Aika juoksee

Niin se aika menee siivillä, että ei ole aikaa edes blogiin kirjoitella. Alma kasvaa kohisten, ja on ihanan kiltti tyttö. Neidin ollessa päiväunilla minä koitan siivota, pyykätä, järjestellä, viettää aikaa koirien kanssa, syödä, kokata tms, joten siitä tämä blogihiljaisuus.

Chili on ruvennut myyrästämään viereisellä pellolla, kuva viime viikonlopulta. Se ei tosin tapa ja syö myyriä, vaan leikkii niiden kanssa. :o) Chilin kanssa ollaan käyty myös ohjatulla agilitykurssilla Sport Dog Parkilla, kovasti olen tykännyt. Chili on nopea oppimaan ja lukee hyvin ohjauskuvioita. Keskittymiskyky ja häiriöiden sietäminen on sillä vaan huonoa vielä.

Blondi täytti sunnuntaina 6 vuotta, uskomatonta. Se on edelleen yhtä kakara ja hölmö kuin ennenkin. Blondi ja Pommikin on päässyt agilityyn, ollaan käyty irtovuoroilla hallissa treenaamassa, kun vakituista treenipaikkaa noilla ei tällä hetkellä ole. Molemmat kulkee muutaman kuukauden tauon jälkeen erinomaisesti, melkein rupesin jo harkitsemaan kisoihin menoa...
Pommi on ollut ihmeen huolehtiva vauvaa kohtaan, ei ole kertaakaan osoittanut mitään "negatiivista". Ainoa vaikea juttu Pommille on Alman lelut, ei se kykene ymmärtämään, että joku vikisevä tai rapiseva lelu ei ole hänen. :o) Koiraportit on siis kova sana nykyisin, jotta Almaa saa olla lattialla ilman lelujen varastelua tai naamapesua. Koiraportteja meiltä löytyykin jo 5. :o)

Alma

Meille syntyi 26.7. pieni tyttövauva, joka sai nimekseen Alma. Kotiutuminen on sujunut yllättävän hyvin, koirat ovat ottaneet tulokkaan vastaan ihmeellisen hienosti. :o)

Kurkistuksia meidän kotiin

Ituja

Terveiset äitiyslomalta! Päivät menee vauhdilla, vaikka mitään ei tekisikään. Olen ollut tosi väsynyt ja nukkunut kolmen tunnin päiväunia. Juhannuksena sain kaamean flunssan, ja sen kourissa olen edelleen. Nenäsumutteesta olisin valmis maksamaan aika paljon, mutta toistaiseksi olen sinnitellyt ilman koska "sen vaikutuksia sikiöön ei olla tutkittu tarpeeksi".
Aurinkoa en kestä nykyisellään juuri ollenkaan. Tänä aamuna oli ulkona terassilla reilun puoli tuntia nauttimassa aamukahvia, hattu päässä. Sitten iski niin huono olo, että oli pakko tulla sisälle, pyörrytti, päähän sattui ja lopulta oksensin kolme kertaa. Jee jee, ei siis palvota aurinkoa tänä kesänä näköjään.

Jotain uutta puuhaa olen sentään ehtinyt kokeilla, itujen idätystä. :o) Lopullisesti hurahtanut viherpiipero, siellä nyt joku ajattelee. Älkäähän nyt, ne on superterveellisiä, helppoja, halpoja ja maustettuna tai salaatinkastikkeen kanssa ihan hyviäkin jopa. Kikherne ja vihreä linssi on olleet koekaniinit. Liotusta yön yli vedessä, sitten lasipurkkiin kuivauskaappiin harson alle muutamaksi päiväksi, huuhdellaan kaksi-kolme kertaa päivässä, ja sit onkin jo valmista. Jos ei muuta, niin saa ainakin onnistumisen ilon kun näkee versojen kasvavan. Jostain syystä mun tomaatti ja kesäkurpitsa-viljelykset kasvimaalla ei etene mihinkään...

Vähiin käy

Meidän pihassa on nyt niin ihanat tuoksut, etä voisin vain istua terassilla ja nuuskutella nenä pitkänä. :o) Etupihalla on noin 10 sireeni-puskaa täydessä kukassa, ja ne tuoksuu aivan ihanalta. Takapihalla onkin puolestaan ei-niin-turvallinen, mutta sitäkin ihanamman tuoksuinen kielo-meri. Oih. <3

Remppa-asiat on rullaanneet viime aikoina hienosti. Löysimme kunnollisen ja ahkeran kirvesmiehen, joka meille nyt on tehnyt terassin, seuraavaksi tekee saunan lauteet ja sitten portin. Hienoa jälkeä ja nopsaan valmistuu. Ainoastaan se laskun saaminen sit kirpaisee, mutta onneksi tällä kertaa sovimme urakka-hinnan, niin ei mun tarvi kauhistella ja laskeskella hiki otsalla sitä työhön kulunutta tuntimäärää.

