoa monelle koirakolle ongelmia tuottanut asia oli tuplaputki. Oli kaksi putkeä peräkanaa, niiden välissä oli noin 1,5 m rako. Eka oli suorana (puomin alla) ja toka mutkalla. Puomi oli siinä edessä niin, että millään et ehtinyt juoksemaan sinne putkien väliin osoittamaan minne kuuluu mennä. Eli "eteen" tai "putkeen" käskyllä piti koira saada toiseenkin putkeen. Treenikaveri (terkut Tainalle) sanoi rataantutustumisen aikana, että "mä haluan kyllä nähdä kuinka saat Blondin tuosta kohtaa menemään". Mun ennuste oli melkein oikeassa, putkihullun koiran kanssa ei ekaa kertaa lukuunottamatta ollut mitään ongelmia, sinne se syöksyi toiseen putkeen ilman suurempia ongelmia. Sama kohta mentiin radalla vielä toiseen kertaan, mutta silloin kuului koiran kääntyä ekan putken jälkeen oikealle, ei siis sinne tokaan putkeen. Hienosti sekin meiltä sujui, ei se putkihullu sit kuitenkaan ihan pöhkö ja korvaton ole, vaan katselee mitä se mamma tuolla takavasemmalla huitoo. :o) On mulla hieno koira. Pommin kanssa tuo samainen kohta ei mennytkään niin hyvin, sen piti kääntyä haukkumaan ja kyselemään lisäohjeita heti ekan putken jälkeen.

Myös tiukat käännökset oli eilen Pommin kanssa taas ihan erilaisia, se kun kääntyy niin nopeasti ja pienistä raoista, ja Blondi juoksee suurempia kaaria. Läskiksi menee kun koittaa ohjata molemmat samalla tavalla. Pommille saa ohjata takaaviennit ja välistävedot melkein tarkemmin kuin Blondille, vaikka voisi helposti luulla sen olevan toisin päin.