Blondi säikäytti mut eilen ihan totaalisesti. Päästin koirat pihalle pissalle kymmenen aikaa illalla. Ne katosi näkyvistä ja sit kuului Pommin haukuntaa. Kun huutelin Pommia, se tuli kyllä mun luokse, mutta Blondi ei tullut. Yleensä ne kulkee melko lailla yhdessä. Pommikin oli vähän hädissään ja halusi takaisin sinne mistä oli tullut. Menin katsomaan sen kanssa, että mihin Blondi jäi, ja neitiä ei näkynyt missään. Pommi meni kovaa vauhtia nenä maassa ja jäljesti ilmeisesti Blonkun jälkiä. Silloin tajusin, että mun pelko on toteutunut, Blondi lähti jonkin eläimen perään.
Melkein tunnin ajan me rämmittiin läheisessä metsässä, savisilla pelloilla, hypitiin ojien yli ja seurattiin Pommia, ja mitään ei löydy. Kiukuttelin C:lle ja käskin hänen odottaa pihassa, jos neiti vaikka palaa takaisin. Pommin kanssa jatkettiin etsintöjä, ja Pommi seisoi ja inisi sinnikkäästi sen pari metriä leveän joen penkereellä. Joen, jonka takana menee 9-tie ja rekkoja satasta. Mun lenkkarit oli jo ihan mennyttä savisen pellon jälkeen ja ajattelin just, että selvä, pakko se joen toinen puolikin on mennä tarkastamaan ja katsomaan se valtatien varsi, että löytyykö valkoista kasaa. Samalla hetkellä näin hämärässä valkoisen liikkeen, pikkuneiti juoksi aika kaukana ohitsemme kotia kohti. Me lähdimme perään ja pihalla kohtasimme karkulaisen. Nolona, likaisena, märkänä, pelästyneenä ja aran oloisena. En tiedä oliko satuttanut itsensä vai vaan säikähtänyt, mutta mitenkään urhea ja ylpeä saalistaja ei ollut.
Tunnin verran me siellä sateessa rämmitiin ja etsittiin. Sen jälkeen lämpöiseen suihkuun koko porukka. Ihan heti ei uni tullut, sen verran oli adrenaliinia veressä. Myöhemmin vasta mullakin paniikki purkautui ja itkin ihan solkenaan, toisaalta helpotusta, toisaalta sitä näkyä minkä kuvittelin kohtaavani valtatien varrella.
Pihan aitaamista harkitaan taas, -nopeammalla aikataululla. Toisaalta toivoin, ettei sitä tarvisi tehdä. Resurssit ei millään riitä koko pihan aitaamiseen, ja mitä iloa on isosta pihasta, jos siitä aidataan vain pieni pläntti koirille? Katsellaan nyt hetki, ja ollaan ainakin sen verran viisaampia, ettei ainakaan illalla hämärällä päästetä koiria vapaaksi... Itseäänhän tästä vaan saa syyttää ja katsoa peiliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ou nou, toi on niitä pahimpia painajaisia.
Onneksi se kuitenkin päättyi hyvin vaikka ennen lopputunnareita käytiin läpi monta muuta paniikkiesitystä.
Se on jännä miten lenkkärit täynnä isoja klönttejä löytyy vain voimaa rämpiä eteenpäin, miten sitä kiroaa ja lupaa vaikka kuun taivaalta, vannoo että ikinä ei enään irti jne.... kunnes tulee seuraava kerta, koiranomistajan ihanaa arkea.
Rapsuja sinne nololle metsästäjälle että etsintä kaverille;)
T. Lottovoittajat Paraisilta;) Hih..
Lähetä kommentti