Koirille laitoin viikonloppuna punkin-torjunnan, Exspotin. Olen lukenut ja kuullut siitä ristiriitaisia kommentteja, mutta parsoneilla sitä on ennenkin ollut, enkä ole huomannut mitään outoja oireita. Meilläpäin on paljon punkkeja ja koirat kulkevat ojien pohjalla heinikossa päivittäin, joten parempi mielestäni näin. Chilistä jo yksi punkki on löytynyt, C. sen löysi ihan sattumalta sen kyljestä. Se on niin karvainen kaveri, että ihan sattuman kauppaa siitä niitä on yleensäkin löytää. Pari viikkoa aikaisemmin C. huuteli mulle olohuoneesta, että Blondissa on punkki. Minä sit hain pinsetit, paperia, desinfiointi-ainetta yms. valmiiksi, ja menin auttamaan punkin poistossa. Kun kysyin, että no missä se on, herra osoitti minulle Blondin nisää. :o) Minä siihen sitten tokaisin, että tuo on tissi. Vastaus oli, että "ei ole, se on tuollainen ruskea". Sitten hetki tutkittiin koiran vatsapuolta, ja sitä tissi-rivistöä, sen symmetriaa ja kuinka masussa olevat pigmenttiläikät värjäävät vatsanahkan lisäksi myös niiden kohdalle osuvat nisät ruskeiksi. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Blondi sai pitää tissinsä ja herra oppi hieman lisää koirista. :o)

Mulla on neljä työaamua jäljellä! Sit on viikko saldovapaita, ja sen jälkeen äitiysloma. Voi vitsi. Toisaalta kiva lomailla nyt kesällä, mutta toisaalta tuntuu kuin jäisi tyhjän päälle, jäisi työttömäksi tai tekisi ammatillisen itsemurhan. Jep jep. Työn orjalla on hieman vaikeuksia sopeutua ajatukseen, että olen sittenkin korvattavissa....

Sekalaista

-Yläkerran remppa edistyy. Tapetit on paikallaan, pari listaa vaan puuttuu kun kirvesmies teki oharit ja vessan lattia pitäisi maalata. En saa raskauden takia itse sitä maalata (liuotinpohjaisia maaleja), joten sen valmistuminen voi hetken kestää.

-Seuraava projekti alkaa parin viikon päästä. Meille tulee kirvesmies (eri kuin se oharit tehnyt) tekemään uuden terassin ja uudet lauteet saunaan.

-Vaunut on hankittu! Huuto.netistä löysin haluamani malliset Emmaljungat vähän käytettynä. Enää noin 20 muuta vauvahankintaa siis tekemättä. :o)

-Takapiha on aivan kaamean näköinen, multaa, hiekkaa ja rikkakasveja... Mutta siellä kasvaa sentään iso puska raparperia ja liiterin ympärys täynnä nokkosta.

-Keittiön ikkunalaudalla on komeat yrttiviljelmät ja isot taimet tomaattia ja kesäkurpitsaa tulossa. Vielä en ole uskaltanut niitä laittaa ulos.

-Chilillä on joku uhmaikä menossa. Se on tottelematon, ilkikurinen ja mustasukkainen. Olemme sen kanssa tottiskurssilla, mutta se tylsistyy siellä kun koko ajan ei olla liikkeellä.

-Pommi ja Blondi ovat laihiksella molemmat. Talvella on hieman vyötärölinja kadonnut (itse kullakin) ja sitä nyt metsästetään takaisin. Pommia pitäisi ruveta piakkoin tottumaan vauvan itkuun ja vaunujen kanssa lenkkeilyyn. Huoh.

-Töitä jäljellä vajaa 4 viikkoa!

Nokkonen

"Nokkosen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Myöhemmin kannattaa kerätä syötäväksi vain ylimpiä lehtiä. Kun nokkospuska on leikattu, sen latvat tuottavat taas uusia pieniä lehtiä, joten säännöllinen sadonkorjuu pitää nokkosviljelmän hyvälaatuisena.

Nokkosta voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla nopeasti ryöpätyt lehdet.
Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna."
Lähde: Wikipedia

Taas jokakeväinen muistutus nokkosesta. Mulla on ollut viime viikkoina alhainen hemoglobiini, joten meillä syö nokkosta nyt koko lauma, ihmiset ja koirat. Itselleni olen tehnyt nokkos-pinaatti-lättyjä ja olen juonut nokkosteetä. koirat saavat ryöpättyä nokkosta ruuan seassa ja kuivattua jauhetta. Nyt juuri on nokkoset parhaimmillaan, joten viikonlopun hommiin taitaakin kuulua jälleen lehtien keräys ja kuivatus.

Taas juhlitaan

Paljon onnea Pommi! Tunnetaan myös nimellä Äksy, Mur-Mur, Butsikawauwau, Pummi ja Pum-Pum. Pommi täyttää tänään 7 vuotta. Lahjaksi se saa vinkulelun ja illalla syödään maksalaatikko-nakki-kakkua.

Pommi on se ainut ja oikea ensimmäinen oma koira. Vaikka sen kanssa on välillä joutunut päätä raapimaan, vaikka se on niin itsenäinen ja välillä jopa epäsosiaalinen, niin silti (tai siksi) se on kaikista tärkein ja rakkain. Viime aikoina olen ollut niin ylpeä Pommista, se on ollut Chilin kanssa uskomattoman kärsivällinen, jopa leikkinyt sen kanssa hieman. Toivon totisesti, että myös seuraava uusi perheenjäsen pääsee Pommin suosioon!

P.S. Se Blondin stressaaminen meni ohi sen D.A.P haihduttimen avulla. Tai siis enhän voi olla varma, että juuri se on syy, multa siltä se vaikuttaa...

Ihana Pääsiäinen

Olipa ihana pääsiäinen! Mahtavat ilmat, saatiin jopa jotain aikaiseksi kotona ja pihalla. Terassi ja -kalusteet tuli pestyä, grillattiin ekaa kertaa tänä kesänä, saatiin noin 25 metriä lisää aitaa valmiiksi ja hieman kukkapenkkejä karsittua vanhoista kuolleista kasveista. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös koivun mahlaan keräämistä. Yhteen puuhun porasimme reiän, laitoimme reikään pillin ja sen alle pullon. Toisesta puusta katkaisimme oksan ja sidoimme sen alle pullon. Reikä-systeemi toimi paremmin, kolmen tunnin aikana tuli noin litra mahlaa. Katkaistusta oksasta tuli sama määrä noin 10 tunnin aikana, oksan paksuus olisi varmaan pitänyt olla isompi. Mahla on pääasiassa vettä, maistuu hieman makealta. Siinä on entsyymejä, valkuaisaineita ja aminohappoja, joten ihan terveellistä sen pitäisi olla. :o) Keräämisessä tulee muistaa hygieenisyys, koitimme pestä ja desinfioida kaiken poranterä mukaanlukien. Mahla ei myöskään semmoisenaan säily kovin kauaa, pari-kolme päivää jääkaapissa.

