maanantai 24. marraskuuta 2008

Muuttostressi

Kiukuttaa, stressaa ja ärsyttää.... Miksi maailma on täynnä ajattelemattomia tyhmiä ihmisiä, selkäänpuukottajia ja rääväsuita? Mun ei pitäisi lukea yhtäkään foorumia tai blogikommenttia, kun aina saan niistä herneen nenään. No, selkäänpuukottavia työ"kavereita" ei pääse pakoon edes nettilakolla, ne on vaan kestettävä. Ei millään pahalla ketään kohtaan, mutta käyttäkää nyt hieman niitä aivojanne. Ei kannata esim. ottaa uutta koiraa, ja luopua siitä heti seuraavana päivänä, kun se tappelee sen jo taloudessa aiemmin olleen koiran kanssa. No tottakai se tappelee, pakkohan se arvojärjestys on selvittää. Itse olen viettänyt Blondin ekan meilletuloillan eläinlääkäripäivystyksessä hysteerisesti itkien, mutta ei tullut mieleenkään luopua siitä pennusta. Ei koirat ole hetken mielijohteita, kivoja leluja tai joululahjoja. Kannattaa myös muistaa, että se koira elää todennäköisesti noin 14 vuotta ja koiran hankkimalla sitoudut sitä hoitamaan tuon ajan. Sinä aikana ehkä tekee mieli muuttaa eksoottiseen maahan, matkustella, hankkia perheenlisäystä jne. Tämä kaikki kannattaisi miettiä läpi ennen sen koiran hankkimista.

Viikonloppu meni äkkiä. Perjantai-iltana olin alusvaateliikkeessä naisten rintsikka-illassa, jälleen nauttimassa kuohuviinistä ja erinomaisesta palvelusta. Kotiin lähti aivan ihana ja tajuttoman kallis korsetti ja siihen sopivat alushousut. Lauantaina käytiin etsimässä joululahjoja kaupungilla ja sunnuntaina jatkettiin samaa puuhaa Pajutilalla. Käytiin myös Bauhausissa ostamassa hyllyjä ja laatikoita. Eteiseen olisi tarkoitus virittää hieman lisää säilytystilaa ja kauniit hyllynkannattimet olin ostanut jo etukäteen siihen tarkoitukseen. C. muuttaa mun luo virallisesti ensi viikonloppuna, tällä viikolla jatkuu siis hänen kämppänsä tyhjennys ja mun kaappien uudelleen organisointi, jotta saadaan tavarat mahtumaan...

Kun niin kovin monet eilen valitti säästä, hautautui sohvalle viltin alle ja ajoi moottoritiellä kuuttakymppiä, niin minä olin ihan elementissäni. Mä rakastan tuommoista lumimyrsky-ilmaa, ja onneksi mun koiratkaan ei ole siitä moksiskaan. Kunnon tamineet vaan kaikille päälle ja ulos nauttimaan tuulesta ja tuiverruksesta. :o) Pommi haukkailee lunta ja tunkee päätänsä kinoksiin, Blondi puolestaan jahtaa taivaalta putoavia hiutaleita, eilen se tosin taisi tulla vauhtisokeaksi... Mä kävin illalla pelaamassa sulkapalloa ja sain rällätä autollani oikein kunnolla kerrankin. Kiva jos edes kerran vuodessa pystyy nauttimaan bensasyöpön tuomista eduista ja kokeilemaan mihin se oikein pystyy. Lisää tätä?!

5 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Ei sen kodinvaihtajan ottaminen ole aina niin mutkatonta ja mun mielestä se ihminen teki fiksusti ja vastuullisesti kokeillessaan ensin, sopiiko kodinvaihtaja laumaan. Käsittääkseni monella eläinsuojeluyhdistyksellä on moinen käytäntö, että koira on aina ensin koeajalla uudessa kodissa. Ymmärrän sun pointin siitä että koira ei ole mikään käyttöhyödyke, ja olen siinä aivan samaa mieltä.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kenenkään ei ole pakko ottaa tarpeetonta itkua ja harmeja kotiinsa, jos homma ei vaan toimi niin saattaa kaikki säästyä monelta itkulta jos ensin kokeilee ennen kuin tekee lopulliset päätöksensä.


