Koira kaupan

Myydään tohelo kauhukakara, joka ei todistetusti kuule, eikä ilmeisesti juuri näekään. Holtiton adhd-tapaus, johon ei saa mitään kontaktia ja kurinpitotoimet menevät kaikki kuuroille korville. :o)

Eilen oli taas semmoiset agilitytreenit Blondin kanssa, että huh. Kyllä on hieno ja onnistunut tunne, kun ei saa koiraan mitään kontaktia. Se ei kuuntele (daa?!), ei katsele, ei seuraa yhtään mun huitomisia tai tekemisiä, eikä pysy paikoillaan hetkeäkään. Se siis huitelee ihan omia menojaan, ei keskity ollenkaan, vaan haukkua räköttää tauotta siinä noin metrin päässä. Ei kuitenkaan anna ottaa kiinni tai tule luokse pyydettäessä. Ei suostu istumaan paikallaan, vaan kiipeillee puomille ja A:lle, niistä kun on kontaktitreenin ansiosta tullut lemppariesteitä. Siis suoraan sanottuna se pitää minua pilkkanaan ja näyttää keskisormea kentän toiselta laidalta. Selkäsaunan olisi saanut jos olisin saanut sen kiinni, mutta eihän se niin tyhmä ole. Tyytyi vaan katselemaan ja naureskelemaan kun minä raivoan naama punaisena. Keppejä (vaikeampi puoli) tahkottiin 20 minuuttia, ja yhtään onnistunutta suoritusta ei tullut. Tarviiko vielä erikseen mainita, että mulla meni hermot?!

No, ei olla menossa Riihimäen kisoihin. Onneksi. Nyt alkoi taas (ehkä viidennenkymmenennen kerran) semmoinen huomioimattomuus-kausi. Ei kai muu auta, vaikka se aina tuntuukin vaikealta ja on toistaiseksi tyssännyt parin päivän jälkeen. Mutta pakko mun on jotenkin tuolle uhmaikäiselle kakaralle saada tahkottua päähän, että agikentällä ollaan "töissä" ja minä määrään. Ei sinne mennä itsekseen hauskaa pitämään.

Viikonloppukuulumiset

Viikonloppu meni jälleen kerran nopeasti, vaikka hirveästi ei edes ollut mitään kummempaa ohjelmaa. Lauantaina nautimme ulkoilusta, ja kävimme tutkimassa (kerrankin valoisalla) lähialuieiden uusia polkuja ja kävelyteitä. Kävimme mm. Raholan siirtolapuutarhassa, missä on talvisaikaan ihanan autioita. Se on siis suuri alue, joka on täynnä pieniä monennäköisiä ja herttaisia mökkejä, pienellä pihalla. Talvella siellä ei "asu" kukaan, joten ihan rauhassa saatiin käppäillä ja ihastella.

Sunnuntaina kävivät T:n vanhemmat meillä ekaa kertaa kylässä. Hieman jännitti, kun T:n äiti on ihan kamala hössöttäjä, tai jostain syystä hän tuntee tarpeelliseksi vetää semmoista roolia minun läsnäolessani. Kaikki meni kuitenkin erittäin hyvin, Pommi meni rohkeasti heti tervehtimään ja rupesi sitten kantamaan vinkulelua vieraillemme, että "voisitko heittää?". Olimme T:n kanssa vieraita vastassa ulkona, ja tulimme kaikki yhtäaikaa sisään. Olen havainnut tämän keinon auttavan Pommia hyväksymään tulijoita, ja silloin ei kuulu myöskään ovikellon kiihdyttävää ääntä. Blondin kanssa ei ollut mitään hätää, se parkkeerasi heti vieraiden syliin, kun he pääsivät sohvalle. Johon kauhistunut reaktio äidin puolelta oli: "ei kai koirat sohvalle saa tulla?!". Kyllä ne saa. Saavat mennä myös sänkyyn. "Ai teidän sänkyyn, samaan missä TE nukutte?". Niin, juuri sinne. "Meillä ette kyllä pääse sohvalle, ei koirien kuulu sohvalla olla!". Johon minä hiljaa mielessäni mietin, että nämä koirat tuskin ikinä tulevat teille kylään, jos se vaan minusta on kiinni... Hyi mua.