Meille tuli pääsiäisen aikana alakertaan uusi lipasto, ja sen alta piti sitten tyhjentää ja siivota pois yksi kirjahylly. Nyt alkaa alakeraan olohuoneen look olla yhtenevän "museomainen", joten josko seuraavat hankinnat olisi sitten jotain lastenhuoneeseen liittyvää.



Koirat nauttivat myös täysillä auringosta ja pihalla oleilusta. Chilillä oli maanantaina 1 v. synttärit, meidän vauva on siis jo iso neiti, mukamas. Pommia rupesi vaivaamaan todennäköisesti virtsatietulehdus, sillä on nukkuessa hieman pidätysvaikeuksia. Eilen syötin sille nokkosta ja homeopaattista lääkettä, tänään sain kunnan eläinlääkäriltä puhelinreseptin antibioottiin. Yksityiseltä lääkäriltä puhelinreseptin saaminen on yleensä melko harvinaista, aina pitää tutkia ja ottaa näyte. Toinen juttu on noiden lehmiin keskittyneiden maalaislääkärien kanssa, ei ole ensimmäinen kerta kun kerron itse diagnoosin ja pyydän antibiootit apteekkiin. :o)

Kaikki kaatuu päälle?

Nyt on vaan liikaa tekemistä, ei pieni ihminen oikein jaksa. Välillä tulee näitä tilanteita kun pitäisi organisoida ja hoitaa yleisiä juoksevia asioita yms. mutta yhtäkkiä niitä on niin paljon, että se määrä alkaa hirvittämään ja muhun iskee stressi. Ihan turhaan, hyvinhän niistä on aina selvitty.
Toiminimen veroilmoitus, autojen renkaanvaihdot, kaatopaikkakuorma, yhden (maailman painavimman) antiikkilipaston kotiinkuljetuksen järkkääminen, pääsiäisen vieraat, ultrat, sokerirasitukset, tapetoitsijan tapaamiset jne... Sitten iskee se kiukku, että miksi minun pitää huolehtia kaikesta?!

Blondi sai sen sänky-häädön kolme viikkoa sitten. Muutamana yönä se jaksoi yrittää meidän sänkyyn useamman kerran, mutta sen jälkeen on tyytynyt nukkumaan omassa pedissä. Aamulla herätessään se saattaa tulla kurkkaamaan, että joko nyt pääsisi. Stressin se tästä traagisesta tapahtumasta kuitenkin sai, ja se on nyt jatkunut kolme viikkoa. Neiti stressaa -> adrenaliini/stressitaso nousee -> neiti voi pahoin -> stressitaso nousee... oravanpyörä oli siis yhdessä yössä saatu hyvään vauhtiin. Blondi siis saa närästystä, alkaa lipomaan kielellään, saa siitä ilmaa ja kipua vatsaansa, alkaa pakonomaisesti syömään jotain (viherkasveja, multaa, rottinkikoria), ja sit tietty oksentaa, pahimmillaan myös ripuloi sisälle. Ja tätä on jatkunut kolme viikkoa. Minulla alkaa siis olemaan jo hermot hiukka kireällä ja matot odottamassa pesulaan vientiä. Ja tätä tapahtuu vain silloin kun emme ole kotona, eli selvästi se on myös jonkinlaiseen eroahdistukseen verrattavissa.

Alussa annoin sille Bach kukkaisterapia-tippoja, joita Piira on meille suositellut. Hyvä ajatus mielestäni teoriassa, mutta ei tehonnut kyllä tähän vaivaan. :o( Sitten aloitettiin Serene Um-pillerien syöminen. Sitten tuli kuviohin mukaan maitohappobakteerit (teho bakt tai inupekt forte). Sitten keskustelin eläinlääkärin kanssa ja rupesin antamaan Antepsin närästyslääkettä ja sellaista vatsansuojalääkettä (en muista nimeä). Viime perjantaista lähtien meillä on ollut D.A.P haihdutin käytössä, se siis päästää huoneilmaan feromoneja, joiden tulisi koiraa rauhoittaa. Toivon tuon DAPin auttavan, koska seuraava ratkaisu minkä keksimme on ihan reseptillä saatavat rauhoittavat lääkkeet. Eilen Blondi oli muutaman tunnin yksin, ja silloin ei ollut mitään sattunut. Mutta jotenkin se tuntuu tajuavan viikonpäivät, ja tänään kun on maanantai ja taas työviikko, niin kotona voi olla taas ikävä yllätys odottamassa. Let's see.

Siellä nyt joku ihmettelee, että miksi rääkkäät koiraasi tuolla tavalla?! Ota se takaisin sänkyyn nukkumaan, niin ongelma on ratkaistu. Juttelin siitäkin eläinlääkärin kanssa, ja ei se mene ihan niin. Blondi tuskin enää edes muistaa, mistä se on stressinsä saanut, tai miksi elimistö on niin sekaisin. Se noidankehä kun on alkanut, niin paluu vanhaan ei enää auta. Stressitila pitäisi saada laukeamaan ja koira rauhoittumaan, se on ainoa "hoito". Yritän olla sen kanssa mahdollisimman paljon, olen hieronut sen vatsaa ja selkää ja yrittänyt antaa sille muuta ajateltavaa ja puuhaa. Toivotaan, että tämä viikko menisi hyvin, ja pitkä pääsiäis-viikonloppu viimeistään saisi neidin rauhoittumaan...