Maailma ei ole niin mustavalkoinen, vaikka valkoista on taivaalta rutkasti satanutkin. Joskus ihmiset joutuu tekeen hyvinkin vaikeita päätöksiä myös eläimiä koskien, vaikka se olisi vastoin sitä mitä sydän sanoo ja mikä olisi oikein.

Kaikella ystävyydellä kirjoitteli,
Virpi

joka toivottaa jaksamista muuttorumban keskelle.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän mä ymmärrän ettei se kodinvaihtajan ottaminen ole helppoa ja ettei kaikkea harmia tarvi hyväksyä. Ihmetyttää vaan, että tuommoiseen päätökseen riittää 12 tunnin koeaika. Jos ei heti toimi niin luovutetaan... Mutta kukin tavallaan ja kaikella kunnioituksella, että alunperin tarkoitus oli varmasti hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Tulin jättämään kommenttini samaan asiaan kuin Virpikin, mutta hänpä sanoikin jo hyvin lähes kaiken ajattelemani uuden koiran ottamisesta :)

Mielestäni on todella kärkevästi sanottu, että "tottakai" kodissa ennestään oleva ja sinne muuttava koira tappelisivat arvojärjestyksen selvittämiseksi. Kahden aikuisen koiran yhdistäminen voi toki olla ongelmallisempaa kuin pennun ja aikuisen, mutta ei tarkoita sitä, että koirat "tottakai" tappelisivat - edes parsonperheissä.

Esimerkiksi Sampo ja Kosto eivät ole koskaan tapelleet arvojärjestystään selvittääkseen. Kosto tuli meille toki pentuna ja alkuinnostuksen jälkeen Sampo taisi viikon kaksi toivoa, että pentu häipyisi, mutta ei pyrkinyt edes alistamaan sitä. Tappeluita on sittemmin tullut, mutta niiden syynä on ollut jokin stressaava tilanne (kuten Jaakon pois muutto) tai sairaus (Koston vatsaongelmat).

Tiedän, että näitäkään tappeluita, joita olen itse saanut nähdä eivät kaikki kestäisi. En haluaisi koskaan kokea tappeluita itsekään, ja normaalielämä vain ei ole mahdollista jos omistaja stressaa koko ajan koiriensa puolesta. Jos ensimmäiset 12h siis näyttävät vaikeilta ja on tapahtunut sellaista, jota omistaja ei missään nimessä ole valmis hyväksymään, niin mielestäni on parempi tehdä päätös heti ennenkuin kukaan kiintyy kehenkään.

Parhain terveisin,
Marika, joka vaan ei halua, että kenellekään jäisi mielikuva, että tappeleminen on ihan normaalia koirienvälistä käytöstä

-m- kirjoitti...

Mun piti kanssa kommentoida jotain mutta Virpi ja Marika vastasivat aika tyhkentävästi.
Tosin myönnän että mua kyllä sieppasi ensin itsekin se että heti lyödään hanskat tiskiin. Ensin pitää kokeilla ja vaikeuksien kautta voittoon on mennyt monen tie.
Helppohan se on arvostella kun tiedän että jos ois koira meille tullut pallien kanssa oltaisiin oltu taas siellä päivystyksessä, jommankumman uroon kanssa;)
Maailma vain on tälläinen että mua helpottais jos en tietäsi mistään mitään.
Tästä tarkemmin aika piankin blogissani;)
Älä vedä hernettä ainakaan kovin syvälle nenuun;)
Rapsuja niille lumi-intoisille koirille!! Ja ehkä vähän sulle ja C:lle kans, koittakaa kestää muttoressi.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, blogirallista iltaa.
Pitkästä aikaa taas täällä ja päivittelin vain minoriteettiosan meidän kuulumisia. Muuttaminen on prseestä saatika se kun ei saa vanhoja tavaroita MIHINKÄÄN. Nimimerkki: kaksi sohvaa olohuoneessa, makuuhuone rakentamatta ja kaapit..niin mitkä vaatekaapit ;)
Ja miksi, oh why sä olet aina jossain rintsikkaillassa ja juomassa kuplajuomaa kun käyn täällä väijymässä