Illalla oli T:n kanssa puhetta Pommin käytöksestä. Hän on myös huomannut, että Pommi on ollut uudessa kodissa nyt paljon rennompi, leikkisämpi ja vapautuneempi. Se haastaa Blondia leikkimään, joka lenkin jälkeen sisälle tullessa otetaan semmoiset riehupainit. Se tulee sohvalle viereen tai jopa syliin, on yrittänyt sänkyyn meidän kanssa nukkumaan, ja kaikista ihmeellisempänä on nukkunut Blondin kanssa vierekkäin lähes kylki kyljessä. Myös tuo vieraisiin ihmisiin suhtautuminen oli erittäin positiivista. Ongelmia on siis enää/tällä hetkellä vaan lenkillä, kun vastaan tulee koiria tai suurikokoisia tai muuten kummallisen näköisiä ihmisiä. Koputtaa puuta ja toivoo trendin jatkuvan. :o)

Eilen illalla olin muutaman kaverin kanssa pelaamassa sulkapalloa. Pelattiin tunnin verran nelinpeliä, ja kivaa oli. Ollaan kaikki niin samantasoisia, että on mukava pelata yhdessä. Vatsalihaksetkin saa treeniä, kun kavereiden toilailuille ja hosumisille saa nauraa ihan kippuralla. :o) Tänään aloitan karkkilakon, jota ajattelin jatkaa vappuun saakka! Tai lopun ikääni? Miksi silloinkaan aloittaa jos on tottunut jo olemaan karkitta... Poikkeusluvalla saan syödä tummaa suklaata pari kertaa kuukaudessa VÄHÄN. Nih! ;o)

Haisua ja kompurointia

Eilen töistä kotiin mennessä siellä odotti kaamea kaso (=kakkashow). Koirat saivat toissailtana semmoiset barf-kaupasta ostetut peuran sääriluut, ja näköjään harvoin kun semmoisia saavat, niin ei pakki kestänyt. Blondi oksensi toissayönä pari kertaa, luu kun tuli syötyä melkein kokonaan, ja se ei sulanutkaan mahassa. Sille ei näköjään voi antaa mitään suurempikokoista herkkua. Pommilla epäsopivuus ilmenikin haisevammalla tavalla. ja sain siis siivoilla neljä kakkakasaa pois nurkistamme. Kiva mennä töistä kotiin, kun ovella iskee vastaan semmoinen järkyttävä ja vedet silmistä vuodattava lemu. Onneksi äksyliini oli sentään tajunnut käydä nurkassa lattialla, eikä parhaalla matolla niinkuin olisi voinut odottaa. Niin nolon ja syyllisen näköinen se oli, että syyllisestä ei ollut epäilystäkään.

Illalla oltiin Länsi-Teiskossa maneesilla treenailemassa. Molempien koirien molemmat radat meni huonosti, eikä vika ollut niissä vaan minussa. Joinain päivinä sitä vaan tuntuu olevan vähän hitaalla. Eikä koiraa voi syyttää huonosta kontaktista, jos ei itse muista antaa käskyä ollenkaan. Sain taas kerran myös huomata, kuinka kömpelö olen. Mulle on jostain syystä takaperin juoksu ja nopeat etenevät valssit kovin vaikeita, varsinkin tuolla upottavalla maneesihiekalla. Tuli sitten kompuroitua, törmäiltyä esteeseen ja kaaduttua, kun ei jalat toimineet niinkuin piti. :o) Kiukustuin ja vaihdoin ohjauskuvion toisenlaiseksi, enemmän minulle sopivaksi, mutta kenties koiralle hitaammaksi. Mulla on hyvä rytmitaju, ja kaikenmaailman aerobiceissä ja latinotansseissa pärjään, mutta koiran kanssa valssaaminen ei vaan tule sillai luontaisesti takaraivosta. Ehkä johtuu musiikin puutteesta? ;o) Itelle tulee kömpelo ja tyhmä olo, ja koirakin ihmettelee, että mitä toi akka kompuroi. Treeniä, treeniä vaan. Pitäisi varmaan joskus lähteä vapaaharjoittelemaan ihan ilman koiria, juoksisi itse vaan niitä ohjauskuviota ja pyörisi valsseja... Sit viimeistään saisin sen mielenvikaisen tuomion.

Nukkumaanmenoaika?

Tuntuisko vähän siltä?

Töissäkö tylsää?

Tänään tuli yksi irtisanottu työkaveri kännissä kuin käki töihin. Hänellä on melko pitkä työvelvoite, mikä on mielestäni sairasta. Oli eilis-illan saunailta vähän "venähtänyt", ja päätti tulla kuitenkin töissä käymään. :o) Hetken herra ehti riehua, sitten kun vähän rauhoittelin ja halasin ja tarjosin kahvia, niin suostui lähtemään kotiin. Kyllä on kivoja työtehtäviä! No, onneksi pystyin jollain lailla "auttamaan", kuka tahansa miespuolinen olisi saanut vaan turpaansa jos olisi koittanut mennä puhumaan.