Jonnin joutavaa

Poden usein huonoa omatuntoa siitä, että en vietä tarpeeksi aikaa ja puuhastele koirieni kanssa. Tiedän, en ole ainoa. Meidän koirat joutuu olemaan maksimissaan 9 tuntia yksin yhteen menoon, kun olemme töissä. Kyllä ne sen pärjää, ovat tottuneet. Eikä sitä tapahdu edes joka päivä, minä olen joskus kotona tekemässä töitä, samoin C. Silti tunnen olevani huono ihminen, koska olen paljon pois iltaisin ja koirien aktivointi on lähinnä jotain aktivointileluja tai niiden pihalla oleskelua.

Toisaalta olen niin tottunut menemään tukka putkella paikasta toiseen, että muunlainen elämä on alkanut hieman ahdistaa viime aikoina. Kun on tottunut siihen, että on kalenterin orja ja kaverin kanssa kahvittelu menee väkisin aina vähintään kolmen viikon päähän kiireiden takia, niin vaikea ajatella elämää ilman tiukkoja aikatauluja ja jatkuvaa menoa. Kesällä ei ole töitä, tuskin juurikaan hierontoja, kalenteri oikeastaan typötyhjä. Olen jo löytänyt itseni katselemasta avoimen yliopiston kurssitarjontaa ensi syksylle. Kaveri mut sit pudotti maan pinnalle, kun suunnittelin lukevani muutamassa kuukaudessa liiketoiminnan perusteet (25 op), noin puolitoista kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Ei kuulemma ole realistista. :o)
Mulle vaan on ilmeisesti vaikea "pudota tyhjän päälle" ja myöntää olevani kotiäiti.
Ehkä mä sit totun ajatukseen viimeistään siinä vaiheessa kun olen kuolemassa väsymykseen, ja odotan ainoastaan jokailtaista nukkumaan menoa.

Anteeksi avautuminen, tästä ei ole todellakaan tulossa mikään hormonihöyryisen odotusajan blogi. Itse asiassa olen ollut kuulemma normaalia rauhallisempi ja rennompi viime aikoina, saanut ilmeisesti tarpeeksi suklaata syödäkseni. :o)

Päivän polttavaa

-olen pähkäillyt maalaisinko keittiön seinät vai en. Tekisi mieli, mutta siinä on kaapistojen, jääkaapin, lautashyllyjen, leivinuunin jne. takia aikamoinen homma. Nyt ne seinät on piparkakun ruskeat. Vielä en ole keksinyt minkä väriseksi ne haluaisin. Kaapistot on semmoiset lämpimän ruskeat, lautashylly vanha vaalea vihreä ja lattiat siniharmaat... Leivinuuni on valkoinen, mutta ei enää mikään putipuhtaan valkoinen. Siksi en viitsi seiniä laittaa valkoisella, koska sen jälkeen tuo leivinuuni näyttäisi tooodella likaiselta. Ja ei, en halua maalata sitä.

-otin yhteyttä tapetoitsijaan. Vihdoin. Josko me huhtikuussa saataisiin meidän ikuisuusprojektia hitusen verran eteenpäin... Lastenhuoneesta ja vessasta olemme repineet vanhat tapetit pois, joten niiden kimppuun olisi tarkoitus käydä.

-olen surffaillut kyllästymiseen asti vaunu-aiheisilla sivuilla. Toistaiseksi olen löytänyt tasan yhden vaunumallin, josta oikeasti tykkään. Ja arvata saattaa, että se on juuri se kallein mahdollinen, ja käytettynäkin äärettömän hankala (ja edelleen kallis) löytää. Pöh, tylsää.

-meidän kakaralla (Chilillä) on ekat juoksut. Juoksupöksyjen kanssa eläminen on mahdotonta, ne päällä ei voi kävellä saati edes syödä. Masentuneena makaaminen ainoastaan onnistuu, tai semmoinen päätön syöksyminen paikasta toiseen.

-terassilla olleet polttopuut loppuivat viikonloppuna. Hieman olimme siis arvioneet talven tarpeet väärin. Sunnuntaina koitettiin sit hakea pihan perältä liiteristä lisää puita. Oven edessä oli metrin kinos, ja koko takapiha on semmoista reiteen asti yltävää hankea. Oli aika hikistä hommaa...

-Blondia opetetaan nukkumaan öisin omassa pedissä. Se on siis koirista ainoa, joka tunkee väkisin sänkyyn. Viime yö oli ensimmäinen tätä "uutta ajanjaksoa", ja yöllä heräsin noin 10 kertaa sitä hätyyttelemään pois tai Pommin murinaan, kun Blondi änkesi sen viereen. Aamulla meidän stressivatsa ei sit suostunut syömään ja sen vatsa oli sekaisin. Kokeilen antaa Bach kukkaisterapiauutetta Vervain, joka on tarkoitettu "muuttuneen elämäntilanteen hyväksymiseen ja stressin sietoon". :o))

Kemin Lumilinnassa 5.3.2011

Kenkiä ei voi olla koskaan liikaa

Hunter

Ellos

Mut pidempään tunteneet tietävät että olen aina ollut heikkona kenkiin. Silloin kun asuttiin vielä kaupungissa, kenkien ostaminen oli kuukausittaista huvia. Tai sit se tapahtui hieman harvemmin, mutta ostin kerralla 3 paria kun en osannut päättää mitkä on parhaat. Ja tykkäsin käyttää korkokenkiä, vaika pituutta ilman niitäkin on tarpeeksi.

