Agitreeniä ja kylmää sotaa

Kolmannen maailmansodan tilanne on nyt hermoja kiristävä, olemme päätyneet kylmään sotaan, eli mykkäkouluun. Onneksi on sen verran suuri asunto kuitenkin, että siellä pystyy kaksi ihmistä näköjään asumaan näkemättä toisiaan koko päivänä tai sanomatta toisilleen sanaakaan. Mä olen niin ylpeä/vaikea luonne, että en rupea anelemaan tai lepyttelemään. Olen pyytänyt anteeksi, ja se saa puolestani riittää, koska en ole tehnyt mitään "oikeasti" pahaa. Mököttäkööt rauhassa ja kieriskelkööt itsesäälissä, jos se tuntuu auttavan. (Ja nyt siellä joku kauhuissaan ajattelee, että ei ihme, että ton akan miessuhteet ei kestä. :o))

Eilen oltiin pitkän, noin kuukauden, tauon jälkeen Länsi-Teiskon maneesilla taas agitreeneissä. Meillä oli varakoutsi vetämässä treenejä, ja radat meni ihan hyvin ja tehokkaasti. Pommi söi aluksi jonkun verran lantaa ja oli omissa maailmoissaan. Mutta kun se tajusi, että mulla on vinkulelu taskussa, niin sitten sainkin täyden huomion. Pommin radat sujui erinomaisesti, se meni juuri niin kuin pitikin ja oli ikionnellinen palkaksi saamastaan vinku-ukkelista. Maneesilla ei ollut muita koiria Pommin vuoron aikana, niin minäkin pystyin rentoutumaan ja keskittymään suoritukseen. Kiitos treenikavereille ymmärtäväisyydestä! Pommi olisi taitojensa puolesta niin valmis kisoihin. Kun vaan uskaltaisin luottaa siihen, että se ei karkaa lähdöstä, tai maalissa kenenkään kimppuun... Kuulemma Riihimäellä ja Turussa olisi semmoiset kisapaikat, että hallissa on vaan yksi sivusta "avoinna" katsojille eli niille kimppuunkäytäville koirille, ja kolme seinää olisi turvallisia.

Blonkun treeni meni aika normaalisti. Kamala vauhti päällä, lähdössä ei malta odottaa ja eka rima tippuu. Puomilla treenasimme kontaktia kunnolla, kipolla ja usealla namilla. Sen se alkaa jo hokata ja muistaa, puomi käydäänkin sitten tarkastamassa jokaisessa välissä kun siihen on mahdollisuus, että oisko siellä vielä sitä ruokaa. Varakoutsi oli meidän ekan suorituksen jälkeen vähän häkeltyneenä ja hiljaa. "En mä tiedä kuuron koiran ohjaamisesta mitään!" oli sen ainut kommentti. Kun kerroin, että ei tarvikaan tietää, kuvittele että se kuulee, niin kyllä se lukko siitä aukesi. Saimme ihan hyviä vinkkejä lähtötilanteeseen, ja myös mun ohjauksesta löytyi pieniä mokia, kuten koiran kadottaminen selän taakse. ;o)