Ruokatunnilla käytiin muutaman työkaverin kanssa Verkkokaupasta Pirkkalasta ostamassa kauko-ohjattavia helikoptereita muutama kappale. Semmoisia noin 15 cm pitkiä vekottimia, joissa on pattereilla toimiva kauko-ohjain, hinta 9,90 euroa. Kyllä on insinööreillä (ja minulla) ollut kivaa, kun voi suuressa avokonttorissa lennättää kilpaa ja tuunata uusia leluja.

Että semmonen työpäivä mulla on ollut. ;o) Nyt taidan lähteä kotiin tyttöjä katsomaan. Tänään olisi tarkoitus suunnata parsoneiden yhteislenkille varmaan ekaa kertaa puoleen vuoteen.

P.S. Iltalehti uutisoi tänään, että riitely parisuhteessa pidentää ikää. :o)

Lunta ja puuhastelua

Lunta on vieläkin maassa, jee! Koirat ovat eilen ja vielä tänäkin aamuna saaneet lenkillä käsittämättömiä hepuleita. Ne on oikein parson-pörinät, kun neidit juoksee koko remmin mitan päässä ympyrää ja syöksyilevät hampaat vilkkuen toisiaan kohden. Murina ja haukku herättää varmaan viereisten hienostotalojen kotirouvat. :o) Yksi nainen kysyi multa tänä aamuna vakavissaan, että joka aamuko sä niitä viet ulos ja lähdet töihin? Mitä semmoiseen vastataan? Ei, kun mulla on mies niin hyväpalkkaisessa työssä, että mä oleskelen vaan kotona kaiket päivät. Tykkään muuten vaan herätä kuudelta koiralenkille.


Koirat siis todenteolla nauttivat lumesta. Pommi juoksentelun lisäksi odottaa ja kyttää, että potkisin sille lunta. Se tykkää ottaa sitä suullaan kiinni, fiksun näköistä. :o) Lenkillä on nähty myös hirveän kamalia lumisia ukkoja jotka vaanivat pieniä viattomia parsoneita aidan takana, ja säikäyttävät sitten lähes kuoliaaksi. Niille pitää kumeasti murista ja nostaa selkäkarvoja pystyyn. Vähän tekisi mieli mennä haistamaan ja ehkä maistamaankin, mutta ei uskalla.

Sama juoksuralli jatkuu vielä kotona, siellä tehdään olohuone-keittiö-eteinen -radan ennätyksiä, ja jopa äksyliini painaa siellä korvat päätä myöten. Kiva kun ovat onnellisia.

Eilen koirat saivat puuhastella varmaan tunnin verran erilaisilla puuhaleluilla. Meille on niitä "kertynyt" monenlaisia, sekä kumisia aktivointileluja että puisia Ottosson-pelejä. Hirveän erilaisia nuo ovat ongelmanratkaisussaan(kin). Pommilla helpommin menee hermot ja se alkaa aktiivipalloakin puremaan ja paiskomaan seinille. Blondi osaa aktiivipallon kanssa mennä todella hiljaa, ja saa sen hetkessä tyhjäksi. Tuo Kongin ufo on ehdottomasti vaikein molemmille, sieltä ne eivät meinaa saada nameja pois, vaan molemmat päättävät turhautuessaan suurentaa niitä reikiä. Blondin kanssa treenattiin myös sitä kontaktin ottoa kotioloissa. Hieman neitiä ihmetytti, kun istutin sitä sohvan tyynylle keskellä lattiaa. :o)

Kolmannen maailmansodan aselepo on kai muuttunut jonkunlaiseksi välirauhaksi. Periaatteessa kai kaikki on hyvin ja elämä jatkuu, mutta silti molempia kaivertaa joku, ja asetelma on aika räjähdysherkkä. Herra lounasseurasta ei ole kuulunut muutamaan päivään mitään, ja T. on ainakin pari päivää työreissussa, joten ehkä tämä tilanne tästä normalisoituu. Mä olen kyllä (valitettavasti) sitä mieltä, että kunnon tappelu ja "tuuletus" kuuluu parisuhteeseen. Yleensä toista ihmistä osaa arvostaa riittävästi vasta silloin, kun hänet on menettämässä, vaikka tässä nyt ei niin pitkälle päästykään. Jos elo olisi aina semmoista onnellista tai tasapaksua, niin luulisi siihenkin puutuvan. Vaikea sanoa, kun en ole kokeillut. ;o)