No, sit mä muutin maalle; tulin vanhaksi, laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Ei se kenkärakkaus sentään ole kadonnut, mutta korkokenkiä tulee ostettua harvemmin. Viime vuoden kenkäostokset on keskittyneet mataliin sandaaleihin, kesälenkkareihin, saappaisiin ja lämpimiin talvikenkiin, eli siis ihan mummo-linjaa. Veikkaan, että seuraavan vuoden aikana tulen mummoutumaan vielä pahemmin, kun ei tule edes tarvetta pukeutua töihin siistimmin. Vaikka multa parit saappaat löytyykin, niin kyllä nuo jälkimmäisen kuvan hieman prätkä-saapas tyyliset kummarit houkuttelis. Niillä kelpais lompsia koirien kanssa kotikulmilla, kun ne pelloilta sulavat lumet muuttaa tiet kuralilluksi. Oishan nuo vaaleanvihreät Hunteritkin trendikkäät, ei löytyis ihan jokaiselta maalaistollolta. Mutta en taida siltikään raskia niitä hankkia, hankin sit vaikka söpön väriset crocsit kesäksi niiden Chilin leluna toimineiden tilalle. :o)

Välineurheilua

Minä olen aina ollut välineurheilija. Liekö laiskuutta, mutta mielestäni on vaan kivempaa mennä lenkille jos on uudet hienot lenkkarit tai sykemittari. Tai lähteä hiihtämään jos on hienot sukset, jne.

Nyt ulotan välineurheiluni siivoukseen, koska sekin on nykyisellään pakkopullaa, joten koitetaan tehdä siitä kivempaa. On meidän vanha imuri oikeasti huono, sen säiliö täyttyy yhdestä imurointikerrasta ja on aivan helkkarin vaikea tyhjentää. Lisäksi imurista tulee paha haju jos se ei ole juuri tyhjennetty, enkä usko sen ulostuloilman olevan senkään kovin puhdasta... Ja imuri kaatuilee helposti kaikkien lukuisten kynnysten ja rappusten takia kodissamme. Nyt tilasinkin imurin, jonka pitäisi olla tutkimusten ja kokemusten perusteella superhyvä, eli Dysonin. Toivotaan, että on hintansa arvoinen, koska kallis se mielestäni on. Mutta kolmen koiran taloudessa, jossa lääniä riittää, ei kai kannata huonoa ostaa. Niinkuin sanonta kuuluu, köyhän ei ole varaa ostaa halpaa. Olkoon tämä minun hää+naistenpäivä+vaikka mikä lahja. :o)

P.s. Mentiin siis viikonloppuna naimisiin. <3 Ihana paikka, ja kivaa oli. Laitan kuvia kunhan saadaan ne käsiimme.

Ehkä se tulee sittenkin?!

kuva: vastavalo.fi

Aurinko paistaa, lämpömittari näyttää jo yli nollaa, putket on sulaneet ja autotietkin on ihanan märät ja sohjoiset. Ehkä se kevät tulee sittenkin!

Elämä tuntuu muutenkin hymyilevän ihan eri tavalla heti kun aurinko on näkyvissä. Sain töissä vuoden alusta aika isot saappaat jalkoihini, ja hommat alkaa sujumaan jo ihan hienosti. Olen jopa selvinnyt selväjärkisenä ja menestyneesti jo keskiviikkoon tällä hiihtoloma -viikolla, kun kaikki muut tuntuvat olevan lomalla paitsi minä, ja minä heitä sitten tuurailen...

Koti on saanut ikkunoihinsa jo keväisemmät verhot, tumma turkoosi ja tumma ruskea vaihtuivat läpikuultavaan vaaleaan pitsiin, vihreisiin lehtikuvioihin ja roosan värisiin ruusuihin. :o) Yksi vanha sohvaryhmä saatiin dumpata kaatikselle kun huuto.netistä löytyi kivan edullinen rokokoo-tyylinen sohvaryhmä meidän "aulaan". Ruokavaliota on muutettu mahdollisimman luomu-pitoiseksi ja prosessoimattomaksi, ja minäkin olen lakannut kaiken muun paitsi luomulihan syömisen.

Ensi viikonloppuna äitini tulee meille koiria hoitamaan, ja me mennään C:n kanssa viikonloppulomalle Kemin lumilinnaan. Toivottavasti tulee hauska reissu, ajomatka vaan hieman hirvittää. Lauantaina on tärkeä päivä, kun tuomari meidät siellä toteaa virallisesti aviopariksi! :o)
Ensi viikolla on vauvelin rakenne-ultra, jossa saamme udella sen sukupuolta, sitäkin innolla odotetaan. Minä käytän muotoa "he", C. käyttää muotoa "she", saa nähdä kumpi joutuu muuttamaan sanojaan...

Muuten kai valtakunnassa kaikki normaaliin tapaan. Chili on ollut viime aikoina aikamoinen ulkokoira, viihtyy pihassa itsekseen touhuten ja keppien kanssa riekkuen tuntikaupalla. Pommi on ollut ihmeen hyväntuulinen ja sosiaalinen, Blondi hieman väsyneen ja lihoneen oloinen. Nyt ilmojen lauhduttua päästään onneksi taas kunnolla lenkkeilemään, tekee hyvää itse kullekin...

Samaa näköä

Tuli niin Chili mieleen, kun näin kaverin kaupittelevan kissan poikasia naamakirjassa. :o) Ihan sama väristys ja hörökorvat... Chili varmaan tykkäisikin kaverista, mutta pastorit pistelisivät sen poskeensa.

