Lunta ja puuhastelua

Lunta on vieläkin maassa, jee! Koirat ovat eilen ja vielä tänäkin aamuna saaneet lenkillä käsittämättömiä hepuleita. Ne on oikein parson-pörinät, kun neidit juoksee koko remmin mitan päässä ympyrää ja syöksyilevät hampaat vilkkuen toisiaan kohden. Murina ja haukku herättää varmaan viereisten hienostotalojen kotirouvat. :o) Yksi nainen kysyi multa tänä aamuna vakavissaan, että joka aamuko sä niitä viet ulos ja lähdet töihin? Mitä semmoiseen vastataan? Ei, kun mulla on mies niin hyväpalkkaisessa työssä, että mä oleskelen vaan kotona kaiket päivät. Tykkään muuten vaan herätä kuudelta koiralenkille.


Koirat siis todenteolla nauttivat lumesta. Pommi juoksentelun lisäksi odottaa ja kyttää, että potkisin sille lunta. Se tykkää ottaa sitä suullaan kiinni, fiksun näköistä. :o) Lenkillä on nähty myös hirveän kamalia lumisia ukkoja jotka vaanivat pieniä viattomia parsoneita aidan takana, ja säikäyttävät sitten lähes kuoliaaksi. Niille pitää kumeasti murista ja nostaa selkäkarvoja pystyyn. Vähän tekisi mieli mennä haistamaan ja ehkä maistamaankin, mutta ei uskalla.

Sama juoksuralli jatkuu vielä kotona, siellä tehdään olohuone-keittiö-eteinen -radan ennätyksiä, ja jopa äksyliini painaa siellä korvat päätä myöten. Kiva kun ovat onnellisia.

Eilen koirat saivat puuhastella varmaan tunnin verran erilaisilla puuhaleluilla. Meille on niitä "kertynyt" monenlaisia, sekä kumisia aktivointileluja että puisia Ottosson-pelejä. Hirveän erilaisia nuo ovat ongelmanratkaisussaan(kin). Pommilla helpommin menee hermot ja se alkaa aktiivipalloakin puremaan ja paiskomaan seinille. Blondi osaa aktiivipallon kanssa mennä todella hiljaa, ja saa sen hetkessä tyhjäksi. Tuo Kongin ufo on ehdottomasti vaikein molemmille, sieltä ne eivät meinaa saada nameja pois, vaan molemmat päättävät turhautuessaan suurentaa niitä reikiä. Blondin kanssa treenattiin myös sitä kontaktin ottoa kotioloissa. Hieman neitiä ihmetytti, kun istutin sitä sohvan tyynylle keskellä lattiaa. :o)

Kolmannen maailmansodan aselepo on kai muuttunut jonkunlaiseksi välirauhaksi. Periaatteessa kai kaikki on hyvin ja elämä jatkuu, mutta silti molempia kaivertaa joku, ja asetelma on aika räjähdysherkkä. Herra lounasseurasta ei ole kuulunut muutamaan päivään mitään, ja T. on ainakin pari päivää työreissussa, joten ehkä tämä tilanne tästä normalisoituu. Mä olen kyllä (valitettavasti) sitä mieltä, että kunnon tappelu ja "tuuletus" kuuluu parisuhteeseen. Yleensä toista ihmistä osaa arvostaa riittävästi vasta silloin, kun hänet on menettämässä, vaikka tässä nyt ei niin pitkälle päästykään. Jos elo olisi aina semmoista onnellista tai tasapaksua, niin luulisi siihenkin puutuvan. Vaikea sanoa, kun en ole kokeillut. ;o)