Talvi tuli

Viime yön aikana oli satanut kunnon kerros puhdasta ihanaa lunta. Koirat olivat aamulenkillä innoissaan kun rapa ei roiskunut, ja minäkin kiitin Luojaa siitä, että ei tarvi pestä tassuja. Heti oli valoisempaa ja mieli pirteämpi, mutta haittapuoli löytyi heti työmatkalla. :o(

Työmatkani kesti normaalin 20 minuutin sijasta 50 minuuttia, kun Särkänniemen mäessä oli jumissa kolme rekkaa ja yksi bussi. Semmoinen kaksi-osainen rekka oli linkussa siinä keskellä tietä ja muut eivät päässeet vauhdilla ohi, niin jäivät itsekin jumiin.... Luulisi, että me täällä Pohjolassa oltaisiin totuttu lumeen ja jäähän, mutta ei se niin ole, aina se talvi "yllättää".

Kuva: Milan Kolarovic

Hierontaa ja ykäilyä

Blondi oli eilen ekaa kertaa hierottavana. Juvakan Erja tuli parsontuttu-Riitan luo, ja siellä oli yhteensä 4 koiraa hierottavana. Blondia jännitti kovasti, oli outo ympäristö ja outoja hajuja, "vieraita" koiria viereisessä huoneessa ja sitä rataa. Se ei meinannut millään rauhottua ja asettua aloilleen, vaan lopulta väkisin kellistimme sen kyljelleen, ja koko tunnin ajan (mitä hieronta kesti) sain pidellä sitä tassuista paikallaan. Kovasti se jännitti, takatassut tutisi ja päätä ei meinannut malttaa pitää lattialla. Vähän se kuitenkin välillä rentoutui ja piti lyhyitä aikoja silmiä kiinni. Tassuissa ja selässä ei kuulemma ollut kireyttä, aavistuksen verran sitä oli ainoastaan lapaluiden takana. Mutta tämä oli kuulemma vähän epämääräinen arvio, kun neitiä jännitti niin kovasti, että se jännitti vartaloaan jatkuvasti. :o) Oli kiva kuitenkin kuulla, että mitään kummempaa vauriota ei olla saatu aikaan, ja selkä on hyvässä kunnossa.

Tänään Blonkku onkin sitten parin tunnin ajan tutissut, vapissut, oksentanut 6 kertaa, nuollut lattioita ja syönyt vettynyttä ruskeaa ruohoa pihalla. Syynä on liian isona palana nielaistu siankorva, joka meni alas asti, mutta ei sitten sula siellä masussa. :o( Koitin antaa sille öljyä, jos sulaminen nopeutuisi, mutta huonolla menestyksellä. Tämä on Blondin kohdalla valitettavan usein toistuvaa käytöstä, ja joka kerta olen yhtä neuvoton.

Kolmannessa maailmansodassa on menossa aselepo ja neuvottelut. ;o)

Agitreeniä ja kylmää sotaa

Kolmannen maailmansodan tilanne on nyt hermoja kiristävä, olemme päätyneet kylmään sotaan, eli mykkäkouluun. Onneksi on sen verran suuri asunto kuitenkin, että siellä pystyy kaksi ihmistä näköjään asumaan näkemättä toisiaan koko päivänä tai sanomatta toisilleen sanaakaan. Mä olen niin ylpeä/vaikea luonne, että en rupea anelemaan tai lepyttelemään. Olen pyytänyt anteeksi, ja se saa puolestani riittää, koska en ole tehnyt mitään "oikeasti" pahaa. Mököttäkööt rauhassa ja kieriskelkööt itsesäälissä, jos se tuntuu auttavan. (Ja nyt siellä joku kauhuissaan ajattelee, että ei ihme, että ton akan miessuhteet ei kestä. :o))