Neiti nirppanokka

Olen useammankin kerran kironnut pastoreiden, varsinkin Pommin, ahneutta ruuan perään. Se kun näkee ruokaa, katoaa kaikki mielestä ja korvia ei enää ole. Se syö mitä vaan, missä vaan ja koska vaan. Pelkkä ruokakupin näkeminen saa aikaan levottomuutta ja tärinää.

Nyt meillä on sitten se toinen ääripää, Chili. Ronkeleista ronkelein, joka yleensä ruoka-aikaan katoaa paikalta. Kaikkea uutta tai erilaista ei varmasti syödä, jopa nakin tai keitetyn sydämen palasia neiti sylkee suustaan. Kala on jotain ihan kamalaa. Omat nappulat kelpaa useimmiten, jos on kova nälkä ja niitä ei ole kukaan idiootti liottanut vedessä. Jos keittiössä ei olisi samanaikaisesti kaksi ahnetta parsonia, niin ruoka ei tulisi syödyksi varmaan ikinä. Kilpailu sentään hieman vauhdittaa ruokailua, joka siltikin kestää useimmiten ainakin 10-15 minuuttia. Ja minun on seistävä vieressä, muuten se lähtee mun perään ja jättää ruuan koskematta.
Tiedän, että kuulostan lellivältä mammalta, ja siellä jo joku miettii, että nosta kuppi pois ja tarjoa seuraavalla ruualla sama annos uudestaan. Näin teenkin usein. Mutta kun neiti voi olla parikin päivä syömättä, ja sillä ei painonsa puolesta todellakaan olisi siihen varaa. Siksi toivoisin tämän trendin muuttuvan. Täytyy käydä ostamassa Neu:ta tänään. Se on ainakin semmoinen ruoka, että hyvin harva koira jättää syömättä...

Aaargh

Saako työkaverin kuristaa?
Toimiiko lieventävänä asianhaarana se, että se on ärsyttävä, kovaääninen, käytöstavaton, valittava, riitelevä, muita kadehtiva ja laiska akka?
Jooko, saahan?

Onneksi 98% mun työkavereista on miehiä. Ei millään pahalla, mutta helpottaa asioita aika helkkarin paljon.

Ei mulla muuta. Noin 4 kuukautta enää...

Ihana sunnuntai

Minen halua

Meillä on viimeisen kuukauden aikana käyty vakavia, kovaäänisiäkin ja välillä jopa itkunsekavia keskusteluja. Muuttamisesta.

Herran ajatus se on, ja hänellä on ihan hyvä tarkoitus sen takana. Hän haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa kotona, nykyisellään työmatkoihin menee noin 4-5 tuntia päivässä, riippuu aina VR:n myöhästelyistä. Lisäksi hän haluaa asua lähempänä sivistystä, jotta lääkärit, sairaalat, yms eivät olisi niin kaukana. Hän ei myöskään tykkää siitä, että minä vietän ratin takana noin 2 tuntia päivässä, varsinkin kun mun selkä on ollut vähän vaikea viime aikoina. Ymmärrän nämä näkökulmat oikein hyvin, itse olen pitänyt meteliä ja valittanut, että olisi hieman helpompaa hoitaa tätä taloutta jos paikalla olisi joskus 2 henkeä, eikä aina vain minä yksin. Herran työ on ja pysyy Helsingissä, tällä hetkellä ei ole mitään vaihtoehtoa näkyvissä. Ja se työnmäärä tuntuu vaan lisääntyvän koko ajan...

Ensin asiasta riideltiin, minä kun en halua enkä jaksa muuttaa. Sitten myönnyttiin hieman. Sitten katseltiin taloja netistä. Sitten itkettiin ja vollotettiin. Tällä hetkellä puheenaihe on unohdettu, vaikka ei sekään pitkällä tähtäimellä tuota yhteisen ajan ongelmaa ratkaise, ja yksinhuoltajaksi en ole lupautunut.

Meillähän on nyt siis neliöitä sekä pihalla että talossa vaikka muille jakaa. 3 metrin huonekorkeus, pönttöuunit, puuhella, leivinuuni, lautalattiat... mistään näistä en olisi valmis luopumaan. Sitten kun koittaa etsiä mieluista taloa hieman lähempää Helsinkiä, niin arvatkaa vaan löytyykö. Ainakaan alle 500 000 euron. No ei löydy. Alkaa vaan ihmetyttämään ja surettamaan, että minkälaisissa huonokuntoisissa loukoissa ihmiset asuu, ja paljonko niistä kehdataan pyytää hintaa! En halua kuulostaa mitenkään hyväosaiselta, koska sitä en todellakaan ole, päinvastoin. Mutta oikeasti kun lähtee 60 km Tampereelta maalle, niin saa aika paljon enemmän vastinetta lainarahoillensa.

Ja kai se vaan on niin, että kun on kerran löytänyt sen unelmatalonsa, joka tuntui heti alusta alkaen kodilta, niin ei sieltä niin vaan lähdetä. Pelkkä ajatus unelmasta luopumisesta saa kyyneleet kohoamaan silmiin. Nyt sit vaan lototaan ja mietitään, että millä saadaan pidettyä talo ja elämä rullaamaan.

Tekemistä

Luulin, että parsonit ovat aktiivisia koiria ja tarvitsevat paljon tekemistä ja liikuntaa. Nyt kun talossa on noin 9 kk ikäinen bordercolliemix, niin se käsitys on hieman muuttunut ja minunkin on pitänyt ottaa ihan uudet aseet käyttöön. Mielikuvitus on ollut koetuksella, varsinkin kun oma selkäni on ollut siinä kunnossa, että agility ja muu vauhdikkaampi liikunta on ollut pitkään tauolla.

Yksi pari viikkoa sitten aloitettu harrastus on frisbeen heittäminen. Meillä on siis Kongin kuminen frisbee, jota heittelen Chilille takapihalla, missä ei siis lumia ole aurattu ollenkaan. Siellä se pomppii hulluna frisbeen perässä ja etsii ja kaivaa sitä hangesta esille. Onneksi se osaa sen tuoda käskystä minulle, ja antaa sen kiltisti "irti" -käskyn saadessaan. Pommin kanssa tätä ei voi harrastaa, se kun sekoaa ihan minuutissa. Blondia puolestaan ei voi vähempää kiinnostaa frisbeen perässä juokseminen syvässä hangessa. :o)

Eilen Chili pääsi olosuhteiden pakosta (liukasta!) kunnon lenkille siten, että minä potkin potkukelkalla. Voi kun se nautti! Tasaisella en saanut potkittua niin lujaa, ettäkö sen olisi tarvinnut edes vaihtaa ravilta laukalle. Se siis ravaa suunnilleen samaa vauhtia kuin minä juoksisin täysiä (siis jos pystyisin). Ihan nätisti se meni, mitä nyt välillä teki äkkipysähdyksiä ja loikkia ojaan hajujen perään. Isommassa alamäessä mentiin ihan sikalujaa, ja neitikin joutui jopa laukkaamaan välillä. Sitten sen bongasikin isännän ja pastorit noin kahdensadan metrin päässä, ja alkoi vetää oikein tosissaan. Meikän ohjaus oli hieman myöhässä, ja me kaadettiin yksi auraustolppa ja minä päädyin ojaan. Kello oli noin kymmenen illalla, joten onneksi ei ollut liikennettä eikä silminnäkijöitä. =D

Kyllä se työkoiran energiamäärä on uskomaton, ja nyt hyvin uskon sen lukemani väittämän, että bc tarvii päivässä noin 80 kilometrin lenkkiä vastaavan liikuntamäärän. Itsellä on välillä huono omatunto, koska en tee koirien kanssa tarpeeksi treeniä, en aivo- enkä lihaspuolella. Tällä viikolla mulla on neljänä iltana koirahierontoja ja kolmena iltana koiratreenit + tietty se päivätyö. Kyllähän sitä tekemistä siis riittää, mutta ei sen pitäisi olla este klo 22 tapahtuvalle puolen tunnin potkukelkkailulle. Niin, että lopeta Laura se selittely ja nosta se perseesi sohvasta! C. väittää, että en ymmärrä omia rajojani, mutta jospa näytän sillekin närhen munat ja olen rajaton. :o)

P.S. Meidän perhe kasvaa ensi kesänä jälleen, joten jonkinlainen ajanhallinnan treeni on kyllä paikallaan. Ja tällä kertaa kyseessä ei ole (toivottavasti) karvainen vauva. Kääk.

Eläinlääkärillä

Eilen kävin eläinlääkärillä Chilin ja Blondin kanssa. Blondilla on silmätulehdus, ja myös sen suuhun kurkittiin. Varasimme uuden ajan hammaskiven poistolle, sen verran likaiset on neidin hampaat. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta pesemään koko kolmikon hampaita.

Chili oli lääkärillä myös suun takia. Sillä on hampaissa värjäytymiä, joista olin hieman ihmeissäni. Se on myös lakannut syömästä herkkuja; kuten luita, possunkorvia tai keksejä. Mitään kummempaa suusta ei kuitenkaan löytynyt, joistain hampaista oli kiille kulunut ja parissa hampaassa oli värjäymää, mutta ei hammaskiveä/reikiä/tms. joka voisi kipua aiheuttaa. Juttelin myös Chilin kasvattajan kanssa, ja kuulin sen emän olevan hyvin nirso. Ilmeisesti neidin syy syömättömyyteen on vain nirsous. Se syö ruokanappulansa ihan nätisti, mutta kaikkea uutta tai erilaista kohtaan se on hyvin epäluuloinen. Se on sylkäissyt suustaam mm. makkaraa, sian sydäntä, kurkkua ja pullaa. Kyllä se ne loppujen lopuksi on aina syönyt, mutta sen pitää ensin hieman kokeilla ja miettiä, että onkohan tämä ihan turvallista. Tämä tuntuu hassulta ja vaikealta, kun on tottunut koiriin, jotka syö vaikka pieniä kiviä. Myös treeneissä palkkaaminen on pitänyt opetella ihan lelujen ja kehujen varaan, ei siellä mitkään namit auta. Eläinlääkäriaseman henkilökunnan Chili hurmasi totaalisesti. Ainakin neljä eri hoitajaa tuli tiskin takaa sitä paijaamaan ja pussailemaan, kun se on niin "söpö ja ihana". Chili on kodin ulkopuolella vieraille todella sosiaalinen ja utelias, kova halailemaan ja pussailemaan. Joten ei tuo niin suuri ihme ole, että siihen ihastuu itse kukin. :)

Chilin ja Blondin eläinlääkäri-reissun aikana meidän seniori-Pommi, aikuinen ja fiksu, oli yksin kotona pari tuntia. Se oli kiivennyt keittiön työtasolle ja syönyt noin puoli kiloa mysliä. Hieman oli turpea koira, tarvii hieroa se tänään ja katsoa miltä se vaikuttaa. Pommilla kun siis on vehnä-allergia...