Eilen oltiin pitkän, noin kuukauden, tauon jälkeen Länsi-Teiskon maneesilla taas agitreeneissä. Meillä oli varakoutsi vetämässä treenejä, ja radat meni ihan hyvin ja tehokkaasti. Pommi söi aluksi jonkun verran lantaa ja oli omissa maailmoissaan. Mutta kun se tajusi, että mulla on vinkulelu taskussa, niin sitten sainkin täyden huomion. Pommin radat sujui erinomaisesti, se meni juuri niin kuin pitikin ja oli ikionnellinen palkaksi saamastaan vinku-ukkelista. Maneesilla ei ollut muita koiria Pommin vuoron aikana, niin minäkin pystyin rentoutumaan ja keskittymään suoritukseen. Kiitos treenikavereille ymmärtäväisyydestä! Pommi olisi taitojensa puolesta niin valmis kisoihin. Kun vaan uskaltaisin luottaa siihen, että se ei karkaa lähdöstä, tai maalissa kenenkään kimppuun... Kuulemma Riihimäellä ja Turussa olisi semmoiset kisapaikat, että hallissa on vaan yksi sivusta "avoinna" katsojille eli niille kimppuunkäytäville koirille, ja kolme seinää olisi turvallisia.

Blonkun treeni meni aika normaalisti. Kamala vauhti päällä, lähdössä ei malta odottaa ja eka rima tippuu. Puomilla treenasimme kontaktia kunnolla, kipolla ja usealla namilla. Sen se alkaa jo hokata ja muistaa, puomi käydäänkin sitten tarkastamassa jokaisessa välissä kun siihen on mahdollisuus, että oisko siellä vielä sitä ruokaa. Varakoutsi oli meidän ekan suorituksen jälkeen vähän häkeltyneenä ja hiljaa. "En mä tiedä kuuron koiran ohjaamisesta mitään!" oli sen ainut kommentti. Kun kerroin, että ei tarvikaan tietää, kuvittele että se kuulee, niin kyllä se lukko siitä aukesi. Saimme ihan hyviä vinkkejä lähtötilanteeseen, ja myös mun ohjauksesta löytyi pieniä mokia, kuten koiran kadottaminen selän taakse. ;o)

Sotatila

Meillä on eilen illalla ja tänä-aamuna huudettu, raivottu ja tapeltu. Kyllä elämä on ihanaa. :o) Mä kävin eilen yhden herras-henkilön kanssa syömässä lounasta, ja kerroin asiasta kotona illalla. No se ei ollutkaan sitten pikkujuttu, vaan siitä saatiin kamalat mustasukkaisuusdraamat aikaiseksi. Työkaverit on ilmeisesti eri juttu, niiden kanssa käyn lounaalla ja baarissakin, ilman T:n mutinoita. Nyt kyseessä oli eräs julkisuudesta ja urheilupiireistä tunnettu tuplasti minun ikäinen herra, jolla on tietysti pätäkkää ja vaikutusvaltaa vähän enemmän. Siitä meni sitten T:llä hernesopat nenään. Ymmärrän kai jollain lailla hänen pointtinsa, hän olisi halunnut, että kerron asiasta ja yhteydenpidostamme etukäteen, mitä en ollut tehnyt (koska hän itse oli työreissussa). Minä puolustelin käytöstäni sillä, että asiassa ei ole mitään romanttista tai seksuaalista, ja lähinnä ajattelen omia työkuvioitani tulevaisuudessa, joihin kyseinen herra pystyisi suuresti tuomaan apua. Mutta minä olenkin tyhmä, kun en tajua, että miehet haluaa naisista vain yhtä ja ainoaa asiaa...

Kolme viikkoa ollaan asuttu virallisesti yhdessä, ja nyt jo ollaan sotatilassa ja jakamassa lusikoita ja kippoja. Ei kai nyt sentään, mutta minun sanomisiini ei voi kuulemma uskoa, ja mä taas en kestä sitä ettei muhun luoteta... Joku perusteellinen vika mussakin on, kun silloin kun kaikki on hyvin ja kohdallaan, niin rupean etsimään elämääni jännitystä tällä tavalla.

No, eilisestä sotatilasta huolimatta oltiin Blondin kanssa lämminhallitreeneissä. Mentiin taas aika paljon kontaktinottotreeniä puomilla, ja jonkin verran poispäin kääntymistä sillai takaaohjattuna. Se kontaktin kotonaharjoittelu on jäänyt, tarvii ottaa itseään niskasta kiinni viimeistään viikonloppuna. Blondin ja toisen parsonin Ilonan kohdalla ohjaajamme kehoitti tekemään myös boksitreeniä, jolla saataisiin kivaksi treenin jälkeen boksiin meno. Nyt kun noita touhuamisesta tykkääviä neitejä on vaikea saada boksiin ihan vaan kutsumalla ja näyttämällä. Kun siellä radalla olisi paljon kivempaa. :o)