Viime lauantaina kävimme Blondin kanssa pikaiseen Turussa, Piiran vastaanotolla. Blondilla oli vasen SI-nivel lukossa. Rintaranka oli kierossa, ilmeisesti rajuissa leikeissä Chilin kanssa on tullut isku rankaan. Ikäviä asioita nuo ovat tottakai, mutta olin osannut tehdä molemmat diagnoosit itse jo aikaisemmin (WAU!), joten tiesin mitä odottaa. Ensimmäistä kertaa juteltiin enemmän myös kuuroudesta. Piiran teorian mukaan Blondin stressivatsa on seurausta osittain ainakin kuuroudesta. Kun ei kuule, ei aina tiedä missä mennään ja mitä tapahtuu, ja silloin tulee stressiä. Päivärutiinejen pysyvyys on erittäin tärkeää ja kokeillemme nyt myös stressiin tarkoitettua Bach kukkaterapia-uutetta. Vatsan kipu tietysti heijastuu myös selkään, ja saattaa olla siten koko kierteen aloittanut voima. Rintarangan seutua hoidamme lämpimällä kauratyynyllä ja kevyellä hieronnalla, myös rauhoittavien akupisteiden painelu ja vatsan rauhallinen hieronta pitäisi ottaa viikko-ohjelmaan.

Eihän noinkaan "vakavalta" kuulostavat tuki- ja liikuntaelimistön vaivat tee pientä terrieriä kipeän oloiseksi. Ei voi sanoa, että sillä olisi ollut suurta kärsimystä talven aikana, veikkaisin omaa selkääni sata kertaa kipeämmäksi. Mutta Blondilla ei ollakaan viime viikkoina edes treenattu agilityä, saati kisattu aktiivisesti. En tiedä missä kunnossa selkä olisi, jos treenejä olisi pari kertaa viikossa ja viikonloppuna kisat. Mutta koska koira ei sitä kipua näytä, on koiranomistajalla hirvittävän iso vastuu olla tarkkana ja huomata kaikki pienetkin muutokset. Itse en ennen hierontakoulua olisi huomannut mitään vähään aikaan. Edelleen SI-nivelen lukossa oleminen on minulle erittäin vaikeaa havaita, ei se siellä huutomerkkinä huuda tilaansa.
Blondia ensinnäkin seisotettiin suorassa, kaikki tassut tasaisesti maassa, vierekkäin. Sen vasemman puolen rintakehä oli "pulleamman" näköinen kuin oikea puoli, mikä tarkoitti sitä kieroutta rangassa. Tämän olin huomannut itsekin, ihan koiraa ylhäältäpäin katsoen sen näki. Sitten Blondin piti istua, kootusti, tassut symmetrisesti. Istuma-asennossa vasen polvi oli korkeammalla kuin oikea -> eli SI-nivel lantiossa lukossa. Näin pieniä asioita ne siis ulkoisesti on, ei ole välttämättä ontuva tai kiukkuinen koira, ei edes vaikeuksia hypätä.

Ei kai tällä erää muuta. Tarkoituksena oli vaan sanoa, että pitäkää koiristanne huolta. :o)

Hyvää tätä vuotta!

Joulu ja vuodenvaihde menivät menojaan. Meillä on viime viikot lähestulkoon vain sairasteltu ja kiukuteltu, joten tälle vuodelle toivomme parempaa onnea ja terveyttä.
Jouluviikolla mulla kipeytyi selkä todella kipeäksi, ja diagnoosi oli välilevyn pullistuma. Ei kumartelua, ei kantamista, ei pitkää istumista, jne. Puolitoista viikkoa olin sairaslomalla, ja sairasloman viimeisenä päivänä selkä antoi periksi ja lakkasi särkemästä julmetusti. Sitten meni kaksi päivää, ja alkoi julmeton hammaskipu. Se osoittautui juuritulehdukseksi, ja ei muuta kuin päivystykseen juurihoitoa aloittamaan. Ja seuraavan päivänä uudelleen hammaslääkärille, ja taas parin päivän päästä uudelleen. Ja se sattuu, ei hitsi mikään ei ole koskaan tuntunut niin kamalalta! Pariin yöhön en saanut nukuttua, ja itkua väänsin hammaslääkärille. Onneksi se sitten kirjoitti mulle semmoiset kolmiolääke-coctailit, että nyt pystyy sentään ajattelemaan jotain muutakin kuin kipua.

Jouluaattona meillä päätti toisen auton akku, että en jaksa tänään herätä ollenkaan. Akku oli siis ihan dead, ei auttanut käynnistykaapelit mitään. Latauksen jälkeen se sentään käynnistyi, mutta vaihtoon se meni kuitenkin, pakko olla hyvä akku kun auto seisoo yleensä juna-asemalla kylmiltään. Jouluaattona päätti myöskin kylpyhuoneen viemäriputki olla jäässä, ja joulusaunan suihkut jäi hieman lyhyiksi, koska vesi ei siitä kylppärin lattialta sitten mennytkään lattiakaivoon niinkuin yleensä. Kaikenlaista tämmöistä pientä on siis joulurauhaan riittänyt, ei sitä jaksanut enää sit kuin odotella, että mitäköhän seuraavaksi hajoaa tai sairastuu...

Nyt ollaan kuitenkin päästy uuteen vuoteen, ja toivottavasti meidän vastoinkäymiset alkaa pikkuhiljaa loppumaan. Koirat on onneksi olleet kunnossa, ja ovat nauttineet minun kotonaolostani täysillä. Tällä viikolla päästään pitkän tauon jälkeen agilityyn, ja Chili-neiti aloittaa TOKO-kursilla. Arki siis kutsuu, ja sohvalla löhöilyt ja suklaan syömiset pitää taas hetkeksi unohtaa. :o)

Hyvää tätä vuotta kaikille!